chinese people...

19.35 Lähtö

Lähtö was nice mutta surullinen. Tax freen puolella heti olutta ettei suruttaisi liikaa. Kaupoissa vain törkeän kallista (= Suomen hinnat) tavaraa.

Kentällä nähty samaan vaihtoon tuleva Tepon vanha intti-kaveri "Nopa" Nousiainen liittyy seuraan.

Mukaan tulee Guido niminen Suomessa vaihdossa oleva italialainen, joka tottelee tästä lähtien myös mm. nimiä Luigi, Speedo, Yani ja Diego.

Kone uusi Finnairin uusi MD-11, jossa on katossa vähän välein info-näyttöjä, joista tulee paitsi tietoja koneen nopeudesta, korkeudesta ja kuva koneen sijainnista maapallolla myös teattereissakin parhaillaan pyörivä hyvä Meet the Parents (Perhe on pahin) ja joku huono Replacements-niminen jenkkifudis leffa.

  • Teppo

09.00 Saapuminen Pekingiin

Hullun kokoinen, sairaan avara ja kiiltävän puhdas lentokenttä. Ilmeisesti kansasta riittää niin paljon työvoimaa siivoojiksi, että osalla on aikaa oikeasti nukkua seisaallaan. Jos et maksa tasarahalla, tyttö kirjoittaa ensin jonkun kuitin jonka vie toiselle vanhemmalle tytölle (10v? 30v? 40v? 50v? kuka tietää) joka jemmailee sitä jostain ja jostain ilmestyy vaihtoraha, jonka ensimmäinen tyttö vihdoin ajan kuluttua tuo sinulle.

Mutkikkaan lentokenttäseikkailun jälkeen (joka ei kylläkään loppupeleissä ollut vaikeaa) päädyimme Hannelen ohjastamina bussiin joka vei meidät jossakin päin kenttää sijaitsevalle Eastern Chinan MD-11 koneelle. Portaita koneeseen kentän viimassa 0-asteinen ilma tuntuu taas itseltään eikä ollenkaan siltä +20 keliltä miltä aurinkoinen sää talon sisältä katsottuna näytti.

Itse kone on siis samaa mallia kuin Finnairin kone jolla tultiin, mutta vanhempaa ja yhtä penkkiriviä pienempää mallia. Katossa olevat televisioruudut välkkyi hassuissa väreissä vähän eri tavalla kuin uudessa Finnairin koneessa, ja ruudulla ei näytetty uutuuselokuvia vaan Tom & Jerry piirrettyjä.

13.30 Saapuminen Shanghaihin

Vielä isompi, avarampi ja puhtaampi lentokenttä, josta valuttiin nopeasti läpi.

Ulkona keskelle tietä odottamaan kahta jämä-bussia, jotka kuljettivat meitä todella pitkään lokaalimaisemien halki kohti Shanghain keskustaa. Ekat fiilikset: Paljon palmumaista ja nahkealehtistä kasvistoa, mikä näyttää lähinnä välimerenseudun tyyppiseltä. Isot ja uudet monikaistaiset tiet vievät miljoonan jenkki-tyyppisen rampin ja sillan kautta karun venäläismäisen maiseman läpi. Talot ovat siis venäläismäisen vanhoja ja osa on tuhottu maantasalle kiviröykkiöiksi joita jengi hakkaa lekoilla.

Tarkasti istutetut pitkäruokoiset kasvit on sidottu puunriu-uilla toisiinsa lähes ihmisen päänkorkeudelta monimutkaisen ristikkokuvion mukaan, joka ilmeisesti pitää kasvit suorassa/särmänä.

Ihmettelimme, miksi joka toisessa super-asuin-kerrostalossa on parvekkeilla siniset lasit.

21.00 Hätätilanne ja sitten nukkumaan

Suihku-, kusi- ja paska- ja uni-hätä alkaa painaa kovasti päälle näin melkein 30h valvomisen jälkeen. Paskalle ei uskalla kun vessa = turkkilaistyyppinen reikä (="local hole") maassa, mutta kuselle pääsee ja hampaat uskaltaa justiinsa vedellä pestä. Vessojen kusenhaju on aika infernaalinen. Jouduttiin toistaiseksi sijaishuoneisiin, kunnes n. kymmenes päivä meidän oikeat huoneet vapautuu, joten meillä ei ole vielä omaa vessaa eikä suihkua. Masa ja Guido uskalsivat paikalliseen minikoppiin suihkuun, mutta Teppo ja Aki päättivät säästellä vielä jos vaikka huone vaihtuisi pian.

Vessan ikkunasta paljastuu todella legendaarisen Bladerunner-elokuvan tyyppinen savusumuinen kaupunki jossa sataa vettä, taivasta ei ole näkynyt koko päivänä ja neon-valot loistavat. Eikä vielä olla edes keskustassa käyty.

  • Teppo

7.45 Aamupala

Aamupalalipuilla sai pakettivaihtoehtoina joko

  • paahtoleipää marmelaadilla

  • palan sokerikuorutettua kakkua

  • maitoa

  • toisenlaista pikkuleipää

tai

  • sisältä vihreä muna

  • riisiä kuumassa vedessä vihreän chilin kanssa

  • maitoa

  • paahtoleipää marmelaadilla

  • pieni kakku

  • valkoinen taikinamöykky jossa "lihaa" sisällä (eng: dumbling)

Luigin muna oli vihreä, mutta upposi suuhun (hupaisaa?). Teppo ei uskaltanut juoda kermaisaa maitoa.

8.15 Opiskelu alkaa heti ekana aamuna

Mr. Ding (Xia Youngbin) johdatti meidät puoleksi toiseen rakennukseen jossa neljä tuntia kestävä ensimmäinen kiinankielen luento sijaitsi.

Koneen tarkkuudella kummallisia kiinan äänteitä toistattava naisopettajakin sortui välillä hymyyn kun porukka onnistui ääntämään ihan päin helvettiä. Suhisevia konsonantteja on paljon ja niitä on vaikea erottaa, mutta vokaalit lausutaan pääsääntöisesti suomalaisittain, tosin "e" lausutaan lähinnä "ö" jne. Ärrää ei osata sanoa. Opetus perustuu Turkan seitsemän veljeksen tyyliin toistoon.

Kirjassa on monta kappaletta laihduttamisesta ja kaikissa lukee jossain vaiheessa että "She is getting fatter recently". Lauseesta tulee välittömästi legenda.

Kylmää on kun jäätyneessä helvetissä, kun vaatteita on paljon vähemmän kun Suomessa ja lämmitys on aika vitsi kaikkialla muualla kuin ulkomaalaisten asuintiloissa, ja sielläkään se ei ole hyvä. Ikkunoiden eristys on säälittävä ja joidenkin huoneissa tulee kuulemma hengityksestä höyryä aamulla. Masan ja Guidon huoneessa alkaa patterit huutamaan leipää kuudelta aamulla ja kämppä onkin kuin sauna.

13.00 Kaupungille ruokailemaan omin päin

Koulun jälkeen uskaltauduimme Luigin kanssa lähikauduille jo vähän seikkailemaan. Löysimme HC-kauppatorin, jossa oli myynnissä 10cm matalissa vesialtaissa eläviä kaloja, ankeriaita, käärmeitä, 30cm simpukoita, rapuja, kanoja, ankkoja, ja sammakoita jotka pomppivat välillä altaistaan käytävälle. Mämmiä ei näkynyt.

Hylkäsimme ison kiinalaisen ravintolan, koska eivät puhuneet tavuakaan englantia, hymyilivät ja solkottivat vaan kovasti jotain. Kadulla häröillessämme huomasivat seurueemme tytöt meidät mystisesti toisen kerroksen Taiwanilaisesta (?) ravintolasta ja huusivat meidät myös sinne syömään.

Katua ylittäessämme huomasimme että Akilla on Death Wish tai sitten hän on nopeimmin omaksunut lokaalin kadunylittämistekniikan. (todettu myöhemmin: molemmat. toim. huom.)

Taiwanilaisessakaan kukaan ei puhunut englantia, mutta porukka oli todella ystävällistä ja hirveästi selittämällä saimme tilattua about samaa ruokaa kuin tytöillä. Guido keksi tilata kaljaa pyytämällä edellisenä iltamalla saamaamme Suntoryä nimeltä. Ruokaa tuotiin jatkuvasti lisää erilaista ja lapettiin pyytämättä vähän liikaakin lautaselle.

Jälkiruoaksi yritettiin tilata banaania ja jäätelöä piirtämällä paperille kuvia, mutta saatiinkin suunnattoman isoja mansikoita.

Lasku oli noin 20mk/henkilö kaljoineen ja maha tuli kyllä niin täyteen että huh.

14.30 Kauppaan taas

Ruoan jälkeen kävimme lähimarketissa kaupassa ostamassa mm. vauvamukit punaviinille, lisää vettä ja limua.

Kaupan jälkeen päätimme poistaa univelkaa nukkumalla hieman.

18.00 Laskeskelua ja heräilyä

Herättyämme ruokalevolta afrikkalaisten opiskelijakumppaneidemme musiikin paukkeeseen laskimme, että jos lento kesti 7h Pekingiin, mutta aikaero on 6h, kestikin matka todellisuudessa vain tunnin.

Aloitimme iltaa "punaviinillä", joka maistui kuitenkin todella makean sokeriselta mehulta.

Päiväkirjan kirjoittaminen ja koodaaminen alkaa, eli tätä edeltävä jorina on ns. takaumaa.

Kuulimme että ekat ihmiset on päässeet jostain lukemaan emailiansa jostain jonkasta todella hitaalla yhteydellä. Päätämme odotella huomiseen ja koittaa itse samaa.

Keksimme että aiemmin mainitut siniset lasit on sitä varten, että taivas näyttäisi siniseltä, koska nyt se on ollut 2 päivää jatkuvasti harmaa-valkoinen savusumumöykky, josta aurinkoa ei näy ollenkaan.

21.05 Ekat bileet

Lähdetään jonkun tyypin läksiäisbileisiin kerrosta alemmas. Kaljat meinaa jo loppua, mutta onneksi saatiin 7mk:lla 50% lokaali viinaa. Toivottavasti se ei ole mitään riisiviinaa. Aamulla taas kahdeksaan kouluun. Kait.

Lähtevä tyyppi on musta mies nimeltään Francis, joka onkin ollut täällä jo 2,5 vuotta. Hänen vielä jäävä kaverinsa Karim kuulemma neuvoo meitä kaikessa mitä vaan voimme kuvitella. Karim on ollut täällä 4 vuotta ja tyyppien kokonaan uudelleen sisustettu huone näyttikin kyllä siltä kaksine televisioineen

yms.

23.00 Kaupungin yöhön

Francis, yksi jenkki tyyppi ja sveitsiläinen heppu ja pari muuta mustaa miestä lähtivät oppaiksi isolle porukallemme ja antoivat ohjeet kiinaksi erikseen kaikille noin viidelle taksille jotka tarvittiin kuljettamaan meitä.

Ensiksi mentiin Piccadilly nimisen uuden (?) baarin avajaisiin (?), josta sai isojen mustien miesten antamilla lapuilla ilmaiset kaljat. Tosin olut oli muutenkin halpaa, jotain 7mk. Sveitsinlinkkari mies lupaa viedä meidät perjantaina reiveihin, jossa on kuulemma soittamassa joku iso ulkomaalainen stara. Hyyvä.

Vähän hiljaista joten lähdimme kohti vaihto-opiskelijoiden keskuudessa kuulemma suosittua Windows-baaria. Taksi heitti Tepon ja Akin jonkin super kalliin hotellin pihaan ja hetki oltiin hukassa kunnes joku ulkomaalainen autosta hotelliin mennyt rikasukkeli sanoi nähneensä varmaan meidän kavereitamme vähän matkaa tohon suuntaan. Hyvällä tsäkällä löydettiinkin tien toisella puolella oleva Windows. Paikka olikin aika hauska ja paikalla oli paljon varsinkin tummaihoisia. Pari internet-konetta yms., mutta kovasti ruuhkaisia.

Takaisin päästiin taas taksilla, jonka kuskille joku taas kertoi kiinaksi yliopiston osoitteen ja tällä kertaa päästin kuskin (yllättäen) englannin kielisistä thai-hierontaehdotuksista huolimatta ihan portin teen. Kävimme vielä ostamassa 24h kaupasta jotain magic-sipsejä, jotka eivät olleetkaan suolaisia vaan makeita.

  • Teppo

08.00 Aamupalaa ja kouluun

Aki ja Teppo meinaavat missata aamupalan maksimoidessaan nukkuma-aikaa. Opetus jatkuu suht. samanlaisena.

12.00 Kapitalismin ääni

Tunneilta päästyä ja majoitukseen kävellessä taivaan harmaa ikipilvi on väistynyt lähes pientä usvaa lukuunottamatta ja aurinko paistaa kirkkaasti ja lämpimästi. Kampuksen katolta soi puistoon isosta "Good Morning Vietnam" -tyyppisestä torvikaiuttimesta 1960-luvun legendaarinen hippi-biisi "San Francisco (Where people wear flowers in their hair)". Mieliala on korkealla. Tepon mielestä kyseessä on kylmän sodan aikaisen Radio Free Europen uudelleen tuleminen.

12.30 Korealaista

Koulun jälkeen löydetään vihdoin oikea korealainen koppimainen ravintola, jossa luulimme jo eilen olleemme. Nimeämme siis eilisen ravintolan fake-korealaiseksi. Ensiksi tarjoillaan tiskiveden hajuista, väristä, oloista ja makuista "teetä" joka sattumalta jää pahasti kesken kun saamme tilattua Suntoryä. Hyvä juttu sillä tee maistui kyllä ihan samalle kuin Serenan lastenaltaassa.

Masa ja Speedo (Guido) saavat hyvää ruokaa paikallisten opiskelijoiden avustuksella, mutta muut eivät ole oikein tyytyväisiä mahdolliseen rotanlihaansa, rustoisiin ja rasvaisiin sikasiivuihin ja kasvisruokaan jossa on lihaa. Lisäksi ruokakin on aika tiskivedessä muilutetun oloista. No more korean for awhile.

Masa huom: Täällä ei tunneta käsitettä kasvisruoka, vaan sitä täytyy erikseen pyytää. Ainoastaan on jotain munakasjuttuja joissa ei ole lihaa...

Masa sanoo lihavan kiinalaisen naisen läheisyydessä "She is getting fatter recently."

14.00 Nörde

Iso posse lähtee kaupungille mutta espoo-sektori seivailee ja lähtee nörtteilemään huoneeseensa saadakseen päiväkirjan koodin toimivaksi, jotta muutkin voi täytellä juttujaan sinne. Päätämme että ehdimme kaupungille vielä 3kk aikana jokusen kerran.

16.00 Masa on unikeko

Masa hyytyy huoneeseensa koisimaan. Teppo fiilistelee Love Parade 2000 live nauhoituksia ja Aki guruilee PHP-koodia.

19.00 English Corner

Löysimme vihdoin English Corner keskustelutilaisuuden, jossa lokaalit yliopistolaiset keskustelivat kanssamme aktiivisesti kaikesta mahdollisesta. Ihmetystä herätti kovasti suomalaisten laaja kielitaito ja ympäri maailmaa matkustelu. Jotkut osasivat ihan hyvinkin englantia, mutta toiset keltaisemmat vietnamilaisen näköiset lähinnä hymyilivät. Todella innostunut tenttaus olisi kestänyt yhteensä 3 tuntia, mutta feidasimme jossain vaiheessa, kun kysymyksiä ja ihmisiä alkoi olla suut ja silmät täyteen.

Teppo keskusteli kiinalaisensa kanssa mm. länsimaisten ja kiinalaisten kirjoitusmerkkien paremmuudesta. Kiinalainen lieni jäänyt lopulta häviölle kuultuaan, että lännessä lapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan vuodessa kun täällä siihen menee kuulemma viisi vuotta.

Yleisesti ottaen kiinalaisia kiinnosti mm. kovasti mitä urheilua Suomessa harrastetaan, miten iglussa voi olla lämmintä ja miksi seinät sitten eivät sula.

Guido: More than a conversation it seemed to be an interrogatory to me. Frequently asked questions: what are you doing here? Why China? Do you like chinese food? Finally after 2 hours interrogatory I was able to ask something as well. My interest was trying to understand the meaning of "Ying Yang". Everybody has a different opinion about this Chinese symbol. For somebody it comes from the bibble, somebody else see on it the positive energy and negative energy combined together. Finally Jim Shao said that it represent the division between men and women. Interesting....

22.00

Etsimme ihmisiä puhuaksemme ns. potaskaa mutta kaikki ovat hävinneet mystisesti jonnekin jonkan seuduille. Nopa liittyy seuraamme "tupaamme" kuuntelemaan teknoa. Kuulemme että eilen Ylivieskan pojat olivat joutuneet kahdeksi tunniksi harhailemaan taksin kyytiin ennenkuin löysivät takaisin yliopistolle. Hiljaista. Huomenna toivottavasti niihin teknobileisiin.

23.00 Kiinalaiset jatkaa

Hullut kiinalaiset opiskelevat vastapäisen talon luokassa EDELLEEN! Ei ihme että yliopisto on ilmeisesti läpi 2,5 vuodessa. Toisin kuin Suomessa jossa jotkut asuvat opiskelemassa 10-15 vuotta. =)

Nopa on päiväkirjan ensimmäinen vieraileva tähti (sillä Guido huijasi ja kirjoitti takaumia).

Nopa: Reissu on alkanut ihan mukavasti, pientä koti-ikävää on havaittavissa. Ei sen pahempaa. Saatu Francisin läksijäisissä yksi puhelinnumero, katellaan mitä viikonloppu tuo tullessaan...

23.30 We are getting drunk recently

Nopa: Näyttää aika pahasti siltä että suuresti odottamani Kungfu ja Taiji-harkat ovat muuttuneet oluen juomiseksi iltaisin...surullista. (asiallista toim. huom.)

Masa sai tänään kuulla että palattuaan Suomeen hän joutuu kesäkuun ensimmäisenä päivänä inttiin. Tämän voisi välttää jos hän olisi Suomessa täyttämässä lykkäyspapereita, mutta kun ei ole. =)

00:00

Masa rikkoi Akin kameran linssisuojuksen uittamalla sen riisiviinassa. (Intti painaa: paskaks vaan kun ei oma ole.)

00.04

Masa huom: Se oli jo niin kun tulin

  • Teppo

08.30 Koulua 4h

Kiinan opetus perustuu edelleen toistoon, tosin nyt rupeaa lauserakenteet hahmottumaan. Lauserakenteita ei ole. Tai on lähinnä yksi sana järjestys mikä on sama sekä kysymys että toteamuslauseille, mutta pari lopussa olevaa tavua kertoo mistä on kysymys. Osaa eroista ei ilmeisesti voi esittää länsimaisin merkein vaan erot ovat kiinankielisissä merkeissä, ja siksi osa lauseista on käännetty englanniksi eritavalla, vaikka näyttävät samoilta lausuntaohjeissa kirjoitettuna.

12.00 Syömään kiinalaiseen luksusmestaan

Kiinalaisessa luksus (?) ravintola on ensimmäistä feikki-korealaista vastapäätä lähikadulla. Kukaan ei puhu englantia, mutta saamme kuuden hengen porukassa tilattua jotain saamamme survival englanti-kiina sanakirjavihkosen avulla. Ilmeisesti saamme kuitenkin jonkun vakiomenun. Ruoka on kyllä hyvää ja taas ihan erimakuista kuin missään tähän mennessä, mutta ensimmäistä kertaa jää kaipaamaan lisää ruokaa! Ihmeellistä sinänsä. Hinta on myös kallein tähän mennessä. 166Yuania eli noin 130mk kuudelta ei tietenkään ole kauheasti, mutta täällä se on. Toteamme että taas kerran että kukaan ei tiedä toistensa nimiä, joten kerromme omamme. Seurassamme olevat Tampereen murretta vääntävät punatukkaiset tytöt kuitenkin kikkailevat nimiensä kertomisen kanssa niin että lopputulos jää epäselväksi.

14.00 Keskustaan ekaa kertaa

Riina (?) opastaa isoa porukkaa kohti keskustaa. Mennään paikallisella bussilla noin puoli tuntia. Bussi on TODELLA täynnä ja ihmiset änkevät ja vääntävät tosissaan päästäkseen sisään ja ulos bussista. Vaikka luulisi että lokaalit ovat jo tottuneet moiseen, ovat he silti töykeän oloisia joutuessaan ahtautumaan (ainakin) länsimaalaisia vasten. Matti roikkuu yhdellä kädellä jossain oven seutuvilla ja Teppo suurinpiirtein halaa rumaa tuhat vuotta vanhaa kiinalaisukkoa.

Loppumatkalla vihdoin suuri osa porukasta poistuu ja bussiin tulee jopa tilaa. Seisominen on kuitenkin edelleen se juttu. Vihdoin päästään törkeän isolle People's Square-aukiolle/puistolle, joka seuduilla suurin ostoskatu Nanjing lu sijaitsee. (Tämän päiväkirjan aikamuodot heittävät muuten häränpyllyä. toim. huom.) Nyt ihmisiä alkaa olla jo reippaasti jo ruuhkaksi asti ja teiden ylittäminen ei enää Akiltakaan suju kuin vettä vaan (We need Samuel in here!). Sen sijaan jäämme mm. keskelle autotietä seisomaan kun bussin pyyhkivät senttien päästä ohi molemmilta puolin. Kuva olisi ollut pakko saada, mutta pienikin liike niin esim. laukku olisi voinut tarttua autoihin kiinni, joten jätettiin suosiolla Death Wish-kuvaus myöhemmälle.

Pilvenpiirtäjät alkavat olla jenkkien luokkaa ja myös todella tyylikkään näköisiä. Samaan aikaa itse kaduilla on scifi-elokuvien hengessä tuhottomasti roinaa myyviä pikkuisia kojuja. Yhdestä kojusta saisi tikun nokassa grillattuja mustekaloja. Päätämme ottaa niitä joskus myöhemmin.

Vihdoin päästään itse Nanjing lu:lle (lu=katu). Iso kävelykatu meininki ja länsimaisen tyylikkäitä isoja tavarataloja. Etsimme kovasti digitaalikameroita. Kun etsimämme Canon S20 löytyy on se 1000mk kalliimpi kuin Suomessa. Pettymys. Täytyy yrittää löytyy sama jostain pikkukujalta halvemmalla, jotta pääsisi ottamaan "Design is Kinky" -kuvia täältä missä kuvattavaa riittää. In the meanwhile normaali kamerafilmiä palaa tappavaan tahtiin.

Etsimme myös pieniä tietokonekaijuttimia liitettäväksi kannettaviimme, että saisimme illaksi paremmat illan aloittajais bileet huoneeseemme, mutta edes suurimmista tavarataloista ei sellaisia edes kysymällä löydy.

20.00 Neon meri

Aurinko on laskenut ja nyt vasta onkin scifi-elokuvat todellisuutta. Sairas neonvalojen meri loistaa ja vilkuttaa sekä englannin että kiinankielisiä mainoslauseita, merkkibrandeja ja ties mitä. Päätämme tulla joskus toiste illalla kuvaamaan pelkästään valomerta. Vain sade ja Vangeliksen musiikki puuttuu tosielämän Bladerunner elokuvasta. Suomessa moista ei uskoisi, mutta täällä huomaa että nykymaailma ei kyllä ole enää kaukana elokuvien visioista. Autot vain pysyvät vielä maanpinnalla.

Palattuamme kampukselle huomaamme liitutaululla oletettavasti sen sveitsiläisen tyypin meille jättämän viestin, että hän onkin jo mennyt, mutta illan teknobileiden osoite on sejase. Ok.

21.30 Bileistys alkaa taas

Vihdoin saamme ihmiset tajuamaan että meidän huoneessa on menoa. Toiselta kannettavalta soi sekä M.A. Nummisen ja Mikko Alatalon sekavia tuotoksia että Global Underground DJ-miksauksia ja Molokoa. Ihmisten määrä ylittää neliöiden määrän (=a good thing). Päätämme silti mennä käymään the main organizer ladyn eli Hannele Teirin hotellihuoneessa, joka on lähistöllä. Parikymmenpäinen porukkamme mahtuukin hyvin monen huoneen länsimaiseen hotelliin, jossa kuulemma viimeisimpiä apuja Hannelelta. Kannattaa mm. kuulemma ottaa yhteyttä suomalaisiin yrityksiin täällä ja järjestää tapaamisia yms. eventtejä. Englanti ja suomenkieli sulautuvat puheissamme toisiinsa jo saumattomasti ja molempia käyttää ihan luonnostaan ja huomaamatta. Eikä vähiten Guidon takia, jolle joutuu puhumaan englantia suomalaisporukassakin. Kun vaan kiinaa oppisi puhumaan olisi siistiä.

22.00 Baarikierros

Afrikkalainen Karim on ottanut asiakseen järjestää suomalaisille ilmaiset minibussikuljetukset baarikierrokselle. Ilmeisesti suomalaisten viinanjuontimaine ei ole mikään harhaa. Yksi minibussi ei kuitenkaan riitä vaan odottelun jälkeen myös toiset kymmenen pääsevät Piccadilly baariin. Tällä kertaa onkin jo menoa toisin kuin viimeksi. Tosin tämä johtuu täysin aktiivisesti bilettävistä suomalaistytöistä ja muutenkin siitä että porukkamme riittää melkein täyttämään koko paikan.

23.30 Rojamin etsintää

Karim jää jatkamaan muiden kanssa baarikierrosta, mutta me lähdemme parin taksin seurueessa kohti teknohelvetti Rojam:ia. Luotamme Karimin kertoneen taksikuskille oikean osoitteen. Perille päästyämme taksit ovat eronneet toisistaan ja itse paikkaa ei näy missään. Masa ja Aki lähtevät etsimään toista taksia ja Teppo ja yksi Ylivieskan miehistä jäävät odottelemaan josko toinen taksi tulisi samoille mestoille. Mutta ei näy. Lokaalit neuvovat Rojamin olevan ihan toisessa talossa kuin mitä taksikuski näytti. Yllättäen Masa ja Aki kuitenkin löytävät Ellin, Riinan, Nopan ja Guidon juuri sieltä mistä Rojamin pitikin olla. Oma kuskimme oli vaan jättänyt meidät korttelin päähän ja näyttänyt mölisten jotain että tuolla. No hyvä näin.

00.00 Ulkomaan stara paljastuu

Teppo ja Masa ovat pitkään jännittäneet että onko illan esiintyjä se mitä on veikkailtu. Hississä matkalla neljännessä kerroksessa olevaan Rojamiin löytyy monisivuinen flyer joka kertoo vain illan esiintyjästä. Richie Hawtin's (aka. Plastikman) Decks, EFX & 909 China Tour on tänään Shanghaissa Rojamissa. Noniin! Eihän kyseessä ole kuin yksi teknon kehittäjä äijistä ja legendaarisimmista miehistä tällä planeetalla. Matti&Teppo-teknosektori ei voi pidätellä hymyä/naurua/halauksia enää tässä vaiheessa.

Välillä käydään coolissa narikassa, jossa ovelta saadulla poletilla sai seinässä olevan luukun auki ja tavarat sisään. Kun luukun laittoi kiinni, tulostui kuitti, jossa olevan numerokoodin kirjoittamalla tavarat sai taas lähtiessä mukaan. Mihin portsareita enää tarvitaan? Laukkuja ei tarkisteta ja ilmeisesti viinaakin saisi tuoda sisään jos haluaisi.

02.00 Mättöä mättöä

Richie soittaa kuin pieni eläin aivan törkeän hyvää ja monotoonista mutta puputtavaa biletys-teknoa ja jengi joraa ja osaa huutaakin ihan hyvin. Matti kaipaa pilliä. Tepon joraus on aktiivisempaa kuin kummastuneiden lokaalien. (=)) Myös Aki on löytänyt teknon ja meno on hurjaa. Guido, Nopa ja tytöt eivät ole niin kestäviä ja tytöt häipyvätkin kotio jo jossain vaiheessa keskenään. Kalja on lähes Suomen hinnoissa.

04.00 Jatkot

Matti tapaa portaissa Richien ja heittää legendaa. Teppo kyselee shanghailaisilta jenkkijätkiltä, miten maassa eletään ja saa kuulla että demo cd:llä pääsisi itsekkin soittamaan. Jos vaan olisi levyt mukana. Yliaktiivinen länsimaalainen baarimikko antaa meidän jäädä klubille odottamaan jatkojen alkamista ja lokaali dj soittaa huonosti mm. Ronaldon Jaguar-biisiä. Vihdoin päästään jatkoille vähän matkan päässä olevaan taloon (mestaan nimeltä Pegasus). Sisällä on asiallinen klubitusmeno baareineen kaikkineen. DJ:t soittavat hyvää musaa ja suht. harvalukuinen jengi bilettää. Paikalla varmaan max. sata ihmistä, mutta hyvää seuraan eksyttiin heti. Kaikki varmaan länsi/ulkomaalaisia ja ihan ympäri maailmaa.

08.00 Tuhlaajapoikien kotiinpaluu

Taksilla kampukselle ja näihin aikoihin Masa lähtee omaan huoneeseensa ja Teppo ja Aki pääsevät vihdoin nukkumaan.

  • Teppo

14.30 Ensimmäinen krapula

Aki ja Teppo saavat itsensä vihdoin ylös ja suihkuun. Vatsasta vääntää. Masa otti iisimmin ja on jo kaupungilla kikkailemassa. Toisi kajarit tullessaan. Nörttisektori parantelee oloaan kuuntelemalla LTJ Bukemin kokoamia jazz-drum'n'bass yhdistelmä biisejä. Groovi biitti soi ja huilut luikaa taustalla. Jossain vaiheessa pitäisi päästä katukeittiöön asti syömään ja ostamaan vesimelonia piknikkiä varten.

14.00 People squerella

Masa is speaking: Muiden jäädessä lepuuttamaan suuntaamme Guidon ja COP-tyttötiimin kanssa keskustaan. Menomatka rentoudutaan ehkä vieläkin normaalia täydemmässä bussissa, ja 40 min hikoilun jälkeen saavumme People Squeren reunalle. Paikalla on ehkä noin puolen suomen verran paikallisia, koska on vapaapäivä. Puolet lokaaleista lennättää leijoja, istumme squerella noin puolisen tuntia katsellen leijoja ja hymyillen paikallisille, jotka haluavat valokuvata meitä. Lauantai vaikuttaa hyvältä päivältä suunnata keskustaan puistoihin tai ehkä joenrantaan ottamaan aurinkoa (=sumua) ja jututtamaan lokaaleja...

15.00 Shop till you drop

Masa is speaking: Rentoutumisen jälkeen lähdemme kävelemään ison kävelykadun viereistä hieman pienempää katua kohti TV-tornia. Muutaman tunnin ja noin sadan kaupan jälkeen toteamme tornin olevan edelleen yhtä kaukana kuin lähtiessä, joten pujahdamme pikkukujaa pitkin isolle kävelykadulle. COP-tytöt ovat nälissään, ja kun mekään Guidon kanssa emme ole syöneet mitään, sorrumme Pizza Huttiin... Iso virhe, sillä hinnat ovat täysin suomen tasoisia, ruoka on todella tylsää ja palvelu sekavaa. Juomavesi on keitettyä, eli kuumaa. Ainoa positiivinen seikka on kahvi, joka on lähes suomalaisen makuista ja sitä saa kymmenellä paikallisella ison mukillisen.

Löysimme myös vcd-levyn, jossa oli Mikko Alatalon näköinen kiinalainen. kinky.

17.00 Kotiin

Masa is speaking: Väsyneinä ja puutuneina krääsään päätämme Guidon kanssa lähteä kotiin. Kävelykadulla törmäämme pariin muuhun suomalaiseen, ja raahaudumme Squerelle odottelemaan bussia. Bussipysäkillä meidät piirittää muutama n. viisivuotias pikkutyttö, jotka myyvät paperisia kukkia. Myyntistrategia on ovela; kukka työnnetään pahaa aavistamattoman turistin taskuun, jonka jälkeen 150kg kiinalainen sumomies tulee välittömästi vaatimaan rahaa (1.5 RMB). Masa ja Guido näyttää kai sen verran tyhmiltä, joten joudumme kestämään lapsia koko odotteluajan.Tytöt ne jättävät näköjään rauhaan. Ainoa keino puolustautua on kutittaa penskoja, jolloin ne perääntyvät noin viideksi sekunniksi. Bussin tultua kaikki lapset hyppäävät Guidon selkään/reppuun, ja koittavat kovasti päästä mukaan. Rahastaja avaa ikkunan, huitoo vihaisesti lipputangolla jolloin lapset päästävät irti. Guido pääsee bussiin ja pian olemmekin jo kotona...

18.00 VCD

Teppo ja Aki eivät saa juuri muuta aikaan kuin ostavat Video CD:tä 8mk:lla lähikaupasta ja katselevat huoneessa "Brother Where Art Thou":ta ja The Cell tietokoneelta. Mattikaan ei tuo kajareita, mutta löytää kaljankantoputkilon kaupungilta. Piknik feidataan vaihvihaa väsymyksen ja "hieman" pilvisen

päivän takia.

18.12 Kaljaputki (by masa)

Yhteisömme päättää pitää muutaman päivän tauon Santory:n suhteen, jottei paikallisten varastot tyystin tyhjene.

20.00 Internet rules

Jostain thai-hieronta mestojen välistä löytyy pikkukadulta internet-yhteyksillä varustettu liike. Paikalliset lapset pelaavat lähinnä Star Craft:ia verkossa ja keskustelevat ICQ:lla netin yli. Yhteys on todella hidas mutta suomalaiset WWW-pohjaiset emailit toimii hyvin mutta Guidon Hotmail ei pelitä ollenkaan. Koneiden diskettiasemat on tukittu, joten täältä emme ainakaan saa mitään tavaraa verkkoon laitettua.

21.00

Pikku hiljaa nukkumaan koska huomenna on aikainen herätys. Olipa aika hiljainen päivä.

  • Teppo

06.50 Ylös ja aamupalalle

Sitten bussilla parin tunnin matkalle kohti jotain Suzhou-puutarhoja. Matka kuitenkin keskeytyy noin tunniksi kun neljä kaistainen silta-moottoritie tukkeutuu oletettavasti kolariin. Lokaalit meinaavat ajaa jonossa kolareita kun ihmettelevät meitä. Volkswagen Santana 2000 on suosituin ja todellinen kansanauto.

9.30 Kukkulapuisto

Päädymme kaupustelualueen, turistirihkaman ja kimpussa roikkuvien kerjäläislapsien läpi suurelle kukkulalle. Kukkulan huipulla on Song-dynastian suurin tuntomerkki, Pisan tornin lailla kallistunut suuri kivinen torni. Kukkulan joka puolella on mutkittelevia sokkeloisia käytäviä, puistoa, vesiputouksia. Paikalla paljon ilmeisesti japanilaisia turisteja digikameroineen ja nuken näköisiä lapsineen.

Kukkula mestan jälkeen ajellaan toiseen oikeaan puistoon, joka on todella laaja ja sokkeloinen. Itseasiassa paikka on jonkin ollut joskus sikarikkaan kiinalaisen heepon koti. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Jahka saamme ne purettua kameroista. Windows 2000 ei nimittäin ole pelittänyt Akin digikameran kanssa ja hän joutunee ostamaan Memory Stick to Diskette muuntimen.

Puiston jälkeen syömään paikallisella mittakaavalla kalliin oloiseen mestaan, jossa tarjoillaan taas reippaasti todella monilajista ruokaa. Pikkulintukeitto on liemeltään maukasta, mutta itse liha on lähellä kuivaa kanaa. Seurueessamme on 2 vanhempaa naista, jotka kertovat ylpeänä syöneensä vain McDonaldsissa ja nytkin vain yllättäen ruoan mukana tulleita ranskanperunan tyyppisiä ratkaisuja. So not cool.

Ruoan jälkeen taas yhteen puistoon. Hienoa on ja isoa. Varsinkin kivoja ovat oksiaan riiputtavat puut ja bonsai puutarha. Kummalliseen onton kiven läpi vievään tunneliin on saksalainen turisti merkinnyt reviirinsä rajan. Filmiä palaa.

16.00 Perkeleen puistot

Hannelea alkaa vissiin puistot vituttaa ja jätämme yhden puiston väliin ja menemme bussilla hotellille parin tunnin päiväunille. Ihan kiva reissu silti ja 200Yuania ei kyllä ollut ollenkaan vedätyshinta, koska reissuun kuului ruokaa ja kaikenlaista muutakin. Sitäpaitsi mitään muun maalaisia opiskelijoita ei edes näy missään, joten se siitäkin huhusta.

19.00 Taas ylös ja syömään

Noniin päädymme itsekkin sitten McDonaldsiin syömään tulisia Chicken Wingsejä, jotka on oikeasti Chicken Legsejä. Big Mac purilaiset on loppu. Lokaalit pelaa korttia pöydissä. Kahvi on jo juotavaa ja jäätelö todella hyvää. Paluu matkalla mäkki-ruoka tekee sen mihin viikko kiinalaista hämysafkaa ei pystynyt - mahaa rupeaa sattumaan.

20.00 Eksyilyä

Guido lähtee nettimestoille kokeilemaan josko Hotmail toimisi tänään. Joku on varmaan taas hakkeroinut Microsoftin hienon palvelun. Pienen kiertelyn jälkeen löydetään vielä takaisin kampuksellekkin ja aletaan vääntämään Kumiankan kiinasivuja valmiiksi sillä toivomme saavamme ne huomenna naapurihuoneen jenkin koneelta nettiin. Yleisesti ottaen rahaa on pistetty menemään ja muutenkin eletty kuin oltaisiin normaalilla parin viikon ulkomaan matkalla vaikka oikeasti kolmesta kuukaudesta on vasta vajaa viikko takana. Saa nähdä joko kolmen kuukauden päästä haluaa pian Suomeen.

23.00 Ilta venyy

Nukkumaan pitäisi päästä, mutta ankan koodaaminen ja päiväkirjan päivittäminen vie aikaa. Raptorin Ou Raisakson levy on kuunneltu nostalgisissa tunnelmissa läpi ja muisteltu ukkojen kymmenen vuotta aiemmin tekemiä levyjä, jotka vaikuttivat kovasti nuorina herkkiin mieliimme (South Park lainaus). Iltaan tuo leppoisuutta loistavan suomalaisen, mutta englannissa tuotetun Pepe Deluxén musiikki. Huomenna jatkuu taas kiinan opetus.

  • Teppo

08.30 Uutta opetusta

Uusi pirteä ja edellistä huomattavasti nuorempi opettaja neitonen opettaa meille vähäisellä englannillaan kovasti Chinese Conversationia. Lopulta ruetaan jopa piirtämään kiinalaisilla merkeillä tehtäviä ja opettelemaan niitä. Asiaa! Eipä nämä nyt niin vaikeita ole pienen treenin jälkeen, mutta hidastapa noiden lukeminen on.

12.00 Kauheaa ruokaa

Ostamme kampuksen pikkuportin läheltä katukeittiöstä hyvännäköistä ruokaa. Se on pahaa. Oksennusefekti ole monesti lähellä. Ruskeat korvannäköiset möllit olivat todella kauheita ja niiden alkuperä jäi epäselväksi. Syömme piknikin omaisesti kakkaa puistossa, josta English Cornerista tuttu Tepon kiinalainen bongaa meidät. Hänellä on kuulemma englanninkielinen nimikin - Alex - joka tulee kuuulemma jostain Liverpoolin jalkapallojoukkueen valmentajasta. Itse on kuulemma sen itselleen antanut. Häiriö meininki. Tyypillä on kuitenkin tenttiviikko tjms. joten hän ei pääse näyttämään meille halpoja digikameroita kaupungilta.

13.00 Uudet huoneet!

Karmivan lounaan jälkeen saamme Mr. Dingin avulla uuden huoneen kuten muutkin suomalaiset. Nyt saamme jopa television, oman vessan, suihkun ja vähemmän tilaa vievät parvekesängyt. Jääkaappia ei kuitenkaan ole ja Matin ja Guidon huoneen vessa vuotaa mutta ei huuhtele.

14.00 Kamera hunting

Onhan se perkele kun eivät isoissa tavarataloissa meinaa antaa meille alea mistään digitaalikameroiden hinnoista ja kuitenkin kaikkialla muualla kaikki kaupankäynti tuntuu perustuvan tinkimiseen. Koitamme kovasti etsiä syrjemmiltä kujilta halvempia kameroita, mutta löydämme vain Shanghain kuuluisan ja upean televisiotornin ja sen editse kulkevan suuren joen. Jokea pitkin kaupunkia näkee todella pitkälle ja saa pientä kuvaa kuinka suuri tämä n. 15 miljoonan ihmisen kaupunki oikein on.

15.00 Eksyksissä pikkukaduilla

Palatessamme kohti Nanjing Lu:n isoa kävelykatua joudumme todella syrjään ja jonnekin ihan jonkkaan ja takaisin palaileminen kestää ikuisuuksia. Kaupat ovat todella pieniä ja toistensa kopioita. Niissä myydään lähinnä venäläismäisiä rohjoja elektroniikka osasia ja muttereita. Kuka näitä muka tarvitsee niin paljon että kaikki nämä kaupat pysyvät pystyssä?

Lopulta löydämme kävelykadun ja Aki ostaa adapterin jolla saadaan vihdoin kuvia purettua digikamerasta koneille. Syömme kalliissa tavaratalossa, jossa on todella hyvää ruokaa ylimmässä kerroksessa. Yksi parhaista aterioista vastineeksi aamun hirveydelle.

17.01 kamera.com

masa is speaking: Vaikkei hinnoista saakaan juuri pois, Masa osti kuitenkin tavallisen kameran, josta sai satasen alennusta. Teppo ja Aki eivät saa puhuttua yhtään alea, joten digikamerat jäävät toistaiseksi vitriiniin. Pojilla on ilmeisesti nihkeä myyjä, koska masan myyjä sanoi että 10 prosenttia voidaan alentaa kaikkia hintoja. Tosin se ei vielä paljoa tunnu digikameroiden hinnoissa...

20.30 Mini tuparit

Juhlimme uusia siistejä huoneita parille oluelle. Matti ja Guido sisustavat jo huonettaan ostamillaan seinävaatteilla. Telkkarista tulee lähinnä lumisadetta, mutta se lienee säätökysymys. Masa juhlistaa juomalla karhu-olutta, jota toimme tuliaisiksi.

  • Teppo

masa igen: Rento päivä tänään... ei koulua. Heräilemme joskus 1200 pintaan, ja suuntaamme kohti internettiä. Noin tunnin postittelun jälkeen masa, aki ja teppo suuntaa takaisin campukselle. Guido ottaa ilon irti toimivasta Hotmailista ja jää vielä kirjoittamaan. Ankkatiimi suuntaa kampuksen kautta valekorealaiseen syömään. COP-tytöt ovat kaikki flunssassa, ja toimitamme heille yhden bigmac-aterian lounaaksi.

Ruokailun jälkeen päätämme toteuttaa suunnitellun piknikin kampuksen suurelle aukiolle, ja käymme hakemassa kaupasta olutta, viiniä, sipsejä ja muita tarpeellisia party tarvikkeita kuten pillejä ja mukeja. Sitten vielä torilta kokonainen vesimeloni boolimaljaksi sekä muutama ananas makua antamaan. Kirjoitamme ilmoitustaululle viestin että "suomalaiset puistoon piknikille", mutta ainoastaan muutama löytää paikalle ennenkuin aurinko laskee punalipun taakse ja siirrymme sisätiloihin jatkamaan juhlia.

Teppo: Puolet porukasta tuntuu olevan kipeinä mutta me vaan porskutamme. Ylivieska-sektori osti VideoCD/MP3 soittimen ja lainaavat meiltä elokuvia. Joku päivä lainaamme heiltä koneen ja katsomme loputkin elokuvamme jotka eivät jostain syystä toimi kannettavissamme. Hannele kertoi että jotkut suomalaiset opiskelijat ovat perustaneet softafirman tänne Shanghaihin. Heihin pitäisi ottaa yhteyttä.


Teppo: Masa ja Speedoo käyvät aamulla sateessa ekalla TaiJi-tunnilla. Viddu, minäkin olisin voinut tulla kun olin kumminkin hereillä kun uuden huoneemme lämmitysputket alkavat huutaa kuudenmaissa niin että nukkuminen on aika tuskaa. No huomenna uudestaan. Oli kuulemma ollut hauskaa, mutta vaikeaa. Masa kertonee lisää.

Tänään on pisin koulupäivä toistaiseksi. Aamulla ensin vakiot pari tuntia Chinese Conversationia & kirjoitusta, sitten Chinese Readingiä pari tuntia ja nyt iltapäivällä pari tuntia Chinese history & culturea. Ennen iltapäivän tunteja käymme syömässä oikeassa korealaisessa lähistöllä, kun Speedy muistaa hyvän ruoan nimen. "Rice topped with beel" onkin oikein maukasta, toisin kuin kaikki muu syömämme hirvitys tässä paikassa. Ei silti aivan parastakaan koko reissulla. Kun maha on täynnä ja taas yksi 6,4dl Suntory-kalja kietaistu mahaan, onkin taas Kiina-fiilis päällä: hyvä olo, vatsa täynnä, aurinko paistaa ja pieni hiprakka väittää että kaikki on OK. Palatessamme kampukselle laulelemme Masan kanssa Funkstar De Luxen versiota Bob Marleyn "Sun Is Shining":ista: "Sun is shining, the weather is sweet for me" -- "I'm a rainbow too" -- jne..

Culture tunneilla välillä jo melkein hyvin englantia puhuva yli 60v iloinen kiinalaisnainen kertoilee meille kaikki mahdolliset luvut kaikista mahdollisista asioista Shanghaissa. Esimerkiksi Eastern Pearl TV Towerin korkeus on 468,5m ja paino 12000tn. Tätä jatkuu pari tuntia. Suurta huvitusta aiheuttaa tieto, että Shanghai on jaettu kahteen alueeseen: Pudong:iin ja Puxi:in. Puxi:han lausutaan tietysti kuten englanniksi "pussy", joten monet opettajan lauseet saavat uusia merkityksiä. Esimerkiksi:

  • puxi has very big part in the economical future of China

  • Puxi is very beatiful in the night

  • puxi people like to have their private home in pudong

  • in the Jinmao tower you can see the puxi in the morning

  • you can find puxi from the fountain

Koulun jälkeen jatkamme ankan fiksausta, koska koodin on hajonnut hieman jossain vaiheessa. Tänään olisi kovasti tarkoitus saada tämäkin paska verkkoon. Nopalla on kuulemma avaimet vihdoin asuntolaamme pykättyy internet-konehuoneeseen. Siellä pitäisi olla diskettiasemakin, jos ei sitten kytketä sieltä puhelinlinjaa kannettavan modeemiin... Skidoo lähtee kaupungille ja yksi ylivieskanveikko lähtee 66 bussilla etsimään englanninkielisiä kirjoja myyvää kauppaa. Näyttäkööt meillekin joskus kunhan on sen löytänyt.

Suunnitelmat muuttuvat lennosta. Nopa ja vaatesuunnittelija tytöt saavat Masan ja minut houkuteltua mukaansa parturiin hierottavaksi. Aki jää koodaamaan. Matkalla mukaan tarttuu myös kalju-guido. Toodella pitkään kestävä hiustenpesu/päänahkahieronta hierovassa tuolissa, kevyt olkapäähieronta ja sormien venyttely ja käsien "rentouttaminen" maksaa 10Yuania (8mk). Ei ole paha, päätämme tulla tänne takaisin hyvin usein. Guido on kehittänyt jo jotain kuviaan läheisessä kaupassa ja trendikkäät parturi-kiinalaiset tutkivat turistikuviamme hyvin kiinnostuneesti. Näytämme varmasti ääliöitä heidän mielestään. Tyttöjen hiukset pestään, kuivataan ja harjataan aivan kiinalaisen suoriksi ja omanikin tuntuu pesun jäljiltä pehmeämmältä kuin koskaan sitten vauvaiän. Juho, tuo punatukkainen ja jolo-panttivanki-partainen kiltti merirosvo, saa super kohtelun, ja saamme odottaa häntä kauan kun hieronta ja tukan kuivaus ja käsittely vaan kestää. Lokaalit on ihan fiiliksissä kun tyyppi on niin oudon näköinen ja karvaa riittää. Myös Masan punainen tukka saa hompahtavilta parturipojilta suurta huomiota.

Paikassa on Rojamin lisäksi ainoat todella siististi ja coolisti pukeutuvat kiinalaiset, joita olemme nähneet tähän mennessä.

Käymme Hannelen luona kymmenpäisellä porukalla moikkaamassa häntä viimeisen kerran ennen kuin hän palaa kotiin. Espoosektori käy nakkihommissa ostamassa läheisestä Kedi-marketista keskellä yötä koko porukalle kaljaa ja opintopiiri on taas valmis. Hannele kertoo tärkeää tausta tietoa mm. uusista opettajistamme ja muutenkin kaikkea pientä ja tärkeää.

Illalla menemme parturissa kuningas kohtelun saaneen parta-juhon huoneeseen syömään jäätelöä ja katsomaan ylivieskan poikien laitteella 9th Gate elokuvaa, sillä huone on isoin tähän mennessä. Elokuvan jälkeen pienempi porukka päätyy lopulta ylivieskasektorin huoneeseen VCD-soitin kainalossa ja toinen nakkipartio hakee kaksi laatikkoa lisää kaljaa. Koko Scream-elokuvien saaga on ostettu VCD:nä, joten katsomme ensimmäisen osan ja yritämme juottaa mukaan eksynyttä japanilaista humalaan. Guido ei käänny Ferrari-uskovaisuudestaan mihinkään vaikka Mika Häkkinen on selvästi paras formula 1 kuljettaja ylivieskasektorin mielestä. Jossain vaiheessa japanilainen tulee humalaan ja poistuu äkkiä, muut katsovat elokuvan loppuun (mölisten kauheasti) ja menevät vihdoin kahden maissa nukkumaan. Aamulla on kaikkien muka tarkoitus mennä TaiJi:hin.

  • Teppo

11.30 Ihan pihalla

Teppo: Tänään onkin jo torstai. Perkule. Masa ja Aki kävi aamulla krapulassa TaiJi:ssä, mutta minä soin itselleni hyvät unet kun en ollut saanut edellisenä yönä oikein nukuttua. Eiköhän sinne vielä ehdi. Sitäpaitsi sää on tänään taas tutun savuinen ja harmaa joten mega-piknik jätetään väliin. Widdu. No ei se mitään lähdemme kait sitten vanhaan kaupunkiin jollain porukalla. Masa on tosin hävinnyt jonnekkin, mutta Speedo saapunee huoneeseemme piakkoin. Hyvä puoli tässä aamussa on se että Reason-musiikkisoftan opetteluni edistyi taas hieman. Saan jo aseteltua yksittäisiä rumpuja aikajanalle, mutta tekemiäni rumpulooppeja en. Helvetti, miksi tämä on muka näin oudosti tehty... no yritys-erehdys-opiskelu jatkuu. Jotain musaa on pakko saada aikaan tämän reissun aikana.

12.30

Elli ja Guido lähtevät mukaamme siis vanhaa kaupunkia kohti. Elli on perillä siitä mihin ollaan menossa joten ei muuta kuin matkaan. Päivä on vaihteeksi helvetin kylmä kun aurinko ei paista ollenkaan. Ekaa kertaa ohuemmat housut jalkaan ei olekaan oikea päätös tälle päivälle. Menemme keskustaan yllättäen hyvin tyhjällä (= suomalaisittain täydellä bussilla) ja sieltä otamme metron. Metrossa on vaan kaksi linjaa mutta silti asema on monikerroksinen ja iso kuin lentokenttä. Asema on People's Squaren alla suurinpiirtein. Ostettuamme liput pääsemme siisteihin valkoisiin metrovauhuihin, jossa on ihan hyvin tilaa. Eihän tämä olekaan yhtään kauheaa. Yhden aseman jälkeen nousemme pois ja kävelemme vielä hetken aikaa sekavan liikenteen keskellä päästen lopulta itse vanhaan kaupunkiin.

Vanhat hienot suippokattoiset talot on yhdistetty uudempiin ikkunoihin ja myyntikojua on niin perkeleesti. Tinkiminen on se juttu. Jotkut myyjät ovat kyllä niin ovelia että onnistuvat pakkomyymään meille vaikka mitä mihin vaan satumme katsomaan ja perääntyminen kaupastakaa ei oikein onnistu. No 20Yuanin laserit sun muut eivät tule kovin kalliiksi kukkarollemme. Masalle myydään valkoiset housut koettamatta, mutta urputuksen jälkeen myyjä mittaa ne mittanauhalla sopiviksi. Kätevää. Jossain vaiheessa alkaa tulla kylmä ja menemme vaan jonkun teehuoneen ovesta sisään. Mesta onkin suomalaisittainkin ihan hinnoissaan, joten otamme halvinta teetä 18Yuanilla (14mk). Juomaan tulee onneksi mukaan 3 lajinen naposteluruoka johon kuuluu epäilyttävästi matelijan munilta näyttäviä ruskeankukertavia linnunmunia, lehteen käärittyä ja sidottua riisimöhnää ja pikkuisessa muovipussissa olevia herneennäköisiä juttuja ja jotain punaista kasvista kuivattuna. Ihan jännän makuisia kun ensi jännityksestä pääsi yli. Teetä kaadetaan kokoajan lisää ja se onkin hyvää ja siinä kelluu kaikenmaailman kukkia ja siemeniä joita olisi ehkä tarkoitus syödä tai sitten ei. Meille annetaan luettaviksi ja kirjoitettaviksi 3 kirjaa joihin sekä ulkomaalaiset että kiinalaiset ovat vuosien varrella kirjoittaneet juttuja käydessään ko. ravintolassa. Kirjasta löytyykin paljon mm. jenkkien, ranskalaisten ja suomalaisten nimiä ja viestejä. Kirjoittelemme Shanghai/vaihto-opiskelu hehkutukset uusimpaan kirjaan ja nimet alle.

Teen jälkeen kiertelemme pitkin kapenevia kujia miljoonan kaupustelijan seassa ja ostamme mm. nimemme kiinalaisittain kirjoitettuna kehyksissä ja Spede ostaa nimellään kaiverretun kivileimasimen. Päätämme itse ostaa myöhemmin itsellemme samanlaiset. Paluu kampukselle tapahtuu taksilla joka kaahailee ruuhkassa ja lopulta sammuttaa mittarin pitkälti ennen kampusta koska hinta nousisi jo yli 24Yuanin. In China we have this thing called Reilu Meininki.

Illalla katselemme Hannibalin loppuun Scream 2:n ekan CD:n. Syömme katukeittiön nopearanteiselta wokki-mieheltä ostettua loistavan makuista nuudeli-liha-vihannes judanssia. Ylivieskan koijarit lainaavat meiltä elokuvia soitintaan varten. Rauhallista.

23.00 There's no reason like Reason

Alan päästä musiikkisoftaan sisälle ja keksin kaikenlaista hauskaa vetkutusta laitteista irti. Ilta venähtää yli puoli yhden ja Aki on nukahtanut jo kauan ennen kuin lopetan musisoinnin.

  • Teppo

07.50

Teppo: Puhelimet herättää mutta emme Akin kanssa jaksa aamupalalle vaan päätämme saapua puoli ysiksi suoraan tunnille. Ärsyttävän nuhan olen saanut eilisestä kekkuloinnista vähissä vaatteissa, joten puen päälleni tuplasti tehoa. 4 tuntia samaa menoa kun aina aiemminkin, mutta nuha tekee väsyneeksi (tai musisointi). Ihmisiä on kateissa huoneissaan oikeasti kipeänä ja muutamat ovat jopa joutuneet käymään paikallisella lääkärilläkin. COP-tytöt ovat jo aiemmin saaneet lokaali-lääkäriltä jotain Opium Nervesystem yskänlääkettä, joka kuulemma toimii oikein hyvin. Kertomansa mukaan heillä on ollut taudisteistaan huolimatta huoneessaan oikein hauskaa. Hannele on kertonut meille aiemmin, että paikallisilla lääkkeillä Suomessa neljäksi viikoksi sänkyyn vievä influenssakin lähtee paikallisilla lääkkeillä kahdessa päivässä. Ko. ajan on tosin ilmeisesti unessa/koomassa ja siitä ei muista mitään, mutta herätessä on taas terve kuin pukki.

Nopa ja Merimies-Juho ovat käyneet Hannelen kehoittamine Suomen suurlähetystössä hakemassa listan suomalaisista yrityksistä ja muuten vaan suomalaisesta aktiviteetista täällä. Jonkin hotellin leipomosta saa kuulemma oikeaa täysjyväleipää (missä sitä onkaan nyt kun sitä kaipaisi?) ja jostain toisesta hotellista saa kuulemma juustoa, mitä täällä ei ole näkynyt ollenkaan. Onneksi olen säästänyt laukkuni syövereihin salmiakkia jäljellä oleville kuukausille. Pidempään tänne jääville löytyy kuulemma Shanghain suomalaiset RY joka järjestää joka viikko mm. sählyurheilua.

12.00 Korean, yah man!

Menemme kylmää peläten korealaiseen syömään koska se on niin lähellä kampusta. Nyt alkaa löytymään todella hyvää ruokaa tästäkin paikasta! Kana ja muna riisipedillä rulettavat kovasti. Alkupäivien "mutton"-lihahirvityksen muistot alkavat poistua. Laskeskelemme että täällä syödessä rahaa menee saman verran kun Suomessa kouluruokalassa eli noin 15mk, mutta täällä sillä saa ravintolaruoan alkupaloineen + ison kaljan joka vastaa kahta Suomalaista kaljaa. Olemme tyytyväisiä tilanteeseen ja naureskelemme keskiviikon Puxi people jutuille sekä mm. syömässä olevalla ranskalaisvaihto-opiskelijalle joka yrittää silmäpelillä iskeä japanilaista opiskelijatyttö parkaa.

14.00 Ankka forever

Kumiankan teko senkun jatkuu, koska ulkona on niin kylmä. Ostamme viikonloppua varten laatikollisen Suntory-olutta. Illalla olisi DKD-nimisessä paikassa Claude Young niminen maailman teknotähti (vaihteeksi... näitä täällä riittää) soittamassa. Saapa nähdä menemmekö sinne. Kampuksen koti-neekeri jakoi kaikille jotenkin osittain omistamaansa Picadilly ravintolaan (kuvio alkaa hahmottua) ilmaisia kaljakuponkeja, joten saattaa olla että joudumme käymään siellä. Kunhan ankan päiväkirjaosio (siis tämä teksti) on saatu verkkoon suomessa olevien kavereidemme ja vanhustemme yms. luettavaksi.

  • Teppo

eka kunnon ateria tänään, jeah. leena löysi pottuja ja kukkakaalia viereiseltä marketilta, ja voita ostettiin kaupasta, saatiin suorastaan gourmet-ateria. nam

kiina-syndrooma veti petiin heti ekalla viikolla. turvauduin kinulääkäriin, ja se vasta kokemus oli! huh. vastaanottohuoneessa kaikki kuunteli uteliaana mikäs länkkäriä vaivaa, ja kinupoika yrittää tulkata et mikä mulla sitten on. noh, sain kasan lääkkeitä yli tunnin tuupiskelu-odottelun jälkeen, opiumyskänlääke oli jees.

lisää tuleee...

  • effis

20.00 Bileilta alkaa taas

Ilta alkaa hirveän kovalla soitetulla englantilaisen DJ Mark Tylerin Hardhouse mix cd:llä, jonka banging rytmit pistävät hymyn ja fiiliksen jopa Guidon huulille. Käytävä raikaa ja naapurin japanilaiset ihmettelevät varmasti että mikä meininki. Kotineekerimme on taas järjestänyt meille kuljetuksen Picadillyyn. Käyn heittämässä ko. Karimin kanssa "chillin down in the ghetto" legendaa ja kuuntelemassa Jori Hulkkosen house-miksaus cd:tä, jonka Karim on saanut joltain suomalaiselta.

22.30 Picadilly

Mesta on yhtä pieni kuin aina ennenkin, mutta ihmisiä käy täällä nykyisin näköjään jo tosi paljon. Juomme ilmaiset kaljat, punaviiniä ja vähän muuta. DJ on todella huono, mutta Britney Spears tyyppinen musa tuntuu purevan ihmisiin kohtuullisen hyvin.

23.30 Goodfellas

Lähdemme monella taksilla kohti länkkäreiden (lainaus cop-tytöiltä) suosimaa Goodfellas baaria. Baari on Huahai Road baarikadulla ja kaljakin alkaa olemaan sen hintaista, eli 40Yuania tuoppi (30mk)! Aivan tuhottoman täysi paikka ei saa muutenkaan oikein suosiotamme, joten jo vakioksi käynyt porukkamme + muutamia muita suomalaisia kuten Anne ja Anne käytävältämme ottavat taksin alleen ja siirtyy etsimään DKD:tä.

01.00 Fake DKD

Luulemme tulleemme DKD:hen kuuntelemaan Claude Youngia mutta DJ ei näytä mitenkään tutulta, mutta musiikki on todella hyvää groovyä housea ja jalka nousee. Lopetettuaan soiton ukko säntää luokseni heittämään legendaa. Oli kuulemma bongannut suomalaista klubia mainostavan paitani. Ukko on Italialainen DJ Andrea jotain. Italialaisten tapaaminen on onnellinen, kun moppitukkainen Andrea heittää legendaa kaljun Guidon kanssa. Saan taas kuulla pääseväni tännekin soittamaan, jos vaan olisi ne levyt mukana. Perkele.

03.00 Pegasus

Andrean jälkeen aloittava lokaali DJ on taidoiltaan aikas huono, joten porukkamme alkaa siirtymään taas kohti Pegasusta, jossa oltiin edelliselläkin viikolla. Matkaan Andrean kanssa samalla taksilla heittäen DJ juttua. Pääsemme Andrean avulla myös suoraan jonon ohi sisään. Mesta on yllättäen tänään aivan täynnä, meininki ilmeisesti vaihtelee todella paljon. Jossain vaiheessa laihat mutta komeat supermallitytöt paukkaavat korokkeelle tanssimaan ahtaaksi jo käyvän lattian reunalle. Suomalaisia on vieläkin menossa mukana kovasti ja musiikki on asiallista jazz-pohjaista housea. Tällä kertaa myös toisella puolella soitetaan chillimpaa hengailu musaa ja ihmisiä on satoja.

06.00 Vittusaatana puhelin meni

Kotia kohti lähtiessämme huomaan että jossain vaiheessa puhelimeni on siirtynyt taskustani ulkomaailmaan elämään vapaana. Eli puhelin on jossain hornan kuusessa. Joku baarin tyyppikin yrittää kovasti auttaa etsimään sitä mutta eihän siitä mitään tule. Masa soittaa luuriin ja joku vastaa ensin kovasti kiinaksi tai ainakin kiinaa sieltä kuuluu, mutta sen jälkeen ei mitään. Soitan Masan puhelimella Suomeen ja suljen liittymän. Perkele taas. No hätä ei ole tämän näköinen sinänsä, että minulla on toinenkin puhelinmukana, mutta liittymä meni. Onneksi luurin arvo olisi ollut Suomessa enää n. 300mk, joten selviydyn hyvin pienellä vitutuksella. Nukkumaan vaan.

  • Tep

12.00 Ylös ja ulos

Kovasti väsyneinä nousemme puolenpäivän aikoihin ja parin tunnin kuluessa siirrymme Nanjing roadille, tarkoituksena käydä isolla porukalla parturimestassa sopimassa niitä leikkaus/värjäys/kuvaus-aikoja koko jengille. Jossain vaiheessa suunnitelma kuitenkin hämärtyy ja asia päätetään hoitaa myöhemmin jotenkin puhelimella. Ihmisten olon parantamiseksi suuntaamme Pizza Huttia kohti, joka ei luetun tiedon mukaan ole täällä ollenkaan pikaruokalan maineessa, vaan tyylikäs ravintola.

Pizzoja saa tilata 6, 9 ja 13 tuuman kokoisina. Jotkut erehtyvät ottamaan 6 tuumaisen, joka on pienempi kuin kämmen ja pistää vain vihaksi. Minä ja Aki onnistumme onneksi ottamaan 9 tuumaisen, josta sentään jo vähän nälkä lähtee. Pizzassa on todella paljon lokaali öljyä, joka sopiikin pizzan rasvamäärän maksimoimiseen oikein hyvin. Aiemmin Huttiin tulleet COP-tytöt kertovat käyneensä täällä aiemmin ja nauraneensa silloin täysillä 6" pizzojen koolle niin että lokaali tarjoilija tyttö oli herahtanut ihan punaiseksi ja kieltäytynyt enää tarjoilemasta heille. Tilalle oli tullut joku mies. Näillä kun on jotain näitä kasvojen menetys juttuja kulttuurissaan niin tytöt onnistuivat ilmeisesti maksimoimaan "lokaalien häpäisy"-tekniikkansa.

18.00 Kampukselle nukkumaan

Nukkumista kohti. Uni ei kuitenkaan tule oikeasti kuin Masalle, oikeasti parin tunnin aika menee pyöriessä ja suihkussa käydessä. Päiväkirjan kirjoituskoodi saa myös viimeisen silauksensa ja kirjoittelenkin tätä vihdoin hienon käyttöliittymän kautta. So cool.

20.00

Nörtteily sikseen, lueskelemme lokaalilehtiä keksiäksemme illaksi menomestan, mutta tuntuu että kaikkien, myös meidän, menomehut on kaikki jo käytetty edellisen yön seikkailuihin ja päätämme jäädä isolla porukalla kampukselle katsomaan koijareiden VCD-laitteella elokuvia. Itse asiassa varmasti oikein loistava idea. Keksimme siinä sivussa, että ostamalla kaupungilta oikeanlaisen puhelinpiuhan ja tuikkaamalla sen kannettavan perseeseen saamme ah niin ihanan internetin huoneeseemme, eikä tarvitse enää jonotella edes suomalaisten omalla koneella.

  • Tep

Mii-ka Haekkinen, Mika Haekkinen!

Tämän päivän kirjamerkinnät tuhoutuivat mystisesti, joten takaumana kirjoitettakoon seuraavaa. Kävimme kalliissa, mutta asiallisessa hienostohotellissa katselemassa asialleen pyhitetyssä Formula 1 baarissa suomalaisten sankareidemme Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen suorituksia isolla ruudulla ja massiivisella äänentoistolaitteistolla. Valitettavasti McLaren vaihtaa renkaita huonosti ja Mika jää sateisessa kisassa säälittävälle kuudennelle sijalle. Guido on liiankin tyytyväinen kun Schumacher voittaa ja Ferrarille tulee kaksoisvoitto. Pirun italialaiset.

  • Teppo

08.30 Koulua vaihteeksi

Damn, viikonloppu on ohi, pääsemme taas koulun penkille. Kiinan opetus

alkaa olla jo vähän hankalampaa, mutta läksyjä tekemällä pysyisi kärryillä. =)

13.30 Opettajamme suvaitsee saapua tietoisuuteemme

Käymme heittämässä loistavat kasvit ruoat ja huonot kalaruoat vatsalaukkuumme jo niin tutuksi tulleessa korelaisessa ravintolassa. Sen jälkeen pääsemmekin treffaamaan herra Chen:iä (etunimi? sukunimi?) joka on jenkeissäkin opiskellut television schoolin opettajamme. Kysyttäessä kerromme, että emme niinkään ole tehneet video ja televisio juttuja, tosin niitäkin, mutta lähinnä nettiä ja multimediaa. Ukko on avoin kaikille ideoille joten saamme hoidettua itsemme vierailemaan Shanghain TV-torneissa ja saamme jossain vaiheessa kamerat ja rupeamme tekemään koulun TV-studiossa editoinnit. Ajattelemme tehdä hommasta kuitenkin CD-ROMmin jossa on reippaasti videota ja scifi meininkiä. Bladerunner-elokuvan hengessä jos mahdollista. Harmi että emme ole löytäneet sitä vielä mistään VCD-kaupasta. Ei muuta, palaamme asiaan kun jotain on selvinnyt.

14.00 Ristinollaa nurmikolla

Pelaamme Ellin sängystään ottamalla päiväpeittäällä korttia yliopiston puiston nurmikentällä. Luksusta on kun kuuma on kuin kuusessa ja aurinko paistaa. Suomessa satanee lunta. Lopetamme ennen kuutta auringon laskiessa ja punaisen Kiinan lipun laskiessa lipputangosta. Kuvaamme puolitangossa olevaa punalippua.

  • Tep

10.00 Carrefour

Hahaa! Menemme bussilla lähimpään Carrefouriin, ilmeisesti ranskalaiseen, ostoskeskukseen. Matkalla kiinalaiset syljeskelevät bussin lattialle ja koitamme ahtautua penkkeihin, joihin tosin jalkamme eivät mahdu vaan ovat edessä istuvat selässä. Vihdoin perillä. Ah. Länsimainen siisteys, tilavuus ja hygieenisyys ovatkin jo unohtuneet täysin, mutta täällä kaikki palaa taas mieleen. Ostamme reppuja, patonkia, FINLANDIA VODKA 4 PULLOA, juustoja ja punaviiniä. This is so cool. Kiinalaiset katsovat meitä ihmeissään kun iso ostoskärrymme on pullollaan tavaraa, joista kyllä oikeasti osa on omia laukkujamme. Digitaalikameroita ei kyllä täältäkään oikein löydy, mutta Carrefoureja on kaupungissa monia, joista jostain löytyy ilmeisesti paljon enemmän elektroniikkaa. Ostamme myös IKEA tyyppisiä vaahtomuovi/kumi/mitälie mattoja, joita voi yhdistellä legopalikoiden tapaan haluamansa muotoisiksi yhdistelmiksi. Niissä on letkeitä dinosaurusten ja merenelävien kuvia.

14.00 Piknikille vaihteeksi

Kirjoitamme taululle olevamme taas piknikillä ja siirrymme yilopiston puistoon. Juomme punaviiniä ja syömme patonkia juustolla. Seuraamme liittyy pari business puolen tyttöä tekemään läksyjään ja rakennamme 24:stä maton palasista noin puolen kuutiometrin kuution. Päivän lämpötila on taas jotain +20C luokkaa, tosin onneksi tässä vaiheessa aurinko ei enää ihan niin kauheasti porota. Hyvä meininki taas vaihteeksi. Illalla kiinalaiseen sirkukseen.

  • Tep

18.30 Sirkus massive

Bussi vie meidät älyttömän suuren hotellimaisen kompleksin sisäpihalle ja olemme ihan hukassa että missä se sirkus teltta on. Mutta sisään mennään kuin teatteriin tai oopperaan, hienoon sisätilaan. Penkit tosin on ilmeisesti peräisin China Easternin lentokoneista. Ainakin niissä lukee niin, ne ovat samannäköisiä ja niiden selkänojassa on lento-ohjelma!

Enivei, siskuksen esitykset on kyllä tosi hurjia. Enimmäkseen suunnatonta tasapainoa/tasapainottelua vaativia kikkailuita. Kokoajan saa kyllä taputtaa ja ihmetellä.

  • Tep

06.00 Ihmiset hyytyvät

Elämme jo keskiviikkoaamua. Koijarit ovat juottaneet japanilaisen Rion oikeasti humalaan juottamalla sille kaljaa ja Finlandia paukkuja baarissa. That man is seriosly pissed. "I'm tired I must go to sleep" ei auta japsia pääsemään mihinkään, vielä pitkään aikaan, mutta kahvituksen jälkeen lähetämme Nopan hoitamaan Nipponin huoneeseensa ja jäämme itse vielä jatkamaan. Kolmen maissa kotiudumme mutta bileet jatkuvat huoneessa vielä aamu kuuteen. Teppo yritetään pakottaa tunnin päästä alkaviin TaiJi-harjoituksiin, mutta onneksi armo käy oikeudessa ja julma suunnitelma unohdetaan toistaiseksi.

  • Tep

12.02 Pommi

Aamulla hienoisen väsymyksen vaivaavina jätämme tai ji -treenit väliin, nukumme hieman pommiin ja unohdamme mennä aamutunneille. Masa herää käytävästä kuuluvaan möykkään, jonka alkulähteeksi paljastuu koijani. Sankari on ehtinyt jo herättää ihmetystä taiji-harjoituksissa sekä aamutunneilla finlandiapullon kanssa. Masa nousee ylös ja kostoksi käy herättämässä myös akin ja tepon. Ak ja Tep jäävät hygienisoimaan(?) itseään suihkuun, ja Masa & Jani suuntaavat torille ostamaan banaania sekä leijaa. leijaa ei löytynyt.

Masan ja Janin palatessa kampukselle muut ovatkin jo päässeet kiinan tunneilta, ja suomen maajoukkue suuntaa korealaiseen syömään. Katja ja Masa tilaavat "season mushroom" annokset, muut valitsvat hyväksi todettuja lihvaihtoehtoja. Ak ja Tep tulevat noin 10 min myöhemmin, mutta saavat silti ruokansa enne masaa, jonka tilaus on taas unohdettu. Suomalaisten keskuudessa tilastoitua ravintolatilausten unohtamis/viivästymis -listaa johtaa ylivoimaisesti Masa, kakkostilalla hieman jääneenä Kyösti. Vähintään kerran päivässä heidän tilaus unohdetaan. Masan puolentunnin odotus palkitaan niin järkyttävällä season mushroom -annoksella, että santory loppuu kolmannen suupalan jälkeen. Lyhyesti kuvailtuna annos on pieni ja hikinen sekä myöskin raaka, myös sienet jotka muistuttavat keltaisia kengännauhoja. Annos on pakko jättää lautaselle, samoin tekee myös Katja.

13.30 In china we have this thing called low quality

Ruokailun jälkeen suuntaamme maailman parhaalle kulttuuritunnille, jossa kuulemme että maailman korkein vuori on tiibetissä sijaitseva "Mount Qomolangma". Muitakin on mutta "its not important". Vääntö on hurjaa, turistiesitteen lukemisen keskeyttää ainoastaan hienoinen kuorsaus joka kuuluu takarivin paikkielta. Kahden tunnin "ultimate torturen" jälkeen masa tahtoo syödä koska season mushroom maistuu vieläkin suussa. Ak, Tep ja Elli lähtevät mukaan, ja ostamme koko porukalla katukeittiöstä ehkäpä yhdet parhaimmista annoksista. Masa ja Aki ottaa sieniä, sipulia ja juuston hajuista nuudelia (vaikka kokki kyllä vähän naureskelee mielle), Teppo ja Elli puolestaan ottavat myös juuston hajuista juttua, ja jotain lihaa. Lisäksi saamme paketilliset riisiä. Suuntaamme koulun aukiolle syömään, jossa suomalaisjengi pelaa korttia ja maistelee Becksiä.

16.00 unta, koodia ja brookelle punkkua

Ravitsevan aterian jälkeen palailemme huoneisiin ja yritettiin nukkua. Masa saa unen päästä kiinni, mutta Ak ja Tep joutuvat taistelemaan finlandiavodkastaan jonka Koijani yrittää viedä. Lopulta Koijani luovuttaa ja pojat päättävät unohtaa nukkumisen ja koodailla. Muutaman tunnin uneksimisen jälkeen Masa liittyy taas seuraan. Korkkaamme punkkupullon, ja hetken kulttua siirrymme Cop-tyttöjen huoneeseen maistelemaan sammakonkudun näköistä greippijuomaa/limaa. Finlandian kanssa se muodostaa lähes täydelleisen korvikkeen lonkerolle! Karim kotineekeri tulee paikalle ja tarjoaa koko seurueelle TsingTaot. Vaatesuunnittelijatytöt lopaavat tehdä kumiankka -vaatemalliston. Huoneeseen kerääntyy koko ydintiimi, ja päätämme suunnata Windowsiin, halvan viinan alkulähteille. 10RMB/drinkki hinnoilla siirrymme pian juomaan tupla- tai triplapaukkuja, jolloin niissä lienee ravintola-annoksen verran alkoholia. Perustamme "Dyke Technology" -uusmediayrityksen. Toimitusjohtajaksi valittiin moelli. Kellon lähestyessä kahta meininki muuttuu senverran hiljaiseksi että baarimikotar tahtoo lähteä kotiin, ja suomitiimi suuntaa kampukselle. Muut hiipuvat untenmaille, mutta Masa, Ak ja Eeva päättävät vielä ottaa ping-pong turnauksen alakerran pingishuoneessa. Tehtävä on mahdoton, ja noin kolmen aikoihin pingpongaajatkin luovuttavat.

-


12.00 I am siivooja, I come in peace

Heräämme siivoojien nakutteluun oven takana. Tällä kertaa eivät anna periksi vaan joudumme nousemaan sängyistämme ja eukot vaihtaa lakanat. Sinänsä oikein hyvä juttu mutta yksi siivooja leikkasi Masan kynsisaksilla kyntensä huoneen lattialle. Jossain vaiheessa päädymme McDonaldsiin syömään spicy chicken wingsejä ja Masa unohtaa ostaa itselleen kasvisruokaa kadulta. Autojen väistely tiellä ei tunnu enää missään, tosin Akin death wish on kadonnut sen jälkeen kun pakettiauto peruutti hänen päällensä. Kumiankan koodaus jatkuu.

  • Tep

08.30 koemeininki?

Nuorempi opettaja sanoo minua Tep:ksi ja vanhempi Tepou:ksi tai Tepa:ksi niin ovelasti keskellä lausetta niin että kukaan ei tajua milloin on vuoroni ja tulos on ns. härdelli. No ei se mitään, luulimme että kyseessä on oikein kuumotustentti, mutta ainoastaan parikolme joutui taululle kirjoittelemaan opettajan sanomia lauseita ja loput vaan lukemaan ääneen kiinaa. Taululauseet tuntuikin menevän ihan hyvin, tosin kukaan ei oikein osannut laittaa 4 eri painotusmerkkiä oikein... ihme kun suomessa ei moisia edes ole. Kaiken lisäksi sanan tarkoitus muuttuu ihan täysin painotuksen mukaan.

12.00 Lunch @ the fake-korean place

Menemme 11 hengen voimin pitämään yllä vale-korealaisen (siis oikeasti kiinalaisen) ravintolan taloutta. Saamme oikein hyvät mätöt niin sanotusti, varsinkin kalapuikoilta näyttävät friteeratut katkarapujutskat ovat oikein loistavia, mutta jälkiruokaa on edelleen tuskaista saada. Tilatessamme jäätelöä ja friteerattuja banaaneja, saamme kadulta ostettuja tuoreita banaaneja ja myös kadulta ostetun valmisjäätelöannoksen, jonka torjumme. Koko mestan henkilökunta eli isäntä, emäntä ja tarjoilija tytär on taas paikalla naureskelemassa ja ottamassa englanninkielisen vihkonsa kanssa ottamassa selvää että mitä me hernesilmät oikein haluamme.

  • Tepou

14.00 Massu on täynnänsä

Olemme ruokailleet omaan rauhalliseen tahtii pari tuntia ja valmistautuminen iltaa varten voi alkaa. Nuorempi opettaja opetti meille aamulla miten sanotaan "Tänään menen baariin juomaan kaljaa ja tanssimaan." Itse ei kuulemma (enää?) jaksa sellaista. Ostamme joka tapauksessa korin kaljaa. Koulun päätyttyä ilmoitimme kaikille, että tänä tai huomen iltana on sitten pyjamabileet. Lakanat päälle, mutta ei mitään alle. Ensimmäinen joka on käytävällä lakana päällä huutamassa että Pyjamabileet alkaa, toimii merkkinä muille, ja sitten on helvetti irti. =) Katsotaan mihin päivään tämä todellisuudessa ajoittuu..

  • Tep

Missaamme synttärit

Yliopiston ruokalassa olisi jonkun jenkin synttärit, mutta kun sieltä kuuluu vaan täällä muutenkin joka puolelta tunkevaa Britney Spearsin pop-musiikkia, päättää käytännössä koko suomalaisporukka olla menemättä sinne.

Illan yllätyspaikka on ... Piccadilly!

Yllättäen Karim haluaa taas suomalaiset manageroimaansa paikkaan kupittamaan, joten taas on luvassa bussikyytejä baariin. Bussit on kuitenkin varattuja jo joudumme lähtemään normaalitakseilla kun vartijat alkavat kuumottaa meitä pois aiheuttamasta paheennusta portilta.

Legendaarinen Galaxy

Pääsemme kuitenkin Galaxyyn, joka piti olla hyvä opiskelijapaikka tai jotain. Paskanmarjat kallista on kuin ties missä mutta ketään ei tietenkään ole paikalla. Suomalaisittain juomme ilmaisoluet, mutta sitten häyvymme. Loppuosa meistä ilmeisesti jää kuintenkin jatkamaan iltaa tänne..,,.

California

Tämähän onkin jo parempi paikka. hinnat on tosin yhtä tähtitieteellisiä kuin Galaxyssäkin, mutta musiikki ainakin on sairaan hyvää housea ja jengi joraa tupaten täydellä klubilla. Paikalla kauheasti länsimaalaisia, joista osa pairutuu varsin avoimesti paikallisten kanssa.

Pegasus

Aamulla päädymme taas Pegasukseen, jonka hinnat ovat myös edelleen kohdallaan , 45Yuania vedestä (35mk) ei innosta kauheasti juomaan mitään, mutta meininki on taas kova ja todella huonot dj:t soittavat todella hyvää musiikkia. Californiasta itsensä tänne löytänyt japanilais dj kertoo minulle että on turha tuoda suomesta tänne levyjä käyttöön, kun niistä menee hirveät tullit kun kiinalaiset luulevat, että niistä tehdään cd:tä ja aletaan myymään kaduilla! yes yes. Jokatapauksessa kotiudumme jo noin viiden aikoihin kun suurin osa porukasta on aika poikki. Koska yliopiston edessä on ollut ratsia ja kaikki ns. koiran lihaa myyneet pyörämiehet ovat kadonneet, joudumme ostamaan yöpalaksi samaa tavaraa tuplahinnalla Pegasuksen luota. Täällä poliisi kävelee tyytyväisesti ohi eikä kuumota myyjää ollenkaan...

  • Tepau

13.00 Nousemme kuolleista

Joudumme menemään taas korealaiseen syömään tulista kanaa. Viimeistelemme Masan kanssa eilen tekemämme asiallisen eletkro-biisin, johon olemme samplanneet Kiinan puhelinlaitoksen kuulluttajatyttöä. Lopputulos on loistava. =)

Turhuuksien turhuus

Tänään ei olla tehty oikein mitään. Koitettiin nukkuakin välillä, mutta ei siitä mitään tullut. Nukkuminen olisi ollut jopa mahdollista, koska on ensimmäinen oikea sadepäivä ja kaupunki on hiljainen.

21.00 Illallinen

Etsimme Guidon mieliksi italialaista pizza-paikkaa kevyessä sateessa, mutta päädymme lopulta lokaaliin ravintolaan, jossa saamme vakioruokaa, kuten paistettua tomaattia ja munaa, riisiä, kanaa ja pähkinöitä yms. stuffia. Paikalliset näyttävät tilaavan vaikka mitä, mutta pienoissanakirjamme ei anna periksi tilata mitään kovin ihmeellistä. Palailemme sateessa hieman isomman marketin kautta, josta saa jopa patongin tyyppistä leipää ja kallista juustoa paria merkkiä.

22.30 Elokuvailta vaihteeksi

Päätämme jättää kaupunkiin teknoilemaan menon väliin ja jäädä isolla porukalla katselemaan koijareiden laitteella videoita. Rahatkin on loppu kun lisää pitäisi vaihtaa, joten päätös on hyvä. Leppoisuus fiilistä nostaaksemme kuuntelemme Mobyn ambient kappaleita kunen "The Rain Falls and the Sky Shudders".

  • Tep

11.00 CD! DVD!

Nousemme kukonlaulun aikaan eli ennen yhtätoista ja suuntaamme Riinan, Ellin, Evan, Leenan ja Juhon kanssa kohti feikki-toria, josta olemme jo paljon kuulleet etukäteen. Guido on ollut italian bastardo ja lähtenyt jo tuntia aiemmin toisten tyttöjen kanssa samaan paikkaan.

Bussi- ja metroseikkailun jälkeen pääsemme perille. Mesta on suurten pilvenpiirtäjien välissä oleva suuri muureilla aidattu alue, jossa on isot portit ja kaikki ja sisällä vierivieressä toinen toistaan enemmän tavaraa pursuavia kojuja. Täällä se juttu on että saatavilla on välillä jopa todella hyvälaatuisen ja erehdyttävän aidon tuntuisia kopioita länsituotteista kuten Prada, Puma, Converse (legendaarisia lenkkareita saatavilla vaikka kuinka), Nike, Airwalk jne. Hinnoista voi kuitenkin tinkiä jopa puolet pois, joten saamme edullisia klubitus paitoja ja Aki ostaa tosi teknon olkalaukun. "Titaaninen" kaulakoru tarttuu myös matkaan yms.

Oikeasti joka toinen ihminen kyselee että "CD?", "DVD?". Juho lähtee myyjien matkaan ja päätyy pienen vaatekaupan takahuoneeseen, jossa on kahdessa matkalaukussa tosi aitoja CD- ja DVD-levyjä. Ei taida olla jostain syystä niitten kaupustelu täällä sallittua, vaikka kaupungilla sama meininki on joka kulmassa.. Itse ostamme eräästä näkyvillä olevasta kojusta 11 CD levyä, kuten The Orb:in livenauhoituksia vuodelta 1993, Loius Armstrongia fiilistelymusaksi ja ties mitä muuta. Yhden suomalaisen CD:n hinnalla tietysti.

Mister Donut

Jossain vaiheessa älytön tavarapaljous alkaa ahdistaa ja poistumme tien toiselle puolelle McDonalds tyyppiseen, suureen ja tupaten täynnä olevaan Mister Donut nimiseen munkkikahvilaan. Hyllystä saa valita oikeasti kymmenistä eri donitsimalleista ja paikan erikoisuutena on myös jääpaloina siirapin ja maidon kanssa tarjoiltava jääkahvi. Sitä ei meistä kuitenkaan kukaan tajua ottaa, mutta normaali kahvi on erinomaista ja sitä saa jopa ilmaiseksi lisää. Taitaa olla alunperin jenkkiläinen kahvilaketju.

Näköalahissi

Päätämme palata ns. pitkää reittiä, eli hengailla vielä ihan keskustan kauppa-aluiden läpi takaisin yliopistolle. Iltakin alkaa jo pimetä ennen kuin nousemme metrotunneleista maanpinnalle. Hivuttaudumme näköalahissillä 12 kerroksisen talon kattokerrokseen, mutta paikan luksustasoinen kalaravintola ei ole meitä varten. Ainakaan tällä kertaa. Joudumme menemään takaisin kerrokseen 9, koska välissä olevat kerrokset ovat "under construction" eli niitä vasta rakennetaan! Jaaha, nerokasta sinänsä. Ostamme porukalla kaljat ja kuvaamme kaupunkia täältä sekä hississä. Meininki alkaa olla levotonta, koska kaikki ovat jo aika väsyneitä.

Etsäviitsis ostaa kukkaa hei?

Kadulla Eva onnistuu (epähuomiossa?) flirttaamaan paikallisen rakennusmiehen kanssa ja siitäkös miehet innostuvat meille poseeraamaan. Jatkamme kuitenkin katua ja kauppoja pitkin eteenpäin, kunnes kukan myyjä tytöt löytävät meidät taas. Kauheasti nauraen alle metrin mittaiset tapit juoksevat ympärillämme ja yrittävät tunkea muoviin käärittyjä what ever-ruusuja varsinkin Masan laukkuun ja kaikkiin avonaisiin paikkoihin, mutta kostamme. Jossakin vaiheessa vilkkain tyttö sekoaa ja työntää kukan Evan laukun hihnan taakse ja juoksee pois. Odotamme että milloin tulee iso karvainen kiinalainen vaatimaan rahaa siitä, mutta ketään ei näy, eikä tyttökään huoli rahaa vaikka jaloista roikuttaisi (oletus), joten Eva on kukkaa rikkaampi.

Damn korealainen

Palaamme taksilla kampukselle tarkoituksena ottaa elokuvailtaa varten korealaista take awaynä, mutta pieleenhän sekin suunnitelma menee ja jäämme taas syömään ko. paikkaan. Ruoka on kyllä taas erinomaista samoin kuin kylmä kalja, jota täällä on ihmeen vaikea saada mistään. Vihdoin kotiudumme ja katsomme porukassa kannettavan ruudulta Charlie's Angels elokuvan joka on yksi päivän ostoksista. Kymmenen-yhdentoista aikoihin tytöt ja Guido poistuvat säälittävästi nukkumaan, mutta me jatkamme hihittelyä Snatch elokuvan ensimmäisen CD:n parissa. Kyseinen Madonnan miehen ohjaama pätkä onkin harvinaisen onnistunut ja häiriintynyt. Sitten nukutaan.

  • Tep

08.30 Skoolan Igen

Vanhaa vakiota eli kiinaa taasen neljä tuntia. Ulkona on luksushieno aurinkoinen ilma, mutta tuulee vähän viileästi joten koulun ja korealaisen jälkeen päädymme sisälle nörtteilemään koneitten ääreen ja lukeemaan. Kuuntelemma Masan uutta ihastusta eli Goldieta ja Orbin kummallisia live-soundeja. Sisällä on oikeastaan kylmä kun talon lämmitys on lopetettu. Aki peiton alta: "It's so cold." Masa: "On kesä." Minä: "Laitoin tyhmän keskustelunne päiväkirjaan."

Yleisiä kommentteja ja tosiasioita elämästä kiinassa

  • Netti on hidas

  • Liikenne on kaaosta, joka kuitenkin toimii adrenaliinin varassa

  • Moottoripyöräpoliisit on kovimpia jätkiä pilottilaseissaan

  • Sisällä on kylmempi kuin ulkona

  • Huoneen kaaoksen määrä on vakio

  • Kaikki muut paitsi yhdet sipsit maistuvat ihan vehkeeltä

  • Kalanmaku = paikallisen vedenmaku = paikallisen teenmaku = paskanmaku

  • Jonottamalla et ehdi miljardin ihmisen maassa mihinkään, siis kiilaa

  • Japanilaiset eivät kestä viinaa

  • Japanilaiset eivät jaksa kuunnella musiikkiamme montaakaan viikkoa putkeen

  • Guido tuntee kaikki japanilaiset ja kiinalaiset pingiksen kautta

  • Korealaisesta saa parasta ruokaa

  • Kaikilla miehillä on vähintään pikkutakki päällä, myös maalareilla ja muurareilla. Kumisaappaiden kanssa tietysti.

  • Työvoimasta 5/6 ihmettelee kun loput tekee jotain

  • Jokapaikassa on kerrottu tarpeellinen työvoima vähintään neljällä

  • Riisiviina todellakin on pahaa

  • Tepau

Missä kaikki on?

Ihmettelemme aktiivisesti että missä ovat, mutta emme tavoita käytävillä haahuilulla ja huutelemisella yhtään suomalaista persoonaa. Nörtteilemme ja kiroilemme kylmässä huoneessa, kunnes ihmisiä alkaa tipahdella paikalle. Ulkona on kuulemma ollut erittäin kuuma päivä ja oikea t-paita keli ja jengi on ollut piknikkaamassa korttien merkeissä puistossa. No voi hemmetti, olemme tehneet sian itsestämme, kuten täällä sanotaan.

Mitkä synttärit?

Nimeltämainitsemattomat "naispuoliset" henkilöt pitävät meiltä salaa synttäribileitä ruokalassa tai jossain. Aika reilu meininki, helvetti. Päätämme myrkyttää heidät. Ei se mitään, ei mekään tykätä niistä. =)

Lentävä tiikeri, vaikealukuinen lohikärmes

Katselemme illalla VCD:ltä "Hidden dragon, Crouching Tiger" Kung Fu (or what eeeveeeer) leffaa. Englannin kielisistä teksteistä on loppua kohti tosi vaikea saada selvää, mutta muutenkin ovat lentävät ihmiset ruenneet hymyilyttämään, joten hyvä että loppui. Ihan kiva sinänsä. Oscar ehdokkaanakin taisi olla.

  • tEP

10.00 Wakey wakey, rice n shine

Heräilemme tyytyväisinä myöhään koska aamupäivä on vapaa. Iltapäivällä alkaa vihdoin meidänkin opetuksemme. Sitä ennen kuitenkin heitämme korealaisessa sweet & sour kanat naamariin. Täällä ei muuten juuri ole hapanimelä meininkiä ruoissa näkynyt oikeastaan ollenkaan. Suomen "Kiinalaisista ravintoloista" olimme saaneet yllättäen siis aivan väärän kuvan. Makuun kyllä kyllästyy äkkiä vaikka sinänsä hyvää olikin.

13.30 Kenkäsuojat please

Koulu alkaa. Opetus tapahtuu valkoisessa huoneessa, joka on nyt sitten niin kauhean puhdas että meidän täytyy oikein laittaa muovipussit kenkiemme päälle ettei vaan paikat likaannu. Hehe, todellakin varsinkin kun esim kaikkien tuolien jalat on niin pölyssä että siivottu ei ole varmaan kuuteen vuoteen. Mutta onhan se kiva ettei valkoinen lattia likaannu. Sitä varmaan puunataan sitten sitäkin enemmän. Onhan huoneessa toki puhtaampaa kuin täällä missään, mutta suomessa tätä sanottaisiin normaaliksi, hieman pölyiseksi huoneeksi.

No, Mr. Chen kääntää meille mitä Junior Chen kertoo SuperVHS kamerasta, jota tulemme käyttämään produktioihimme. Kamera on hirveä kohlo ja opettaja köhii kun kerromme että Suomessa käytämme jo koulussakin MiniDV (digital video) kameroita ja laitteita, joita pystyy sentään ihminen kantamaan, toisin kuin tätä hirviötä. No ei se nyt ihan niin huonokaan ole ja parin tunnin opetuksen aikana kuulemme jopa yhden uuden asian, joka auttanee kuvattaessa oikeastikin, joten kiva juttu tämäkin. Saamme viikon aikaa suunnitella tarkasti videon toteutuksen ja kulun jotta pääsemme varaamaan kameroita ja lähtemään kaupungille kuvaamaan.

Missä kaikki on, osa 2

Ihmiset häviävät taas jonnekin ja häröilemme aikamme yksin ja koodaillen huoneessa. Illalla sanomme kotineekereille, että meillä on tylsää. Karim ja Akim(?) pistävät tämän kuultuaan ranttaliksi ja siirtävät Karimin kaiuttimet yms. Akimin huoneeseen ja R'n'B musiikki alkaa soimaa. Suomalaiset alkavat saapua teiltään kampukselle ja saamme kutsuttua paljon porukkaa mukaan hippoihin. Meininki nousee kun Playstationin ja Tekken 3 pelin voimin kun ihmiset purkavat angstejaan toisiinsa TV-ruudulla. Riina pieksee kaikki. Illemmalla tyttöjen vähentyessä alkaa soimaan Bob Marleyn reggae ja me valkonaamat yhdymme mustien miesten "Get up stand up!" lauluun ja hytkymme istuallaan.

11.00 Viikkobileet loppuvat

Päätämme poistua ajoissa ennenkuin koko Marleyn tuotanto on kuunneltu läpi ja siirrymme huoneeseemme katsomaan Scream 2:n toisen CD:n. Guido mafia-bastardo on raukka ihan peloissaan aina kun murhaaja setä öykkäröi yllättävin kääntein puukkonsa kanssa. Tästä päättelemme, että Mafia keksittiin Suomessa, koska eihän tuosta nyt mitään tule. =) Kahdeltatoista päästäänkin sitten jo nukkumaan.

  • tep

08.30 Skool

Hyvin nukutun yön jälkeen pääsemme taas oppimaan kiinaa. Välitunnilla kirjoitan taululle Helsingin Sanomien mainoslauseen "Hanki parempaa luettavaa". Opettaja huomaa ja pakottaa minun kirjoittamaan sen englanniksi ja yrittää sitten kääntää sitä. Dou. Sitten tyypilliseen tapaansa käsittää kaiken päälaelleen ja luulee että en pidä hänen opetuksestaan tai oppikirjoista. Hirveän käännöshärdellin, kasvojen menetyksen ja naurun jälkeen hän ymmärtää (?) about että kyse oli vitsistä, mutta tiiviit välimme eivät koskaan palanne samoiksi, koska henkiset arpemme ovat niin syvät. =) Olen tehnyt sian itsestäni.

14.00 Master plan

Koska vastuullemme on jäänyt ihmisten viihdyttäminen, käytämme runsaasti aikaa etsiäksemme illaksi sopivaa biletyspaikkaa paikallisista lehdistä. Illalla olemme nimittäin menossa lähes koko ryhmällä oopperaan puvut päällä, joten aiomme jatkaa siitä sitten iltaa hienoissa vaatteissa eteenpäin jossa luksus mestassa.

  • Tep

Korjauksia vääryyksiin

Olemme saaneet palautetta että ihmiset ovat ymmärtäneet meidän juovan pelkästään viinaa joka päivä. Oikeasti teemme myös paljon muuta. Esim. tänään opimme seuraavat sanat kiinaksi (myös kirjoittamaan ne!):

  • Daxue = university

  • he = and

  • jie hun = to marry

  • mei you = no, not

  • hai zi = child, children

  • xue xi = to study

  • yingyu = English

  • zhi yuan = employee, clerk

  • yinhang = bank

  • ai ren = wife, husband

  • han yu = Chinese

  • dian nao = computer

  • shang ke = to have class

  • xianzai = now

  • chi fan = to eat meal

  • qi chuang = to wake up

  • shui jiao = go to sleep

Näitten lisäksi olemme olleet aktiivisia ja mm. viitanneet aktiivisesti.

Että ei oo helppoo täälläkään.

Ooppera

Ooppera oli aika rule, vaikka mitään ei tajuttukaan. Lavan molemmin puolin oli live karaoke-screenit, josta pystyi seuraamaan heepojen puhettta kiinalaisittain kirjoitettuna. Itse asiassa ainakin allekirjoittaneelle screenit tarjosit suurimman nautinnon, koska niistä oli hauska seurata tuttujen kirjainmerkkien ilmestymistä ja arvailla tapahtumia. Näytöksen jälkeen hullu kiinalainen alkoi kertoa meille näytöksen taustoja ja ties mitä sinänsä mielenkiintoista juttua, mutta meillä oli jo kiire tapaamiseen.

Puolet suomalaisista lähti takaisin kotiin, mutta puolet suuntasi kolmella taksilla kohti Babylon nimistä paikkaa, mutta yllättäen se olikin kiinni ja muuttanut. Koitimme mennä lähellä olevaan Judy's Too raflaan, mutta sekin oli lähes tyhjä. Tämä kaupunki on säälittävä viikolla! Helsinki rulaa tähän verrattuna. No ei se mitään, joku jenkki jätkä neuvoo meidät kuulemma kaupungin siisteimpään uuteen mestaan, Vogueen. No eihän siinä mitään, mutta unohtaapa mainita että ko. paikka on jonkinasteinen Shanghain Don't Tell Mama, eli oikea homomesta. Kiitos siitä. Sekalainen seurueemme ei kuitenkaan loputtomiin viihdy "hyvin koulutettujen, englantia keskenään puhuvien homojen" keskuudessa vaan vaihdamme paikkaa California Clubille. Muutama löysä hyytyy tässä vaiheessa iltaa, mutta me jatkamme mestoille. Asiallista teknoa, joka muuttuu progressiiviseksi houseksi, joka muuttuu drum'n'bassiksi ja meillä on oikein hauskaa.

05.00 Paikan sulkeuduttua joskus kahden maissa, siirrymme yliopiston tiloihin kuuntelemaan fatboy slimmiä ja katselemaan masan tooga performanssia. Valitettavasti vaatteet ovat viellä päällä. Olemme hyvin väsyneitä, mutta minua pakotetaan taas TaiJi:hin. Teemme Masan toogasta ja nauloista teltan Akin sänkyyn. Toivon että tältä päivältä ei tule enää merkintöjä =)

07.15 Tai mitä? No Tai Ji!

Selviydyin kuin selviydyinkin ensimmäistä kertaa elämässäni Tai Ji harjoituksiin. Aika asiallista ja rauhoittavaa meininkiä. Ei ihme että jengi elää täällä terveesti ja pitkään kun tekevät moisia jumppia aamulla. Ei mitään raskasta mutta rauhallisia, pitkiä askeleita eri puolille ja samalla käsien liikkuttamista hienoissa kaarissa yhteen ja erikseen jne. Tosi jees meno, täytyy mennä heti ensi viikolla uudestaan, jos vaan jaksaa millään herätä niin aikaisin.

  • Teppo

15.00 Aikainen herätys

Tai Ji:n jälkeen päästiin jossain vaiheessa nukkumaan, joten heräilemme lekoisasti vasta iltapäivällä. Heti ekana Mäkkiin syömään hullun tulisia kana-wingsejä ja -purilaisia. Ihme ettei moisia saa Suomen Mäkeistä. Ruoan jälkeen päätämme jättää piknikkailun hienosta säästä huolimatta toissijaiseksi ja painelemme Mäkin vieressä olevaan parturiin hiustenpesuun. Tällä kertaa meitä ei ole kuin pieni porukka, joten saamme huomattavasti paremman käsittelyn kun viimeksi. Nytkin shampootetaan tukka mukavasti ja pitkällisesti päänahkaa hieroen, minkä jälkeen saa makoilla hierovassa tuolissa kun hiukset pestään. Sitten Kunnon päänahan ja kasvojen hieronta ja asiallinen selänhierontakin siihen päälle vielä. Olo oli kyllä taas tämän jälkeen kuin uudesti syntynyt. Mutta kyllä täällä osataan ihmisen ruumiista pitää huolta vähän eritavalla kuin lännessä. Sanoin kuvailemattomalla tavalla mielen ja kehon hoitaminen on mukavasti yhteiskunnan osa, kaikkialla läsnä ja myöskin halpaa.

00.00 Taking it easy

Mäkin jälkeen maastoudumme huoneeseemme Guidon kanssa internettailemaan, lukemaan ja musisoimaan. Jossain vaiheessa Guido hakee kaikille ruokaa korealaisen Take Awaystä ja pian onkin jo ilta. Täytyypä mennä nukkumaan, että jaksaa huomenna taas koulussa olla ahkerana. =)

  • Tep

Big Nick

Kouluilun jälkeen jakaannumme nerokkaasti eri nakkihommiin ja tapaamme ylopiston ruohokentällä piknikin merkeissä. Osa on ostanut kaljaa ja viiniä ja osa take way ruokaa. Syömme, kuuntelemme hyvää musiikkia ja siemailemme hieman juomaa. Aurinko paistaa niin hullusti että joudumme hakemaan shortsi-pökät sisältä ja jatkamaan makoilua, kortin peluuta ja nukkumista. Olemisen sietämätön keveys on kyllä sietämätöntä.

Seuraamme korttia pelaamaan liittyy 4 kiinalaistyttöä, jotka pelaavat suomalaista ristiseiskaa kanssamme kuin vanhat tekijät ja huomattavasti nopeammin kuin suomalaiset ikinä. Koska kielessään on solmu, kutsuvat minua Pepuksi.

21.30 Hei ruotsalainen, ota nakki

Kinukkitytöt lähtevät mukaamme baareilemaan O'Malleyssiin, jossa on Shanghain suomalaiset Ry:n (tosi juttu nimittäin) joka kuukautinen suomalaisilta. Coctail Sausages nimellä saa loistavasti paistettuja ja rasvaisia prinssinakkeja, ketsuppia, sinappia ja asiallisesti paistettuja perunoita. Kyllä muuten oli hyvän makuista. Eivätkä maksaneet meille mitään vaan ilmeisesti suomalaiset firmat kustantavat tämänkin eventin. Kalja kyllä on innoissaan mutta tytöt ovat tyytyväisiä saadessaan Strongbow siideriä ainaisen kaljan sijasta.

Kiinatytöt eivät arvosta oikein suomalaista Finlandia Vodka menoa (saatavilla ilmaiseksi) vaan Nopa lähtee etunenässä viemään heitä Piccadillyyn halvempien juomien ääreen. Ilmeisesti tytöille täytyy maksaa kaikki (?) joten sinänsä hyvä idea siirtyä täältä pois.

Me sen sijaan jatkamme läpän heittoa suomalaisten aikuisten ja varsinkin kolmen ruotsalaisjätkän kanssa. Heepot kertovat että vastaavissa ruotsalaisten bileissä on huomattavasti tylsempää, joten he ovat mieluusti mukana suomalaisten mukana.

Windows 2001

Siirrymme ruotsalaiset mukanamme sekalaisessa järjestyksessä Windowsiin juomaan Baileyssiä ja juonimaan ensi keskiviikon omia suomalaisbileitämme täällä. Ensimmäinen manageri-kandidaatti sanoo että homma on ihan perseestä ja syö aiemmin saamani käyntikortin revittyään sen ensin neljään osaan. Musta mies osaa kyllä tehdä asiat oikeasti kuulisti. Sen jälkeen äijä kuvaa minua ja asiaani videolle kunnes häipyy jonnekkin. Jossain vaiheessa paikan oikea manageri löytyy ja äijjä onkin erittäin rento ja pieni tummakaveri, jonka kanssa heitämme taas in the ghetto juttua pihalla. Seuraan liittyy myös paikan oikea DJ ja he päättävät että ensi keskiviikko on oikein hyvä aika ja ei ole väliä vaikka meitä tulisi vähemmänkin.

  • Anime-Peppu

Pegasus

Jossain vaiheessa päädymme taas harventuvalla porukalla Pegasukseen. Elli tapaa Joen, joka on paikan manageri tjms. ja kertoo meille että sieltä oli jossain vaiheessa löytynyt joku puhelin joka hällä on kotonaan. Lupaa tuoda sen lauantaina Pegasukseen jos tulemme sitä hakemaan. Epämääräiset tuntomerkit eivät oikein tunnu sopivan puhelimeeni, mutta lupaamme kuitenkin tulla.

noin 06.00

Jossain vaiheessa aamua Joe lähtee viemään meitä kunnon jatkoille. Päädymme Mazzo-nimiseen teknohelvettiin keskelle jotain kaupungin puistoa. Ulkopuolella paikalliset tekevät aamun Tai Ji-harjoituksiin juuri ja juuri bassorummun kuminan kuulumattomissa. Ovesta ulos aurinkoon mennessä ovesta pöllähtää suuri savukoneen aiheuttama pilvi. Kunnon tykitys psy-trance soi ja paikalla on myös Dave (?), kuukauden klubbaaja. Näin luemme seuraavana päivänä Shanghain Metro lehdestä. Dave lupaa viedä meidät vielä jonnekin jatkoille ja paikan omistaja ukko lupaa myös lähteä mukaan. Davella rupee kuitenkin lähteminen kestämään niin että teemme omistajalle oharit ja lähdemme kotiin jossain kahdeksan vaiheilla.

  • Tep

09.00 unta

Pikkuhiljaa alkaa väsymys painaa.

  • Tep

Mitä silläaikaa tapahtui toisaalla:

Hen hao, laoshi!

Muiden mutustellessa nakkia O'Malleyssissä, kohteliaina isäntinä lähdemme kuljettamaan kikattavia kiinalaisia kohti picadillyn ravintolaidylliä. Suomalaisista mukaan seurueeseen liittyvät ne joiden mielestä nakit kuuluvat silmille ennemmin kuin suuhun, ja koska Picadillyn hintataso on nolla, seurueemme tarvitsee 4 taksia. (Kuusi kiinalaista tosin mahtuu hyvin yhden taksin takapenkille.) Matkalla hauskuutamme kiinan taidoillamme (bu hao) ja masan parralla, jollainen kuulemma kuuluu olla vain vanhoilla ihmisillä. Juhlallisesti masa saa myös lempinimen FunnyGuy. Jossain välissä taivaalta tippuu lumihiutaleiden näköisiä juttuja, joka ilmeisesti myös oli lunta. Ei kovinkaan tavallista Shanghaissa kuulemma, ainakaan tähän aikaan vuodesta.

Sikadilly

Picadillyssä meininki on aika rauhaisaa, muutama paikallinen, Karim ja Evan mainostoimistoguru. Kun kaikki taksit ovat saapuneet paikalle, alamme välittömästi harkitsemaan mihin voisimme mennä seuraavaksi. Paikka on kiinalaistyttöjen mielestä sentään hieman parempi kuin O'Malleys, ja osa käy testaamassa myös tanssilattian. Masa ja Aki vertailevat Heinekken pullojen makueroja, Nopa napisee jotain jonka merkitys jää kuitenkin ainakin kirjoittajalle epäselväksi. Meininki on kuitenkin aika laimeaa, ja seurueemme päättää siirtyä HuaHai -arealle, joko Rojamiin, joka on tyttöjen suosima paikka, tai Pegasukseen.

"Hi! I'm Kinky, 19 year old international marketing -student."

Matkalla taksissa "Kinky" ja "Ice" (miksei suomessakin voitaisi keksiä itse nimiä?) kertovat että ovat kaikki 19 tai 20 vuotiaita yliopisto-opiskelijoita, osa lukee lakia ja osa international marketingia, kaikki neljättä vuotta. Sairaan aikaisin aloittavat korkean tason opinnot. Osa takseista seikkailee tapansa mukaan epämääräisissä osoitteissa, ja joudumme odottelemaan Pegasuksen portailla muutaman hetken ennenkuin kaikki ovat löytäneet paikalle.

Sorry, we have a dresscode tonight and you are too young and western-people welcome!

Itseasiassa odottelua kertyykin huomattavasti enemmän, sillä Pegasukseen on valtava jono. Jonon etunenässä takkinsa hajoittanut kiinalaismiljonääri roikkuu ovenkahvassa essopäissään ja huhuilee jotain sekavaa. Me järjestäydymme siistiin parijonomuodostelmaan häirikköporukan viereen, ja katselemme kun japanilais-animet eivät pääse dresscoden takia sisään. Pitkätukkainen 99% tatuoitu portsari jututtaa meitä, ja päästää ensin puolet seurueestamme sisään lämpimään. Sitten ovelle hyökkää pieni ja hikinen kiinalainen door-manager, joka ilmoittaa, että Pegasuksessa on dresscode eivätkä kiinalaistytöt voi siksi tulla sisään. He ovat myös liian nuoria. Tosin me länsimaiset yllättäen olemme hyvinkin tervetulleita. Olemme kuitenkin herrasmiehiä, ja jäämme viihdyttämään vieraitamme. Nopa saa jalkansa oven väliin ja käy hakemassa jo sisälle menneet takaisin ulos. Piritta ja Jaana(?) jäävät kuitenkin pegasukseen, kun seurueemme lähtee laahustamaan kahden korttelin päähän Club Rojamiin. Masa ja Aki löytävät laukusta finnish-tea pullon, joka tuleekin tarpeeseen. Kikattavat teinikiinalaiset hajoittavat pään suhteellisen helposti ...

Rojam ist bra

Rojamiin pääsee ja mahtuu aina, mutta sisään maksaa 35 yuania. Akin kanssa pelkäämme että joudumme maksamaan kinkyt sun muun sisään, kuten kiinassa on tapana - mies maksaa, mutta onneksi :) tytöt maksavat itse. Hihittelemme hetken automaattityyppisille narikkalaitteille, ja siirrymme dance-salin puolelle. Meininki näyttää hyvältä ja seurueemme valloittaa nopeasti vaadittavat neliömetrit tanssilattialta. Pääsylippuun kuuluu yksi ilmainen juoma, jonka joudumme lunastamaan suhteellisen nopeasti. Nopa tanssittaa kinkkityttöjä tanssikorokkeella masan ja akin ihmetellessä puolitoistametrisiä plasmanäyttöjä tanssisalin seinillä. Ihan hullun hienot valo/videovehkeet verrattuna suomen mihinkään klubiin. Seinäscreenille ajetaan häiriö-designvideota ja livekuvaa tanssilattialta. huimaa panostusta.

DAGADAGA DAA!

Seurueemme siirtyy kokonaisuudessaan korokkeelle ja suomifiilistely on huikeaa kun DJ pyöräyttää ilmoille ennen kuulemattoman remixin Daruden Sandstormista. Nopa veivaa kuin travolta ja kerää suurehkosti huomiota olemalla kaksi kertaa pidempi kuin kukaan muu tanssikorokkeella. Japanilais-häiriö-animet ovat todella sekaisin ja huitovat toisiaan silmiin fluorisoivilla kirkasvalolampuilla etteivät nukahtaisi. Sick...Ikäväksemme kiinalaistytöt tykkäävät kovasti japanilaisten nisti-lampuista, ja koitamme hienovaraisesti sanoa että he eivät ehkä ole kovinkaan turvallista seuraa. Meno alkaa hiljentyä, ja tanssilattia tyhjenee muutamassa hetkessä.

Masa tapaa vanhan tutun Chrisin, johon tutustuttiin ensimmäisenä viikonloppuna. Chris esittelee Rojamin underground -puolen, jonne mennään epämääräisestä pikkuovesta mestan takaosasta. Sielläkin meno on jo hyytynyt, ainoastaan yksi homotanssija veivaa Michael Jacksonin Badia keskellä lattiaa. Chris ja tämän tyttöystävä kertovat että pikkuhuoneessa tulee aina jotain alternative-musaa kun normaalisti pääsalissa soitetaan aika poppista. Lupaamme tulla taas uudestaan, ja siirrymme taas ulos kylmyyteen.

Chinese go, let's party

Kävelemme suhteellisen vaivalloisesti (finnish tea) takaisin Pegasukseen, ja pidämme pienen palaverin ennekuin siirrymme jonoon. Tytöt päättävät lähteä himaan, ja sovimme että tapaamme heidät aamulla klo 1200 ja lähdemme isolla porukalla piknikille jonnkin puistoon, tunnin ajomatkan päähän. ihan jees, vaikka toisaalta kiinalaistyttölauma on aika rasittavaa seuraa...

Tytöt häipyvät, ja masa, aki sekä nopa siirtyvät sisälle jatkamaan kaatamista. Se siitä dresscodesta... Sisältä ei epäilyistämme huolimatta löydykään suomalaisedustajia, ovat kai lähteneet kotiin tai jonnekin. Arvelemme kuitenkin että Teppo & Elli -sektori ei ole vielä nukkumassa vaan on todennäköisesti tulossa jatkoille, joten otamme rennosti muutaman tanssiaskeleen ja hanaolutta. Nopa puutuu ja lähtee himaan. Masa tapaa lisää ensimmäisen viikonlopun tuttuja. Hen hao!

Tepau och Elli kommer nääs!

Uumoilumme osuivat oikeaan, sillä muutamaa hetkeä myöhemmin Teppo ja Elli saapuu seuraksemme Pegasukseen. Guido uskaltautuu ovelle asti, mutta ei tykkää muzakista ja lähtee taksilla kampukselle pitämään kumiankka-pileitä. Ensimmäisen viikonlopun tuttu, japanilainen hassu lentoemäntä, ostaa masalle Visa Goldilla viinaa ja suomitiimi on elementissään tanssilattialla. Koska olemme jo kanta-asiaksatasolla, saamme useita kutsuja afterpartyihin. Elli saa pantterikaulahuivin, Tepon kadonnut puhelin onnistutaan jäljittämään ja meininki on huisaa. Lopulta Pegasus alkaa sytyttelemään kattolamppujaan ja kolmen taksin kokoinen seurueemme siirtyy Mazzoon, avoinna viikonloppuisin yhteen iltapäivällä, jatkamaan meininkejä. Masan taksilla jatkoille tulee myös huvittava transvestiitti, joka kysyy kaikilta kumpi on, mies vai nainen, ja kommentoi ihmettelyjämme "you never know, you never know!". Meininki on hurjaa, ja Mazzon seikkailujen (katso teppon juttu) jälkeen suuntaamme kotiin nukkumaan. Jostain syystä piknik seuraavana päivänä klo 1200 jää väliin ankkatiimin osalta.

  • matti

14.00 Häiriköt sikailee taas

Masa ja Aki heräävät mystisillä voimillaan jo kahdenmaissa ja toteuttavat Masan ja Guidon huoneen oveen Alkoholisti-Janina pelin Ilta-Lehdestä revityistä mainosten osista yms. tarinan pätkistä. "Turve on notkeaa ja sitä on helppo levittää kasvoille" ja niin edespäin.

17.00 Nuku tässä nyt sitten

Myös Teppo pääsee ylös jossain viidenmaissa kuunneltuaan ensin yleistä sekamelskaa puolituntia peiton alta. Jossain vaiheessa lähdetään Guidon suosittelemaan Pizza Italia (kekseliäs nimi) -ravintolaan syömään hyvää pizzaa. Todellisuudessa pizza on pahaa ja sitä jää yli vaikka kuinka paljon. Myös sipulileivät ovat hanurista. Saamme kuitenkin uuden That's Shanghai lehden ja luemme jutun siitä Daven mr. clubber of the month -tittelistä. 33-vuottta pelkkää biletystä.

22.00 Babylon never dies!

Ehdimme taksilla juuri ennen suurinta suomalaislaumaa Piccadillyyn, jonne Karim on järjestänyt Bob Marley-hengessä reggae-bileet. Meidän porukka on aivan tajuttoman väsynyttä vieläkin edellisestä yöstä ja meininki aika hiljaista meidän osaltamme, mutta muilla suomalaisilla menee kovaa. Telkkareista tulee hidastettua Bob Marleytä ja DJ soittaa taas niin kovalla, että edes -25db korvatulpat eivät auta tarpeeksi.

00.00 Nyt riitti

Porukkamme häipyy häpeällisesti takavasemmalle nukkumaan, kun muuta ovat vasta aloittamassa iltaa.

05.23 Nyt ne tuli takas

Olemme onnellisesti olleet unessa jo pitkään kun koijarit ja muut saapuvat takaisin kampukselle. Kirjoittavat ilmoitustaululle että "Kaikki jotka oli selvinpäin klo. 05.23, juoskaa yliopiston ympäri". Sen jälkeen siirtyvät Guidon opastaminen Masan ja Guidon huoneeseen huutelemaan ja soittamaan Guidon vehkeillä musiikkia ja heittelemään Guidon päätä kumiankoillamme.

06.00 Koijani herää

Kuudelta porukka siirtyy koijarien huoneeseen ja herättää kiltisti nukkumassa olleen Koijanin. Ilmeisesti hän saa porukan jossain vaiheessa hiljentymään. Tai sitten ei.

  • Tep

12.00 Carrefour

Lähdemme Koijanilla vahvistetulla vakioporukalla kohti Carrefouria tarkoituksenamme ostaa illan suomalaista puurojuhlaa varten tarvikkeita. Kolmen tunnin pyörimisen päätteeksi alkaa olla ainekset kasassa. Vaikeinta on löytää suolaa ja puuroaineksia. Lopulta päädymme kauramuroihin, jotka toivottavasti puuroutuvat. Ostamme lisäksi kassillisen patonkeja, juustoa, hieman miestä väkevämpää ja kaikkea muuta pientä & makoisaa. Tytöt varmistavat suolaostoksen paikkansa pitävyyden syömällä pelkkää sitä itseään hyllyyn auenneesta paketista. Oli kuulemma niin hyvää. Suolaa täällä tosiaan kaipaakin kun sitä ei oikein missään ruuassa esim. ole.

  • Tep

20.00 Puuro massive!

Tytöt tekevät avullamme loistavaa kaurapuuroa litratolkulla. Lisäksi on patonkia (famous finnish bread), sipulin, juuston, tomaatin ja kurkun kanssa. Kyytipojaksi vielä hieman kaljaa ja väliajalla Finnish teetä. Puolitoista pikkulautasellista puuroa ja on niinku niin täynnä, että paikallinen ruoka ei vaan sellaiseen pysty. Kaikkien fiilis on todella hyvä ja mahat pullollaan. Jostain löytyy kaksi CD:tä suomi-rokkia, joka saa varsinkin vanhat Dingo-fani-tytöt hurmioon. Paikalla käy heilumassa ainakin Karim ja joku japanilainen häiskä joka juo omasta valkoviinipullostaan hörppyä jatkuvasti ja hihittelee. Puuro uppoaa hyvin myös Nopan paikalle tuomiin japsityttöihin. Jenkki-Lindsey kertoo että alakerrassa on jotkut bileet. Kaataa meillle kaljaa ja sanoo että "unity in the university".

22.00 Voitonjuhlat

Vaihto-opiskelijoiden joukkue on voittanut lokaalit jalkapallossa 4-3, joten ykköskerroksen pingishuoneeseen on järkätty Victory Partyt, luultavasti mustien miestemme puolesta. Karimin isot kajarit räyhää musiikkia kovalla ja meininki on todella korkealle. Paikalla on useampi kymmenen vaihto-opiskelijaa joraamassa tosissaan. Kalja on ilmaista. Seinän toisella puolella on rakennuksen ovimikko yms. henkilkunta mutta kukaan ei välitä infernaalisesta biletyksestä mitään. Päin vastoin, koko päivän kiinni ollut kioski on taas avattu että jengi saa ostaa lisää virkokkeita jos ei ehdi ilmaisten makuun.

23.00 There's no party like Tooga-party!

Viivaamme taululta yli tekstin Victory-partyistä ja korvaamme sen tooga-partyillä. Säntäämme huoneisiimme ottamaan vaatteet pois ja pukeutumaan lakanoihin. Eva ja Elli auttavat meitä pukeutumisessa ja myös Guido on messissä. Yllätyshyökkäyksemme takaisin alakerran bileisiin onnistuu loistavasti ja varastamme koko shown. Hirveää biletystä ja säärien vilauttelua japsityttöjen yrittäessä kuikuilla toogiemme alle. Jossain vaiheessa jenkki-Lindsey strippaa kevyesti penkin päällä, mutta kostamme siirtymällä koko porukalla sohvan päällee heittämään toogatanssia. Lyhyet japsit jatkavat kurkkimis yrityksiään ja ihmiset huutavat. Meistä otetaan liikaa valokuvia. Jossain vaiheessa alamme tanssimaan Can-Cania lattialle ja kaikki on jo menetetty. Ostamamme vinkuvat ankat toimivat suu-viestin kapuloina. Jossain vaiheessa Koijani on myös siirtynyt toogan puolelle ja on kovasti menossa mukana Finnish teensä kanssa. Tutustumme mustiinmiehiin, korealaisiin, japanilaisiin ja nepalilaisiin. Ainakin.

02.00 Pegasus

Bileet alkavat hiipua, joten vaihdamme kuteen takaisin päälle (säälittävää) ja hyppäämme taksiin. Kaupungin kaikki paikat on jo kiinni ja hukkaamme reilusti rahaa kolmeen turhaan taksiin. Jossain vaiheessa puolet ihmisistä alkaa olemaan sellaisessa kunnossa, että on syytä palata takaisiin. Onneksi kiinantunnin on peruttu maanantai aamulta.

Formula 1

Suurin osa koijareista on ollut katsomassa Formula ykkösiä, jotka alkoivat tällä kertaa vasta keskiyöllä. He saapuvat sopivaksi katsomaansa aikaan mekastamaan Masan huoneeseen. Meidän Mika Haekkinen on jäänyt lähtöruutuun ja kaikki mennyt muutenkin päin helvettiä. Aikaisemmin päivällä Suomi24.fi netti-saitin aprillipila on kusettanut meitä kaikkia väittämällä että Mikan päävastustaja Michael Scumacher on menettänyt kaikki pisteensä Ferrarin huijattua. Ehdimme jo vittuilla Ferrari-Guidolle, mutta Jumala kostaa taas tuplasti ja olemme nöyryytettyjä. Onneksi tilanteesta on tietoinen vain Masa, joka saa joka yö selvitellä koijareiden seikkailuja. =)

  • Tep

12.00 Heräämme

On rankkaa. Paitsi että kissa on pissannut suuhumme on se myös kakkinut nenäämme. Saamme ruokaa katukeittiöstä. Loistavaa sipuli-sieni-vihreäjuttu-riisiä, jotka syömme ruohokentällä. Suunnittelemme huomenna palautettavaa video-käsikirjoitusta.

16.00 Aina vaan video

Olemme siirtyneet sisätiloihin kuuntelemaan Jori Hulkkosen Helsinki mix sessions-musiikkia ja suunnittelemaan lisää videota. Se edistyykin hyvin. Päätämme tehdä ensin 15 minuuttisen teknobiisin ja sovittaa sitten videon siihen. Nerokasta.

  • Tep

Lattioista

Jos lattialle kaatuu jotain ja sen pyyhkii paperiin, tulee paperista oikeasti aivan musta. Lattiat ovat varmaan vuosikymmenten siivoamattomuuden aiheuttaman mustan lian peitossa. Alun perin vaaleahko muovilattia on niin tahmainen että pöydän äärestä istumasta nouseminen on tuskallista, koska lattiaa pitkin ei mikään, kuten esim. tuoli. , liu'u ollenkaan. Tuolin ja päydän välistä joutuu ketkuilemaan itsensä pois. Koijarit ovat mopanneet lattiansa jo kolme kertaa mutta silti sama mustumisilmiö jatkuu jos jotain kaatuu maahan. Eli mikään ei enää auta, joten emme vaivaudu moppaamaan. Lattia alkaa kyllä olemaan jo musta.

Kieliopista ja sen olemattomuudesta

Olemme tietoisia suomenkielisen kirjoituksemme äärettömän huonosta tasosta, mutta jotenkin tähän on tultu. Ehkä joku joskus palattuamme Suomeen korjaa suurimman osan virheistä.

  • Tep

Maa-ma

Elli, joka rekrytoinut itsensä viralliseksi äidiksemme, tekee meille Carrefour-jämistä meille kinkkujuustoleipää, joka onkin erinomaista. Miten ihmeellisiä asioita, kuten esim leipää, sitä täällä kaipaakaan.

20.00 Päivällinen

Käymme porukalla syömässä lähistöllä olevassa kiinalaisessa ravintolassa porukalla. 28 päivää takana ja nyt alkaa Ellillä palaa hihat kiinni. Paitsi että hänellä on Bad Stick-day eli puikot meinaa putoilla kokoajan ei myöskään tarjoilijoiden kielitaidottomuus ja ärsyttävyys saa häneltä enää juurikaan sympatiapisteitä. Tulisesta ateriasta selvitään kuitenkin, tosin ilman riisiä. Kuinka vaikeaa riisin saaminenkin muka voi välillä olla?

21.30 koodikoodi

Koijarit katsovat huoneessaan Hannibal-elokuvaa, josta on ostettu uusi (piraatti) kopio kun edellisestä puuttui loppukohtaus. Me sen sijaan luemme, koodaamme ja teemme kumiankka-flasheja omassa huoneessamme. Keskiviikkona on kiinan kuumotustentti mutta siihen voi valmistautua vasta huomenna.

00.04 koodikoodi osa 2

Vihdoinkin saimme Akin digikameralle otetut kuvat verkkoon älyttöämän kikkailun kautta. Ei tarvii niinku FTP-yhteyksien yms. toimia täältä asti. Mette Mannosen härösää on myös nyt koodattu valmiiksi. Emme siis menneetkään ajoissa nukkumaan.

  • Tep

PU-DONG

Lähdetään katsomaan vihdoin Pudongia, eli Shanghain myöhemmin rakennettua luksus-pilvenpiirtäjä keskusta, josta löytyy mm. maailman korkeimmalla oleva ravintola 87 kerroksesta. Muuten menee hyvin, mutta emme ikinä tapaa tyttölaumaa, koska nämä eivät tietenkään ymmärrä ottaa puhelimiaan mukaansa. Miten tämä kuullostaa niin tutulta. =)

Ei siinä muuta. Törkeän makee paikka mutta ei juuri mitään tekemistä kun ketään ei ole missään vaan kaikki on torneissaan töissä. Kadut ovat SAIRAAN avarat, mutta ei ole edes oikein autoja missään. Ehkä menimme väärään paikkaan. Myöhemmihn kuulemme että tytöt ovat käyneet itse Jin Mao buildingissa sisällä, mutta me emme saa mitään aikaiseksi vaan syömme vaan kallista, mutta hyvää juustoleipää jossain damn ravintolassa.


21.00 Suomi, Fen Lan

Yhdeksältä siirrymme noin viidellä tupaten täydellä taksilla Windows-baariin itsejärjestämäämme Suomi-iltaan. Kymmeneltä Teppo pääsee DJ-puikkoihin soittamaan Suomi-rokkia kansalle. Kaikenmaailman japanilaiset/kiinalaiset/amerikkalaiset ynnä muut joraavat aktiivisesti suomalaisten mukana kun kaikki legendaariset Suomi-biisit Dingosta ja Pelle Miljoonasta aina Samuli Edelmaniin ja Ultra Brahan asti raikuvat toiveitten mukaisesti. Kumiankka-tiimin Aki ja Masa vahvistettuna Ellillä tilaavat ja maksavat neljäkymmentä (40) Valko-Venäläistä baaritiskiltä. Henkilökunta varmistaa moneen kertaan ja monen ihmisen ja oikein paikan vakio-DJ:n voimin että onko se nyt varmasti 4 vai 40 drinkkiä. Porukkamme juo ilmaiseksi Valko-Venäläisiä ja meininki alkaa olla aikas lailla katossa. Myös muotisuunnnittelijatytöt juovat muiden mukana kuin sienet. Jopa ryhmämme rauhallisin eli Panttivankiparta-Juho joraa kuin eläin hikipäässä. Ihmisten känniaste on oikeasti aika "hyvässä tilassa" ja fiilis on loistava. Eipä ole Suomi-rokki kuullostanut koskaan näin hyvältä! Paikalla on joku suomalainen mies, joka on ollut töissä Shanghaissa 3 viikkoa. Hän pyytää läksiäis-kappaleekseen "Kun tänään lähden" ja myös saa sen.

Suomi-hitti putki jatkuu Bomfunk MC's:illä, HIM:illä ja Darudella. Ulkomaalaisetkin pääsevät heilumaan tosissaan ja ihmisten kanssakäyminen yleistyy tanssilattialla. Myöskin Nopa on mukana ja japsitytöt kiikarissa. Guido on "seriously wasted". Eva iskee uusmedia-pomoja baarista ja antaa käyntikortit meille.

03.00 Jatkoille

Baarin pitäisi mennä kiinni jo kahdelta, mutta koska porukkamme on varmaan juonut kuukauden myynnin verran viinaa kerralla, on henkilökunta niin mielissään että antaa mestan olla kolmeen asti auki. Jossain vaiheessa kiinnittämättä jääneet DJ-soittimet putoavat itsekseen lattialle ja toinen asema hajoaa. Mutta ei tunnu missään, iso tumma manageri-mies vaan lupaa ensi kerraksi tytöille myös siideriä ja haluaa suomalaisillan joka keskiviikolle. Lupaamme kuitenkin aina tulla muutamaa päivää ennen kertomaan ennen kuin haluamme bileistää täällä. Kaikki on kuulemma vaan "No problem, no problem", kaikki käy ja joustoa riittää. Suomessa voitaisiin hieman tähän pyrkiä.

Kolmenmaissa päästään takaisin ja suurimmat (?) jatkot on kumiankka-tiimimme huoneessa. Ihmisiä lappaa kuin pipoa ja kumiankat kiertävät suusta suuhun täällä keksityn suuviestin merkeissä. Jossain vaiheessa väitellään Koijanin kanssa Etelä-Suomen ja Etelä-Pohjois-Keski-Pohjanmaan puhetapojen ja huumorintajujen eroista ja opetetaan niitä Nopalle. Kun ei mene perille annetaan avokämmenellä. =)

Legendaarinen kelmu köytyy myös taas uudestaan ja jälki ei ole kaunista. Kaksi toisiinsa kelmutettua ihmistä häröilevät humalaisen Guidon hereille kerrossängyn toisesta kerroksesta. Jossain vaiheessa joku sotkee huoneen lattian ja muutenkin koko huoneen ihan kaaokseksi mutta kukaan ei ilmeisesti nähnyt kuka se oli.

Teppo käy jossain vaiheessa jo nukkumaan, mutta yhdet sankarit jatkavat vielä mm. laittamalla sipulia ihmisten sänkyyn ja tekevät installaatioita kukista, kumihanskoista, aamutossuista ja muista kerrossiivoojan omaisuudesta Evan huoneen eteen.


10.00 I am siivooja, I don't want your sheets anymore

Siivooja käy muistikuvien mukaan huoneessa jotain huhuilemassa, mutta kun olemme nukkumassa, ei sitten vaihdakaan lakanoitamme. Ilmeisesti mörähdyksemme ovat pelottavia.

14.00 Ylös, ulos ja katsomaan seksiä

Elli ahdistaa meidät ylös kun jotkut tytöt on lähteneet ja toiset lähdössä kiinalaiseen seksimuseoon. Äkkiä suihkun kautta matkaan. Taksin jätettyä meidät ns. heitteille kävelemme varmaan tunnin ennen kuin olemme mestoilla, keskellä Nanjing Roadia.

Museossa onkin paljon erilaisia kiviesineitä ja maalauksia aiheesta kuin aiheesta. Myöskään eläin- ja eläintenvälistä seksiä unohtamatta. Kaikki asiat ja objektit, jotka voisi mitenkään mahdollisesti liittää seksiin myös ovat sitä. Kaikki sammakonkuvista normaaleihin kukkamaljakoihin on aina vaan "In a sexual meaning". Reissun kohokohtia on patsas "Man having oral sex with a duck" (miksi, miten?). Muutenkin selitystekstit ovat aika hupaisaa englantia, mutta seinillä olevat taulut kertovat kyllä hienosti seksin kehittymisestä luolamiesten ajoista nykyaikaan ja miksi niin on käynyt. Silti mieleen jää lähinnä patsas "Dog masturbating" ja 1000 Yuania maksava orjansormienpuristuslaite.

20.00 Tarinoita eilisillalta

Ihmiset käyvät huoneessamme lukemassa päiväkirjaa ja kertomassa lisätapauksia tältä päivältä ja eiliseltä yöltä. Esim. yhden luokan tunneilla oli ollut vaan 4 tyyppiä ja heidätkin oli päästetty piknikille ja tunnit siirretty seuraavalle viikolle. Muu eli suurin osa muista tarinoista onkin sitten painokelvotonta materiaalia. Meillä on sentään vapaapäivä tänään.

20.25 Eva vittuilee pygmeille

Eva saapuu huoneemme eteen eli käytävänpään ikkunalle tupakalle Sannan kanssa. Sanna on lyhyt tyttönen kun taas Eva on sieltä pidemmästä päästä. Eva kulkee pää Sannan olkapäällä ja tilittää kuinka outoa olisi olla niin lyhyt. Oviakin olisi hankala avata ja ikkunasta katsella ulos. Tai jotain, ota tuosta selvää. On täällä muutkin sekaisin.

21.10 Alex the fotball manager ilmaantuu

Juuri kun Teppo ja Masa ovat ampumassa käytävällä ostamillaan saippuakuplapyssyillä, sattuu English Cornerista tuttu kiinalainen Alex paikalle ja huomaa meidät. Yleensä kiinalaiset eivät saa edes tulla foreign students buildingiin, mutta jostain syystä näin on päässyt käymään. Ei kun ihan hauska tyyppi. Tarjoutuu viemään meitä keskuspuistoon joku päivä ja kertoo että meidän huoneemme ovat paljon siistimpiä kuin paikallisten opiskelijoiden huoneet. Vaikea kuvitella miten se voisi olla mahdollista. Katselemme kovasti ottamiamme kuvia koneenruudulta. Jossain vaiheessa Alex häipyy. Illemmalla olisi tarkoitus katsoa vielä Pitch Black elokuva koijareiden laitteilla.


08.15 Ylös

Taas optimoiden nukkumisajan heräämme 15 minuuttia ennen tunteja. Kiinan tunneilla on oikein hauskaa, mutta vanhempi opettaja kertoo että toisesta ryhmästä ei ole 4 päässyt ekaa koetta läpi. Meidän pisteitä ei olla kait vielä kokonaan tarkastettu.

14.00 PHP-koodausta ja grillausta

Aki ja Teppo alkavat olemaan puhdasverisiä PHP-koodareita, kun niin paljon tulee tehtyä kumiankka-koodia aina tauoilla. Koijarit sen sijaan käyvät Nopa ja Arin kanssa ostamassa Carrefourista suomalaismallisen grillin. Ei muuta sitten kuin grilli asuntolan sisäpihalle pystyyn, hiilet koneeseen ja riisiviinaa sytykkeeksi. Sytytinneste ei kuitenkaan tee asiaa sen helpommaksi kuin Suomessakaan ollessa, joten onneksi saamme apua runsaslukuisalta kiinalaisjoukkiolta. Eräällä kiinalaismiehellä on superkestävä koiranlihanmyyjän hiililöyhytysranne ja hän heiluttaa lopulta hiilet hehkumaan. Mukana on myös Karim, joka tosin osallistui sytytysprojektiin lähinnä vittuilemalla kevyesti suomalaisille. =)

Mutta jesjes, ei muuta kuin makkarat, pihvit, kinkut ja pekonit grilliin ja hyvää tulee. Seuraamme liittyy runsaasti sekavia japanilaisia, jotka ovat ehkä vieläkin sekavampia, pomppivia ja hymyileviä kuin yleensä. Hekin käyvät ensin maistiaiset saatuaan ostamassa omat kinkkupaketit ja pääsevät tosissaan grillauksen makuun. Virhe on ampua heitä saippuakuplapyssyllä, koska piruparat innostuvat kuin villakoirat ja ovat vehkeen lainaksi saatuaan ampua sen tyhjäksi.

20.00 Hardrock Cafe

Menemme vihdoin kunnon turistirysään eli jenkkiläiseen Hardrock Cafe:en. Jes jes, kunnon barbeque-burilaiset rulettaa kyllä. Palvelu on jopa liiankin huomioon ottavaa ja täysin päinvastaista kuin mihin kiinalaisissa mestoissa on jo totuttu. Vähän väliä kysellään että onko kaikki OK ja onko järjestelyt OK ja ties mitä. Mutta ruoka on herkullista ja länsimaisista mauista uskaltaa nauttia täysillä, toisin kuin ehkä välillä kiinalaisen ruoan kanssa. Hinnatkaan eivät ole mitenkään ihmeelliset, suht. normaalit Helsinkiläisen ravintolan hinnat. Juho tosin onnistuu tekemään ruokaan kulutetun rahamäärän henkilökohtaisen ennätyksen tilaamalla puolitoistakertaisen annoksen grillikylkeä ja saa siihen ja veteen menemään 260 Yuania (220mk). Muilla menee omiin annoksiinsa korkeintaan 150Yuania.

Huomaamme että paikalla on hyvin paljon jenkkejä, jotka pitävät kovaa meteliä ja näyttävät jenkkiläisiltä. Jollain heistä on synttärit ja housebandi soittaa happy birthdayta. On kyllä niin kotoisa olo että. Nautimme joka sekunnista.

Jotkut jäävät vielä Bloody Maryn ääreen, mutta osa suuntaa jo tien toiselle puolelle Windowsiin, tuon Suomi-iltaman näyttämön, seitsemän markan drinkkien ääreen. Täälläkin on tuhottomasti jenkkejä, jotka näyttävät jenkeiltä ja puhuvat jenkkiäänellä. Jostain syystä saamme jenkkiyliannostuksen ja alamme nimittää jenkkejä norpiksi ja mollaamaan heitä. Norpat valtaavat koko baarin että kääntymään ei mahdu ja DJ soittaa heille hirvittävää R'n'B musiikkia johon jenkit ovat väärällään. Kaikki tytöt näyttävät aivan Britney Spearsin lihavilta versioilta.

23.00 Pegasus

Kaukopartio lähtee hakemaan Tepon puhelinta Pegasuksesta. Meno on taas hurjaa ja house soi. Soittamassa Joen kämppäkaveri Gil, joka jopa osaa soittaa hyvin. Kim, joka on vihdoin selvinnyt alkumatkan vaivanneista taudeistaan on yllättäen (?) kuin kotonaan paikassa ja hymy on herkässä. Puhelin tosin on ollut jonkin muun ja se on haettu pois, joten joudumme keskittymään biletykseen. Yhdenmaissa lähdemme vittuuntuneita kotiin kun meno on huipussaan, mutta aamussa odottaa laivaretkiviritys, jonka ei todellakaan kuuluisi olla lauantai aamussa.


07.45 no money - let's run

Hooh. Masa panostaa aamulla 105% ja herää tunti ennen virallista retkellelähtö-aikaa nostaakseen rahaa automaatista. Lailla kerubin masa juoksee ensin päätortin automaatille, joka yleensä on aina suljettu, ja näin on nytkin. Pääportilta masa jatkaa vasenta kaistaa noin kilometrin Agricultural Bank of Chinan konttorille, jonka rahanulostuskone iloisesti tervehtii "out of service" viestillä. Eikun takaisin, viiden minuutin autotien ylitys, ja jo nelisen tuntia työskennelleiden autotien rikkojien välistä hiekkadyyniä muistuttavien juttujen yli Commercial Bank of Chinan toimipisteelle. Siellä automaatti rokkaa ihan oikeasti, ja kukkaro täyttyy ylimittoihin Yuanien vaikutuksesta. Projekti ei kuitenkaan ole vielä ohi, vaan lähes lassevirenmäisesti masan on vielä ohitettava hampaita pesevät kiinalaismiehet, banaaninmyyjäarmeija ja yrmeä portinvartija joka moppaa kampuksen portille kaatunutta muna-tomaatti annosta. Kaikenkaikkiaan 45 minuuttia myöhemmin masa saapuu takaisin majapaikkaan, jossa muut ovat leppoisasti ehtineet heräillä, nauttia muutaman aamiais-dunblingin ja kupin kahvia. I hate kiina in the mornings.

Bussen till Slussen och vidare till museum

Seurueemme pakkautuu linja-autoon, jossa todetaan että kaikki edellisen illan juhlijoista ovat jo htineet käymään kotona, ja kun bussi on liikkunut hetken otetaan vielä varmuuden vuoksi luku jotta huomataan jos joku on jäänyt kampukselle. Itseasiassa lukumäärämme on kasvanut kahdella, mutta syylliseksi paljastuu yksi japanilainen ja yksi puolalainen(?) opiskelija, jotka ovat uskaltautuneet suomalaisseurueen mukaan retkeilemään. Puolalaistyttö saa oman henkilökohtaisen turistioppaan nopasta.

Linja-autossa on tunnelmaa, kaikki nuokkuvat puoliunessa. Joku toivoo että matka kestäisi ainakin kolme tuntia, niin ehtisi nukkua. Teppo saa takaikkunan auki ja pohtii voisiko nukkua kuten paikalliset, pää bussin ikkunasta ulkona. Sairas. Päivä on loistava sightseeing -ajelulle. Savusumu on niin sankkaa että jo keskikokoisetkin pilvenpiirtäjät peittyvät puolenvälin paikkeilla usvaan. Ei ainakaan tervitse mitään maisemia nähdä. Kuitenkin, ihmisten toiveet rentouttavasta bussimatkasta Shanghain idyllissä jäävät haaveeksi, kun suuntaamme suoraan People Squerelle ja Shanghain Museoon. Museon portailla leikimme turisteja ja asetumme hienoon ryhmäkuvaan matkanjärjestäjän ottaessa valokuvat lähes jokaisen kameralla.

11.00 (noin suunnilleen), matka jatkuu

Muutaman tunnin museohäröilyn ja matkamuistoshoppailun jälkeen seurueemme siirtyy takaisin bussiin. Yksi ihminen on teillä tietämättömillä, mutta kadonnut Sini löytyy pääovelta odottelemasta. Teppo pistää kaiken peliin ja puhuu korttimyyjälle kiina avoimesta takaikkunasta. Myyjä on fiiliksissä ja hihittelee kuten kaikki muutkin täällä. Teppo villiintyy täysin avoimen ikkunan kanssa ja disturbeeraa koko linja-autoa + ohikulkijoita huhuilemalla hämäryyksiä ja miettimällä voisiko liikkuvasta bussista ostaa jäätelöä. Masa kaipailee ke kou ke leä tai peposi keleä koska on jano. Aki ottaa kuvia ja harmittelee kun ei tajunnut nauhoittaa äärimmäisen laadukkaita vitsejämme. Elli-Äiti on väsynyt, joten kiusaamme häntä.

11.30 Vanhakaupunki

Museosta ajamme vanhaan kaupunkiin, jossa olemme jo kerran olleet enekin. Saamme taas vain kaksituntia aikaa shopata, ja päätämme maksimoida ajan vähyyden menemällä syömään. Joku neuvoo meille ruokalatyyppisen paikan jossa on useita keittiöitä ja niistä saa valita annoksensa. Otamme nuudelijuttua ja lihansyöjät koiranlihatikkuja + masa vielä jälkiruoaksi kupin vesimeloninpaloja. Vaan pettymys on valtaisa, sillä annokset maistuvat ihan schmeisselille, tai ei edes sille, vaan ei yksinkertaisesti yhtään millekään. Aika outoa täällä. Kostoksi kuvailemme syöviä kiinalaisia, rapuja ja dumblingeja ja siirrymme kadulle ostamaan aitoja kiinalaisia taide-esineitä matkamuistoiksi. Guido kierona italiaanona on meidän virallinen tinkaajamme, ja hän saakin kaiken tingittyä noin 20 % lähtöhinnasta. Seurueemme hankkii kollektiivileijan sekä useita erilaisia seinä-koristejuttuja, vanhoja mainosjulisteita ja buddhapatsaita. Vaan aika kuluu kuin siivilä, joten varsin hätäisesti siirrymme takaisin bussille.

13.30 Jokiristeily ja hullu huilisti

Bussilla ajamme NanJingin päähän Bundille ja matkalla ihmettelemme ihmisten ostoksia. Nopa ja koijarit ovat hankkineet varsin asilliset tiibettiläishatut joiden takana roikkuu 80-luku tyyppinen pitkä letti. Pojat hurmaavat varsinkin vanhempia kiinalaismiehiä kävellessään laivaterminaaliin.

Laivassa odottelemme ensin noin 20 min, ennekuin pääsemme liikkeelle. Osotusaika sujuu rattoisasti Juhon soitellessa serenaadeja ostamallaan banbupoikkihuilulla... huh huh. Huilu on asiallinen mutta ääni animesta. Muutaman voimasanan jälkeen mökä hiljenee, ja seuraavan tunnin ajan nautimme kuumasta auringonpaisteesta ja savusumuisista kaupunkinäkymistä Ihan hienoja maisemia, kunhan vaan ei olisi niin harmaata. Seurueemme osoittaa hienoisia unisuuden merkkejä, varsinkin masa joka onnistui tulehduttamaan poskiontelonsa toogabileiden jälkeen. Tänään olisi kyllä hyvä päivä toogailla ulkonakin, kun on näin hullun kuuma.

15.30 Kotiin ja nukkumaan

Kotiin saavuttuamme pistäydymme korealaisessa safkaamassa (hyvää oli ja ihmiset vetäytyvät lepäilemään kämpilleen. Masa ottaa reilut kolmen tnnin päiväunet, ja päättää olla sika ja JÄÄDÄ HIMAAN tänä iltana, parantelemaan flunssaa...

02.19 KumiFTP poing poing

Masa säätää matkapäiväkirjaa ja ankkasaittia. pää hajoaa ftp:n kanssa, mikään ei meinaa mennä perille. fuk. masan kommentti: "mun piti nukkua ... muut on baarissa dokaamassa ... viddu."

  • massa

15.30 No pain, no sleep

Teppo ja Akikin yrittävät kovasti nukkua myös päiväunet, koska edellisten öiden huonounisuus on aiheuttanut paheennusta muissa ihmisissä huonon huumorimme merkeissä. Nerokkaina miehinä annamme Guidon jäädä hoitelemaan internet-bisneksiään huoneeseemme sillä välin kun me nukumme. Olipa fiksua, koska saamme kuunnella maksimaalista näppäimistön naputusta pari tuntia niin että ei tarvii nukkua. Vihdoin pyydämme ystävällisesti kaljua häirikköä painumaan hornan kuuseen. Vihdoin rauhaa ja päätämme nukkua puoli tuntia pidempään. No eikös Elli-äiti paukkaa ovelle hetken päästä möykkäämään. Päätämme vihdoin luovuttaa toivottoman nukkumisyrityksemme. Saimme kuitenkin muutaman minuutin unta kahdessa ja puolessa tunnissa.

22.00 Ihmiset ovat humalahakuisia

Me lähdemme vaivautuneina (?) mukaan kun suomalaisporukka siirtyy Windowsiin aloittelemaan iltaa. Tänä iltana on ilmeisesti kaikilla jäänyt alkutankkaus vähemmälle, koska baarin antimet kelpaavat taas kerran. Musiikki ei taas iske oikein kehenkään muuhun kuin Riinaan, jonka elämöintiin mustat miehet ovat tyytymättömiä, koska hän antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa.

Jossain vaiheessa lähdemme koko porukalla Mao Ming Nan Lu:lle, joka pitäisi olla tosi kova bilekatu. Pääsemme kohteeseemme eli A-Void nimisen klubin toiseen iltaan. Eilen oli ollut avajaiset, joten missasimme ne ja nyt meno onkin ihan syvältä. Häröilemme pihalla ja hämmästelemme kun tällä kadulla ei oikeasti koskaan tapahdu mitään. Menemme hetkeksi Judy's Too:n jossa näemme ohimennen meidät hornaan neuvoneen jenkkimanagerin. Teppo ja Aki joutuvat vihdoin Ming Lee:tten eli prostituoitujen kynsiin:

  • Hei, sinä näytät komealta.

  • Joo, niin sinäkin kauniilta.

  • Kiitos, ostatko minulle juoman.

  • Juuei, ollaan tässä just lähdössä.

  • Eikun voimme juoda sitä yhdessä täällä.

  • Juuei, on tässä vähän kiire. Zaijian!

Vanha tuttu kukanmyyjä poika tulee taas riivaamaan meitä, mutta tytöt ostavat hänelle koiranlihatikun ja poika joutuu söpöytensä takia myös usealle filmirullalle. Sen jälkeen poika alkaa taas myymään ja onnistuukin lopulta myymään koko satsinsa Piritalle. Tulemme siihen tulokseen että tälle kadulle ei enää tartte tulla ja menemme takaisin Windowsiin.

Säälittävä perääntyminen, mutta onneksi ilta on vasta nuori.

01.00 Pegasukseen vaihteeksi

Jossain vaiheessa Windowsin tarjoamat ravintola-annokset ovat humalluttaneet esim. Guido bastardon, joka viihtyy kovasti erään suomalaistytön seurassa. Pääsemme vihdoin asiaan ja siirrymme suoraan Pegasukseen, jossa on tuhottomat jonot. Elli vetelee oikeista naruista ja osa meistä pääsee takaoven kautta pikaisesti sisään. Aki ja Teemu jäävät jonoon ja pääsevät vasta aivan viimeisinä sisään kun viimeinenkin kinukki on päästetty heidän ohitseen. Vitutus-asteensa on jonkinmoinen kun tulevat sisään. Jokatapauksessa bileet on taas kovat ja DJ Gil soittaa mm. epävirallisen Kiina-tunnarimme "Sun is Shining". Joe pistää teknompaa väliin ja illan kruunaa aamu viiden paikkeilla DJ Fat Boy, lihava kiinalainen, joka pistää erinomaista techhousea, progehousea ja trancea tuutin täydeltä. Musiikki on taas ns. tarpeeksi kovalla eli lasit tärisevät pöydillä. Ahdistamme Davidia haastatteluun mukaan, mutta miestä ei saa millään alas tanssikorokkeelta. Sovimme näkevämme Mazzossa, johon siirrymme seuraavaksi.

Mazzo

Musiikkin on taas hyvää ja lattialla on reippaasti saippuanhajuista savua ja paljon ihmisiä, joista näkyy vain ääriviivat. Meininki on samanlainen kuin Lepakossa aikoinaan. Jossain vaiheessa kaikki muut lähtevät saattamaan väsähtänyttä Guidoa kotiin ja Teppo jää yksin setänä heilumaan. Teppo viihtyy hyvin mm. Coco-transun ja sen 80-pornotähden näköisten kavereiden kanssa. Jossain vaiheessa elämää suurempi kiinalainen kyselee että haluatko kiinalaisennaisen. Kieltäytymisen jälkeen paikan nais-DJ pahoittelee tapahtunutta.

10.30 Wo qu xuexi

Teppo tekeekin kotiinpaluun myöhäisyysennätyksen palatessaan puoliyhdeltätoista kampukselle, puhuttuaan ensin koko matkan kiinaksi taksikuskin kanssa mm. kuskin vanhemmista ja ammatista ja kerrottuaan olevansa suomalainen vaihto-oppilas joka opiskelee "Internettiä" ja työskentelee "tietokoneella". "Nyt menen nukkumaan" viimeistelee Teppo keskustelun.

  • Tep

15.00 Tohtori Sykerö

Masa ja Elli lähtevät kuulemma lääkäriin. Teppo ja Aki nukkuvat.

17.00 Loputkin heräävät

Suhteellisen turha päivä. Eipä vissiin tehty juuri mitään. Syötiin vähän korealaisessa ja venailtiin että ne yhdet hermannit palaa Dafui Dawein luota. Sitten Elli-äiti teki lapsosilleen eli meille keitettyjä perunoita ja hyvää leipää. Masan käsistä syntyi vegaani-pelikaani-kastikehässäkkä. Äiti pakotti syömään salaattia.

Kaikki muutkin ovat saaneet siivousvillityksen, joten hyppäämme samaan vaunuun. Kaikki lainaavat koijareilta moppia ja imuri saadaan jostain. Imuroinnin, vessan pesun ja kahden moppauskerran jälkeen huone on kuin uusi. Käytimme hyväksi koijareiden neuvoa laittaa lattiavaha suoraan moppiveden mukaan ja lopputulos onkin hieno. Lattiasta lähti joka pyyhkäisyllä musta kerros pois ja nyt nurkistaan hapsottava lattiamuovi on jopa vaalea. Lisäksi siirsimme TV:n käyttämättömänä nurkkaan ja yhdistimme pöydät. Tilaa ja avaruutta tuli mukavasti lisää ja nyt täällä kelpaa jopa asua. Hen hao.

Sen jälkeen kikkailtiin iltaa asti koneilla jotain ja lopuksi yritettiin katsoa elokuvia. Saatiin mm. Mission Impossible 2:sta saatiin katsottua eka CD, kunnes viisaasti ennakkotestaus ohittaen huomattiin että kakkoslevy ei toimi. In China we have this thing called low quality (again). No eipä vissiin, katsottiin sitten Matrixin eka CD ja sittenhän kello onkin jo puoli yksi.

  • Tep

08.15 Ylös

Aamun varhaiset virkut ovat tikkana paikalla tukka pystyssä kun opetus alkaa taasen. Nuorempi opettaja taas naureskelee kaikelle mahdollisella ja on muutenkin mukava, mutta vanhempi palauttaa kokeet. Guido on Guru-Bastardo ja saa 99 pistettä sadasta. Yksi ansa-lause on mennyt pieleen. Kumiankka tiimin paras taas on Teppo 82 pisteellä (tämä oli pakko laittaa kostoksi noille vihaamilleni tyypeille joiden kanssa joudun asumaan). Tepon uusin nimi kiinalaisopettajien keskuudessa on "Taipuu"

12.00 Korealaisessa Jenkkien kanssa

Koska korealainen on taas vaihteeksi hyvin täynnä liittyvät kaksi tuntematonta jenkkiä pöytäämme ruokailemaan. He ovatkin englanninopettajia Shanghain yliopistolta. Toinen on syntyperiltään filippiiniläinen ja myös sen näköinen. Mukavaa porukkaa pienissä erissä. Naisjenkki heittää vitsiä että älkää puhuko kovaa että ollaan jenkkejä ettei kukaan tule päälle, viitaten päällä olevaan valtiodraamaan, jossa jenkkien vakoilukone törmäsi kiinalaisten hävittäjään ja miehistö on vankina jossain kiinan saarella. Anyway, Akilla ja Tepolla on oikein hauskaa kunnes jenkit kiinnostuvat liikaa Guidon puhumasta italiasta. Kostoksi puhumme suomea, osoittelemme heitä ja nauramme. Lopulta onkin jo aika poistua.

13.30 Voitko piirtää tissit tähän

Teppo liittyy rohkeasti muotisuunnittelijoiden tyttöporukan tunnille opiskelemaan ihmisen piirtämistä. Opetus onkin perusteellista ja oikein mukavaa. Hyvin englantia puhuva mukava kiinalainen sanoo aina suoraan monille että "This is not so beautiful", "What is this?", "What did you make it like this?", mutta tarkoittaa hyvää. Muilla on jo oikeasti jotain varsinaisten mallikuvien viimeistelyä meneillään, mutta Teppo saa piirtää opettajan törkeän makeista mallikuvista esimerkkiä ottaen ylilaihoja, ylipitkäraajaisia ja alastomia naisia. This is so cool. Alanvaihto saattaa olla edessä.

17.00 Voitko lentää nyt heti

Testaamme Masan haukka-leijaa puistossa. Tuulen kanssa on vaan vähän hiljaisenlaista ja vehje ei oikein ota ilmaa siipiinsä. Monesti jo melkein lähtee leijumaan kun iteroimme tekniikkaamme jatkuvasti paremmaksi. Siirrämme leijan naruakin, joka ei tietenkään ollut optimaalisessa paikassa kiinalaisten jäljiltä, ainakaan Masan mielestä. Jossain vaiheessa Masa teloo ja sotkee itsensä juostuaan noin tuhat kiloa painavaa metallista kaivohärdelliä päin, "joka ei vielä eilen ollut siinä". Päätämme odottaa parempia päiviä.

19.00 Kumiankan uusi etusivu lanseerataan!

Kumiankan uusi etusivu onpi vihdoin verkossa ja palveluita pukkaa kovasti. Tai sitten ei. Häiriömateriaalia sen sijaan rupeaa jo olemaan. LiLi lueskelee luonamme sähköpostejaan kovasti.

  • Taipuu

12.30 Herätys

Uh. Saatiinpa kunnolla nukuttua vaihteeksi. Hen hao. Ilmeisesti meillä ei olekaan tällä viikolla TV-tunteja, joten yritämme sopia videoprojektiamme varten haastatteluja, mutta heikoin tuloksin koska paikallisen valtion puhelinverkon toiminta paitsi ylittää käsityskykymme myös alittaa odotuksemme toimivuudellaan.

Syömme katukeittiöstä ja nopearanteinen wokki-mies ja vaimonsa vilkuttavat meille jo kadun toiselta puolelta kun saavumme. Paikalla on myös ns. jäykkä-koira. Jäykkis on varmaan 20 vuotta vanha "valkoinen" koira, jonka pyllistä on karva tippunut pois varmaan tiess minkä satiaisten ansiosta. Lisäksi se kävelee hitaasti jalat tönkköinä ja kieli ulkona. Se on rauhallinen ja mukava, mutta ei siihen silti koskea uskalla. Lisäksi paikalla on myös katukeittäjien jälkipolvea oleva pikkupoika, joka oli viime kerralla liikkeellä vesipyssyn kanssa. Silloin ammuimme häntä saippuakuplapyssyillämme, mutta nyt tuntuisi olevan tulirauha koska kellään ei ole aseita mukana.

Vaateiden pesemisestä

Emme pesseet tänään vaatteita, mutta olemme tehneet niin jo pari kertaa. Täällä se tapahtuu seuraavasti:

(lähtöruutu)

Ostetaa alakerran myymälästä hassu muovinen, mutta magneettinen (!) poletti. Painellaan pesukoneen virtanappia pari kertaa, koska sen asento ei yksiselitteisesti kerro virran päällä olemisesta. Valot syttyvät. Kamat koneeseen. Ihmettelyä. Kone ei koskaan osaa vetää vesijohdosta vettä sisäänsä vaan vesi pitää kantaa saaveilla päältä ladattavaan koneeseen, tämä onkin itseasiassa hyvä, koska muuten kone käyttäisi pesemiseen kylmää vettä. Koneen pitäisi lähteä pyörimään itsestään kun olet täyttänyt siihen tarpeeksi vettä. Näin ei kuitenkaan yleensä tietenkään käy, mutta jos käy, sulje kansi äkkiä ennenkuin kaikki vesi suihkuaa koneesta ulos. Yleensä veden kantamista jatketaan kunnes kone on niin täynnä että usko loppuu ja sitten painetaan start nappia ja toivotaan parasta. Jos koneen täyttää liian täyteen, ylimääräinen vesi valuu koneen takaosasta pesuhuoneen lattialle. Vesi on suhteellisen likaista (mustaa). Jos kone pysähtyy kesken pesun saa alakerrasta uuden poletin ilmaiseksi ja voi pestä vaatteet toisella koneella kunhan korjaaja on ensin tullut avaamaan koneen jotta saat pyykkisi ulos. Jos/kun kone toimii normaalisti se pyörittää vaatteita vaakatasossa, hukaten näin koko painovoiman avun pesuprosessissa. Lopputuloksena on yleensä puhtaahkoja vaatteita, joissa on reilusti nukkaa/karvoja edellisen pesijän kalsareista. Kuivatus tapahtuu joko ylitäysissä kuivaushuoneissa tai omassa vessassa kaupasta ostetuilla hengareilla. Kummallakin tavalla kuivatus kestää noin pari päivää. Kuivaushuoneen narusta tulee myös välillä ruskeita ylläri-viivoja vaatteisiin niin että ne täytyy pestä uudestaan (palaa lähtöruutuun).

Kaverikalenteri

Meidät tuntevat (=nauravat meille) seuraavat ihmiset.

  • Katukeittiön pariskunta perheineen

  • Katukeittäjä mies joka myy laittomasti pyöränsä selästä koiranlihatikkuja

  • Yliopiston puiston siivooja/puistokemisti-mummo, joka solkottaa aina hymyssä suin kovasti jotain ja vie sitten tyhjät pullomme pois

  • Kinky, Ice & kumppanit, nuo sekavat kiinalaiset tyttölapset

  • Sekopäiset japanilaiset (n kappaletta)

  • Kotineekerit (Karim, se-toinen-jolla-on-playstation ja se-kolmas-jolla-on-lapsi)

  • Korealaisen ravintolan myyjätyttö & emäntä

  • Portinvarjat Mortti ja Vertti

  • Puolet kaupungin taksikuskeista

  • Hierovat parturitytöt McDonaldsin vieressä (menemme taas tänään)

  • Michael Jacksonin tyyppinen Mao-sytkärien myyjä Nanjing Lu:lla

  • Windowsin DJ ja omistaja-mies & -nainen

  • Transvestiitti-Coco

  • Joe, tuo kaulaton kanadalainen baarimanageri

  • Puolet kaupungin baarityöntekijöistä

  • Banaanimies torilla

  • Japanilainen lentoemäntä

  • 2 ilotyttöä

  • David (Dawei), the clubber of the month

  • Yksi kiinalainen Alex

  • Kaikki jotka unohdimme

  • Taipuu


Matkajärjestelyjä

Lähdemme Elli-äidin kanssa kaupungille kulttuurituntien aikana, mutta koemme, että koska ajamme yhteistä hyvää, voimme tehdä niin hyvällä omalla tunnolla.

Ensin juna-asemalle bussilla ja lipputiskille. Henkilökunta on v-päistä ja väittää vaan että mitään lippuja ei ole mahdollista saada enää lauantaille. Ei hardseat, softseat, hardsleep eikä softsleep paikkoja. Päättelemme että tässä täytyy olla jotain mätää ja tajuamme mennä vieressä olevaan hotelliin, josta olemme kuulleet huhuja. Sieltä löytyykin yllättäen uusi lipputoimisto, jossa puhutaan jopa englantia kivasti ja henkilökuntakin on mukavaa. Vain pienen säädön jälkeen saamme 8 softseat paikkaa lauantaiksi. 12h junamatka odottaa. Huhhuh. Päivä näyttää vielä hyvältä.

Seuraavaksi menemme Tiibet-matkoja myyvään toimistoon, johon Elli ja Guido ovat olleet kovasti yhteydessä hyljättyään toisen "toimiston" epäluotettavana. 7000Yuanilla on luvattu 9 päiväinen Tiibet-matka ja olemme jo fiiliksissä hapenpuutteesta ja ruoasta jota ei pysty syömään ja auringon aiheuttamista palovammoista ohuessa ilmassa. Yllättäen myyjä sanookin että ei olekaan laskettu loppuun ja menee vielä hetki. Noniin! Hinta nouseekin 10000Yuaniin silmänräpäyksessä ja lähdemme kiitämään saman tien paikasta. Täällä ei voi luottaa mihinkään! Ehdimme jo pari kerrosta alaspäin kun ukko juoksee perässä ja huutaa Elliä. Kunnon vedätysmenetelmällä yrittää myydä meille matkaa 7000:lla, jos menemme itse yhteen välissä olevaan kaupunkiin ja liitymme siellä kiinalaiseen seurueeseen. Tosi nerokasta, koska lennot ekaan kaupunkiin no 3000 joten siitä tulisi taas 10000. Sillai. Näkemiin. Elli on ihan hajalla kun ei päästä Tiibettiin ja yritämme parhaamme mukaan piristää häntä, mikä vaatiikin paljon kikkailua. =)

Menemme viimeiseki Pudongin puolelle Jin Mao buildingiin, jossa yllätykset jatkuvat. Ruoka on luvattu kabinetissa 150Yuanilla ja nyt se nouseekin lennosta 300Yuaniin (260mk), minkä tiedämme olevan välittömästi liikaa suurelle osalle porukastamme. Itse päätämme kyllä tulla vaikka kirveellä tänne syömään koska mesta on aivan loistava ja laatu ja fiilis vaan huokuu paikasta. Mutta sekin suunnitelma menee siis käsille. Loppupeleissä päätämme siirtää ruokailua jonnekin pidemmälle tulevaisuuteen.

Parturi

Iltasella uskaltaudumme vielä parturiin, koska tukkamme ovat kasvaneet kovasti. Teppo on tosin ainoa, joka on tosissaan kasvattanut omaa jolo-panttivankipartaa, mutta sitä ei ajeta vieläkään, vaikka syytä ehkä olisi. Parturissa saamme normaalit pitkään kestävät hiusten pesut ja hieronnat tytöiltä, tosin ei ihan niin hyvät kuin viimeksi ja sitten guru-blondattu-pitkätukka-pienileuka-mies leikkaa tukkamme vuorotellen. Hän on selvästi the leikkaaja, koska paikan muut tyypit seuraavat tarkasti vierestä mitä oikein tapahtuu ja kyllähän kädet heiluvatkin lennokkaasti. Mies on myös äärimmäisen tarkka ja leikkaa särmästi. Saamme selitettyä käsimerkein haluavamme samanlaiset tukat mutta tosi lyhyet ja sekin menee jopa perille. Lopuksi taas eri mies laittaa hiuksiimme geeliä ja lakkaa ja saammekin oikein hienot tukat. Illan kunniaksi käymme syömässä Mäkissä Big Mac-ateriat. Ja todella, se maistuu ihan samalle kuin Suomessa. Tosin muistamme heti, ettei se nyt Suomessakaan niin hirveän hyvää ole. =) Paikallinen tuli-kana-hamburger on paljon parempi. No ei voi mitään. Palattuamme kampukselle saamme tytöiltä paljon sympatia pisteitä, koska näytämme kuulemma söpöiltä poikasilta. Täytynee käydä useammin parturissa.

Illalla pohdimme uusia suunnitelmia ja tulemme siihen tulokseen, että menemmekin alunperin Nopan venäläisiltä kuulemalle Hainanin ranta-saarelle, jossa on 7km rantameininki, joka on kuulemma pidempi kuin yksikään Hawain rannoista! Huhhuh. Yksi kappale rantalomia tähän väliin ei kyllä haittaa ollenkaan. Aijjaijai. Myöhemmin kuulemme että reissun hinnaksi tulee vaan joku 2000-3000Yuania eli oikein hyvä. Matka täytyy vielä jonkun käydä varaamassa.

  • Taipuu

The official kuvauspäivä 1

Aamulla kuolleina väsymyksestä Tai Ji tunnille tarkoituksena haastatella Tai Ji-guru-opettajaa videoprojektiamme varten. Ensin vaan kameroiden saaminen viivästyy koska Mr. Chen jonka piti ne meille antaa on jossain. No hänkin tulee jostain ja saamme pidäteltyä maikkaa siihen asti paikalla. Noniin. Kiinameininki jatkuu. Ukko vaan väittää että ei pystykään tulemaan mihinkään kuviin ilman pomonsa lupaa, vaikka tämäkin piti olla sovittu. Tuska-warrior. Eihän siinä sitten mitään kuvaamme kampuksen lähistöllä mm. liikennehärdelliä ja saammekin oikein hyvin kuvattua ja monenlaista kuvaa.

Käymme välillä lekottelemassa puiston nurmella, kunnes tapaamme Mr. DeLingin, joka johdattaa meidät taksilla Tiger Lee nimisen maalarin luo. Kämppä onkin hieno ja videohaastattelukin menee hienosti kun ukko kertoo koko stoorinsa kertaseisomalla nähtyään kysymyksemme vain kerran. Hen hao. Lisäksi ostamme 3 tiikerimaalausta yhteensä 1600Yuanilla (1200mk) ja annamme ns. "mutkan kautta" hänelle lahjaksi Finland Panorama kirjan, jossa on hienoja maisema kuvia Suomesta. Olemme tyytyväisiä panokseemme.

Palaamme kampukselle lataamaan kameran akkuja. Ainoa ongelma on että kämpästä on mennyt sulakkeet, joten akut ei lataannu ja kannettavatkaan ei saa ruokaa. Myöskään musaa ei kuunnella. No onneksi Masan huoneessa toimii sähköt sillä välin kun käymme avautumassa alakerran "englantia puhuvalle" naiselle. Aika pian ukko tulee korjaamaan valojamme. Onneksi saamme ennen lähtöä selitettyä että ei kun sähköt ei pelitä. Kaupunkin tuntuu olevan täysin tukossa kun linjuriauto on maantien ässänä hajonnut pahaa paikkaa keskelle tietä ja kukaan ei pääse ohi. Kävelemme painavan kameran ja jalustan kanssa pitkälle etsimään taksia. Semmoinen löytyykin, mutta kinkkipariskunta kiilaa ohitsemme ja suomalaisen avautumishuudon alkaessa vaan hymyilevät ja lähtevät taksilla. Eivät osaa raukat oveakaan sulkea ja Guido joutuu auttamaan. Persaakeletana.

Ehdimme juuri ajoissa Hotelli Hiltoniin, jossa seuraava haastateltava eli Jazz-legenda Coco piti olla treeneissä. Hän saapuukin hetken päästä taksilla paikalle. =) Ei se mitään, hän vie meidät syömään paikalliseen pikaruokalaan, jossa herkullimmaksi osoittautuu loistava sipulileipähässäkkä, jota Teppo ja Guido tilaavat jopa lisää. Sitten taksilla mutkien kautta Reijin Hotellin puistoon kuvaamaan haastattelua. Yllätys sekään ei käy koska henkilökunta vaatii kolmetuhatta (3000) Yuania tunnin kuvauksesta puistossa. Edes siistit suomalaiset käyntikorttimme eivät auta asiassa. Päädymme tekemään haastattelun teinimeinigillä kadulla niin että Aki pitää kameraa maantasossa ja kävelee takaperin ja Teppo haastattelee Cocoa lennosta. Suunnitelma onnistuukin täysin yli odotusten, ainakin kameran etsimestä jälkikäteen katsottuna. Lopuksi Coco lähtee seuraavaan meettiin Jin Mao builingiin, jossa joku TV-kanava on juuri aikomassa haastatella häntä myös. Unohtaapa kuitenkin hienon digi-videokameransa meille, jonka Masa kuitenkin sankarillisesti palauttaa juoksemalla taksin kiinni.

Lopuksi kuvailemme Nanjin Lu:lla neonmainoksia ja People's Squarella hienoja taloja ja puistomeininkiä. Hienoa on ja olemme taas tyytyväisiä panokseemme. Paikat, varsinkin jalat, rupeaa kyllä hajoamaan täysin päivän kävelystä ja kamojen kannosta, joten palaamme vähitellen kampukselle.

Koijarit tulevat huoneeseemme surffaamaan. It's a hard day's night, joten nakitamme heidät hakemaan meille alakerran kioskista yhdet kylmät kaljat palkaksi. Tarkoitus on mennä aikaisin nukkumaan, huomenna kouluun ja sitten rauhoittua ja valmistautua luultavasti HYVIN rankkaan matkaan Keltaisille vuorille, jonne siis lähdemme lauantai aamulla varhain. Elli onkin käynyt puolestamme Carrefourissa hankkimassa meille mm. leipää ja juustoa vuorimatkalle evääksi ja myöskin Masalle ja itselleen rehelliset pitkät kalsarit, koska perillä sataa kuulemma lunta. Kovat jätkät on tosin onneksi varautuneet tähänkin jo etukäteen.

  • Tep

08.15 Ylöös

Olemme tulleett vanhoiksi ja kilteiksi, koska olemme taas nukkuneet yön oikein hyvin ja heräämme jopa hieman ennen herätys-kännykkää. Aamun tunneilla on ihan hauskaa ja ne kuluvat nopeasti esim. Juhon kysellessä opettajilta omiaan.

Päivällä ostellaan pikkutavaroita huomista vuoristokiipeilymatkaa varten ja pidetään suomi-piknik yliopiston puistossa. Mukavaa on ja lähikaupasta saatu "lenkkimakkara" maistuu hyvin lähelle aidolta ja jotkut ostavat lihattomia chicken wingsejä ja kaikenlaista hyvää grillataan tosissaan. Paikalla on myös Karim kiinalaisine tyttöystävineen ja varmaan kaikki suomalaiset. Korttia pelataan monessa eri piirissä ja Evaa riivataan, koska hän yrittää kirjoittaa koulujuttuja puhtaaksi. Aurinko porottaa armottomasti ja taas tulee mieleen lause "olemisen sietämätön keveys".

Jossain vaiheessa Guido lähtee ostamaan itselleen vuoristotarvikkeita ja meille hattuja ja hanskoja Carrefourista, mutta matka paljastuu myöhemmin suutariksi. Joka tapauksessa porukalla saadaan järjestettyä viimeiset asiat vuorimatkaan, kuten 100km minibussi kuljetus ja yhden opettajan kanssa päästään jo pitkälle parin viikon päässä siintävän rantaloman järjestelyissä. Keltaisilla vuorilla sataa kuulemma oikein lunta ja meillä on vaan kesävaatteita, joten voi olla että tosiaan yksi kappale etelälomia sopii tämän extremeretken jälkeen. No extremen aste jää nähtäväksi koska eihän suomalainen voi lunta pelätä.

Illalla tapaamme sattumalta englantilaista Jasminia ja jenkki-Chrissiä, jotka antavat meille lainaan neljä pipoa, kaksi kaulaliinaa sekä takin ja hanskat Tepolle! Ystävällistä porukkaa tosiaan, täytyy koittaa vaan olla täysin tuhoamatta niitä.

00.15 Unta!

Herätys sarastaa jo viiden tunnin päässä mutta tekemistä ja pakkailua vaan tuntuu riittävän. Mukaan tuleva karja-teemu ei ole vielä edes alkanut pakkaamaan. Haluamme unta. Palaamme päiväkirjan pariin jos joskus vielä pääsemme takaisin.

  • Tep

05.00 Kohti seikkailua

Keltaisille vuorille lähtee Anne, Guido, Riina, Elli, Teemu, Masa, Aki ja Teppo. Pientä jännitystä on havaittavissa vatsanpohjassa kun takseilemme juna-asemalle reppuinemme. Asema on siisti ainakin softseat puolella joka on ihan länsimaisen oloinen. Lokaalien suomima hardseat-odotusosasto on ihan eri tilassa ja sinne ei edes pääse. Kaikkien matkatavarat läpivalaistaan kuin lentokentällä. Ties mitä lahkoa täällä nyt taas pelätään. Kävelemme pitkään oikealle laiturille ja junaan.

Juna matkaa kestää about 12 tuntia, joten ehdimme pelaamaan muutamia kymmeniä korttipelejä ja katselemaan maisemia oikein tosissaan. Nukkuminen on myös kova sana. Kommari ei saatana avaa ikkunaamme vaikka mitä tekisi, joten väännämme itse lukon auki pihdeillä ja aloitamme riekkumisen ikkunasta. Lähes puolivartaloa saakin mukavasti ulos, kunhan vaan muistaa varoa tunneleita. Ikkunasta saa hienosti kuvattua liikkuvaa junaa ja maisemia.

Siirrymme kovasti kohti maaseutua ja ohi vilisevät kaupungit pienenevät kyläpahasiksi ja riisi- ja rypsipeltojen määrää kasvaa potenssissa. Ihmiset eivät vastaa vilkutuksiimme mutta se ei meitä haittaa. Kommari-täti kiertää välillä kuumavesipannun kanssa luomassa ihmisille instant-kahvia ja vihreää teetä. Otamme osamme ja syömme parin tunnin välein mukaan rakentamiamme juustokinkkupatonkeja. Välillä ilmestyy myös myyjämies rupisen teräskärryn kanssa ja myy lämpimiä virvokkeita ja pikkusyötävää halvalla. Teppo ja Teemu muodostavat hitaan alun jälkeen loistavan tiimiin ja pieksevät Riinan ja Annen juokkueen kortissa mennen tullen. Säästelemme lähes viimeiseen asti, mutta jossain vaiheessa päädymme kevyeen Finnish-tean juontiin ja loppumatka sujuu nopeasti.

20.00 Meitä aletaan vedättää heti

Saavumme junan pääteasemalle jo pimeän koitettua. Onneksi emme ole hävittäneet lippujamme sillä ne tarkistetaan juna-asemalta poistuessa näin vaivaisen 12 tunnin jälkeen! Tuska. Yllättäen meitä ollaan jopa vastassa ja minibussin kuljettajalla on lappu, jossa lukee matkan meille varanneen opettajan nimi kiinaksi. Emme kuitenkaan voi vielä ryhtyä matkan tekoon, koska meillä ei ole paluu lippuja. Niitä kun ei saa ostaa Shanghaista vaan ne pitää muka hankkia täällä jumalanselän takana keskellä yötä suurinpiirtein. This is China.

No eipä vissiin, mennään asemalle missä meille esittäytyy kiinalainen herra X , joka selittää kovasti jotain Lonely Planet kirjoista ja olevansa joku virallinen lippumies täällä ja sekä jotain muuta käsittämätöntä yllättävän hyvällä englannillaan. Voimme kuulemma kokeilla, mutta emme kuulemma saa softseat lippuja ilman hänen apuaan. Kuullostaa heti vedätykseltä, mutta ukko osaa kyllä valita sanansa, joten epäonnistuneen lipunostoyrityksen jälkeen tinkaamme ukon kanssa lipunhinnoista.

Ukko lupaakin juhlallisesti tuoda meille huomisaamuksi hotellillemme softseat-liput. Kuullostaa hyvältä, vaikka puhumme miehelle kyllä aika äkäisesti kun ukko yrittää vedättää hintoja.

Minibussilla kohti hotellia ja Keltaisia vuoria

Pääsemme vihdoin minibussin kyytiin, joka onkin ihan japsityyppinen pakettiauto-tilataksi, joka vie meidät 100km päähän keltaiselle vuorelle. Matka pimeässä kestää vajaat puolitoista tuntia. Loppumatkasta olemme tyytyväisiä että ulkona on jo niin pimeää emmekä näe ulos, koska vuorelle ajaessaan kuski paahtaa menemään tiukkaa vuoristotietä reipasta vauhtia.

Hotelli paljastuu oikein hyvätasoiseksi ja siistiksi. Jakaudumme parin hengen huoneisiin ja heitämme kamat sängyille ja lähdemme ensimmäisenä etsimään ruokapaikkaa. Päädymme sillan yli toiseen hotelliin. Matkalla näemme ensi kertaa kunnolla tähtiä täällä. Melkein yhtäpaljon kuin Suomessa normaalisti missä vaan. Tähtien loistetta vasten erottuu tummanpuhuvia vuorten äärikuvia joka puolella ympärillämme. Toisessa hotellissa saamme kiinalla, englannilla ja kansainvälisillä käsimerkeillä ilmaistua haluavamme ruokaa ja katso, henkilökunta avaa hotellin varmaan 150 paikkaisen ravintolan vain meitä varten. Hinnat kyllä osoittautuvat pahaenteisen korkeiksi alkaen jostain 50 Yuanista. Tilaamme kahdeksalle ihmisille yhteiseksi neljä eri ruokalajia, joista yksi osoittautuu oikeasti niin tuliseksi että kukaan ei oikein pysty syömään sitä. Jopa tuliturpa Aki on tyytymätön ruoan megamausteisuuteen.

Ruoan jälkeen palaamme hotellille kuumaan suihkuun. Jopa hammasharjat olisi talon puolesta ja länsimainen pytty. Nautimme kevyesti alkomaholia ja naureskelemme porukalla paikallisille TV-ohjelmille, musiikkivideoille ja ikivanhoille ja superkorneille videoefekteille. Suhteellisen ajoissa pääsemme ansaittuun uneen raskaan matkan jäljiltä, eikä herätystäkään ole luvassa turhan aikaisin. Huomenna luvassa kiipeämistä, aargh.

  • Tep

08.30 Jakaannumme

Riina, Guido & kumppanit lähtevät ostossektorille taksilla samaan aikaan kun muut nukkuvat vielä puolisen tuntia lisää. Reissumme kuluessa kovasti tutuksi tuleva punasilmäinen kiinalaismamma jeesaa ryhmää kaupoissa niin että saavat ostettua jopa voita, jota tosin täällä kutsutaan joksikin öljyksi. Lisäksi saadaan nuudeleita, hyvää ranskanleipätyyppistä ratkaisua ja hyvää juustoa. Ryhmä palailee yhdeksitoista takaisin.

Sillä välin Elli, Masa, Aki ja Teppo heräilevät ja alkavat kuumeisesti odottaa lippumiestä hotellilla. Vaan eipä ukkoa näe mailla halmeilla. Et sillai. Sit ei oo lippuja.

Piakkoin toinen osasto palaakin kaupungilta ja vetelemme aamupalaksi leipää, juustoa ja ke-kou ke-keä (Coca Colaa). Hotellin vieressä on joen uoma, johon Guido, Anne ja Teppo lähtevät vauhti-Riinan johdolla seikkailemaan ja testailemaan kiipeilyä. Kaunista on ja aurinko paistaa uskomattoman kuumasti. Vesi on silti kylmää. Hylkäämme välittömästi ajatuksenkin pitkien kalsareiden päälle laittamisesta. Ja koululla vielä peloteltiin, että täällä muka on lunta. Missään vuorillakaan ei näy hiutalettakaan. Ympärillämme on vain vihreitä vuoria, aurinko paistaa ja linnut laulavat.

12.00 Kohti vuorta

Pari normaalia taksia vie meidät vielä ylemmäs vuorelle lähemmäs paikkaa, josta portaa alkavat. Ennen sitä joudumme vielä vaeltamaan pikkuisten kauppakojujen ohitse, joissa käyttäydymme oikean turistin lailla tinkien ja ostaen idiootin näköisiä helle- (skede-) hattuja lähes jokaiselle. Pääsemme vihdoin reitin alkuun ja maksamme muutaman kympin pääsylipusta. Yliopistolta saamillamme opiskelijakorteilla saamme halvennusta. Reppumme näyttävät ilmeisesti painavilta, koska lokaalit alkavat heti tarjoamaan reppujen kantoapua. Päätämme että kukaan ei saa olla sellainen luuseri, ettei kantaisi omaansa ylös asti. Sitäpaitsi reput näyttävät isoilta lähinnä koska niissä on päällipuolelle kiinnitetty kaikki turhat lämpöpaidat ja takit joita ei tosiaan tarvitse.

  • Tep

Urakka alkaa

Vuoren huipulle ei edes näy kun alamme kiipeämään ylöspäin. Aurinko paistaa edelleen kuumasti ja pian käy selväksi että pohkeet tulevat olemaan kovilla tällä reissulla. Pidämme ensimmäisen tauon noin puolen tunnin kohdalla. Superkuntoinen Riina olisi vuorikauriin lailla menossa vaikka kerralla koko matkan, mutta muut eivät ole aivan samaa mieltä. Hengästymistäkin alkaa esiintyä ja juomme vettä reippahasti.

Tunnin päästä ollaan edelleen matkan päällä. Samoja portaita kiipeävät paikalliset kantajamiehet, joilla on toisella olkapäällä parimetrinen bamburunko, jonka molemmissa päissä roikkuu narun varassa varmasti yhteensä 100 kiloa tavaraa. Tavaraa löytyy ihan joka lähtöön. On kaljaa, kananmunia ja vihanneksia sekä jotain kummallisia laatikoita ja muuten vaan kaikenlaista tavaraa mitä nyt ihmiset vaan tarvitsee vuoren huipulla. Todella järkevää tietysti pistää miehet kantamaan tuollaisia satseja kiviportaita vuoren huipulle kun melkein pään yläpuolella kuitenkin hurisee köysirata, mitä pitkin huipulle pääsee noin kahdeksassa minuutissa. Eipä Suomessa näin tätäkään tehtäisi. Joka tapauksessa miehillä on vielä lisäksi toinen paksumpi bambukeppi, jonka he laittavat toiselle olkapäälleen ja sitten siitä edellisen kepin alle. Näin paino varmaan jonkin verran tasaantuu olkapäiden välillä. Kun miehet hyytyvät, he ottavat paksumman kepin olaltaan ja laittavat sen pystyyn maahan ja sitten kantokepin sen päälle poikittain. Maahan laitettavassa päässä on metalli vahvike. Vaikka ukoilla on lastia päällä vaikka kuinka, etenevät he lähes samaa vauhtia kuin me. Välillä miehiä on oikein tukkeeksi asti ja välillä alle metrin levyisillä kaiteettomilla portailla on hieman hankaluuksia ohittaa heitä. Heidän ruumiinrakenteensa on kyllä täysin kehittynyt tätä yhtä työtä varten. Säärilihakset on paksut kuin reidet ja olkapäät leveät. Tippaakaan ei rasvaa kropassa näy. Mutta vaikka ukot on pro-miehiä ei heillä silti hauskaa näytä olevan paitsi alaspäin tullessa.

Toinen tunti kiipeilyä menossa. Taukojen väliä täytyy lyhentää jatkuvasti ja se on enää 10-15 minuuttia. Noin tunnin nousun välein tuntuu olevan isompia taukopaikkoja, jossa myydään kävelykeppejä kiipeilijän tueksi ja virvokkeita. Ostamme kolme pölyistä tölkkiä Redbullia tingittyämme hinnan 50:stä 30:een Yuaniin. Elli ja Masa ostavat kepit. Matka jatkuu taas. Välillä mennään jopa hieman alaspäin. Olemme yhden kukkulan toisella puolella, joten maisevat vaihtuvat. Valokuvia on pakko ottaa kokoajan, koska vuorimaisemat ovat kyllä huimat ja kokoajan päästään korkeammalle. Vastaan tulee lastinsa ylös vieneitä kantajamiehiä, jotka naureskelevat kannustavasti meille ja taputtelevat olkapäihin. Ohitsemme pyyhkii kiinalaisteinejä ilman minkäänlaisia reppuja. Heillä on kauhea kiire päällä ja kiirehtivät hikipäässä ylöspäin. Sitten ovat ihan kuolleina taukopaikoilla puhisemassa. Eivät varmaan maisemiakaan ehdi katsoa. Siitä huolimatta eivät tunnu lopullisesti väsyvän koskaan.

Kolmas tunti alkaa olla täynnä. Jonkin verran alkaa jo tuntumaan jaloissa nimittäin. Hiki valuu. Spiritti on silti korkealla. Ihmisiltä löytyy nerokkaita ässiä hihasta kuten Fazer suklaata, muffinsseja ja Mentos-pastilleja, jotka auttavat jatkamaan aina pari askelta pidemmälle. Jossain vaiheessa hissin pääteasema alkaa näkymään ja hymyt ilmaantuvat kasvoille. Siitä huolimatta matkaa on vielä jäljellä suht reippaasti. Kiinalaiset nuoret rupeavat tekemään tuttavuutta ja kuvaamme heitä portaissa.

Ylhäällä

Pian pääsemmekin pääteasemalle ja kiinalaiset haluavat kuviin kanssamme vuoristoa vasten. Heitä ei paljon ujostuta vaan ottavat rennosti halausotteen ja jokainen tulee vuorollaan kuvaan. Varsinkin Masa on suosittu kuvauskohde. Ilmeisesti länkkärit on vieläkin ihmeellinen asia lokaaleille. Täällä alkaa jo tuulemaan ja laitamme äkkiä takit päälle ja laskemme housuistamme lahkeet alas. Hotelli pitäisi vielä löytää. Se vaatii jonkin verran lisä kiipeämistä kukkulan toiselle puolelle. Lopulta hotellikin löytyy ja se onkin oikein hieno kolmen tähden hotelli. Meillä on kaksi neljän hengen huonetta, joissa on kylmä, mutta sehän ei ole täällä yllätys. Vasta myöhemmin huomaamme, että ikkuna on auki. Saamme respasta termospulloon kuumaa vettä josta valmistamme kylmissämme nuudeleita ja kahvia ja syöme lisää leipää. Maistuu taivaalliselle.

  • Tep

2.30 Darkness

Bad Mama & Tepau sammuttavat huoneesta valot, masa ja aki joutuvat muodostamaan viimeiset finlandiapaukut pimeässä.

4.30 Sun is shining

Epäinhimilliseen aikaan, puoli viideltä, herätyslaitteemme alkavat soimaan ja on suomitiimin aika nousta ylös, katsomaan yhtä maailman upeimmista auringonnousuista. Haalimme yllemme kaiken mahdollisen vaatetuksen, muka turhana painolastina olleet jenkeiltä lainatut pipot sekä kaulaliinat tulevat tarpeeseen. Elli ottaa vielä kaapissa olevan pitkän toppatakin, joita on jokaiselle hotellivieraalle yksi juuri auringonnousun katselua varten. Ulkona on kylmää ja pimeää kuin helvetissä, mutta taskulamppujen valossa kiipeämme viereiselle huipulle ja valloitamme korkeimman kielekkeen. Muita turisteja ei vielä näy. Muodostamme tiiviin rykelmän ja alamme tuijottaa horisonttiin.

5.15 Odottelua

taivaanranta alkaa hieman vaalentua, odottelemme ja koitamme pitää itsemme hereillä / lämpimänä keskustelemalla asiattomuuksia. Aki valloittaa hienon kuvausmestan muutamaa metriä alempaa, ja virittelee kameraa vamiiksi. Iso lauma huutavia kiinalaisia tulee samalle kielekkeelle ja möykäten asettuu vapaisiin kallionkoloihin. Taitaa harmittaa kun olemme vieneet parhaat paikat.

5.30 Valoa

Alapuolellamme oleville näköalapaikoille ja kaikkiin vapaisiin kohtiin on kerääntynyt turistilauma ihmettelemän taivaanrannan vaalenemista. Hotellin aulan ilmoitustaulun mukaan aurinko nousee 5.40, joten H-hetki alkaa olla jo lähellä. Taivaanranta on jo sininen, ja näemme myös horisontissa olevat pilvet jotka luultavasti peittävät auringon ensimmäiset säteet. Tähdistä enää kirkkaimmat erottuvat kirkastuvalta taivaalta. Virittelemme kamerat valmiiksi ja asetumme optimaalisiin kuvausasentoihin. Ellikin uskaltautuu nousemaan korkeimman nyppylän päälle, vaikka molemmilla puolilla onkin usean sadan metrin tiputus. Pimeässä paikka ei näytä niin pahalta, mutta kun päivä kirkastuu alkaa tajuta kuinka hullun korkealla sitä oikeasti onkaan.

5.45 Nysse tulee!

Viisi minuuttia aikataulusta jäljessä, reilun 45 min odottelun jälkeen, taivaanrannan pilvimassa antaa periksi ja haalea pallo alkaa kohota harmaudesta. Muutamassa sekunnissa aurinko kohoaa pilvien yli, ja sen ensisäteet saavuttavat meidätkin. Vaikka näkymä ei nyt niin mahtava olekaan, johtuen ilmeisesti pilvistä, on tunne mahtava kun kylmyys häviää ja maisemat ympärillä muuttuvat kirkkaaksi. Filmiä palaa, kiinalaiset huutavat innosta (?) ja suomitiimi toteaa matkan olevan täydellinen. Ihailemme kun auringo nousee yhä ylemmäs, ja kohta lämpötila alkaa olla niin korkea että hatut ja kaulaliinat alkaa tuntua kuumilta. Masa ja Teppo kiipeilevät kielekkeen reunalle simuloimaan olotilaa "maailman reunalla". Huimaa...

6.00 Lisää unta

Parin sadan valokuvan jälkeen siirrymme takaisin hotellille nukkumaan. Osa porukasta täyttää vatsaa instant-nuudelilla. Väsymys painaa silmää, ja mama sammuttaa jälleen valot.

10.30 Taas mennään

Heräilemme vaikeasti kurkut kipeinä ja hienoisen yskän vallassa. Pakkailemme tavarat ja siirrymme ulos hotellin pihalle syömään nuudeleita (ylläri!) ja miettimään, kuinka aikataulutamme päivämme. Aiomme laskeutua helpompaa, mutta pidempää, reittiä suoraan "Hot Springs" -alueelle. Klo 1900 pitäisi olla hotellilla kun lippumies tulee tuomaan junaliput takaisin Shanghaihin. Palautamme huoneiden avaimet ja postikorttien oston, jäähyväisvalokuvailun ja ampiaisten pakoilun jälkeen heivaamme reput taas selkään (sattuu jo nyt). Hetken häröiltyämme löydämme "Western Steps" -portaat, jotka vaikuttavat hyvältä alasmenoreitiltä; lähtevät noin 45-asteen kulmassa ylöspäin.

12.00 They cheated.

Vaikka helposti luulisi että alaspäin meneminen on helpompaa, voi kiinassa siitäkin tulla yllättävän rankkaa. Noin tunnin etenemisen jälkeen olemme kulkeneet pelkästään ylöspäin. Huijausta. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, maisemat tällä puolella ovat oikeasti aivan käsittämättömän hienot. Portaat kulkevat vuorien päällä / ulkoseinissä, kävelijän ja rotkon välissä on ainoastaan 40 luvulla rakennettu puolimetriä korkea teräsputkiaita, joka on suurimmaksi osaksi ruostunut poikki. Paikallistamme itsemmme kartalta aina välillä, ja toteamme onneksi olevamme oikeassa suunnassa. Reitti on siis pidempi, koska se kiertää kaikki hienot paikat tällä puolella vuorta. Huomattavasti hienompaa kuin eilinen ylöstuloreitti, koska se kulki pääasiassa metsässä.

13.00 Yhä ylös yrittää...

Kiipeilemme edelleen kohti korkeuksia. Maisemat alkavat olla ihan oikeasti henkeä salpaavia, ja osa tiimistämme alkaa jo kaipaamaan hätäuloskäyntiä. Ei todellakaan mikään lomamatka, varsinkin jos potee minkäänlaista korkeanpaikankammoa. Myös aikataulu alkaa tökkiä, ja pian huomaamme että kaikkein hurjin huippu on vielä valloittamatta. Koitamme pitää vauhtia, mutta siltikin näyttää mahdottomalta ehtiä seitsemäksi alas hotellille noutamaan junalippuja. Eteneminen hidastuu kokoajan, kun portaat jyrkkenevät, turvakaiteet ovat loppuneet ja maitohapot pistelee jaloissa. Tulemme risteyskohtaan, josta toinen tie vie korkeimmalle "Lotus Peakille" ja toinen ohittaa sen loppuen suoraan köysirata-masiinan lähtöasemalle. Päätämme luovuttaa ja mennä viimeiset kilometrit sillä. Elli ja Anne päättävät mennä suoraan ja odottaa muita, jotka päättävät valloittaa Lotus Peakin.

Lotus Peak

Tässävaiheessa meininki alkaa mennä jo sairaaksi. Portaat on 75 -asteen kulmassa (ylös/alas), reitti puokkoilee vuorotellen ylös ja alas sekä oikealta vasemalle. Jo Lotus Peakin juurelle pääseminen vie puolisen tuntia, vaikka paikka näkyy kokoajan ja tuntuu olevan muutaman metrin päässä. Portaikko on noin 0.5-1 metriä leveä, ja ainoa turva on viereen (yleensä sisäpuoleiseen seinämään) hakattu kivinen kaide, noin polven korkeudella suunnilleen.

Saavutamme viimeisen sivistyksen merkin, pienen kioskisysteemin ja levähdyspaikan, jossa lepuutamme jalkoja hetken aikaa. Paikka on viimeinen etappi jonne kantajat tulevat ja suurinosa turisteista kääntyy tässävaiheessa huipun ohittavalle polulle. Meininki täälläkin on aika hurjaa, kiinalaiset tapansa kukaan huutavat ja ryntäilevät / tönivät toisiaan sekä meitä. Hirveä kiire tuntuu täälläkin olevan ihmisillä.

Levättyämme ja syötyämme vähän energiapitoista suklaata siirrymme taas polulle ja aloitamme viimeisen tempaisun kohti huippua. Mikään pikkutempaisu se ei olekaan, ja kiipeäminen kestää yllättävän kauan. Puurajan saavuttaminen tuntuu voitolta, mutta hymy hyytyy kun portaat muuttuvat tikapuumaisiksi ja pystysuora pudotus ympärillä alkaa lähenellä puolta kilometriä. Emme kuitenkaan enää voi kääntyäkään, ja kiipeämme viimeiset sadat metrit tuijottaen ainoastaan porrasaskelmia. Maisemia ei enää tee mieli katsella.

16.00 Huipulla!

Usean tunnin uurastus palkitaan, kun saavutamme korkeimamn huipun. Pudotus ottaa vatsasta ja huippu on täynnä töniviä / valokuvaavia kiinalaisia, jotka soittelevat kännyköillä himaan että "olen täällä"! Mutta olo on uskomaton kun katsoo muurahaisen kokoisia ihmisiä alhaalla maassa ja itsensä ylittämisen fiilis nostaa hymyn kaikkien huulille. Huipulla on pieni koju josta saa ostaa matkamuistoja ja "rakkauslukkoja". Legenda on, että pariskunta vannoo toisilleen ikuista rakkautta kaivertamalla nimensä pieneen riippulukkoon. Lukko kiinnitetään huipulla olevaan ketjuun ja avain heitetään rotkoon. Jos pari haluaa erota, täytyy avain etsiä rotkosta ja lukko avata. (Tosin nykyään saa näköjään myös vara-avaimen mukaan) Teppo kaivertaa lukon itselleen ja Lauralle, samoin Masa raapustaa "Matti sydän Airi" yhteen lukkoon. Masa ja Teppo jäävät etsimään hyvää lukkojen kiinnityskohtaa, ja muut aloittavat laskeutumisurakan kohti maan pintaa.

Matkan pahin vaihe ainakin Masalle on laskeutuminen, maitohapot jyllää pohkeissa ja tikapuuportaat tuntuvat liian jyrkiltä. Ylöspäin mennessä ei myöskään tarvitse katsoa muuta kuin portaita, mutta alaspäin tullessa näkee kokoajan myös käsittämättömät pudotukset portaiden molemmilla puolilla. Polun leveys on enää puolimetriä maksimissaan... Masa istahtaa hetkeksi hengähtämään kun tuntuu että taju lähtee, mutta muutaman minuutin itsensä kasaaminen palauttaa värin kasvoille. Katse tiukasti portaissa koko seurue selvityy alas köysiradalle. Huh hui...

16.30 Alhaalla

Köysiratamatkalla, ei mikään korkeanpaikan-kammoisten mielipaikka sekään, otamme viimeiset valokuvat ryytyneistä kiipelijöistä ja avaamme finnish tea pullot. Kymmenen minuutin matkalla niitä meneekin kolme / vaunu, ja alhaallla on hauskaa. Guido soittaa lippumiehelle, joka ilmoittaa että lippuja ei ole eikä hän ole tulossa. Guido käyttää englanninkielisen voimasanavarastonsa puhelimeen. Emme anna tilanteen kuitenkaan liikaa häiritä, sillä olemme varautuneet mahdollisiin lisä-öihin. Ystävällinen taksi-pariskunta kuskaa meidät omalle hotellille, jossa Guido onnistuu järjestämään meille myös minibussikyydin juna-asemalle aamuksi. Väsyneisä raahaudumme huoneisiin, rentoudumme hetken suihkussa ja syömme nuudeleita.

19.30 Hot Springs kiitos

Koko päivän olemme innoittaneet itseämme ajatuksella, että illalla pääsemme uimaan kuumiin lähteisiin. Kysymme mistä sellainen löytyy, ja meidät opastetaan hotellimme vieressä olevaan taloon. Siellä on kahden hengen poreallas/sänky/sauna -huone, joka lienee varattu ihan jotain muuta kuin uimista varten. Sauna sentään on suomalainen. Ihmettelemme missä lähteet ovat, mutta käy ilmi että tämän paikan kuumat lähteet ovat todella vain ammeita täyttä kuumaa vettä. Pettymys... Koitamme vuokrata kahta private sauna/poreallassysteemiä kahdeksalle hengelle, mutta hinta on 1000 Yuania, joten jätämme senkin väliin. Hotellin suihkut saavat kelvata. Käymme kaupassa ostamassa muutaman nuudelin ja olutta, ja siirrymme huoneisiin lepäilemään. Väsymys voittaa kuitenkin hetkessä, ja käymme nukkumaan mahtavan päivän jälkeen.

  • Masa

4.30 Kohti kotoa

Perverssiin kellonaikaan puhelimet alkavat piippailemaan herätyksen merkiksi, ja vaivalloisesti vääntäydymme ylös. Eilinen kiipeily ja hotellihuoneiden kylmyys painaa, mutta onnistumme saamaan ryhmän ulos ja taksiin ajoissa. Taksin lämmitys on järjestetty kätevästi tuomalla pakokaasu sisään autoon. Matka on aika hiljainen, ei ollenkaan raptorin lausuntaa tai muuta vastaavaa huvitusta, vaan ihmiset lepuuttavat silmää kunnes kaarramme aseman pihaan. Raitis ilma on siistiä

Siirrymme suoraan lippuja ostamaan, ja yllätys yllätys, kun paikalla ei ole huijaavaa kiinalaismiestä, saamme kuulla että soft seatteja on vielä vapaana 7 kappaletta. Seuraa ongelmatilanne, koska seurueessamme on kahdeksan ihmistä. Ratkaisemme tilanteen ostamalla kuusi soft-paikkaa ja kaksi hardia, ja arvomme liput. Voittajiksi selviytyvät Elli ja Masa, 11.5 tuntia kovilla penkeillä. Siirrymme nuudelikaupan kautta odotushalliin odottelemaan junaa. Kiinalainen jonotuskulttuuri näyttää huippuhetkensä, kun porttien auetessa koko halli ryntää ulos. Ulkopuolella katsomme kolmevuotiasta lasta joka itkien selviytyy ihmismassan läpi... sairasta, juna ei kuitenkaan lähde ennenkuin kaikki ovat kyydissä.

7.35 - 12 tunnin päässä Shanghai

Elli ja Masa nousevat "karjavaunuun" ja muu seurue kävelee pehmeille penkeille junan loppupäähän. Välissä on 4 vaunua. Sovimme, että soft seattilaiset tulevat hakemaan Masan ja Ellin jos soft-vaunussa on tilaa. Hard seat osasto on kauhea, penkit on nihkeää keinonahkaa joka kymmenen minuutin kuluttua on hiostanut kaikki ruumiinosat läpimäriksi. Juna nytkähtää liikkeelle, ja Matti & Elli sektori on jo ihan hajalla. Jokaisessa penkkissä istuu kolme henkeä vierekkäin, ja edessä istuva nainen viihdyttää kaikkia sylkemällä auringonkukan siemenistä kuoria pöydälle.

Muutaman minuutin kuluttua pelastus saapuu, kun Teemu tulee ja kertoo että Soft seat -vaunussa on vielä tilaa. Elli ja Masa pakkaavat tavaransa ja siirtyvät vaivihkaa pehmeille paikoille. Vaunujen välissä on vartijoita, mutta ne eivät uskalla sanoa mitään, ihmettelevät kyllä kovasti. Masa ja Elli istuvat vapaille paikoille ja käyvät nukkumaan, sillä kukaan ei luultavasti uskalla herättää nukkuvaa länsimaalaista.

Muutaman tunnin kuluessa junavaunu alkaa täyttyä ikävästi, ja lippuja/paikkoja tarkastava täti alkaa hermoilla vaunussa. Masan ja Ellin edessä istuva mies kuitenkin selostaa tarpeen vaatiessa jotain, ja pummit saavat pitää paikkansa toistaiseksi. Muut suomalaiset pelaavat korttia ja ottavat rennosti ... Neljän tunnin rikollisen toiminnan jälkeen lipputäti tajuaa että ketkä ovat väärillä paikoilla, ja varsin nyrpeän näköisenä häätää Matin ja Ellin takaisin oikeille paikoille.

1200 Hei, täällähän voi olla!

Masa ja Elli siirtyvät siis paikoilleen. Vaunu on suhteellisen tyhjä, tosin lattialla on yksi kana muovipussissa. Juttelemme vieressä istuvien ihmisten kanssa pakolliset "olemme vaihto-oppilaita suomesta" ja "emme ymmärrä juurikaan kiinaa" -jutut, ja löydämme myös yhden englantia puhuvan ihmisen. Yllättävää kyllä, hard seat puoli ei olekaan nyt niin tuskaa kuin aluksi tuntui. Luksus puolella ehti sopivasti nukkua ja syödä, ja hard seat puolella on sopivan viileä kun kaikki ikkunat saa auki. Ehkäpä tästä vielä selvitään...

Matka etenee rattoisasti, Masa ja Elli toteavat kaiken olevan ok, paitsi hieman hiostavat penkit. Avoin ikkuna kuitenkin kompensoi tilanteen siedettäväksi kunhan välillä käy jaloittelemassa. Myös siisteys on parempi, koska kaikki roskat heitetään ikkunasta ulos. Pian ensimmäiset soft seatilaiset, Anne ja Guido, saapuvat meitä moikkaamaan ja ovat heti valmiita vaihtamaan paikkoja kun huomaavat kuinka viileää kakkosluokassa on. Soft seat puoli on täyteen buukattu, eikä ikkunoita saa auki. Lämpötila alkaa olla lähempänä neljääkymmentä ja vessa haisee pahalta... Arpaonnella kakkosluokkaan päätyneet eivät kuitenkaan luovuta paikkojaan, ja Anne ja Guido palaavat takaisin pätsiin viihdyttään tarpeeksi viileydessä.

15.00 Juna kääntyy, hyvästi viileys

Väliasema Nanjing pilaa luksusviileyden myös hard seat puolelta, koska ikkunan ilmavirta ei enää tulekaan suoraan naamaan. Soft seat osastolla on kuulemma aina vain kuumempaa myös, ja kaikki tahtovat vaihtaa paikkoja vuorollaan. Masa ja Elli pitävät kuitenkin paikkansa, vaikka juna alkaa tulla aivan täyteen kun lähestytään Shanghaita. Kana sentään jäi pois junasta...

19.00 SHANGHAI RAILWAYSTATION!

Hurjan ja hikisen kahdentoista tunnin jälkeen saavumme lopulta kotipysäkille. Olo on suhteellisen ryytynyt, ja viimeisillä voimillamme raahaudumme taksiin ja suoraan korealaiseen syömään. Kaikki ruoka maistuu taivaalliselta kolmen päivän instant-nuudelin jälkeen, Elli tosin joutuu odottamaan tuplasti kauemmin kuin muut kun tarjoilijatyttönen heittää muna-tomaatit pitkin lattioita / tepon reppua.

20.00 Suihku ja unta

Suihku pelastaa olotilan ja päätämme rentoutua hieman, selviteltyämme ensin hieman Hainan -lomamatkan sotkuja. Jatkoa seuraa taas huomenna...

  • massa

08.00 Valmistautumista palaamiseen koulun penkille

Aki yrittää edelleen maksimoida unen saantiaan, mutta se on vaikeaa koska Teppo herää vuorireissulla tottuneena jo ennen kahdeksaan ajamaan säälittävää vuorisänkeään ja surffaamaan internettiin.

Opettajat ei ole ollenkaan vihaisia vaikka emme olleet maanantaina koulussa, vaan kyselevät innokkaasti Yellow Mountain retkestämme. Eivät välttämättä ole itsekkään käyneet. Kertoilevat vaan että ennen siellä on ollut todella vaarallista. Siihen vastaamme, että kyllä sielä nykyäänkin aika helvetin vaarallista on. Mutta ah niin kaunista ja upeaa.

13.00 Katjan piknik-synttärit

Koko Suomijengi kerääntyy monelle sängystä pöllitylle viltille kampuksen puistoon grillin ääreen. Lähes jokainen tuo jotain mukanaan kuten lihaa, pekonia, vihanneksia, hedelmiä ja niin edelleen. Meidän vastuullamme on boolin väsääminen, joten ostamme taasen isoimman meloonin mitä kaupasta lyödämme ja kaiverramme sen ontoksi. Sisään Katjan Carrefourista hakemaa Finland-vodkaa, valkoviiniä ja 7Up-limpparia ja melonin palasia. Makoisa kesäbooli onkin valmis ja sopivan vahvuinen, koska ihmiset litkivät sitä ilmeisen mielellään.

Nopa kunnostautuu grillimestarina ja häärii koko ajan lihojen ja makkaroiden paistossa. Hassunnäköiset punakuoriset metrimakkarat ja muutkin valmistuvat oikein hyviksi hyvän kokin käsissä. Lisukkeeksi löytyy ketsuppia ja Katjan ja kumppaneiden eilen Hardrock Cafesta varastamaa sinappia. Lisäksi löytyy hirveä kasa erillaisia mausteita ja uskomattoman tulista grillausmöhnää joka ei tietysti Akin mielestä tunnu juuri missään. Tytöt ovat myös hankkineet grillaustikkuja mihin saa koota oman maun mukkaan lihaa, ananaksia, tomaatteja, chila paprikoita ja ties mitä. Ja aurinko paistaa.

Jossain vaiheessa teemme jengi yllätyksen Katjalle kun tytöt kantavat paikalle suunnattoman kermakakun ja laulamme hyvää syntymäpäivää viisun. Kakkuun on kiinalainen kakkumestari kirjaillut melkein oikein että PAWON ONNEA KATJA.

  • Tep

21.00 Suomi-ilta numero 2

Teppo ompi taas DJ-puikoissa, mutta tällä kertaa Karimin manageroimassa Piccadilly baarissa. Suomi meininki ompi taas hyvin pitkälle samanlainen kuin viimeksi Windowsissa. Eipä ole rupisessa Piccadillyssä varmasti koskaan ollut moista meininkiä. Teppo on vihoissaan entistä huonommille DJ-laitteille, jotka ovat oikeasti VideoCD-soittimia! Karim sensijaan on hyvin tyytyväinen akun Suomalaiset imevät sisäänsä tynnyri tolkulla tavaraa. Karim intoutuu oikein tarjoilemaan ilmaistakin juomaa.

Masa pääsee näyttämään juontajan lahjansa kun Koijanille annetaan vuorelta ostamamme ja nimikoitu KOIJANI-mitali suorittamastaan ansiokkaasta nukahtamisesta Pegasus-ravintolan pöydän alle ja heräämisestä vasta seuraavana aamuna siivoojan avokämmen-hakkaukseen. Että kyllä tässä porukassa näköjään tapahtuu vaikka me oltaisiin vähän poissakin, vaikka kuulemma aika hiljaista muuten onkin ollut.

Loppuillaksi Masa tulee Tepon kaveriksi DJ-koppiin kuuluttelemaan häröviestejä mikrofoniin biisien väliin. Myöhemmin Karim tai joku tulee soittelemaan afrikkayleisön pyynnöstä reggae-musiikkia. Meininki loppuu sen sileän tien ja suomalaiset siirtyvät Windows-baariin ja Piccadilly tyhjenee.

02.00 Loppuyö

Teppo koettelee ihmisiä Coco-transulta oppimallaan eläintestillä, mikä tuntuukin toimivan ihmisiin oikein hyvin. Windowsin sulkeutumisajan läheisyydessä palaamme takaisin ja nimeämme Sannan Grand-Maamaaksi. Sanna ja Lili tulevatkin huoneeseemme jatkoilemaan ja musiikki jää vähän kovalle. Jossain vaiheessa ihmetellään että missäs se Akin Fiskars-monitoimityökalu nyt onkaan ja muutenkin on hauskaa. Jostain syystä kaikki grillausmausteet ja hetelmät ovat päätyneet huoneeseemme.

  • Tep

09.00 Kooma

Eilisen Suomi-illan jäljiltä väsyttää kovasti. Siivojat hemmetti tulee väkisin sisään ja hymyilee vaan kunnes Aki ja Teppo nousevat sängyistänsä. Aki piru kaikkoaa vessaan piiloon, mutta Teppo joutuu nukkumaan pöytää vasten sillävälin kun lakanoita vaihdetaan. Ikuisuuden jälkeen homma on valmista ja häiriköt poistuvat muualle. Huoneemme on talon päädyssä ja seinän takana puretaan paineilmaporalla vanhaa sementtimökkiä pois ja meteli on infernaalinen. Ei kuitenkaan tunnu missään vaan jatkamme unia.

14.30 Medication is my game

Vihdoin herätään oikeasti. Teppo on kurkkuvikainen ja muutenkin sairaan ja kipuisan oloinen, joten aloittaa päivänsä aspiriinilla, allergialääkkeillä ja monivitamiineilla. Tämän ravitsevan aamupalan ja suihkun jälkeen lähdetään perinteiseen McDonaldsiin tulikanahampurilaiselle ja jäätelölle. Masa ja huoneeseen naputtelemaan konetta, mutta mukaan lähtee Koijani, jonka suu ei pysy hetkeäkään kiinni vaan kertoilee huvittavien eteläkeskipohjalaisten huvittavista etelän seikkailuista ja afrikkalaisista, jotka rakensivat sähkölinjan metallisista sähkötolpista.

16.30 Puistokoodausta

Tänään on ehdottomasti reissumme kuumin päivä tähän mennessä. Eilen opettaja kertoi että pitäisi olla 28 astetta lämmintä ja siltä myös tuntuu. Paikalliset eivät tunnu olevan kuumasta hohkauksesta millänsäkään vaan katselevat meitä kummissaan. Heillä on päällä paksut pikkutakit ja varmaan vielä ne siistit valkoiset pitkät kalsarit, niinkuin näillä kaikilla. Pitävät meitä huvittavina kun kuljemme rantasandaaleissa, hihattomissa paidoissa ja shortseissa hiki päässä. Me katselemme heitä epäuskoisesti ja pidämme heitä huvittavina.

Masa ja Aki jäävät edelleen sisälle ilmeisesti viileämmän ilman toivossa, mutta Teppo lähtee puistoon koodailemaan ja kirjoittamaan päiväkirjaa. Aurinko alkaa laskemaan, joten enää ei ole edes niin kuuma. Seuraan liittyy hetkeksi Kim ja Riina jäätelöineen.

  • Tep

19.00 Batman

Teppo palaa puistosta katselemasta lepakoiden lentelyä ja hakee Riinan kanssa katukeittiöstä tuttua kananmuna-tomaatti hässäkkää iltapalaksi. Jäykkis-koira on pesty ja kiltin näköinen, paitsi että joku lokaali kävelee takaperin sen päälle. Huomaamme, että Jäykkiskin osaa päästää ääniä. Välillä se vipittää tönkkö jaloillaan autojen välistä toiselle puolelle katua kikkailemaan, kunnes taas palaa ihmettelemään keittiön asiakkaita. Paikalla on myös keittäjien suvun pikkupoika, joka paljastuukin hameessansa tytöksi. Joka tapauksessa huvittava tapaus kävellessään käsi militaarisesti lipassa.

19.30 V for Victory

Kampukselle palatessa ilmoitustaululla lukee liidulla: "Whoops now, we did it again. We vs. Tanguy = winners - loosers" eli futaajamme ovat voittaneet taas lokaalit jalkapallossa ja taas on voittojuhlat dormitoryssä. Voi veljet, joutuuko taas menemään toogassa heilumaan? Taudinkuva ei ehkä antaisi periksi, mutta katsotaan, mihin taas päädymme seikkailemaan. Huomiselle kahden kaupungin matkallekin pitäisi jotain pakata mukaan...

  • Tep

07.00 2 kaupunkia-matka alkaa

Teppo lähtee ainoana meistä kahden kaupungin reissulle, jonka yliopisto on järjestänyt. Bussi onkin todella täynnä kaiken maalaisia vaihto-opiskelijoita ja meininki on hulvaton. Ajelu kestää kolmisen tuntia Taizhouhun ja sinä aikana Katja innostaa Tepon aivan täysin interrailaamisen pauloihin.

Perillä odottaa hyvä hotelli, jossa on hammasharjaa ja superisoa telkkaria myöten kaikki tarpeellinen paitsi pyyhkeet. Nopealla aikataululla heti syömään parinkymmenen ruokalajin ateriaa isolla porukalla. Vaikka ruokaa on paljon, on osa niin eksoottisia, että ei pysty syömään itseään ähky täyteen. Ruokailun jälkeen hamuamme vapaalle, mutta ovela kiinalainen on järjestänyt viereiseen saliin uuden English Cornerin, "Foreign & Chinese students free talk" tapahtuman jossa on oikein bannerit ja kaikki. Heepot kuvaa videokameralla meininkiä ja opettajat tarkkailevat. Teppo on aivan täysin nuhassa ja tuskissaan englantia 3 sanaa ymmärtävistä kiinalaisista, mutta varsinkin Guido puhuu kuin italialaisen kielieläimen kuuluukin. Lopulta Guidolla ja muillakin alkaa taas palaa hermot vaikka muutama englantia ja talonrakennusta opiskeleva häiskä löytyykin. Teppo ei saa nuhaltaa enää juuri muuta sanottua kuin naureskeltua tilanteen absurdiutta ja kiinalais häiskä sanoo vaan että "You are very humorous". Juuri kun olemme karkaamassa tapahtumasta tunnin parin jälkeen kuulemme että seuraava ateria odottaa jo.

18.00 Elävää ruokaa

Taas lapetaan vähintään 20 eri ruokalajia pöytään. Tälläkin kertaa suurin osa on mereneläviä, mutta tällä kertaa alkaa vatsa täyttyä ihan eri malliin ja meille annetaan jopa ruokajuomaksi kaljaa. Pöytään tuodaan läpinäkyvä kattila, jossa on kansi päällä. Sisällä pomppii punaisessa liemessä eläviä katkarapuja. Onnistumme pakottamaan pöydässämme istuvan kiinaa opiskelevan japanilaisen eläkelaisvaarin syömään ensimmäisen katkaravun. Sen jälkeen Guidon ja Tepon on pakko olla myös kovia jätkiä ja yrittää samaa. Tepon katka putoaa tikuista pöydälle ja sätkii ympäriinsä heitellen punaista nestettä ympäri valkoista pöytäliinaa. Neste näyttää vereltä. Lopulta katka saadaan kiinni ja irvistysten saattelemana pojat haukkaavat ohjeiden mukaan keskeltä palan pois. Pää sätkii vielä sormien välissä vaikka ruumiista ei ole enää mitään jäljellä. Hulluja nuo kiinalaiset. Maku ei kuitenkaan ole niin ihmeellisen erikoinen, aika mieto. Myöhemmin kulttuuriopettaja pakottaa ihmisiä syömään lisää samaa tavaraa mainostaen "They are dead now". Niinpä, kuolivat siihen astiaan sitten.

Pian paikalle ilmaantuu Taizhoun kaupungin johtaja tai vastaava joka kysyy "Can you drink some more?". Teppo vastaa hiljaisen salin puolesta "Yes". Sitten Guido, Teppo ja johtaja ottavat kaljanjuonti kisaa, jonka vanhus voittaa otettuaan varaslähdön.

Ruoan jälkeen pieni hetki hotellilla ja kohti kunniaksemme järjestettyä "Get-together of foreign & chinese students" tapahtumaa, johon on taas tehty bannerit ja kaikki. "Disko" on Chunlan firman toimistossa jossain kerroksessa. Siellä soitetaan VideoCD:ltä laskujemme mukaan 8 vuotta vanhaa 2Unlimitedin musiikkivideota ja vastaavia kaksikappaletta peräkkäin (yleensä sama biisi kahteen kertaan) ja sitten leikitään. Leikkimieliset kisat vastaavat Suomessa rippikoulussa leikittäviä "siirrä pallot toiseen astiaan porukassa" -leikkejä ja olemme ihan pihalla että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Kiinalaisilla on hyvin hauskaa mutta me olemme vaan suu auki.

Välillä taas tanssitaan ja mukana oleva himovalokuvaaja repii jopa oikein voimalla meitä ylös valtaamastamme Suomi-nurkkauksesta tanssimaan. Joku meinaa jo vetää avokämmenellä ukkoa päin näköä, että meitähän ei pakoteta mihinkään, me ollaan tästä maksettu kuin eläimet.

Leena tekee Tepolle oharit kukkaisleikissä ja Teppo joutuu joukkion eteen esittämään jotain ihme showta. Kipeänä ja ovelana hän kuitenkin feidaa tilanteen esittämällä lavalla suomalaista yskintää. Voi kunpa ryhmä olisi mukana, olisimme voineet kuorolausua vaikka Raptoria, se olisi näille vain oikein. Mukana menossa on kiinalainen nuori paksukainen joka juontaa iltaa ja melkein kaikki kuullutukset ovat kiinaksi ja me olemme ihan pihalla. Pidempään täällä olleet osaavat jo kiinaa joten heitä ei haittaa, mutta meitä vituttaa. Teemu käy kysymässä edes kaljaa, mutta sitä ei ole. Henkilökunta lähtee kuitenkin ostamaan sitä jostain ja lopulta sen hinnaksi muodostuu 15Yuania, mikä on mielestämme jo rahastusta. Ostamme silti yhdet, mutta se ei auta kun olo on kuin lastenleirillä olisi. Välillä taas tanssitaan pitäen suurissa piireissä toisiaan käsistä ja tempoen niitä voimakkaasti.

Yritämme taas tehdä järjestäjille oharit ja häipyä paikasta joskus kymmenen maissa, mutta meidät pongataan ja kysellään että mitä te nyt teette. Sairaus ja väsymys selitykset menevät jo melkein läpi, mutta tilaisuus on kuulemma lopussa, joten odotamme vielä 10 minuuttia ja pääsemme muiden mukana bussilla takaisin hotellille 200 metrin päähän. Vihdoin edes unta, koska aamu on taas kiinalaiseen tapaan pistetty alkamaan 07.00 aamiaisella.

  • Taipuu

06.30 Ylös

Teemu ja Teppo heräilevät Keltaisilla vuorilla tottuneesti kämppiksinä ja valmistautuvat aamupalalle. Ulkona on taas tuulista, mutta ei sentää sada tai mitään.

Seitsemältä syödään aamupalaa, jossa on mukana mm. mautonta paikallista puuroa eli vettä ja riisiä. Suosikeiksi nousevat muoviin pakatut hampurilaiset, paistettu kananmuna ja länsimaalainen Danone jugurtti. Pöytäämme ei tule tarpeeksi jengiä, joten suomitytöt vetävät napaansa muidenkin ruokia. Sitten paikalle singahtavat yliaktiiviset japanilaistytöt touhuamaan, mutta emme jää katselemaan mitä heille enää jää ruoaksi. 07.30 pitäisi bussin lähteä ja suomijengi onkin valmiina, mutta muita saa taas odottaa. Lopulta pääsemme liikkeelle puolituntia myöhässä.

Ajelemme toiseen kaupunkiin, jonka nimeä ei pysty muistamaan. Käymme jonkun kuuluisan ja kuopatun oopperalaulajan koti-temppeli-puisto-mestassa, jossa ihmettelemme, mikä tekee tästä naista esittävästä miesoopperistista niin ihmeellisen että on pitänyt moiset mestat rakentaa. Asiaan ei tule selvyyttä. Hullut japanilaistytöt kiipeilevät kiviä pitkin kultakala-altaan keskellä olevalle patsaalle hillumaan ja muut ottavat kuvia.

Sen jälkeen suunnistamme jonnekin toiseen puistoon. Siellä ajellaan kahdella kivalla veneellä ympäriinsä ja katsellaan paitsi muovisia haikaroita, myös aitoja lintuja. Sää on liian pilvinen ja tuulinen, jotta olisi oikeasti tosi kivaa. Kiinalaista logiikkaa on, että miehet ajavat moottoroituja veneitä ja naiset soutavat yhdellä melalla kahdenkymmenen ihmisen lauttoja. Välillä vastaan tulee oopperalauttoja, jossa kovasti meikatut miehet ja naiset hoilaavat jotain ja soittavat kummia soittimia. Ihan siistin näköistä sinänsä. Välillä rantaudutaan ja käytössä on taas minuuttiaikataulu, jonka puitteissa ei ehdi paljon kisaa pidempää sanaa sanoa kun taas mennään. Mutta annas olla jos menet eri veneeseen kuin tullessa. Kinkkien pasmat menevät ihan sekaisin ja joudut vaihtamaan venettä. Onko sillä nyt mitään väliä missä on jo pääluku vaan täsmää. No taas päästää liikkelle vaan parikymmentä minuuttia myöhässä. Venäläiset naiset ovat ostaneet muovailuvahamieheltä hauskoja vahaeläimiä, saa nähdä pysyvätkö ehjinä Siperiaan asti.

Rantaudumme taas. Teppo ja Guido etsivät ruokaa ja vessoja. Vihdoin saadaan koiranlihatikkujen kopioita, jotka eivät ole juuri mistään kotoisin. Puolalainen Robert, kanadalainen kiinalaisen näköinen Albert ja yksi venäläinen poika keksivät rahastuskeinon. Huutelevat kovaan ääneen kiinaksi ohikulkeville kiinaturisteille että "1 Yuan, 1 Yuan" mikä huvittaa useimpia, mutta monet menevät ansaan ja saavat ottaa pojista ja itsestään kuvan yhdellä Yuanilla. Kaverukset aiheuttavat kovasti naurua toilailuillaan, mutta ansaitsevat silti jopa 12 Yuania.

Ruokailun kautta palataan noin kahdeksaksi kampukselle aikaisemman 16.00-17.00 arvion sijasta. Teppo on tajunnut rueta syömään Zyrtecciä ja nuha on häipynyt allergisena pois jo aikaa sitten. Eihän shanghaissa mitään kasveja ole mistä voisi tulla siitepölyä, toisin kuin täällä maaseudulle missä jo kovasti kaikki paikat kukkii.

21.00 Annen läksijäiset

Guido ja Anne ovat löytäneet toisistaan rakkauden ja ovat meidän kaikkien mielipari, mutta Anne on ennen reissua mennyt sopimaan itselleen aikaisemman kotiinpaluun jo tiistaille, joten päätämme pitää hänelle läksijäiset. Huristelemmekin takseilla Badlandsiin, jossa olimme aikoinaan pelaamassa biljardia meksikolaisruoan merkeissä. Mukaan liittyy hurjan näköinen elokuvagansteri Tanzaniasta, joka on ahdistellut keskiviikon suomalaisillasta lähtien Katjaa. Iskee vielä pöytäämme, mutta Elli on nakittanut kaikki pojat Katjan suojaksi. Jossain vaiheessa mies taitaa tajuta mistä on kysymys, kun emme tuntii puhu sanaakaan englantia vaan syömme vaan hyvää meksikolaisruokaa ja naureskelemme suomeksi. Miehelle ei kelpaa kuin kahvi kunnes poistuu ja ilmoittaa tulevansa Windowsiin, mihin mekin olemme menossa seuraavaksi.

Windowsissa porukkaa yrittääkin ostaa taas baaria tyhjäksi ja istuskelee pihalla olevissa tuoleissa. Sitten siirrytään kohti A-Voidia (luoja tietää miksi), jossa on ranskalaishuhun mukaan pari ulkomaalaista soittamassa tänään. Perillä A-Void ei taaskaan innosta juuri ketään, joten häröilemme tyhjän päällä, kunnes tajuamme vihdoin mennä perinteiseen Pegasukseen. Meno onkin taas kova ja kaikilla on hauskaa noin puoli kuuteen asti aamulla, jolloin päätämme alkaa siirtymään kohti Mazzoa. Paikalla on Cocokin, jota lupaamme nähdä perillä uudestaan.

Mazzossa raikaa taas tutusti psy-trance ja jengiä on joraamassa hyvänlaisesti. Itse kikkailemme kuitenkin varmaan tunnin pihalla odotellen Tai Ji-ihmisiä ja auringon lämmittävää vaikutusta. Sisällä on liian kuuma. Välillä jorataan kovasti. Kymmenen maissa tajutaan, että Hainanin hotellit pitää maksaa tänään ennen kahtatoista ja lähdemme etsimään automaatteja. Niitä löytyy kin hetken perästä, mutta Katja ja Aki lähtevät jo kotia kohti. Koijani huvittaa loppua porukkaa uskomattomilla tarinoillaan Suomen maaseudulta. Ylivieskan pahojen poikien seikkailut lokkien, haulikoiden ja poliisien värittämässä maailmassa naurattavat meiltä vedet silmistä. Aurinkokin paahtaa jo kovasti ja ostamme parimetrisen sokeriruo'on välipalaksi. Järsimme sitä kuivan suihkulähteen reunalla auringossa, kuuntelemme basson jyrinää ja kiusaamme Koijania. Paikalla on vielä Masa, Riina, Koijani ja Teppo.

Joskus yhdentoista-kahdentoista maissa palailemme kampukselle rahoinemme. Menemme puistoon, jossa Kyösti ja Nopa jo ottavatkin aurinkoa. Haemme kaupasta vettä ja jäätelöä ja liitymme seuraan. On todella kuuma. Riina ajaa Teemun ja Kyöstin varjoon tai sisälle, koska he ovat jo perinteisen suomalaisen punaisia. Teppo makaa X-asennossa viltillä ja syö jäätelöä. Lopulta vain Riina ja Teppo jäävät jäljelle, kun ihmiset siirtyvät palaneina sisälle. Heidän palatessaan on selvää että myös he ovat palaneet, mutta pakko on nukkuakkin joskus, joten pari tuntia menee kuin siivillä.

  • Tep

14.00-16.00

Herätessä palokivut lisääntyvät, mutta onneksi porukasta löytyy kaikille kosteusvoidetta. Kyösti on punaisuusmestari ollen lähes verenvärinen selästään, mutta myös muut ovat palaneet ties mistä paikoista. Kaikki nauravat perinteiselle suomalaiselle auringonotolle ja sen ensimmäisille uhreille. Hainanilla odottaa luultavasti sama ilmiö. Illalla Riina aloittaa etelän reissua varten Suomesta tuomansa malaria-kuurin, mutta kukaan muu ei, koska ei sellaisia ole mukana.

Koijarit ovat kaupunkireissullaan törmänneet Shanghaissa pitkään töitä tehneeseen 28-v arkkitehti-mieheen, joka on kertonut hurjia kiinalaisesta rakennusajettelusta ja työturvallisuudesta. Hänen entisen toimistonsa suunnitteleman Jin Mao-buildingin ylimmissä kerroksissakin kuulemma 300m2 huoneissa asuu - ei suinkaan miljonäärejä vaan - kyseisen talon ikkunanpesijöitä. Siellä kuulemma raapivat itseään ilman kenkiä katsellen Shanghain parhaita näköaloja. Kiinalaista logiikkaa osa 1000.

Illalla alkaa todellinen superkoodaus, koska maanantai aamuna on kumiankkamme demoversion esittely koulussamme Suomessa. Palveluita valmistellaan ja koodataan hypervauhdilla aina aamukuuteen asti, jolloin pää alkaa jo olla niin jäässä, että enempää ei pysty koodaamaan. Kaikkia palveluita ei vielä paljasteta julkisesti. Tämä yö unettomuudellaan varmistaa unirytmimme päälaelleen kääntymisen.

06.00 Pakko nukkua välillä

Ihmeellisiä rajoituksia ihmisellä. Masa hyytyy ekana, sitten Aki ja Teppo perässä. Koodit on suurimmaksi osaksi saatu Kiinan huonoista nettiyhteyksistä huolimatta Suomeen asti ja olemme tyytyväisiä.

  • Tep

14.00 Heräilemme

Hemmetti. Viimeöinen superkoodaus-sessiomme (joka siis tosiaan kesti sinne aamukuuteen) vähän vaatii veroansa varsinkin kun edellisenäkään yönä ei nukuttu ollenkaan. Nukumme siis aivan suosiolla aamutuntien ohitse. Niistä ei siis ole mitään käsitystä. Matti on yrittänyt herättää meitä aiemmin aamulla samoin kuin noin tuhat muuta ihmistä jotka häiritsivät untamme jollain käsittämättömillä Annen läksijäiskorteilla ja ties millä asioilla vaikka halusimme vain nukkua. Lopulta Aki ja Teppo käyvät syömässä korealaisessa mm. uutta ruokaansa korealaista pizzaa eli piirasta ja kana&sipulimeininkiä heinz-ketsupilla. Rules.

17.00 Helsingin Sanomat -mies

Muutama tunti menee vain häröillessä ja surffaillessa, kunnes siirrymme täydellä jengillä kuuntelemaan Helsingin Sanomien Aasian kirjeenvaihtajan kertoilua Kiinasta ja lähiseuduista. Tarinat ovat paitsi hyviä ja todella valaisevia niin sanotusta sekä hauskoja. Mies onnistuu lopuksi vielä hiljentämään koko porukan koskettavilla ihmiskohtalotarinoillaan, kunnes saa aplodit ja poistumme huoneisiimme miettimään kuinka hyvä tuuri onkaan olla suomalainen.

  • Tep

08.00 Videoeditointi alkaa

Vaivalla heräilemme aamulla ja hipsimme kohti Television Schoolia tarkoituksenamme editoida videoprojektiamme. Ystävämme Mr. Chen kuitenkin ilmoittaa, että eipäs päästäkkään kunnon tietokoneille Premierellä editoimaan mitään vaan joudumme analoogisten videoeditointilaitteiden eteen. Mikä tämä on sanoo jokainen ja kiroilee. Tarkoituksenamme oli alunperin editoida tietokoneella oikein hienoa design juttua ja päällekkäistä kuvaa ja efektiä ja hidastusta ja nopeutusta ja ties mitä, mutta tälläisellä analogisella romuhirviöllä sellaista ei vain yksinkertaisesti voi tehdä. Kiitti kinkit hei, kaikki työmme meni sitten hukkaan. No ei siinä mitään verenmaku suussa väännellää kelauskiekkoa ja painellaan harmaanlaitteen nappuloita. Suurimman osan ajasta laite toimii sentään, mutta videon laatu on niin syvältä että tuska. Miten muka voi tehdä siistiä jälkeä pelkillä pystysuorilla leikkauksilla jos koko materiaali on kuvattu niin että sitä käytetään vaan osana muuta kuvaa tai se näkyy toisen kuvan läpi. Mitään näistä emme nyt voi tehdä. Myöskään itse koneella tekemäämme musiikkia emme voi liittää videoon.

12.00 Ruokaa

Käymme välillä vetäsemässä korealaisessa lounaat napaan ja tulemme ylitäysinä ulos. Palattuamme alamme avautumaan Mr. Chennille, että eihän tässä nyt ole mitään järkeä, että ei me tätä näin voida tehdä että kaikki on pilalla. Ukko yrittää kyllä varmasti meille kovasti järjestää tietokonetta, mutta se ei kuulemma käy koska kaikki koneet on varattuja ja kovalevyt täynnä. Sen lisäksi koneiden omistajat ovat kuulemma "peloissaan" jostain käsittämättömästä syystä. Voi helvetti, aamulla editointikoneet olivatkin melkein kaikki varattuja, mutta nyt ei ole puolissakaan ketään ja juuri se kone jolla meille alunperin näytettiin editointimahdollisuuksia, on ollut koko päivän vapaana. Mitä ihmettä tässä maassa oikein tapahtuu?

Chen saa meidät kuitenkin siirrettyä viidenteen kerrokseen, jossa on sentään analoginen efektilaite yhdistettynä samaan video-ohjauslaatikkoon. Manuaalista paljastuu koneen olevan vuodelta 1987. Meitähän auttaa ihan sairaasti 14 vuotta vanhan tekniikan opiskelu, varsinkin kun se ei toimi. Vähän väliä soitto- ja nauhoitusvideot kaatuvat oikein tosissaan ja vähän väliä editointiyksilkkö ei reagoi mihinkään ja mikään ei oikein toimi oikein. Tuskailemme ja väännämme hiki hatussa siitä huolimatta, mutta jälki on aivan kauheaa, huomaamme sen heti. Jossain vaiheessa Lili ja Sanna käyvät kysymässä meiltä avainta huoneeseemme päästäkseen nettiin tekemään kouluhommiansa ja tilaamme heiltä mm. kannettavan virtajohdon, jotta saamme vielä kikkailtua musiikin kanssa vaikka akkumittari näyttää punaista.

16.30 Ensivaihe valmis

Emme saa edes jatkaa loputtomiin ponnistuksiamme, kuten tapanamme on vaan meidät ajetaan ulos puoli viideltä, koska henkilökunnan täytyy päästä kotiinsa katsomaan telkkarista tuhatta erilaista tyttöbändiä. Eipä kyllä olis paljon enää innostanutkaan jatkaa. Saatiin kuitenkin periaatteessa videon pohja valmiiksi, mutta kaikki tekstitykset uupuvat vielä. Sitä varten täytyy jostain etsiä kolmas laite joka liitetään efektilaitteeseen, joka liitetään editointilaitteeseen ja sitten rukoillaan että se toimii. Voitteko nyt hankkia meille sen tietokoneen ja Premieren heti kiitos? Ärsyttää kun tekniikka ei anna periksi omille ideoillemme.

17.00 Kampuksella ärsyyntyneenä

Nettipäiväkirjasta on tullut palautetta, että kirjoittakaa nyt millaista siellä oikeasti on. No voi puusilmyys. Kukaan ei sellaista osaa kirjoittaa, eikä jokaista pientä asiaa minkä kaupungilla näkee ikinä enää pysty kirjoittamisvaiheessa muistamaan. Siksi se millaista täällä oikeasti on pitää poimia meidän seikkailujemme "rivien välistä", niinkuin naiset sanovat. Välillä on siistii ja letkeetä, mutta nykyisin yhä useammat asiat ovat alkaneet ärsyttää. Varsinkin se että yhtään mihinkään ei voi luottaa. Mikään ei koskaan mene niinkuin oli kovasti suunniteltu vaan hirveän väännön jälkeen tapahtuu jotain sinne päin. Ei kait siihen sitten muuta lisättävää. Lukekaa vaikka matkaa Keltaisille vuorille, ja millaista säätöä siellä oli esim. lippujen ja saunan kanssa. Kiitos ja nam.

  • Tep

Ilta

Illalla ei tapahdu ihmeempiä. Katsellaan elokuvia ja ihmetellään.

  • Tep

Koulu

Olemme koulussa suurimman osan aamusta, tosin optimoimme hyvää oloa jonkun verran suorittamalla oppivelvollisuuttamme hajautetusti ympäri kaupunkia.

Lumpputori

Elli ja Riina vievät Aki, Tepon ja Guidon viekkaudella, väärydellä ja melkein märillä t-paidoilla houkutellen lumpputorille, josta pitäisi saada ostettua kovasti kaikenlaista tavaraa. Paskanmarjat, paikasta saa vaan naisten vaatteita. Tytöt on tietysti innoissaan, mutta me vaan hämmästellään. Riina ostaa lennosta vielä yhdet housut, mutta lopulta saamme revittyä hänet mukaan ja rupeamme etsimään taksia. Kiroilemme Kiinalaisia, katujen paskaisuutta, sitä että kiinalaisia on liikaa, liikenteen kaaosta, turhaa ja jatkuvaa torven käyttöä, sitä että kiinalaisiia todella on liian monta ja yleistä härdelliä. Päätämme että jokaisen suomalaisen tulisi tappaa vähintää kymmenen kiinalaista niinkuin talvisodassa venäläisiä, niin Kiina, tai ainakin Shanghai olisi heti paljon parempi paikka olla.

Taksi on lastattu suomalaisilla

Emme meinaa saada taksia millään kun meitä on viisi ja kuskit ei uskalla ottaa meitä kyytiin kun kaukana väijyy ystäviä, eli poliisit. Tytöt esittävät mielestään nerokkaan suunnitelman, jossa ensin kävellään 20 minuuttia metroasemalle, sitten mennään metrolla ja sitten kävellään vähän lisää niin ollaankin jo perillä. Luonnollisesti mielipuolinen idea tyrmätään johtoportaan toimesta välittömästi ja kävelemme kaksi askelta ihmisjoukkion taakse ja työnnymme väkisin yhteen taksiin. Kuski ei ehdi edes mei youta sanoa kun olemme jo kyydissä todistelemassa Riinan pienuutta ja hokemassa Hen haoa. Pikku Riinuliisa makaa poikittaa takana osittain poikien alla, päällä ja sivulla. Koska meitä alkaa jossain vaiheessa ahdistaa, päätämme kurittaa Riinaa. Pidämme Riinaa käsistä ja kaadamme vettä väkisin hänen "suuhunsa", joka on yleisesti ottaen kaikki alueet kainaloista ylöspäin.

Huaihai tori all over again

Perillä the original feikki-torilla päätämme alkaa laskemaan montako kertaa meille tullaan myymään CD-levyjä. Loppujen lopuksi päädymme 19-20 eri myyjään, riippuen laskutavasta. Teppo keksii oivan tavan kiusata myyjiä. Kun mies tulee sanomaan: "CD? DVD?", sille pitää vastata kysyvällä ilmeellä "Video CD?", jolloin miehilltä menee pasmat täysin sekaisin ja he poistuvat hämmentynyt hymy huulillaan. Törmäsimme torilla Evaan ja päätimme testata samaa häneen. Guido sanoi ensin Evan takaa että "CD? DVD?", johon Evan meitä huomaamatta sanoi että "No-no!", eikä tajunnut mitään ennen kuin Teppo sanoi "Video CD?". Noniin, olipas mielenkiintoinen juttu.

Ostelemme kauheita Hawaii-paitoja, mutta Teppo on ainoa, joka sellaisen oikeasti saa ostettua mukaansa. Guido ostaa todella aidon ja hyvän oloisen Goretex-kankaisen talvitakin Suomea varten. Teppo paljastuu T-paita fetisissiksi ostettuaan yhteensä 4 paitaa. Lisäksi saadaan vähän tuliaisia ja olemme taas tyytyväisiä. Nälkä tosin on törkeän kova.

Tytöt on sopineet treffit toisen kanssa lähistöllä, joten Aki ja Teppo pääsevät vihdoin Gino's Cafeeseen pizzalle. Lena, yksi matkan Grand Mama vanhuksista tokaisee, että nyt ois baari-ilta, ja tilanteen poikkeuksellisuuden huomioiden olemme kaikki pakotettuja kampuksen kautta bileistysretkelle. Aki ja Masa jäävät vain kuumeisuutensa takia matkasta, mutta Teppo, Taija ja Leena pääsevät ilman osoitettakin taksilla Windowsiin, tosin pienen häröilyn jälkeen.

Juopottelea isoherrojen kanssa

Windowsissa tavataan aina niin mukava Alego, paikan DJ ja manageri mustamies, jonka nimen saamme vihdoin viekkaudella udeltua häneltä niin että tällä kertaa jopa muistamme sen. Alego pistää Tepon kättelemään kiinalaisia tukevia pukumiehiä, jotka kuulemma omistavat Windowsin seudun Shanghai Exhibition Centren, tai vastaavan. Ovat ilmeisesti samoja miehiä, jotka Alego kertoi toisen Windowsin omistajan kanssa syöttäneensä ja juottaneensa eilen oikein tosissaan. Syynä oli se että ukot eivät tykänneet Windowsin uudistetusta ulko-wc ratkaisusta, joka on nykyisin kukkakaupan vieressä. Meinasivat kieltää wc ratkaisun, mutta in China we have this thing called lahjonta.

Hetken perästä miehet kysyvät lupaamme ja pukkaavat pöytäämme, koska haluavat olla kuulemma länsimaalaisten seurassa. Johan rupee kaljaa lappamaan pöytään. Miehet ovat jo aika hyvässä tuiterissa ja tarjoavat meille kokoajan juotavaa. Mieluiten kaljaa. Oikeastaan jää epäselväksi, juodaanko loppupeleissä Alegon tarjoamia juomia, mutta onhan tämä sentään hänen baarinsa, joten lienevät halpoja. Tepolla on jatkuvasti noin kolme pulloa edessä, koska tytöt siirtävät niitä hänelle, koska eivät ymmärrä oluen syvintä olemusta. Jossain vaiheessa Elli ja Eva saavat pienet pyöreät jalkansa vihdoin Windowsin tiloihin ja saavat heti ilmaista juomaa napaansa. Kinkit alkavat haastamaan tyttöjä oluen juontikisaan huutelemalla Kan Bei, eli pohjanmaan kautta. Tai sitten se olikin me joka se keksittiin. Tytöt eivät oikein lämpene ajatukselle ja Teppo joutuu diplomaattisesti kisan suomalaisosanottajaksi. Tepon voitettua isoimman miehen kolme kertaa, antaa mies periksi. Välillä juodaan taas lisää tavallisesti. Sitten kinkit vaihtavat osanottajaa, mutta meidän puolella ei ole vaihtomiehiä, joten Teppo on taas tulilinjalla. Tällä kertaa tyttöjen painostuksesta suomi kärsii niin sanotusti sopupelissä tappion, jotta kansainvälinen konflikti saataisiin vältettyä. Sitten juodaan taas vähän ja miehet ahdistelevat tyttöjä. Hetken perästä on taas kaljakisan aika. Tällä kertaa ei pelata enää pesäpallon säännöillä vaan Teppo piekseen kinun Kan Beissa. Joko miesten hermo tai rahat loppuvat ja poistuvat välittömästi. Olemme taas rauhassa. Jossain vaiheessa siirrymme tanssilattian puolelle, jonne sironaamainen aasialais DJkin hyppää välillä mukaan. Meno on hurjaa. Jossain vaiheessa Alego taivuttaa Evaa, mutta molemmat kaatuvat. Siinä on Eva selällään maassa ja iso neekeri hajareisiin mahan päällä. Tähän on tultu. Eva saa päähän kuhmun ja haluaa kotiin. Alego on kauhean pahoillaan ja huolissaan, mutta häivymme silti. Ilmeisesti kaljalla on vaikutuksia myös Alegoon, joka on varmasti joka päivä humalassa baarissaan. Joka tapauksessa menemme taksilla nukkumaan.

  • Tep

09.00-10.00

Masa ja Aki aloittavat videon jatkoeditoinnin TV-schoolin paska vehkeillä ja Teppo tulee hieman myöhemmin perässä, tehtyään ensin äidinvaistonsa ohjaamana pojille aamupalaleivät. Taas tuskaillaan muutama tunti laitteiden kanssa. Saamme muun muassa videolle musiikkia niin, että se kuuluu pikakelauksella, mutta ei play-tilassa. Jesjes SIE SIE ja kiitti näitä vehkeitä. Muutaman tunnin tuskailu jälkeen haemme take away ruokaa katukeittiöstä, syömme puistossa ja jämähdämme auringonottoon.

  • Taipuu

16.00 Malaria rules

Vihdoin saamme selville että Hainanin saari on kuin onkin Malaria-aluetta ja tietysti ehkä kahdella ihmisellä kymmenestä on Suomesta mukana tuotu Malaria-vastalääkitys mukana/olemassa. Lokaali apteekista ei tunnu saavan millään ilveellä Helioparia tai mitään muutakaan vastaavaa lääkettä. Sitäpaitsi saarella on kuulemma Malariasta joku vahvempi muoto, joka vaatii vahvempia lääkkeitä. Kuinka ollakkaaan, Ellillä on juuri niitä mukana. Ainoa haittapuoli on, että ne muuttavat psyykettä. Sillä lailla. No Masa ja Elli lähtevät lääkärillä käymään ja kyselemään, josko saisivat 9 pakkausta lääkkeitä. Näyttää pahalta varsinkin kun kuuri olisi pitänyt aloittaa viikko sitten että se vaikuttaisi kunnolla ja varmasti. Viddu. No ei mitään, aurinkolepuutuksemme lopussa seuraan liittyy kotineekeri-Karim, joka kertoilee olleensa viime vuonna Hainanilla kymmenen naaman porukassa, jossa kellään ei ollut mitään lääkitystä, ja hyvin meni, kukaan ei sairastunut. Kuulemma meidän Malaria ja muut pelkomme ovat kehittyneiden maiden asioita, muualla ei paljoa välitetä. Hänellä on itselläänkin ollut kotona Afrikan Nigerissä joskus Malaria, ja siihen tepsi lääkkeet. Varmasti tottakin, mutta tuntuisi paremmalta jos niitä lääkkeitä silti nyt olisi tässä. Saas nähdä miten äijjän käy. Joka tapauksessa viiden maissa siirrymme sisätiloihin, koska aurinko ei enää oikein lämmitä ja tuulee vilpoisasti.

  • Tep

20.00 Hot pot ruokaa

Kiinalainen yhteisystävämme Cheng (or what ever) vie meidät kymmenen hengen porukassa syömään Kiinassa kuulemma todella suosittua hot pot-ruokaa. Hot potissa on pöydässä kaasuliekkimeininki, johon pannaan rautapata, johon sitten heitellään kiehumaan ja kypsymään kaikenlaista haluamaansa lihaa ja kasvista. Kaikki odottavat innolla ja ruoka näyttääkin oikein hyvältä kun astioita on monta ja kastikkeita on pöytä täynnä. Odottelemme kuola suussa kun ruoka pulppuilee pöydän keskellä olevassa kuopassa. Pettymys on kuitenkin suuri. Kaikki maistuu keskimäärin joko hirveältä tai muuten vaan huonolta. Epäilyttävän näköistäkin on moni moska. Hauskaa meillä silti on kun ihmettelemme että mitä oikein pitäisi tehdä. Eva puhuu suunsa puhtaaksi (onneksi kuitenkin suomeksi) muidenkin puolesta ilmoittaen suurinpiirtein että tämä on ihan kauheeta, enempää ei pysty syömään ja silti on nälkä. Cheng vetelee kyllä ruokaa napaansa muidenkin puolesta. Yhdet siskonmakkaran tapaiset valkoiset lihapullat on sentään jo ihan syötäviä. Olemme tyytyväisiä kun uskallamme keittää ja syödä sammakkoa. Aina kaikki sanoo, että se maistuu kanalta, ja siltähän se todellakin maistuu. Pieniä luita on tosi paljon, mutta liha irtoaa kivasti ja on hyväisää. Jossain vaiheessa kaikille alkaa taas iskeä vähän kuumeolo päälle, joten palailemme taksilla kampukselle. Cheng kyselee että oliko hyvää ja valehtelemme sujuvasti jotain että sammakko oli hyvää. Päättelemme että hän tilasi meille kaikkein halvimman liemen, joka oli kalapohjainen ja huono. Guido sanoo Hot pottia Shit potiksi, unohtaa kameransa hot pot kingiin ja toivoo ensin pääsevänsä syömään pizzaa ja sitten teksasilaiseen ravintolaan pihville.

23.00 Terho

Kampukselle päästyä smurffaillemme netissä ja kuuntelemme Terho-bändin musiikkia. Väsyttää.

  • Tep

Korjaillaan asioita

Päivän agenda on pelastaa Guidon Shit Pottiin unohtama kamera, ostaa silkkiä ja vaihtaa Shanghai-Peking-välin lentoliput pari päivää aikaisemmiksi, jotta ehtisimme olemaan paluumatkalla Suomeen vielä 4 päivää Pekingissä nykyisen kahden sijasta. Pelkkä Kiinan muurilla käynti kuulemma vie noin pari päivää nimittäin. Kaupungissa sataa koko päivän enemmän tai vähemmän ja on muutenkin ankeaa. Koska tytöt on päästetty suunnittelemaan matkareitti silkkitorille, menemme ensin vaikeasti bussilla paikkaan X, josta kuitenkin otamme taksin itse torille aikamme sompailtuamme. Näin varmistamme myös sen että kaikki eksyvät toisistaan. Poikaporukka alkaa olemaan jokseenkin varma, että tytöillä on aivot alkaneet toimimaan kiinalaisten lailla.

Silkkiä

Jossain vaiheessa lopulta törmäilemme toisiimme katetulla silkkitorilla. Tytöt opettavat, että oikea silkki palaa sytkärillä poltettaessa aivan hienoksi pölyksi, joka katoaa käytännössä ilmaan ja haisee lähinnä palaneelle hiukselle, joten olemme valppaina huijareiden varalta. Yleisesti tuntuu, että kukaan ei meitä uskallakkaan huijata, koska silkin aitous verrattuna muovipohjaisiin feikkeihin on niin helppo testata. Tytöt eivät saa oikein minkäänlaista silkkikauppaa aikaiseksi toisin kuin pojat jotka innostuvat silkin pauloihin. Master of silkinosto-tittelit meneein Guidolle (15 metriä) ja Tepolle (19 metriä).

Jakautuminen

Huomaamme, että päiväsaika alkaa loppumaan, koska taksien saaminen yhtä ihmistä isommalle porukalle on tälläisessä sateessa on lähes mahdotonta, koska yhtäkkiä kaikki paikallisetkin ovat alkaneet käyttää takseja. Elli lähtee viemään silkkejämme kampukselle sadeturvaan, Masa ja Guido lähtevät pelastamaan kameraa Shit potista yhdellä taksilla ja Teppo ja Aki lähtevät etsimään lentoyhtiön pääkonttoria, koska Nanjing Lu:n toimistosta ei kuulemma kiireen takia päästy puhelimella läpi pääkonttoriin ja muuten ei voi lippuja vaihtaa. Niinpä niin. Odottelemme taksia sateessa varmaan puoli tuntia. 4 kinkkiä ohittaa meidät reippaasti taksi jonossa. Alkaa vituttamaan ja kiilaamme lopulta yhteen taksiin juoksujalkaa ja pääsemme matkaan. Sade senkun yltyy, mutta lopulta pääsemme konttoriin ja lippujen vaihto 17. päivälle onnistuukin yllättävän keppoisasti. Paluumatkalla toisella taksilla tapahtuu taas kummia. Taksin viereen alkaa puskemaan saatanan kallis valkoinen Lexus limusiini vilkku päällä. Tietenkään kuski ei anna minkäänlaista tietä pitkään aikaan, mutta jossain vaiheessa Lexus puskee väkisin eteen ja huomaamme, että siinähän on hätävilkut päällä. Vierestä löytyy yllättäen vielä toinen, mutta musta Lexus, jossa on myös aivan täysin mustat ikkunat ja myös hätävilkut päällä. Kuski ei meinaa taas antaa millään tilaa, mutta Lexuksen kuskilta palaa hihat ja pistääkin yhtäkkiä poliisipillit päälle limusiinista. Taksi kuski säikähtää ja Lexus saa äkkiä tilaa. Päästyään eteemme autoilta loppuu kiire ja aikansa siinä kikkailtuaan siirtyvät pari kaistaa oikeammalle ja jäävät sinne. Taas kerran: mitä tässä maassa oikein tapahtuu? Pääsemme kuitenkin takaisin rauhassa.

Illalla tehdään varmaan jotain kivaa, mutta valitettavasti kukaan ei tunnu muistavan mitä.

  • Tep

14.30 Aikainen herätys

Eilinen on taas vaatinut veronsa ja nukuksimme pitkälle päivään. Jossain vaiheessa Taija käy oven takana nakuttelemassa että nettiin pitäis päästä, mutta emme jaksa edes ovea avata, huutelemme vaan. Akilla on vasen simä tulehtunut ja turvonnut melkein umpeen, mutta ei tunnu missään.

Päivästä ei muistu mitään mieleen

Varmaan juuri mitään ei tapahtunut.

22.00 Hardcore cafe Rotterdam

Pieni ydinjoukkomme päättää lähteä syömään Hard Rock Cafeeseen. Akilla on edelleen pink-eye ja Tepolla on mennyt oikea korva tukkoon kaikista ruumiin aukoista puskevasta räästä johtuen ja se on kipeä. Hänet saadaan kuitenkin Buranan ja suostuttelun voimin mukaan. Guido bastardo sen sijaan missaa viimeisen vapaan iltansa Shanghaissa jäämällä huoneeseensa nörtteilemään. Hänellä on nimittäin viimeisenä Shanghai viikonloppunamme täällä sekä perjantaina että lauantaina duunia jonkun ravintolan edessä. Pitää seisoa siellä kiltissä ja mainostaa viskiä. Rahaa tulee kyllä hyvin. Saapa nähdä jättääkö kuitenkin tekemättä vai ei. Ulkona sataa kovasti mutta Aki toteaa perikiinalaisesti että sateenvarjot on kapitalisteille ja sitten menemme ulos sateeseen seisomaan.

Taksi tuo, taksi vie. Perillä syödään makoisaa ja kevyesti kallista ruokaa, jota on kuitenkin keskimäärin riittävästi, koska joillakin on mega-annos ja joilllakin taas kevyehkösti. Kaljaa on edullisinta ostaa kannuissa, tosin silti se on kallista, 155 Yuania neljän lasin kannu. Välillä tulee rockia kovalla levyltä ja loppuillan soittaa taas talon bändi jossa on joku sekarotuinen nainen ja kinkkimies. Vetävät menossa olevan Hard Rock Beach party seasonin (or whateeveer) kunniaksi hyvää 60-luku rokkimenoa ja olemme täynnä ruuasta ja kaljasta ja muutenkin tyytyväisiä oloomme. Jossain vaiheessa hittipotpuri kääntyy kuitenkin 90-luvun jenkkilistamusan puolelle ja sitä RnB paskaahan meistä ei kukaan halua kuunnella, joten siirrymme äkäisesti tien toiselle puolelle Windowsiin. Matkalla ostetaan aulasta pakolliset Hard Rock Cafe Shanghai paidat. Aki yllättää ja ostaa kaksi erillaista. Miksi?

00.30 Pegpegpegasus

Masa lueskelee jostain tempaisemastaan Quo-lehdestä että tänään on Pegasuksessa joku englantilainen sikaniska soittamassa. Hiihdämme paikalle taksilla ajoissa tällä kertaa niin ettei tarvitse sotia jonoissa tuulimyllyjä vastaan. Paikka on taas haulikolla täyteen ammuttu ja on AIVAN HELVETIN KUUMA. Ilmeisesti sen takia, että 50 Yuanin lipuista huolimatta paikka on hetkessä niin täynnä että sisään ei päästetä enempää jengiä ja alakerran pääovi on sen takia kiinni ja ilma ei vaihdu kuin alitehoisten ilmastoini piippujen kautta.

Törmäilemme jatkuvasti tuttuu ruotsalaispoikaan ja heitämme sille läppää. Ukko on varmaan parimetriä pitkä, tuhottomasti pumpannut rautaa ja näyttää naamastaan niin perusruotsalaisen ja pääkallon risteytykseltä, että voi luoja. Yllätys yllätys, äijällä onkin nykyään Pegasuksen paita päällä ja on hommissa pokena/turvamiehenä täällä. Valittaa vaan jatkuvasti että on tyylsäää. Mitään ihmeellistä ei tapahdu. Onneksi saa sentään katsella kauniita tyttöjä ja saa vielä palkkaakin hän kuitenkin toteaa.

Yhden maissa alkaa englanninelävä soittamaan ja onhan mies hyvä. Loistavaa miksausta ja kunnon tykitys progehousea paahtaa korvien täydeltä. Setti rakentuu ja rakentuu kiihtyen välillä acid-tsirpitykseen ja tasaantuen taas hitaasti grooviin jumitukseen ja puputukseen. Kolme tuntia menee lattialla käytännössä putkeen. Paikalliset jortsumestarit tulevat katsomaan mallia tanssista ja pitävät Teppoa englantilaisena. Sitten vedetään samaa kuviota lattialla ja välillä tarjotaan vettä ja välillä paperia että saa naamansa pyyhkiä, kun on niin törkeän kuuma.

Biitille ei näy loppua, mutta joskus neljän maissa Aki ja Teppo taksiutuvat nukkumaan, koska taudit painavat. Masa ja Elli päättävät vielä singahtaa Mazzoon.

  • Taipuu

Guilin

Lähtö Guiliniin ja jännitys alkaa jo taksimatkalla. Moottoritie rautatieasemalle onkin suljettu ja joudutaan kiertelemaan ruuhkaisia pikkukatuja, naputellaan kelloa ja yritetään ilmaista vain kiinaa puhuvalle taksikuskille että juna lähtee kohta ja olis kiire.. Keretään siinä hässäkässä kuitenkin junaan ja edessä on 16 tuntia hard seateilla. Asemilla pysähtymiset ovat jännittäviä. Ensimmäisellä pysäkillä vaunuun hyppää kinkkimies ja alkaa huutaa jotain aivan hullun lailla. Ihmiset nousevat seisomaan ja paikalle ilmestyy nainen, jolla on harmaa pyykkisaavi täynnä grillattuja kanankoipia. Nainen kävelee vaunun halki ja ihmiset rohmuavat kanoja, mies rahastaa perässä ja sitten jatketaan matkaa. Seuraavalla pysäkillä ikkunoista hyppii sisälle pikkupoikia, jotka juoksevat vaunujen halki ja keräävät mukaansa jokaisen pullon minkä näkevät (myös meidän finnishtee pullon, josta nostamme metakan, mutta pojat ovat jo menneet). Kolmannella pysäkillä kyytiin tulevat kaupustelijat, jotka kävelevät eestaas vaunuja koko loppumatkan kaupitellen vettä, purkkaa ja pahoja kiinalaisia snakseja. Ilta saapuu, pylly puutuu ja kohta kaikki nukkuvat ihan sekaisin, toiset penkkien alla lattialla, toiset siinä päällä vaikka miten päin ja hyvin mahdutaan.

  • Lili

10.30 Hainan alkaa kutsumaan

Heräilemme hajalla olevina aamulla. Akilla on edelleen pink-eye ja Tepolla alkaa nousemaan ns. kusi, elikkäs räkä otsaonteloon ja pää alkaa olemana suhteellisen kipeä. Masasta ja Ellistä, noista yön kulkijoista ei kuulu eikä näy mitään. Guido vilahtaa pihalla jossain. Aurinko ei edes paista, mutta ilma on todella paksua ja kosteaa. Tuulehpölähdystäkään ei käy missään ja kaikkien esineiden ja ihon pinnalle tuntuu tiivistyvän ohut kostea kerros ilmaa/vettä. Pakkailemme tavaroita kovasti karsien pieniin vuorireppuihimme ja päättelemme, että jotain tarttis tänäänkin syödä. Menemme perinteisesti korealaiseen.

14.00 Lähdemme

Minibussi tulee hakemaan meidät lentokentälle. Lähdemme kohti Hainanin saarta Etelä-Kiinassa. Lämpötilaksi on lupailtu +32 astetta. Taivaalta saattaa tosin sataa muutamia jenkkiläisiä vakoilukoneita, kuten jokunen viikko sitten kävi. No ilmeisesti ko. vaklarit on päässeet jo takaisin setä Samulin luo, joten tuskin meitäkään vangitaan. Mutta jos ei ala kuulumaan mitään niinku vähän yli viikon päästä niin pistäkää joku Punainen Risti perään tai jotain. Ok, summer holiday here we come!

  • Tep

(Seuraavat tarinat on lisätty viikkoa myöhemmin niiden todellista tapahtuma aikaa myöhemmin, palattuamme Hainanilta.)

Lento

Ihmettelemme, miksi lentokentällä ei lentomme portilla ole juuri ketään muuta kuin me. Alkaa pelottaa, että joudumme johonkin potkurikoneeseen johon menee kaksikymmentä ihmistä. No onneksi kone sentään paljastuu Boeingin noin 50-100 paikkaiseksi suihkariksi, joten eipä hätää. Koneessa odotellaan innolla että millasta safkaa mahtaa olla, mutta saamme vaan jotain nuudelimöhnää ja kummallista hyytelölihahässäkkää, joka ei hirveemmin innosta. Koijani pelkäsi ennen lentoa, että joudumme "trombien" pauloihin ilmassa. Nauramme hänet suohon ja trombista tulee matkan virallinen kikkailusana. Kuitenkin lennon kruunaa muutama turbulenssi-ilmakuoppa, jotka heittävät mm. kaljat eräänkin henkilön päälle.

Haikoussa alkaa ongelmat

Saavumme onnellisesti Haikouhun ja ilmasta saari näyttääkin oikein hienolta tuhansine pienine tuikkivine valoineen. Koneesta ulos astuessa silmille iskee niin kuuma ja kostea ilma että ei ole ikinä nähty. Hainanin saarihan siis tosiaan on noin Intian Goan korkeudella, että vaikka on yö niin lämpöä riittää. Pompimme innoissamme ympäriinsä hokien että tätä on haettu ja siirrymme naureskellen lentokenttäbussiin.

Lentokentältä ulostuessamme ryhdymme etsimään Shanghain opiskelija venakoiden meille järjestämää minibussikuljetusta Sanyaan, jossa hotellimme on. Eipähän vaan näy. Kaivelemme ties mistä papereista esiin että miten kiinaksi kirjoitetaan "suomalaiset vaihto-oppilaat" siltä varalta että meitä vastassa olevan häiskän kyltissä ei luekaan niin englanniksi vaan kiinaksi. Kiinassa kun ei logiikka ole ihmisten parhaita puolia. No eipä löydy silti. Hengaillaan ja ihmetellään varmaan puolituntia/tunti ja ruetaan ahdistelemaan kenttähenkilökuntaa. Heidän huonon englannin ja meidän huonon kiinan välityksellä saadaan sentään jotain aikaiseksi ja joku soittelee radiopuhelimella jollekin joka osaa paremmin englantia. Välillä Elli soittaa Shanghaihin venakoille ja selviää että heidän bussinsa onkin odottamassa meitä Sanyan lentokentällä! Meillä ei ollut mitään havaintoa, että saarella on toinenkin lentokenttä. No eipä vissiin, Sanyaan on vaan 300km ja on myöhä yö. Venakoista ei ole apua enää, mutta onneksi paikalle saapuu nainen, joka lopulta saakin meidät fiksattua mukaan johonkin parinkymmenen ihmisen minibussiin, joka on juuri lähdössä Sanyaan. Ennenkuin hyppäämme autoon, käymme ostamassa lentokentän kaupan tyhjäksi kaljasta ja lisäksi vähän snacks-tuotteita, sillä arvata saattaa, että matka tulee olemaan tuskainen. Bussiin tulee lisäksemme noin 6 kiinalaista teiniä, jotka ovat myös matkalla Sanyaan.

On the road again

Kuski polkee Toyota bussia kuin pientä eläintä ja me kippaamme kaljaa, vitsailemme ja puhumme huonoa kiinaa niin että teinit purskahtelevat vähän väliä nauruun. Kaikilla on hauskaa niin kauan kuin bussin ikkunat pidetään kiinni ja luotetaan ilmastoiniin, joka pelaakin ihan hyvin. Jos ikkunan aukaisee, sisään pursuaa tulikuumaa ilmaa.

Noin tunnin päästä hyvä moottoritie meininki loppuu ja kuski alkaa paahtamaan autolla aivan hirveää röykkytietä. Arvelemme, että kyseessä täytyy olla joku todella hyvä oikopolku tai sitten Lonely Planetin tiedot Hainanin kauheista teistä todellakin pitävät paikkansa. Tie on siis aivan kauhea röykkyinen, kuoppainen ja auto tuntuu poukkoilevan täysin holtittomasti. Kuskin täytyy olla jonkin sortin rallikuski, että auto pysyy edes tiellä. Olo on kuin ajaisi Suomessa hidastus esteeseen satasta ja samanlaisia esteitä olisi peräkkäin vähintään tunnin verran. Siinä vähän mielikuvaa röykkyjen määrästä. Mikään auto ei voi kestää tälläistä röykytystä pitkään, mutta ukko vaan painaa kaasua.

Sitten se tapahtuu

Pääsemme lopulta röykkytieltä takaisin asfaltti tielle ja kuski painaa lisää kaasua. Vauhti on varmasti yli satasen kapealla ja mutkaisella tiellä ja paras keino välttyä kauhukokemuksilta on näytellä nukkuvaa. Sitten alkaa tapahtua. Kova pamahdus ja kaikki poukkaavat hereille. Jotkut tajuavat heti, että nyt räjähti rengas. Bussi kaartaa holtittomasti vastaan tulevalle kaistalle ja horjuu kuin heinämies. Kuski taistelee ratissa ja ihmisillä välkkyy elämä silmien edestä. Joku huutaa kauhuissaan ja ilmassa on jonkin verran kaaoksen tuntua. Kuin ihmeen kaupalla rallikuskimme saa kuin saakin auton hallintaan, vaikka pitkään aikaan ei tunnukaan siltä. Auto pysähtyy ja kuski apulaisineen pomppaa ulos. Täällähän ollaan in the middle of nowhere, auto on ties kuinka paskana ja ikkunoitakaan ei voi avata, koska kaikki vähänkin viileä ilma karkaisi ulos ja paistuisimme, koska ilmastointikaan ei ole päällä auton ollessa pysähdyksissä. Hetken kuluttua nousemme kuitenkin autosta ja huomaamme kuskilla olevan sentään jotain järkeä päässä koska hän heti ensimmäisenä juoksi viemään kolmion auton taakse ja alkaa apurinsa kanssa pumpata autoa suorempaan tunkilla. Vasen etupyörä on poksahtanut. Alamme tutkia ympäristöä samalla kun heepot korjailee. Olemme pysähtyneet korotetulle tielle, josta on muutama metri pudotusta alemmas jonnekin vetiseen peltomeininkiin. Olimme siis hyvin lähellä vetää bussilla kuperkeikkaa mäkeä alas. Onneksi vastaan ei räjähdyshetkellä tullut ketään ja päädyimme takaisin omalle kaistalle, koska nyt vastan tulee jatkuvasti suuria venäläistyyppisiä rekkoja, jotka porhaltavat tuhatta ja sataa. Lisäksi parinsadan metrin päästä alkaa kaistoja erottavat ohitusestetolpat. Onnistuimme siis kuin ihmeen kaupalla välttämään ainakin kolme erittäin vaarallista asiaa. Helpotusta on jonkun verran ilmassa ja tytöt halivat rohkaisuksi toisiaan. Sirkat sirittää kuumassa ilmassa omia viestejään ja kauempaa alkaa kuulua ties mitä villikoirien haukuntaa. Mutta eipä hätä ole niin suuri enää. Kinkit vaihtaa renkaan ja matka jatkuu, tosin huomattavasti hitaammin tällä kertaa. Kuskikin taisi pelästyä aika hyvin.

Sanya

Lopulta saavumme Sanyaan ja meidät potkitaan ulos autosta. Olemme bussiasemalla ja paikalliset taksi huomaavat meidät. Meno on kuin Mad Max-elokuvista kun moottoripyöristä viritellyt 1-3 paikkaiset härvelit alkavat ahdistamaan meitä. Mopoja saapuu jatkuvasti lisää paikalle ja ne pysähtyvät aina vaan lähemmäs yrittäen vaihvihkaa ohittaa toisensa. Kuskeilla on ties millaisia kypäröitä ja villakaulaliinoja päässään ja näyttävät suurinpiirtein kuolemanlähtettiläiltä, mutta eivät puhu mitään. Luoja että ilmakin on kuumaa. Elli käy soittamassa Malenalle, täällä asuvalle venakolle ja hän ystävineen tuleekin hakemaan meidät kävellen bussiasemalta ja menemme tavallisilla autotakseilla hotellillemme. Hotelli onkin ihanan viileä ilmastointilaitteineen, mutta ihmettelemme kovasti seinillä hengaavia valkoisia ja keltaisia liskoja. Eipä niistä kuitenkaan haittaa ole ja taitavat jopa syödä malariasääskiäkin, joten annamme niiden olla rauhassa. Käytävillä vilahtelee muutama torakkakin, mutta sehän nyt on ihan normaalia. Masa yrittää ehdottaa yöuntia, mutta hiljennettyämme hänet pääsemme vihdoin nukkumaan. Kellonajasta ei ole havaintoa, mutta on jo todella myöhä.

  • Tep

Guilin

Vaihdetaan junaa aamulla Changshassa ja saadaan hyvää kohtelua koska ollaan länsimaalaisia ja meitä on niin paljon (10 hlö). Eräs konnari lupaa järkätä meille liput eteenpäin ja myy meille vip-kortit (10 yuania kipale) joilla päästään odottelemaan ykkösluokan odotushuoneeseen ja saadaan lämmintä teetä. Meidät johdatetaan junalle ja yhtäkkiä siellä ei enää olekaan paikkoja. Vip-kortit myynyt virkailija ja junan konnarit käyvät vilkasta keskustelua asiasta ja juna alkaa jo olla lähtövalmiina. Asia ratkeaa kuitenkin erittäin pikaisesti kun Juho antaa pääkonnarille 500 yuania ja heti ollaan kaikki junassa ja jälleen matkalla eteenpäin. Kun konnari tulee vaatimaan lisää rahaa junalippuihin, kaikki ollaan vain että mitähän se höpöttää ja ei kyllä ymmäretä mitään.. No ei siinä auta konnarin muuta kuin kirjoittaa liput ja siinä sitten istutaan seuraavat 5 tuntia henkilökunnan ruokailuvaunussa. Vihdoinkin ollaan Wuhanissa jossa on tarkoitus majoittua hotellissa yksi yö.

Ensin syömään Mäkkäriin ja sitten katselemaan kaupunkia. Yritetään ajaa vaijerihissihässäkällä nähdäksemme maisemia, mutta se on suljettu. Illalla mennään ostamaan eväsruokia Carrefourista ja kahdesta taksikuskista kumpikaan ei osaa ajaa paikalle. Toinen hortoilee vaikka missä ja porukat joutuvat jälleen suunnattomaan sanaharkkaan kuskin kanssa, eivät maksa mitään ja nukkuvat huonosti koska odottavat poliiseja paikalle minä hetkenä hyvänsä. Hotellihuoneen sänky on pehmeä.

  • Lili

(seuraavat tapahtumat tapahtuivat käytännössä joka päivä, joten niitä ei ole erikseen mainittu enää tämän jälkeen.)

Normaali päiväohjelma

Heräilemme yleensä joskus sopivaksi katsomaamme aikaan ja siirrymme yleensä suoraan rannalle ilman aamupalaa. Vesipulloja hupenee tasaiseen tahtiin. On ihan jumalattoman kuumaa ja kosteaa ja hotellin isäntä kertoo lämpötilan olevan 33 astetta. Riittää meille. Rannalla nautitaan todellisesta elämisen sietämättömästä keveydestä ja todetaan että yksi etelän matkan todellakin kruunaa tämän Kiinan reissumme. Otetaan aurinkoa, hikoillaan törkeästi, hypitään vaahtopäisiä aaltoja vasten kuin nuoret delfiinit ja nautitaan elämästä.

Jossakin välissä käydään yleensä syömässä kevyesti jotain vaikka väkisin, vaikka kuumassa ilmanalassa ei koskaan oikein nälkä olekkaan. Välillä kikkaillaan jotain tai uidaan ja paistutaan lisää. Iltasella syödään venakoiden opastuksella hienossa ravintolassa, jossa saadaan erinomaista ruokaa kolmellakymmenellä Yuanilla. Teppo alkaa olla aika heikossa hapessa jouduttuaan kuumeeseen, mutta sekin paranee myöhempinä päivinä ostettuamme katukaupasta antibiootteja. Masaa lentokoneessa vaivanneet poski- ja nenäontelot sen sijaan eivät enää tunnu tahtia haittaavan. Toteamme että telkkarista tulee noin 3 Kung Fu - elokuvaa päivässä englannin kielisillä teksteillä varustettuna.

Yleensäkin olemme iltaisin jossain ravintolassa ja illalla tehdään ristiretkiä Sanyan keskustaan etsien baaria jossa olisi jotain toimintaa, mutta yhtäkään ei löydy koko viikon aikana. Onneksi oma porukkamme on niin asiallista että bileet seuraavat vaikka minne.

  • Tep

Guilin

Kiinalainen aamupala on yhtä omituinen kuin kaikki muukin täällä.. Ruskeaa kananmunaa, jotain nuudelikeittoa, ihmekakkua ja lämmintä maitoa, onneksi on paljon evästä! Pakataan kamat, ollaan saatu Leenan kans myytyä ostamiamme vassapapereita muille matkaajille suhteellisen paljon ja kantamuksia on taas vain kolme kassia. Lähdetään katsastamaan Yellow Grane Tower kaikkien kamojemme kanssa ja annetaan kerjäläisille banaaneja ja vanhoja Pringlesejä lastin keventämiseksi. Towerilta otetaan taksi rautatieasemalle. Toinen taksi ajaa suoraan asemalle ja niin luullaan mekin ajavamme... Taas naputellaan kelloa koska jostain syystä jälleen on ruuhkaa, kello näyttää jo 14.30 ja juna Guiliniin lähtee 14.48. Koska Wuhanissa on vain noin 10 rautatieasemaa, emme huomaa kuin vasta asemalle saavuttuamme sen olevan väärä ja nyt iskee paniikki. Matka väärälle asemalle kesti noin puoli tuntia ja juna oikealta asemalta lähtee 15 minuutin kuluttua.. Selitämme asian kaikki yhteen ääneen ja kovaa taksikuskille joka ymmärtää tilanteen yllättävän nopeaan, laittaa hätävilkut päälle ja painaa kaasua. Ollaan jossain maaseudulla ja Lili huitoo ikkunasta mummoja pois tieltä ja latelee kaikki suomalaiset voimasanat ainakin kymmeneen kertaan muiden pitäessä penkeistä kiinni ja taksikuskin ajaessa kuin viimeistä päivää. Ei sitten keretty. Vaikka juostiin kaikkien jonottavien kiinalaisten yli ja exiteistä sisälle niin eivät päästäneet junaan joka oli sitten lähtenytkin jo 10 minuuttia sitten. Hetken mielen valtasi epätoivo, mutta onneksi eräs lipuntarkastaja puhui englantia ja lähti meidän kanssa vaihtamaan liput seuraavaan junaan. Saimme liput vaihdettua toiseen junaan joka lähti 23.50. Edessä oli melkein 9 tuntia odotusta jonka jälkeen 14 tuntia karjavaunussa ilman paikkoja tai yhtään mitään. "Matkanjohtaja" Juho oli jäänyt odottamaan eksyneitä lampaita ja hyödyntääksemme odotusajan lähdimme katsomaan kiinaksi dupattua jenkkileffaa, jossa James Bond oli pitkätukkainen intiaani, nam. Onnellisen loppukohtauksen jälkeen vaeltelimme Wuhanin katuja ja etsimme vappukoristeita. Löysimme nettiluolan, jossa meille tarjoiltiin kahvia ja Lili joi kaikkien puolesta useamman kupposen. Lähetimme Hainanilaisille ja muillekin tutuille tekstiviestejä ja palasimme hyvissä ajoin takaisin rautatieasemalle. Viisaina ihmisinä aloimme suunnitella junaan ryntäystä jo tuntia ennen junan tuloa mielessämme pieni ajatus mehdollisesti vapaista istumapaikoista. Porttien avauduttua huomasimme, ettemme olleet ainoat jotka aikoivat juosta junaan vaan mukanamme oli noin 500 kiinalaista. Valtava massa vyöryi junaa kohti, puristimme laukkujamme ja juoksimme minkä jaloistamme pääsimme ettemme olisi jääneet kiinalaisen jalkoihin. Junan ovesta tungimme itsemme sisälle, jonka jälkeen liikkumismahdollisuudet oli hyvin rajoitetut. On aivan uskomatonta kuinka monta kiinalaista voi mahtua yhteen junavaunuun! Pienen potkimisen jälkeen mahduimme istumaan vaunun lattialle kiinalaisten jalkoihin ja siinä liikkumatta jökötimme melkein viisi tuntia.

Tapahtui toisaalla:

Olimme Leenan ja Karin kanssa yhdessä taksissa, joka kerrankin ymmärsi paikan, jonne halusimme ja olimme sitten ajoissa juna-asemalla. Juho, Johanna, Hanna ja Sinikin tuli pian, mutta Taijaa, Liliä eikä Heidiä näkynyt. Alkoi olla tuskaiset paikat, kun kello oli yli 14.30. Juho käski meidän muiden mennä ja jäi odottamaan tyttöjä. Ennen junaan nousua, konduktöörinainen otti meidän junaliput ja antoi tilalle muoviläpyskät, joissa oli merkitty sängyn numero. Meillä oli liput softbedeille. Istahdimme kahteen hyttiin, kun konnarinainen tuli sitten molottamaan, ettemme olisi saaneet Leenan kanssa istua toisessa niistä. Me selitimme, että meitä tulee vielä viisi lisää, jolloin ne paikat täyttyisivät joka tapauksessa ja sitten voisimme vaihtaa läpyskät keskenämme. Kari tuli vielä viime hetkellä junaan. Kun selitimme konnarille neljän ystävämme puuttumista, huomautti se junan olevan jo liikkeellä. En ollut uskoa sitä, sillä olimme juuri astuneet junaan sisään. Juna lähtikin liikkeelle pari minuuttia etuajassa. Oli tuskainen olo, kun kaikki meistä eivät olleet matkassa mukana. Yritimme jo asemalla soittaa tyttöjen kännyköihin ja junassa sitten uudelleen, sillä Juho ilmoitti etteivät he olleet edelleenkään tulleet. Oli jo aika hätä ja huoli. Lopulta n. klo 15.15 tuli Juholta viesti, että taksi oli ajanut väärään paikkaan, mutta nyt tytöt olivat juna-asemalla. Meillä alkoi sitten tappelu siitä, kun meillä oli liput eri hytteihin, mutta olimme vallanneet kaksi itsellemme. Emme olisi saaneet olla niin, sillä Kiinan junissa paikat myydään uudelleen, ellei niitä ole lunastettu tunnin kuluttua junan lähdettyä. Saimme selvitettyä asioita, sillä joku reportteri China Dailystä toimi meillä tulkkina. Kiinalaisia oli siis tulossa hytteihimme. Sillä hetkellä emme olisi halunneet sinne ketään, mutta lopulta suostuimme (tai olisihan se ollut kuitenkin pakko) siihen, että toiseen tuli nainen ja toiseen mies. Ostimme vappukaljat, mutta menimme ajoissa nukkumaan, sillä junan tulo aika Guiliniin oli klo 5.20.

  • Lili

Sama jatkuu

Olemme niin tyytyväisiä oloomme että tiistaina jatketaan maanantaina hyväksi havaittua kevyttä elämää. On edelleen uskomattoman kuuma, vaikka pikkuhiljaa päivien kuluessa siihen alkaakin tottua. Aurinko porottaa aivan suoraan yläpuolelta niin että siitä muodostuu pyöreä halo taivaalle. Saamme jopa kuvattua sen. Teemme ensimmäisen hiekkalinnan ja kiinalaiset kyselevät meiltä että miksi. Sanomme että for no reason ja kaikilla on kivaa. On hiki ja ihanaa. On palmuja ja hienoa hiekkaa. Iltaisin ja öisin käymme yöuinnilla.

  • Tep

Guilin

Muut nukkuivat ajoittain, Lili, joka oli juonut runsaasti kahvia, yritti jutella kiinalaisten ukkojen kanssa mutta kielitaito loppui aina Women qu Guilin -lauseen jälkeen. Onneksemme yläpuoleltamme vapautui neljän hengen penkki ja onnistuimme valtaamaan sen suhteellisen helposti. Siinä sitten istuimme ja yritimme juoda asemalta ostettua vappuriisiviinaa, joka oli niin pahaa että jäi sitten juomatta. Yhtäkkiä Taija huomasi että vappuhan menee ihan perinteisissä merkeissä; on kuumaa ja pimeää, lattialla on ahdasta ja istumaan ei pääse, ihmisiä ei tunne ympärillään, vessaan täytyy jonottaa ja se on aivan sikamaisessa kunnossa, täysin kuin suomalaisessa baarissa vappuaattona!

Maisemat oli hienot kun aloimme lähestyä Guilinia, riisipeltoja ja sokeritoppavuoristoa. Aurinko nousi ja tajusimme että mehän näimme paljon enemmän kuin toverimme, jotka olivat matkustaneet ensimmäisen luokan tylsässä makuuvaunussa koko yön sikeästi nukkuen. Yhtäkkiä olimme jo Guilinissa, jossa meitä odotti tuttuja naamoja valmiina kuljettamaan meidän hotellihuoneisiimme.


Virkistäytymisen jälkeen lähdimme Taijan kanssa tarkastamaan Elephant Trunk Parkin, jossa hermot saivat vihdoinkin hieman levähtää (valokuvaavista kiinalaisista huolimatta) ja sitten syömään halpaan länkkäripaikkaan pizzaa, salaattia ja valkosipulileipää.


Nyt uni maittoi.
  • Lili

Guilin - Toisaalla

Konnarinainen räpsäytti hyttimme valot päälle klo 4.30 ja vaihtoi muoviläpyskämme takaisin junalippuihin. Olisimme halunneet käydä vessassa, mutta ne pysyivät kiinni ja mahdollisuus mennä vessan oli asemalla. Heti ratapihalla oli CITS=China International Tourist Service, jonka kyltissä luki Welcome to Guilin. Marssimme sinne selvittämään paluumatkan junalippuja, kyytiä Yangshuohon ja hotellia. Meillä oli yksi lappusista kinkkikirjaimin, jonka Kari oli jo hukannut. Hermot oli kaikilla kireällä. Kari löysi lapun, mutta virkailijat ajoivat meidät vaan "xiuxi, xiuxi!" odotushuoneeseen lepäämään. Kaikki kiinalaiset haluttiin palvella ensin, mutta mihinkäs meillä olisi ollut kiire klo 5.20 aamulla. Toimiston vessa oli taas aivan karmea. Ränni väliseinällä, ei ovia ja ulosteet rännistä ehkä liikkuivat, kun joku miesten puolella painoi(?) huuhtelunappia. Sen puolen ulosteet tulivat samaa ränniä, naisten puolen kautta. Kun myöhemmin Kari ja Johanna alkoivat asioita selvittämään, löytyi myös englanninkieltä taitava kinkki paikalle. Selvisi, että lautta Yangshuohon lähtisi klo 8 ja se olisi täynnä. Bussit täynnä, mutta taksilla pääsisi, hinta n.150-200RMB. Junalippuihin ja hotelliin sieltä ei kommentoitu mitenkään. Pyysimme toisen CITSin osoitetta, mutta sitä meille ei annettu, sillä emme asu Guilinissa! TOURIST SERVICE IN CHINA! Lähdimme ulos toimistosta. Juna-aseman ulkopuolelta ostaessamme karttoja, kimppuumme hyökkäsi mummoja kyselemään tarvitsisimmeko kyytiä Yangshuohon, 50RMB/naama. Kari oli jo lähdössä..! Meidän täytyi kuitenkin ensin selvittää hotelli ja lippuasiat ja päätimme muutenkin jäädä odottamaan perässä tulevia. Lähdimme kävelemään johonkin suuntaan ja kyselimme McDonaldsia. Tiellä oli hiljaista, vain ihmisiä matkalla töihin. Vettä alkoi satamaan. Ei olisi jaksanut kantaa reppua enää ollenkaan. Yritimme Leenan kanssa tinkiä sateenvarjoa, mutta säästä johtuen se oli hankalaa. Emme suostuneet maksamaan 30RMB, vaan kastuimme. Mäkkäriin oli pitkä matka, eikä matkan varrelta löytynyt sille vaihtoehtoja. Lopultakin pelastuskyltti häämötti, pääsimme lepäämään, vessaan ja aamupalalle. näkyi Centre Square, jossa tehtiin vappuvalmisteluja. Mentiin sinne pyörimään siksi aikaa, kun Kari ja Johanna lähti CITSiin. Lopulta "vappuparaati" alkoi, mutta oli todella laimea. Kiinalaiset yrittivät valokuvata meitä joka suunnalta ja muutama tuli jotain juttelemaan (=practise English). Lopulta Kari ja Johanna tulivat kertomaan meille hyvät uutiset: faxi ei ollut mennyt perille, meillä ei ollut Yangshuossa mitään hotellia eikä junalippuja Guilinista Shanghaihin! Nainen toimistosta oli kuitenkin järkännyt meille ti-ke yöksi viisi huonetta ja ke-to yöksi kolme huonetta Guilinin International Youth Hostelista. Lähdimme sitten sinne. Se oli hyvällä paikalla, Li Jiang-joen rannassa. Sisäänkirjautumislappuun täytyi olla tiedot passista ja viisumista. Mulla oli mukana vain passinkopio, ei mitään viisumi tietoja. Eivät olisi millään halunneet antaa asian olla, mutta lopettivat jossain vaiheessa asiasta jankuttamisen. Leenan ja mun huone oli 5. kerroksessa. Kun pääsimme sinne, ei ovi auennut avaimella. Olimme jo aivan puhki! Lähdin alas respaan selvittämään ja pyytämään jonkun tulemaan avaamaan oven. Ne vain siinä touhuili ja letvasivat meidän sisäänkirjautumislappuja. Lopulta saan yhden tytön mukaani, mutta se ei edes tule ovellemme vaan alkaa huutelemaan yläkertaan ja menee sinne sitten itsekkin. Myöhemmin tulee sieltä sitten siivoojan kanssa ja aloittavat oven avaus yritykset. Ei ne sitä auki saa. Meillä on lämmintä kaljaa mukissa ja istumme rappusilla seuraamassa. Viimein he luovuttavat ja saamme toisen huoneen, jossa on parisänky. Menen heti suihkuun, josta tulee aivan kylmää vettä. Virkistäytymisen jälkeen lähdemme koko kuuden hengen porukalla Elephant Trunk Parkiin. Se oli iso ja kiva paikka vaikka siellä oli krääsäkojuja ja kuvauta itsesi apinan kanssa 5RMB, tai jotkut maakuntahepeneet päällä 5RMB. Kiivettiin kukkulalle ja kierreltiin ympäriinsä vehreässä luonnossa. Sitten Juholta tuli viesti, että juna on pian perillä. Osa meistä lähti heitä vastaan, jäimme Leenan kanssa vielä puistoon.

  • Miia

Totalitäärivaltiomeininki

Itse päivä etenee samaan malliin kuin muutkin, mutta alamme huomaamaan että jotain tapahtuu. Masa huomaa, että missä tahansa käymmekin, jostain ilmaantuu paikalle sotilaspukuinen mies, jolla on PSB:n eli Public Safety Bureaun merkki rinnassa. Lonely Planetin mukaan nämä ovat niitä jätkiä, jotka eivät varsinaisesti tee muuta kuin vakoileva kaikkia ihmisiä ja sitten kutsuvat paikalle sotilaat tai puolisotilaaliset poliisivoimat pistämään vähän porukkaa rynnäkkökiväärillä matalaksi, jos tuntuu on fiilistäkään vallankumouksesta tai jostain ryttyilystä. Olemmekin ihmetelleet, että näkyykö jenkkien vakoilukone-episodi täällä jotenkin.

Muutamana yönä käymme hotellin isännän kanssa kännäämässä kaupungilla kun hän pukkaantuu väkisin mukaan ja on ainakin kovasti humalaisen oloinen. Juomme ukon kanssa rannalla yhtenä iltana vielä pari punaviinipulloa vaarin jälkeen ja mies innostuu esittelemään juhlavaa marssitekniikkaansa, kranaatin heittämistä, rynkyllä ampumista ja ties mitä. Masa käy pusikossa kusella ja taas yhtäkkiä paukkaa paikalle kuin tyhjästä PSB-mies taskulampun kanssa joka tarkistaa että mitäs Masa siellä tekee. Alkaa olemaan aika ahdistavaa meininkiä. Ilmeisesti jokaista länsimaalaista on syytä epäillä vähintään jenkkivakoojaksi tai jotain.

Seuraavana aamuna Masa, Guido ja kumppanit lähtevät aikaisin aamu-uinnille rantaan. He yllättävät hotellimme vastapäisen talon alaovelta kaksi sotilasta rynnäkkökiväärit kädessä tupakalta. Miksi? Miksi säälittävällä hotellialueella seikkailee sotilaita aseet mukanaan? Välillä hotellissammekin näkyy sotamiehiä ja meininki jatkuu sunnuntai aamuna...

  • Tep

Guilin

Aikainen herätys ja lähtö river cruiselle Guilinista Yangshuohon klo 8.00. Neljän tunnin sikakallis risteily on hintansa veroinen; maisemat ovat upeammat kuin odotimme. Filmiä kuluu ja ennen Yangshuohon saapumista saamme vielä kinkkiruokaa river boatilla. Perillä odottaa turistihelvetti, jossa miljoonissa kojuissa myydään kaikkea mahdollista hinnalla millä hyvänsä. Ostelemme seinätaulurullahommeleita sikahalvalla ja Juho keksii ostaa itselleen riisihatun. Ainakin Juhon erottaa tästä lähin muiden seasta.

Emme halua mennä takaisin Guiliniin järjestetyllä kuljetuksella vaan liftaamme päivän päätteeksi paikalliseen bussiin, jossa tunnelma on jälleen tiivis. Lili istahtaa kiinalaisen miehen viereen, jolla on pieni tytär sylissään ja ei mene kuin hetki kun mies jo kysäsee että voisikohan Lili puhua tytön kans hieman englantia. No tottakai Lili alkaa höpötellä 5 vuotiaan tyttösen kanssa ja pian paikalla on toinenkin tytteröinen. Kun kaikki helpot lauseet on käyty läpi, naapurin täti kehottaa tyttöä sanomaan Lilille että I have a small nose and you have a big nose. Ja sitten halutaan ottaa valokuva isonenäisestä Lilistä pari pikkutyttöä sylissä ja iskä taustalla. Kaiken huipennukseksi tytöt esittävät Lilille englanninkielisen laulun ja Leena kuvaa videokameralla. Vihdoinkin ollaan perillä Guilinissa ja huomataan että aurinko alkaa laskea. Pikaisesti otamme bussipysäkiltä moottoripyörätaksin lähimmälle vuorelle, johon sitten kipuamme henkihievereissä nähdäksemme auringon laskevan vuorten taa. On kaunista, otetaan kuvia.

Ennen nukkumaanmenoa ne joilla on vielä muutama yuani jäljellä lähtevät shoppailemaan kaikkea krääsää. Koska poikien majoitusjärjestelyt toimivat jälleen täydellisesti, meillä on vain kolme huonetta seuraavalle yölle. Puolet porukasta nukkuu peitoista tehdyillä pedeillä lattialla.
  • Lili

Yalong Bay

Päivän ohjelma eroaa lähinnä siten, että hurautamme taksilla Yalong Bayhin, joka on 7km pitkä hiekkaranta. On kuulemma pidempi kuin Hawajin yksikään ranta. Ja hienolta näyttääkin. Rannalle mennään hienon hotellin läpi jostain käsittämättömästä syystä. Täällä on sentään rantabaari, josta Aki, Teppo ja Trombi-Jani saavat kookosmaista eteläjuomaa. Hotellin henkilökunta yrittää ahdistaa meitä pois valtaamistamme aurinkotuoleista. Onneksi tyypit on länkkäreitä ja heillä on sentään jonkunlaista sopeutumiskykyä ja saamme mennä vähän reunempaan istumaan hotellin normaaliasiakkaiden tieltä.

Rannalla pojat rakentavat entistä ehomman hiekkalinnan edellisen kokeilun jäljiltä ja siitä tuleekin oikein hieno. Testaamme erilaisia arkitehtoorisia ratkaisumalleja ja lopulta keksimmekin hienot vallisysteemit niin että suuretkaan aallot eivät pysty linnaamme. Vieressä jenkkilapset alkavat matkimaan ja rakentavat jotain säälittäviä pikkulinnoja niin innokkaasti että unohtavat rantalelunsa jotka kelluvatkin pikkuhiljaa rantaa pitkin näkymättömiin.

Palattuamme hotellille kuvaamme puolialastomia vartaloita rasvauspuuhissa. Illalla käymme taas pyörimässä kaupungilla etsimässä toimintaa, mutta sitä ei edelleenkään löydy. Pidämme kuitenkin pieni muotoisia bileitä hotellissa ja ympäriinsä.

  • Tep

Guilin

Nousemme viiden maissa aamulla katsastamaan auringonnousun ja joudumme herättämään hotellin aulassa nukkuvat vartijat päästäksemme ulos. On niin sumuista ja pilvistä että auringonnousua ei näy. Hetkeksi takaisin nukkumaan ja sitten kamojen pakkaus. Ennen lähtöä osa porukasta päättää vielä nauttia kunnon länkkäriaamiaisen lähiravintolassa jonka jälkeen kokoonnutaan hotellin aulaan 12.00. Juho on jälleen myöhässä kaikkien junalippujen kanssa ja menetämme vielä viimeisen kerran hermomme. Taas vauhdilla rautatieasemalle, juna lähtee 12.50. Tällä kertaa kaikki matkustavat ensimmäisen luokan makuuvaunuissa ja tunnelma on vihdoinkin aika rauhallinen. Syödään nuudelikeittoa, pelataan juomapeliä juomatta jääneellä vappupullolla, toiset nukkuvat ja meno on rattoisaa. Käydään kurkistelemassa toisen luokan puolella ja keittiössä, mutta missään tunnelma ei ole niin katossa kuin karjavaunussa. Ilta saapuu ja Nukkumatti myös.

  • Lili

Monkey Island (TM)

Lähdemme kohti apinasaarta, jossa asuu käsittääksemme yhtenä harvana paikkana maailmassa jotain damn Makaki apinoita 3500 kappaletta. Arvomme bussia Sanyassa ja lopulta pääsemmekin yhteen, mutta kuinka ollakkaan se vie meidät jonnekkin bussien hautausmaalle (parkkipaikka), jossa meidät ohjataan toiseen bussiin. Hieman on epäselvyyttä siitä että mitä oikein tapahtuu, mutta olemme luottavaisin mielin. Keskikokoisessa minibussissa on matkustajien määrä maksimoitu auton suuntaisesti kulkevalla lautapenkillä joka on sijoitettu keskikäytävälle. Maisemat ja vesipuhvelit vilistävät silmissä ja bussi huristelee jonnekin. Tiedämme että tällä bussilla ei pääse perille asti vaan lopussa pitäisi vielä järjestää joku taksi tjms. kuljetus itsesaarelle. Sitten kaappaammekin tämän paikallisen joukkoliikenteen yksikön omaan käyttöömme. Bussin kuskipoika ja rahastajanainen (äitinsä?) heittävät muut kiinalaismatkustajat autosta ulos ja mopotaksien kyytiin rahatukko kourassaan ja me jatkamme heidän kanssaan kohti apinasaarta. Hinnaksi sovitaan 250 Yuania tinkaamisen jälkeen. Olemme taas ihan äimänä ja naureskelemme, että kyllä Kiinassakin voi asiat järjestyä. Ei ihan heti taitaisi Helsingin paikallisliikenteen bussi heittämään ketään yhtään mihinkään vaikka maksaisi mitä. Eipä vissiin, pääsemmekin mukavasti perille saarelle vievän köysiradan alkuun.

Yli kaksi kilometrinen riippukeinurata vie meidät ikkunattomissa vaunuissa vauhdikkaasti meren, vuoren nyppylän ja veneissä asuvan kalastajakylän ylitse itse saarelle. Muutaman kymmenen metrin korkeudessa on mukava tuulenhenki ja maisemat hienot.

Apinat sikailee

Melkein heti saarelle päästyä alkaa apinoita ilmaantumaan. Jossain vaiheessa yksi kävelee päättäväisesti Teppoa kohti, hyppää ilmaan ja vie kädessänsä olleen Fanta-pullon. Sitten se juoksee pienemmän apinan kanssa kymmenen metrin päähän, puree muovipulloon reiän ja alkaa juomaan. Eihän siinä sitten hittojakaan. Muutenkin apinat on todella kesyjä ja vapaina ja niitä pääse katselemaan ihan läheltä. Koskea ei kuitenkaan saa elleivät ne itse koske. Pomppaavat hulluna karkuun jos niin tekee.

Välillä kiipeilemme kukkulalle maksimaalisessa kuumuudessa ja hiki lentää. Matkalla näkyy suunnaton buddha-patsas ja tuhottomasti isoja perhosia, jotka leijailevat nousevissa ilmavirtauksissa mutta apinoita ei täällä näy. Palailemme taas kukkulan juurelle juuri parahiksi alkavaa sirkusesitystä katsomaan. Showssa on mukana hikipäässä ja nenä-kidutus-rengas nenässään tepastelevat karhu, muutamia apinoita, jotka saavat aina välillä vähän piiskaa ja yksi hyvä kuntoinen vuorivuohi. Jotkut esitykset on jopa aika kivoja, mutta varsinkin tyttöjä ja Kyöstiä ahdistaa eläinten huono kohtelu. Näemme vielä toisen mukavamman esityksen toisessa katoksessa, jossa apinat mm. antavat avokämmenellä kouluttajalleen, heittelevät sitä pienillä puujakkaroilla ja muutenkin kikkailevat omiaan. Lisäksi parilla Yuanilla saa apinan kiipeämään käsiä pitkin syliinsä ja hengailemaan siinä hetken. Ötökällä onkin aivan hurmaavat pienet ja pehmeät sormet sekä käsissään ja jaloissaan. Yksi yrittää tehdä oikein pesän Riinan syliin.

Mukanamme saarella seikkaillut bussihenkilökunta raijaa meidät takaisin hotellille ja sovimmekin heidän kanssaan uuden matkan huomiseksi samaan hintaan. Illalla kännätään hotellin katolla.

  • Tep

Guilin

Herätään, pestään hampaat hotellista mukaan jääneellä hammasharjalla ja kuivataan kasvot salassa konnareilta hytistä otetulla tyynynpäällyspyyhkeellä. Taas nuudelikeittoa ja kohta ollaankin takaisin Shanghaissa. Koska Guilinissa ei ollut yhtään toimivaa pankkiautomaattia ja toiset ovat shoppailleet viimeistä yuania myöten, porukat keräävät kolehtia saadakseen kokoon taksirahaa. Meillä ei enää kiinnosta muut vaan otamme neljän jengillämme oman taksin yliopistolle. Sweet home!

Asuntolassa olleet kertovat että täällä on satanut vettä, ollut sähkökatkos koko viikon ja vettä ei ole tullut. Meillä oli ainakin hyvä reissu.... kaikesta huolimatta ;)

  • Lili

09.00

Aamulla aikaisin bussi lähtee huristamaan meitä kohti uutta rantaa, jossa pitäisi olla hienoja isoja kiviä (?). Paikan nimestäkään ei ole oikein havaintoa, mutta kiinankieli-neroksi paljastunut Eva hoitaa asioita henkilökunnan parissa ja luotamme häneen. Perillä odottaakiin yllättäen merieläin show, lintupuisto ja akvaariomesta. Pistetään tytöt hienolle ja tulikuumalle rannalle lämpenemään ja kirmataan show alueelle halpojen lippujen oston jälkeen. Hauskat merileijonat heittävätkin hyvät showt pienois colosseumissa ja delfiinit vielä toisen shown siihen perään. Elukat on onnellisen oloisia, joten esitystäkin katselee mieluummin kuin apinoiden kuritusta.

Vesishown ulkopuolella pääsee istumaan merikilpikonnan selkään. Yksi iso eläin on kovin kärsiväisen oloinen kun sen päällä istumme kuvaa varten, mutta toinen vähän pienempi ja pirteämpi yrittää kovasti korokkeelta karkuun takaisin takanaan odottavaan altaaseen. Eläimiä vahtiva ukko nostaa kilpparin aina kova kouraisesti takaisin kunnes Riina ryhdistäytyy ja tönäisee kilpparin vesialtaaseen ennen kuin vahti ehtii tehdä mitään. Kilppari suihkii äkkiä altaan syvyyksiin, me hurraamme ja jatkamme matkaa kohti lintuaitausta.

Vapaana isossa verkolla katetussa tilassa onkin jos jonkin sorttista lintua strutseista riikinkukkoihin ja haikaroihin. Eläimiä pääsee myös lähelle ja on ihan hyvä meininki. Tila ei kuitenkaan jatku loputtomiin, joten käppäilemme todella huonolaatuisten akvaarioiden halki krokotiiliaitaukseen. Piruuttaan ovat kiinalaiset rakentaneet heiluvista laudoista Indiana Jones tyyppisen rakennelman missä on todella turvallisen oloista kävellä kun lautojen raoistakin näkee alapuolella hengaavia megaliskoja. 100 Yuanilla saisi ostaa sorsan, joka heitettäisiin veteen ja krokotiilit söisivät sen. Emme kuitenkaan tee niin vaan kävelemme ohi sorsakarsinasta, jossa eläimet kiljuvat nähdessään vilauksenkin ihmisestä.

Lopulta poistumme alueelta rannan puolelle, jossa Eva ja Elli ovat juuri aloittaneet kaahamisen vesiskootterilla. Eva vanhana motoristina ohjaa ja Elli roikkuu perässä. Sukeltelemme pohjasta simpukoita, heittelemme kookoshedelmiä ja palamme. Teppo on tehnyt paitsi itsestään (ja kookoksista) paitsi ihmislautan, myös elävän vesikellon saavutettuaan maksimaalisen auringon määrän olkapäillään. Aki taas on kellunnan mestari. Lähellä olevalta ostosrihkamaalueelta meinaa Teppo joutua ostamaan 10kg kiteistä kiveä tingittyään huvikseen sen hinnan 680 Yuanista 110:een, mutta onneksi nopea paikalta poistuminen auttaa asiaan. Emme lopulta päädy kivien luokse ollenkaan koska pääsy alueelle on maksullinen.

Sanyaan takaisin

Palailemme Sanyaan ja henkilökunta kyselee että mitenkäs me ollaan menossa Haikouhun takaisin sunnuntaina, mutta kerromme sen jo olevan hoidossa venakoiden kautta. Vetäydymme pienen tauon jälkeen taas rannalle, jossa pahimmit palaneet pitävät paidat päällänsä ja Trombi-Jani ja Teppo lähtevät kaahailemaan vesiskoottereilla. 150 Yuania 10 minuutista on aika paljon, mutta onpa kivaakin päästellä menemään aalloissa. Tepon härvelistä tosin loppuu bensiini, mutta vehjettä vaihtaessa menee aikaa ja lopputuloksena on pidempi hurjastelu. Vehkeetkin on aika hyvä, Jani arvioi hinnaksi Suomessa jotain 50000-70000 markan välille.

Illalla mennään syömään meriruokaa. Ravintolan edessä olevista vesialtaista saa osoitella sormella että mitä hirviötä haluaa syödä ja kinkkityttö punnitsee niille sitten vaa'alla hinnan. Ostamme simpukoita, katkarapuja, taskurapuja, karppia ja mureenaa. Alieniksi nimittämäämme sotilaskypärän näköistä örkkiä ja hummeria emme kehtaa ottaa kun ovat niin kalliita. Ruoka valmistuukin hetkessä ja on aivan erinomaisen hyvää, tosin Trombi-Janille se ei maistu. Ovathan örkit pahan näköisiä, mutta ateria on todellakin yksi parhaita tähän mennessä koko Kiina reissulla.

Venäläisilta

Päätämme menne venäläisten omistamaan Hello Barin iltaa istumaan ihan siitä hyvästä että ovat tehneet niin paljon hyväksemme. Meno onkin hurjaa kun ostamme baarista mm. Stolishnaja vodkat loppuun. Länsimaalainen taustanauhojen päälle soittava kitaristimieskin on taas paikalla ja intoudumme jossain vaiheessa iltaa oikein tanssimaankin porukalla. Ihmiset ovat loistavia ja meillä on oikein mukavaa. Lähtiessämme tarjoavat venäläiset meille vastakiitokseksi shampanjaa.

  • Tep

Tosi bileet

Pääsemme vihdoin kaikki moottoripyörä taksien kyytiin kohti hotelliamme. Trombi-Jani valtaa mopon ohjauspaikan ja kuski joutuu pelkäämään. Katja, Riina, Guido ja Teppo pääsevätkin suorinta tietä hotellin pihaan kuuntelemaan Katjan laulamaa Levottomat-elokuvan tunnussävelmää. Riina polttaa jalkansa pahasti mopotaksin pakoputkeen, mutta saa katukioskista kaktuksenkuoren palan, joka jalkaan teipattuna pitäisi auttaa kipuihin. Muut jatkavat käsittääksemme ostamaan punaviiniä ja jäämme odottelemaan. Jani valtaa aikansa kuluksi noin kolme mopotaksia ja päästää täysillä menemään aina paikkaan X asti, kunnes kuski aina pakottautuu takaisin paikalleen puikkoihin ja Jani tulee takapaksilla takaisin. Ihmisiä ei vaan ala kuulumaan, joten Jani jatkaa harrastustaan. Viimeisellä kerran mopo karkaa kinkin käsistä ja Jani ja lokaali syöksyvät viidakkoon. Jani suojautuu koijarin taakse ohi vilistäviltä kunnes mopo vihdoin kaatuu jonnekin ojan pohjalle. Palatessaan luoksemme Janilta on polvi ja kyynärpää auki ja kinkki rupeaa auvautumaan kun mopo hajoaa niin että se ei enää käynnisty. Kovasti yritetään mopoa potkia käyntiin, mutta ei siitä mitään tule. Päätämme poistua ennenkuin tilanne käy liian kuumaksi paikallisten kanssa. Hotellin katolta löydämmekin kaikki muut.

Samaan aikaan muualla

Kattoporukka on saanut juomat ostettua, mutta palannut nerokkaasti toista kautta hotellille, joten yhteentörmäystä ei ole tapahtunut. Aki ja Eva on viisaasti lähetetty etsimään kadulla odottavaa porukkaa rannalta. He etsivätkin tehokkaasti ihmisiä huutamalla Masaa, joka jäi katolle mistä he juuri lähtivät. Heidän seikkailunsa on ilmeisesti muutenkin hyvin häiriintynyt ja sisältää käsittääksemme ainakin käsipohja-uintia ja ties mitä. Tarinasta on hieman vaikea saada selvää jostain syystä.

Pullon pyöritystä

Kun vihdoin olemme katolla alkaa pullonpyöritys totuus tai totuus säännöillä. Sitä kestääkin pitkin yötä kunnes ihmiset pikku hiljaa häipyvät huoneisiinsa. Masa häipyy viimeisten joukossa tarinoiden kääntyessä taas Suomen puollustusvoimien suuntaan. Aamu yhdeksän aikaan helle alkaa olla jo tuskaisa hotellin katolla ja hiki alkaa taas valua, mutta Jani ja Teppo vaan jauhavat kahdestaan Suomen ilmapuollustuksen saloista. Jossakin vaiheessa hekin kotiutuvat, mutta vaatteet likantuvat jotenkin mystisesti matkalla. Edessä on noin 2 tuntia unta.

  • Tep

Aamu-uinnit

Ihmiset heräilevät jossain vaiheessa rannalle, mutta Trombi-Janilla ja Tepolla menee hieman pidempään johtuen ehkä hieman edellisen yön keskusteluista. Jani on kuitenkin ollut jo kymmenestä asti hereillä yrittämässä herättää ihmisiä, mutta päätynyt lopulta hotellin omistajien kanssa aamiaispöytään syömään haikeittoa. Kaikki olikin mennyt hyvin kunnes pöydässä olleet kaksi armeija pukuista ukkoa olivat poukanneet ylös, ruenneet huutamaan ja hakkaamaan hotellin isäntää avokämmenelleä poskille mekastaen kiinalaisiksi jotain suomalaisista ja amerikkalaista. Jani kokee parhaaksi poistua äkkiä paikalta.

Rannalla otetaan viimeisiä aurinkoja jokunen tunti, kunnes poistutaan syömään. Joudumme taas moneen kertaan käyttämään hyväksihavaittua tekniikkaa mangojaan pakkokauppaaviin kurttunaamakiinalaisiin. Ei kannata yrittää sanoa mitään ihmeellistä vaan aina vaan suoraan että "Bu yao le. Xie xie. Zaijian!" eli "En halua. Kiitos. Näkemiin!". Yleensä mummoilla menee pasmot niin sekaisin, että poistuvat. Jotkut rupeavat nauramaan ja poistuvat sitten. Oikein mikään muut yhdistelmä kieliä tai lauseita ei tunnu tehoavan.

Myös miniibussissa on tunnelmaa

Siirrymme pikkuhiljaa sisätiloihin pakkaamaan. Jotkut käyvät pikaisesta syömässä ravintolassa ja loput vetävät pikanuudelit naamariin. Viiden maissa, ainoastaan puoli tuntia myöhässä saapuu venäläisten meille tilaama minibussi paikalle ja pääsemme matkaan. Kuski polkee turvallisen oloisesti hyväkuntoista Toyota pakua kohti Haikouta. Yllättäen koko matka onkin hyväkuntoista moottoritietä. Mihin hävisi se kauhea metsäröykkytie, mitä tulomatkan kuskin oli pakko ajaa? China is a very suprising country, kuten omaksumamme erittäin monikäyttöinen sanonta kuuluu. Kuski rupee kuitenkin jossain vaiheessa illan tosissaan pimettyä väsymään ja ajaa kummallisella kiihdytys-jarrutus-kiihdytys tekniikalla niin että Guido huolestuu ja kyselee onko kuski kunnossa, jolloin mies ilmeisesti jonkin verran piristyy. Haikoussa ukkoraukka mienaa eksyä ja soittelee jo kavereilleen, että missä se lentokenttä on ja taas näyttää pahalta. Lopulta kuitenkin pääsemme noin kolmen tunnin ajon jälkeen Haikoun lentokentälle. Aikaakin on vielä. Jania alkaa edellisen yön seikkailut painaa ja hän on ns. hajalla.

Lentokoneessa

Lentokone on paljon isompi kuin tullessa ja näyttää lupaavalta. Odottelemme taas mitä tällä kertaa Shanghai Airlinesin lentolounas tuo tulleessaan. Rima alitetaankin todella reippaasti. Tarjolla on pari hassua makeaa pullahkoa objektia ja muovipussissa SquidSlicejä eli kuivattuja mustekalasuikaleita ja jotain vielä niitäkin hirveämpiä kasvissuikaleita. Pitkään ihmetellään että koska se ruoka tulee, mutta ei sitä vaan kuulu. Loppulennolla ne nukkuvat jotka pystyvät ja loput koomaavat.

Thank God for Shanghai

Vaikka reissu on ollut loistava odottavat kaikki Shanghaita kuin kotia, koska Sanyan meininki oli niin rajoittunutta, että hulluksihan sielläkin meinasi tulla. Pääsemme onneksi nopeasti kentältä pois ja tuskin ehdimme alkaa ihmettelemään, että mistäs tähän aikaan saadaan minibussi dormitorylle kun kellokin rupee lähentelemään kahta. Ulkona tuntuu todella kylmältä verrattuna Sanyaan, vaikka lämpöä on kuitenkin ainakin 15 astetta. Tähtiä ei tietenkään enää näy saastepilven läpi toisin kuin Hainailla ja muutenkin on sumuisen ja saasteisen oloista. Eipä aikaakaan kun jostain poukkaa englantia puhuva mies joka kysyy että halutaanko taksi. No perkele, otetaan yksi minibussi ja lähdetään kovasti kohti Shanghai Daxueta (yliopisto). Kyösti manaa koko matkan, että ei tämä nyt näin helposti voi mennä. Nauramme hänen negatiivisuudelleen. Sitten kuski pysähtyy jonnekin ihan käsittämättömään paikkaan joka on kait joku venäläinen hotelli tai jotain. Alamme möykkäämään että tämä mikään Daxue ole ja kuski siihen vaan että tämä on nyt joku Shanghai Daxa. Niin just. Ei voinut yllättäen onnistua tämäkään. Ihmeteltiinkin miten oli niin halpaa, vaan 150 Yuania luvattiin hinnaksi. No rahastajatäti ja kuski huutelevat toisilleen ja soittavat kiroillen ilmeisesti lentokentän miehelle. Lähtevät kuitenkin viemään meitä kampukselle, eivätkä yllättäen yritä edes vedättää meiltä lisähintaa. Ihme. Matkalla on taas jotain härdelliä ja Guido kiroilee italiaksi takapenkillä. 02.15 olemme jo viimeisessä risteyksessä ennen kotia, kun jotain prostituutteja kuljettava taksi hajoaa eteemme ja kuski avaa konepellin keskellä risteystä ja mei meit katselee vierestä. Joku on jo varma että me ei ikinä päästä kotiin ja Guido huutaa englanniksi täysiä että FUCK YOU CHINA! Lopulta pääsemme peruuttamalla ohi tientukkeesta ja kotikampukselle suihkuun. Kiva onkin pyyhkiä merivedessä uitettuun pyyhkeeseen. Tärkeintä on päästä nukkumaan ja pian.

  • Taipuu

12.00 Ylös Shanghain harmauteen

Yritämme kovasti nousta aamutunneille, mutta viime yön matkustuksen rasitukset painavat niin kovasti päälle, että hommasta ei tule mitään. Edes uudestaan kahdeksitoista herättämään säädetty puhelin ei saa meitä hereille vaan vaatii jonkun tulemaan ovelle koputtelemaan. Sitten menemmekin porukassa syömään katukeittiöstä. Huomaamme että yksi yö Shanghai saaste ilmassa vetää miehen kuin miehen nenän tukkoon ja rään määrä on tuplaantunut hetkessä. Varsinkin Teppo on niin tukossa että ei kuule oikein kummallakaan korvalla mitään ja räkää lentää taas kaikista ruumiin aukoista. Kinkkiruoka aamupalaksi ei oikein saa varauksetonta kannatusta kaikilta syöjiltään ja kaikki jäävätkin odottamaan iltaa, jolloin ollaan suunniteltu menoa Gino's Cafeen kunnon Pizzalle. Jesjes. Palailemme huoneeseen lukemaan emaileja viikon ajalta ja kuuntelemaan Global Undergroundin progehouse-miksauksia.

  • Tep

20.00 Gino's Cafe

Elli, Guido ja kumppanit ovat jo menneet edeltä Ginoon koska silkkitori, johon yrittivät mennä onkin ollut kiinni. Me muut lähdemme parilla taksilla kohti Nanjing Lu:ta ja Ginosia. Toisessa taksissa Teppo onnistuu epähuomiossa sanomaan osoitteeksi (Windows mielessään oletettavasti) Nanjing Xi Lu, joka on saatanan pitkän kadun toinen pää. Kuski ajelee jo sinne päin kun tajutaan että ei me tänne halutakaan vaan kadun toiseen päähän. Tästähän tietenkin kuskin logiikkapasmat menee sen sileän tien aivan sekaisin ja järkytyksestään selvitäkseen hän joutuu ajamaan luksushotellini pihaan kyselemään joltain portsarikinkiltä että mitä tehdä. Olemme taas silleen, että mitä ihmettä. Onko se nyt niin vaikea kääntyä ja ajaa sitä katua toiseen suuntaan. Kuski on kuitenkin jo niin puissa että kääntyminenkin vaatii parilla sivukadulla kääntyilemistä (normaalisti täällä käännettään u-käännös 4-6 kaistaisella kadulla koska vaan) ja muutenkin ukko muuttuu maailman hitaimmaksi taksikuskiksi. Lopulta pääsemme edes People's Squarelle, tosin väärällä puolelle. Kuski ei suostu enää minkäänlaiseen yhteistyöhön vaan joudumme kävelmään koko puiston poikki ja saavumme Ginoon x-aikaa myöhässä. Vihdoin saadaan kuitenkin hyvää pizzaa ja myöhään tulleiden lisääminen samaan laskuunkaan ei yllättäen aiheuta ongelmia, niinkuin aina aiemmin. Herkuttelemme ja otamme lopuksi vielä smoothietkin. Hen hao. Kaikki saadaan suostuteltua mukaan Windowsiin vielä yksille Shanghaihin paluu -kaljoille.

Windowsista Mazzoon vie tie

Otetaan Pijiuta (kaljaa) Windowsissa ja heitetään läppää Alagon kanssa ja sovitaan keskiviikon afrikkaruokailtaa ja viimeistä Finnish party nightia. Jopa Trombi-Jani ja suurin osa porukasta kotiutuukin piakkoin noin yhden juoman jälkeen, mutta Masa, Elli ja Teppo jäävät vielä hetkeksi, kunnes päätyvät kävellen Mazzoon. Päässä painaa huominen videopalautus ja Suomeen kouluun tehtävät teknisest dokumentit, joiden deadline on huomen aamulla. Kirotut olkoon ne. Laskemme tarkasti kuintekin että meillä on vielä aamullakin aikaa noin 12 asti, koska meillä on 5 tunnin aika ero puolellamme Suomen aikarajoihin verrattuna, joten ei hätää. Arvuuttelemme että onkohan 15miljoonan ihmisen kaupungissa maanantaina meininkiä. Matkalla kuvaamme talonikkunoista sisälle, jossa remontti/rakennustyömaan valkoisessa pölyssä nukkuu jonkun tyyppinen perhe. Mazzossa ei ihme taas ole niinku yhtään ketään. Olemme aivan täysin kolmistaan siellä. Jopa baarimikko häipyy välillä pitkiksi ajoiksi jonnekin ja DJ ei ole jaksanut vaivautua ollenkaan paikalle. Itseasiassa olisi vapaa DJ-ilta niin että kuka tahansa saisi soittaa, mutta kukaan ei ole vaivautunut paikalle. Niimpä juomme muutaman Malibumaisen etelänhetelmä drinkin ja katselemme korkeita pilvenpiirtäjiä, joiden huiput häviävät Shanghain sumuisen yön syvyyksiin. Hauskaa on, mutta tieto siitä että Shanghaissa on jäljellä enää noin 10 yötä vähän masentaa, niinkuin aina tieto jonkun asian väistämättömästä loppumisesta. Kahden maissa kuitenkin palailemme kampukselle.

  • Tep

09.30 Heräillään videohässäkkään

Eilisenkin jäljiltä herätään reippaasti ja Aki ja Masa lähtevät palauttamaan tekemäämme kauheaa videota tv-opettajalle ja Teppo jää huoneeseen kirjoittamaan lisää teknisiä dokumentteja kumiankkasivustoja varten. Onneksi vieläkin on aikaa jäljellä pari tuntia ennen kuin Suomen suunnalla on deadline. Dokut valmistuvatkin ja kumppanit palaavat opettajan luota. Veloittivat perkeleet meiltä 100 Yuania yhdestä SVHS nauhasta ja lähes 400 Yuania pienestä muovisesta linssisuojuksesta, joka vähän niinku hukku siitä kamerasta.

Välillä käydään syömässä korealaisen. Alamme vihdoin käyttämään länsimaalaisuuttamme täysin hyväksi ja jupisemme suomeksi jotain niin kauan että kinkit hyppää puolityhjästä pöydästä pois ja pääsemme syömään. Sanyan kuumuus on kuitenkin pienentänyt vatsalaukkujamme niin että emme saa oikein syötyä edes normaaliannosta loppuun asti.Piritta mekastaa toisessa pöydässä kuinka hän haki Suzhousta asti silkit ja vei ne täällä ommeltaviksi ja oikein oli mitattu ties mitä mittoja, mutta lopputulos on kuitenkin ihan kauhea. Joutuu ilmeisesti vetämään Suomessa kokonaan uusiksi koko touhun.

Käymme nostamassa rahaa, mutta vakioautomaatti on vedetty seinästä irti ja tilalle laitettu tiiliseinä. Lopulta löytyy taas toinen automaatti, joka toimiikin noin toisella yrityksellä. Ostamme katumyyjältä 6 VideoCD:tä animepiirrettyjä ja ihmettelemme vaan yleisesti kuinka erilaista täällä on. Tuhat sivua päiväkirjaa tai miljoona valokuvaakaan ei pystyisi kertomaan millaista täällä oikeastaan on. Kaikki on erilaista hajuista lähtien, joka paikka on vähän rempallaan ja syöpynyt ja ihmisten logiikka on jotain ihan ihmeellistä.

Päädymme Sannan ja Lilin kanssa puistoon päivittämään päiväkirjaa. Shanghaissakin osaa olla yllättäävän kuuma.

Lävistyksiä

Katselemme tyttöjen kanssa puistossa Akin kannettavalta legendaarista "Hatten är din" turkkilaisanimaatiota, kun tuttu harvahammassiivoojamummo kiinnostuu meiningistä. Jatkuvasti jotain höpisten yrittää mummo tajuta että mitä oikein katsellaan. Sitten se huomaa Lilin korvan, joka on lävistetty vajaalla kymmenellä korvakorulla. Hirveä jolotus jatkuu ja mummo hakee vielä räjähtäneemmän kaverinsa paikalle ja kikatus jatkuu. Sen jälkeen tytöt heittävätkin vapaalle ja alkavat järkyttää mummoja itsellään. Miialla on sormet täynnä sormuksia ja yksi niistä on kello. Se on todella ihmeellistä. Lilillä on hammaskoru! Kaikilla on tatuointeja! Sannalla on 3 kultaista kaulakorua! Tytöistä löytyy aina vaan uusia paikkoja ja mummot nauravat aina vaan lisää. Viimeinen tikki on kun Miia näyttää napalävistyksensä, jolloin mummot lähes horjahtavat paskantamis/istumisasennostaan selälleen. Harmi että kellään ei satu olemaan kielilävistystä, mikä on kuitenkin tosi yleinen nykyään. Aki ja Teppo ovat ilmeisesti maailman tylsimpiä nörttejä, koska kummallakaan ei ole edes nännilävistyksiä mitä näyttää mummoille. Jossain vaiheessa freak show loppuu ja mummot istahtavat vielä hetkeksi viereemme, kunnes häipyvät teilleen.

Suomi-Ruotsi

Yöllä kahdelta alkaa Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelu. Saksassapäin maailmaa on maailman mestaruuskisat. Hirveän yrityksen jälkeen saamme internetin auki nettihuoneeseen. Realplayerit päälle ja Radio Finland netin ylitse kuuluviin. Lähettelemme mm-kisojen nettisaitille kannustuksia Suomen joukkueelle Shanghaista ja saamme vastauksia mm. Kanadasta. Kampus raikuu älyttömän huutomme tahtiin. Naapuri huoneessa asuvat venäläisnaiset hakkaavat seinää aina kun Suomi on tehnyt maalin. Mitä ihmettä eihän kello ole vielä edes neljää? Suomi johtaa jatkuvasti, mutta Ruotsi yrittää koko ajan kiriä. Ostamamme kolme koria kaljaa (noin kymmenelle ihmiselle) vähenevät kovaa vauhtia ja huudamme lisää. Venäläisnainen alkaa hakkaamaan seinää tasaisesti tehtiin maalia tai ei. Lopulta Suomi voittaa tietysti 5-4. Myöhemmin aamulla Masa kertoo nukkumassa ollessaankin olleensa koko ajan tietoinen maalitilanteesta huutomme perusteella. Piritta ei saa nukuttua ollenkaan ja muistelee lämmöllä Tepon aamuyö älyn väläystä "Herätetäänkö Masa ja Guido?", johon kaikki tietysti vastaavat huutaen että "Joo herätetään". Masa ei jostain syystä ole maailman tyytyväisin ihminen vaikka hyvää hyvyyttämme kerromme mm. lopputuloksen.

Kaljakorit maksoivat Suomen rahassa vaan alle satasen, joten tuhoamme niitä aamuun asti. Kuvioon astuu myös keltainen kumitipu, joka on kumiankan sukulainen. Sen pystyy täyttämään kaasulla, jonka jälkeen se pieree tulta. Hyvässä vedossa on varsinkin salanimellä Mika Häkkinen kulkeva tuurijuoppo. Aamu seitsemältä suurinosa porukasta menee "tunniksi" nukkumaan ennen kahdeksalta alkavia aamuluentoja. Sanna ja kumppanit sen sijaan jatkavat yön läpi, mutteivät ilmeisesti kuitenkaan tunnille asti eksy. Unitunti venyy kaikilla ehkä kuudeksi.

  • Tep

20.00 Italian pasta

Guido, tuo kalju kokkimme tekee meille Masan ja Ellin avustuksella niin aitoa italialaista pastaa kun Carrefourin aineksista vaan saa aikaiseksi. Ruoka onkin oikein hyvää Carbonaraa ja vastaavasti kasvispastaa ja sitä on jopa niin paljon että sitä jää yli vaikka varmaan koko suomiporukka on paikalla syömässä ja juomassa. Ruokaa ennen ja sen jälkeen katselemme Johnny Deppin uuden Blow-elokuvan ja ikivanhan mutta huvittavan Indiana Jones & Last Crusaden. Koijarit ovat lisäksi keksineet, että yhdeksältä Suomen aikaan, eli kahdelta yöllä tulee nettiradiosta Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelu. Varaudumme tilanteeseen ostamalla kolme koria kaljaa. Omiin koneisiimme emme kuitenkaan saa Ylen nettiradiota toimimaan, koska idiootit pakottavat käyttämään surkeaa RealAudio-ohjelmistoa, josta ei tietenkään löydy uusinta versiota ja ohjelman koti Real.com on alhaalla, joten mistään ei saa tähän hätään imuroitua sitä. Onneksi huhu kertoo että kampuksen nettihuoneessa homma ehkä onnistuisi. Nähtäväksi jää. Ei ainakaan pitäisi kalja loppua. =)

  • Tep

Viimeiset kulttuuritunnit

Aamuluentojen osanotto on yllättäen aika hiljaista, vaikka nukkuma-aikaa ennen tunteja jäi suurelle osalle ihmisistä ainakin 45 minuuttia. Iltapäivällä sensijaan kulttuuritunneilla on kaikki paikalla koska on viimeinen kerta. Rouva Lu kertoilee taas fiiliksissä aivan täysin käsittämättömiä asioita kuten että 10-20 vuotta sitten kaikkien piti pukeutua samanlaisiin sinisiin univormuihin ja näyttää samanlaisilta. Mutta nyt Kiinassa menee niin hienosti että jokainen saa pukeutua miten haluaa. Ajatella kuinka onkin ihanaa. Kiinalaisilla menee myös niin hyvin, että polkupyörä on todella helppo hankkia ja se on tosi halpa, 300 Yuania. Jos lapselta varastetaan pyörä niin vanhempien on kuulemma helppo ostaa uusi tilalle. Kiinassa kuulemma on keksitty sellainen järjestelmä, että valtio antaa nuorille rahaa ja sitten voidaan ostaa talo ja maksaa sitä 20 vuotta takaisin. Sehän onkin hieno keksintö, kas kun ei Suomessa ole tullut kenellekkään mieleen. Yllättäen Lu jopa myöntää, ehkä vahingossa tosin, että Mao teki jotain virheitä ja maa meni päin helvettiä. Koulun jälkeen Teppo lähtee koijareiden kanssa Mäkkäriin syömään jotain pientä. Tuplamajoneesitilauksen lopputulos kymmenen minuutin odottamisen jälkeen on, että hampurilaisessa ei ole yhtään majoneesia. China is a very surprising country. Varsinkin Kyösti-Koijari paljastuu todelliseksi McMieheksi syötyään kolme hampurilaista ja valitettuaan että Hainanin reissu on pienentänyt vatsalaukkua.

18.30 Afrikkaruokaa

Windows-baarin George ja Alago ovat tehneet meille afrikkalaista ruokaa Windows-restauranttiin, joka on edellisen lähistöllä. Taksiudumme sinne pian alamme syömään. Ruoka syödään sormin kaapaamalla maissista tehtyä jäykkää puuromaista juttua sormiin ja sitä sitten tökitään kastikkeisiin ja vihanneksiin ja muihin ja nakataan suuhun. Ihmeellisiä ruokatapoja maailmalla keksitäänkin. Jotkut luuserit syövät syömäpuikoilla. Ruoka on jopa suorastaan yllättävän hyvää, joskin joidenkin mielestä tulista. Punainen tomaatti-kana-kastikehässäkkä varsinkin on loistavaa. Puoli yhdeksän jälkeen kiittelemme isännät ja lähdemme kohti Windows-baria.

Viimeinen Suomi-ilta

Tunnin kikkailtuamme aloittaa Teppo taas soittamaan Suomea Shanghain kartalle. Levyjä on mukana hieman liian vähän, mutta Juho kunnostautuu ja hakee kultaisena noutajana kampukselta lisää levyjä. Ulkomaalaisia on paikalla vähemmän kuin viimeksi. He ihmettelevät välillä kovasti Suomimeininkiä (TM) kun ihmiset joraavat ja laulavat mukana. Suomalaisiin hitaisiin yhtyvät myös kiinalais/japanilaispariskunnat tanssien suomalaisten mukana paritansseja vaikka sanoista eivät mitään ymmärräkkään. Loppua kohti tulee kaikki kovimmat suomalaiset maailmaa valloittaneet tanssibiisit a'la Sandstorm putkeen ja ihmiset vaan huutavat että yrittääkö se DJ tappaa meidät tanssiin. Juho ja Teppo julistavat sodan DJ:n ja yleisön välille. Jossain vaiheessa ei enää kovempia biisejä ole ja loppuillaksi päästetään paikan japanilaisen näköinen DJ takaisin. Hän kiittelee, mutta heti Tepon tultua ulos kopista tulee muutama ystävällinen setä koputtelemaan olkapäälle. Siirrytään pihalle, jossa paikalle saadaan vihdoin neljäskin mies joka puhuu hieman englantia. Ovat kuulemma Shanghain poliisista, että annappas passi. Ei oo passia ku ei oo kukaan käskenyt pitämään mukana. Anna passi. Ei oo passia. Anna passi. Ei oo passia, mut käviskös suomalainen ajokortti. No ei kelpaa. Kyselevät että kuinka kauan sitä ollaan oltu töissä tässä baarissa. Ei olla töissä, kun huvikseen soitetaan. Teppo kertoo että kyseessä on suomalaisen vaihto-opiskelija porukan bye-bye Shanghai bileet, että kohta lähdetään kotiin ja että hauskaa ollaan pitämässä. Jossain vaiheessa poliisit ymmärtävät, että mitää pahaa ei ole tehty ja poistuvat. Myöhemmin George ja Alago kertovat että poliisit oli oikeasti lähettänyt joku kilpaileva baari, jotka ovat kaikki kateellisia Windowsin menestyksestä. Ei mikään ihme, onhan mesta joka päivä pullollaan porukkaa. Alago oli juuri puhunut tunnin samojen poliisien kanssa, kun olivat tulleet jotain uhkailemaan kuulemma. Kerran poliisit olivat tulleet ja vieneet DJ:ltä kaksi laatikko levyjä yrittäen saada bileet loppumaan. Kerran paikalle oli maksettu koijareita puukkojen kanssa tappelemaan ja heidät nähtyään poliisit olivat menneet pois. Kiinassa ei todellakaan ole mikään muuttunut Villijoutsenet kirjassa kerroituista ajoista. Hirveetä selkäänpuukotusta ja kateutta ja ties mitä on edelleen. Suomalaiselle, joka on tottunut lähinnä poliisi on ystävä-ajatukseen tuntuu meno aika hurjalta. Onneksi kohta päästään kotiin.

Loppuyö

Siihen loppui suomi-ilta, mutta meno jatkuu ympäri kampusta. Varsinkin tiettyjen naisihmisten humalatila on suorastaan hälyyttävän huvittava. Bileet jatkuvat pienellä porukalla puiston aamuaurinkoon ja kello yhdeksään asti. Onneksi aamulla ei ole koulua.

  • Teppo

Yleistä väsymystä ja lekottelua

Eilinen vähän painaa, joten puistossa on havaittavissa auringossa lekottelua. Päivä on pitkästä aikaa lämmin, sillä alkuviikko on ollut aika sateista. Noin 25 asteinen aurinko ei kuitenkaan tunnu juuri miltään vähintään 15 piirua kuumemman Hainanin jäälkeen. Siltä on hikistä ja mukavaa.Jossain vaiheessa Trombi-Jani saa kuningas idean irokeesistä ja lähtee Teppo mukanaan parturiin. Matkalla haetaan viereisestä ovesta, eli Mäkistä kuumanilman janojuomat. Tilaamme Spriteä ja Coca Colaa ja saamme Spriteä ja Fantaa. China is a very surprising country. Onneksi olemme ymmärtäneet jo kauan sitten että mikään ei mene täällä niinkuin alunperin piti. Perillä Jani teke kuitenkin oharit ja vain ohentaa tukkaansa ihan normaalista. Teppo sen sijaan lähtee blondauslinjalle ja siitäkös se vasta ilo kiinalaisille irtoaa. Ympärillä häärää jatkuvasti 2-6 kiinalaista jotka naureskelevat keskenään ja ihmettelevät muodonmuutoksen edistymistä. Täällä kun ei yksinkertaisesti kenelläkään ole vaaleita hiuksia ikinä ja koskaan ollutkaan. Tukan valmistumiseen tarvitaan n. 2 tuntia aikaa, 3 lasia kuumaa juomavettä automaatista, 250 Yuania, puutuneet pakarat, 2 vetyperoksidi kierrosta, 1 värjäys, 4-piippuinen tukan kuumotuslaite ja kiinalainen häiskä joka osaa sanoa vaan että COOL. Yksi naispuolinen henkilökunnan edustaja puhuu hieman englantia ja yrittää kysyä, että onko se nyt hyvä sanomalla "How cool is it?". Siihen vaan takaisin että very cool. Pois lähtiessä koko henkilöstö kiittelee saamastaan kiitoksesta ja vilkuttaa innokkasti. Mäkkärin kautta kampukselle odottamaan illalla alkaa Suomi-Saksa jääkiekkopeliä. Ongelmana on vaan että internettiä ei meinata saada millään auki. Liikaa ihmisiä netissä tässä maassa.

22.00 Suomi-Saksa

Modeeminettiyhteys saadaan kuin saadaankin auki vajaan tunnin yrityksen jälkeen. Tällä kertaa kisastudio on huoneessamme. Hurmos ei ole kuitenkaan edellisen ottelun tasolla ja katsomossa kiertää vain yksi säälittävä kaljapullo. Uutiset keskeyttävät lähetyksen parin minuutin ajan niin raivostuttavasti että katsomo huokaa. Jossain Yli-Vieskassa on kaatunut rekka. Jotain rajaa kyllä näissä uutisissakin voisi olla. Luppoaikana surffaamme taas jääkiekkosivuille lukemaan kommentteja edellisessä kisastudiossa jättämiimme viesteihin. Nyt vasta luemme suurimman osan vastauksista tiistai-illalta. Nettii laitettu kuva kisastudiostamme on herättänyt suurta huomiota. Meidän viesti meni näin:

"Terveisia taalta kuumasta ja hikisesta Shanghaista, Kiinasta!
Kuunnellaan taalla vaihto-opiskelija-porukalla internetin ylitse Suomi-Ruotsi ottelua tilanteessa 3-1. Ostettiin tilannetta varten satasella kolme koria kaljaa ja tilanne alkaa olla kohta paalla. Eihan siina sitten hittojakaan. Ei muuta kuin miesta seinalle, Suomen poika ei anna periksi missaan pain maailmaa! Kampus raikuu aina kun maaleja tippuu. Afrikkalaiset kaverimme eivat tata varmaan kauaa kesta."

"Klikkaa tasta niin naet meidan Shanghaissa opiskelevien kaljakisastudion kello 04.15 Kiinan aikaa!
http://www.kumiankka.org/mm.jpg"

Suoria lainauksia vastauksista:


"Mitä ne Aki ja pojat oikein menaavat? Lähettäkää nyt edes se kortti.."

"Saako siellä kolme koria kaljaa satasella? "

"Terveisia taalat USA:sta olen tassa koulussa tietokone tunnilla ja kaikki muut oopilaat kattoo mua kuin ....kun kuuntelen latka pelia ihan innoisani . eipa taalla Clevelandissa paljoa latkasta tiedeta. onhan taalla jotain mutta ei mitaan kummosta. Toivottavasti jokainen on nauttinut omasta v.vuodestaan itellani on ollut aika hienoa aikaa viimeiset 9kk."

"Grüss Gott! Terveiset Bayerin läänistä, eteläsaksasta! Niin sitä vaan täälläkin lätkämatsia seurataan netistä ja saksalainen aviomies on ihan helisemässä kun saan hepuleita tämän tästä...Käytiin Nünbergissä katsomassa Suomi-Slovakia,huudettiin kurkku käheäksi. Kovasti ollaan suomen puolella, selvä se!!!! TOIVOTAAN että SUOMEN LEIJONAT jaksaa FINAALIIN saakka ja OTETAAN VOITTO KOTIIN. Jep.
Nimimerkki : Suomen lippu makuuhuoneen ovessa."

"Terveiset Amsterdamista täällä ei lätkää juurikaan suosita mutta Suomi-tytön mieltä ruotsipeli lämmittä...
radio yhteys internetin kautta vähän pätkii mutta kaikki hyvin 3-1"

"1 missisippi,2 missisippi,3 missisippi
Moscow?? We have a problem.....
..this is kosmonaut ...u.cholick..hik
....running out of Vodka....
Tito was a serius ....holick!
please dont send us more mahorkas... ......I repeat...... ... ....dammit!!! Only fresh air is in toilet and that is not only fresh thing in there as I tried to tell you last Christmas.......... you know any morsecodes??take a flashlight and go to nearest hill and... .... ..... .....well be waiting,spasiba !!"

"johan on kaunista katseltavaa. Siel teidän kisa studiossa taitaa olla aika "KUUMAT PAIKAT" vaaleahiuksinen AAAH niin kaunis. jos Webbi kamera teillä Hymyile meillE "

"Terveisiä täältä Kanadasta! Minäkin täällä vaihtarina, tällä hetkellä käyn hirveetä sotaa ruotsalaista vaihtaria vastaan, kumpikin kotonaan koneen ääressä puhelin kädessä..
Osaisiko joku neuvoa miten pääsisi netissä kattomaan matsia livenä, toistaseks olen vain löytänyt väliaikatuloksia..? -kiitos- "

"zhai Huang Zing Zong Tasakakaka Zong Gong
Se on kiinaa ja tarkoittaa: Suomi-Ruotsi 5-4! "

"Toi jätkähän näyttää enemmän häkkiseltä ku Häkkinen ite... Vai etteikö vaan olis Häkä Erjaa karussa vetämässä bissee ja pokaamassa muita muijii... On muuten tavattoman hyvännäkönen toi vaalee nais henkilö..."

"oli muuten hyvännäkösii beibejä siäl kiinas, vaaaauuu, pitäsköhän lähtee hoitelee, ne nörtit oli ihan pellen näkösii jätkii "


Ei voi muuta sanoa kuin että internet yhdistää ja suomalaiset on suomalaisia vaikka voissa paistais. Ja se on hienoa. Puolen yön jälkeen selvä ottelu on ohi, Suomi voittaa 4-1 ja ollaan mitalipeleissä.

  • Tep

Tuska

Yö on hirveä. Nukuttua ei saa kun peiton alla on liian kuuma ja ilman sitä kuitenkin kylmä. Aamulla pääsemme kuitenkin toisille tunneille. Ne ovatkin kertaustunnit ensi maanantain kiinankielen lopputenttiä varten. Tämä näyttää ihan läpihuuto jutulta - not. Joutuu jossain välissä vielä kovasti lukemaan, harmi vaan että kiirettä pukkaa hirviän paljo.

Tuliasia

Teppo ja Aki lähtevät Nanjing Lu:lle tuliaisostoksiin ja muut vanhaan kaupunkiin. Tavarataloista jo melkein ostetaan pienenpienet Sonyn MP3-soittimet, mutta päätetäänkin odottaa Suomeen, että saadaan 96 Megatavun versio. Matkaan tarttuu muuten kauheatmäärät tavaraa, jotka eivät millään tule mahtumaan matkalaukkuihimme. Itse asiassa tämä tulee olemaan suurin ongelma. Ei pysty ostamaan kaikkea mitä haluisi, koska matkalaukun painorajat menee nytkin jo yli, puhumattakaan tilan puutteesta. Kaduilla ja kaupassa Teppo herättää suuresti huomiota tummassa parrassaan ja blondatussa tukassaan. Kun Akin kanssa ostetaan vielä uudet aurinkolasit on Ultimate-Coolness-look taas päällä. Ihmiset naureskelevat ja osoittelevat ja moikkailevat ja kyselevät tukasta ties mitä. Nauramme takaisin ja palaamme kampukselle taksilla (yllätys).

Puistossa

Katsellaan puistossa korttia pelaavien suomalaisten kanssa Hainan-valokuvia ja annetaan puistomummolle valokuva itsestään ja meistä tietokoneen ääressä. Mummo jolkottaa Shanghain murretta niin että kukaan ei todellakaan tajua mitään paitsi että hauskaa on. Mummo bongailee meitä kuvista ja nauraa hulluna. Lopulta siirrymme sisätiloihin. Pitäisi tehdä turkinpippureista ja Finlandia-vodkasta "salmiakkikossua" jossain välissä.

  • Tep

Salmiakki-Finlandia

Teppo on säästänyt koko hemmetin kolme kuukautta yhtä pussillista turkinpippuri-karkkeja. Muussaamme ne kaljapullolla ja kaadamme kattilaan. Perään hieman vettä pullosta ja kaasuliekki päälle. Teppo toimii salmiakki-kokkina ja Koijani kaataa valmiin keitoksen vakain käsin Finlandia pulloon. Ei muuta kuin pullo koijareitteiten jääkaappiin ja isolla porukalla katsomaan VideoCDltä Jim Carreyn "Me, Myself & Irene". Filmi onkin oikein yllättävän loistava, tosin osa hyvyydestä saattaa mennä yleisössä kiertävien kolmen Finnish Tea pullon piikkiin. Salmiakki-Finlandiakin kaivetaan esiiin ja se onkin vielä parempaa kuin kaupasta ostettu. Jos joku tunnustaisi olevansa tamperelainen sanoisi hän samalla varmaan "Ai että!" tai "Mua miällyttää!". Elokuva kestääkin pitkälle iltaan, niin että voimme siirtyä taksilla suoraan Windowsiin. George kiittelee viimeisestä ja illassa alkaa olla todellista viimeisten hetkien kaihoa. Mutta ainoastaan hetkeksi, sillä vilkkaat keskustelut ulkomaalaisten kanssa tuovat hyvää mieltä. Riina on saanut reilusti oman osansa Finnish Teastä ja on myös sitä myöten vilkkaasti liikenteessä.

Pegasus ongelmia

Kolmen jälkeen Pegasukseen on taas mahdotonta päästä sisään vaikka kuinka yritämme vetää kaikista mahdollisista naruista. Ilmeisesti jonkun lain mukaan kahden jälkeen ei vaan voi päästää ketään sisään. Kiroilemme pihalla, mutta kuinka ollakkaan Elli-Mama saa meidät taas takaoven kautta sisään. Iso porukka rynnii vaivihkaa sisälle baariin, jonka oletamme olevan aivan täynnä. Mutta paikka on yllättävän tyhjän tai ainakin tilavan oloinen normaaliin verrattuna. Pystyisi jopa liikkumaan, mutta jotenkin fiilis on kuollut ja musiikki on aivan liian kovalla, eikä oles jotenkin tällä kertaa kovin inspiroivaa. Viiden maissa viimeistään siirrytään kohti Mazzoa. Yllätys.

Mazzo massive

Mazzossa raikaa erittäin hyvä psy-trance ja Hardfloorin acid-musiikki vuorotellen ja fiilis on korkealla. Loppupeleissä vietämme kuitenkin koko aamun puhuen paikallisen Mei mein, jenkkiläisen lastentarhaopettaja miehen ja australialaisen häröilijän kanssa. Pohditaan kuinka jenkkilä on maa jossa kapitalistinen yhteiskunta on mennyt liian pitkälle. Esimerkiksi loistavasta maasta pitäisi ottaa Suomi. Lopulta jenkki alkaa hehkuttaa Nokian puhelimia ja olemme tyytyväisiä suomalaisuutemme. Aamumme kestää taas yhteentoista asti, jolloin lähdemme terassilta kampusta kohti. Aurinko porottaa jo aivan sairaan kuumasti ja elämä on hyvää. Harmittelemme vaan että emme päässeet Cocon kanssa jatkoille, ilmeisesti koska joku henkilö ei halunnut ulkopuolisia bileisiinsä. Kyseessä olisi ilmeisesti ollut ns. chuzuqizhe-meininki. Ehkä he ajattelivat että olisimme ruenneet sikailemaan, mutta miten se olisi voinut olla mahdollista - mehän olemme varsin herkässä ja tiedostavassa tilassa aina aamu yhdeltätoista. =)

  • Tep

18.00 Herätys

Keskimääräinen herätysaika meille yön enemmän ja vähemmän yksinäisille laivoille on kuuden aikoihin iltapäivällä. Masa selkiytyy korealaiseen aamupalalle. Tytöt ovatkin siellä jo toisella aterialla tänään. Aki on seikkaillut aamusella McDonaldsiin ja Teppo hakee kaupasta nuudeleita. Ilta on valmiiksi pimentynyt, joten se siitä päivästä sitten. Aki huomaa, että aika hyvin on niinku vuorokausirytmi saatu käännettyä täysinpäinvastaiseksi kuin keskivertoihmisellä. Kuulemme Jenkki-Lindseyltä, että tänään olisi Suomi-USA jääkiekko semifinaali. Harmittavasti se on kello kolmelta yöllä, joten taitaa jäädä väliin. Kuulemme Trombi-Janin viime yön seikkailuista. Mies oli illalla ensin Windowsissa niinkuin kaikki muutkin. Seuraava herääminen on aamu kuudelta jossain päin Shanghaita, jossa Jani on kävelemässä kahden irakilaisen korston kanssa. Ovat kovasti menossa Mazzoon, jonne Jani kuulemma "osasi". Jossain vaiheessa on luovutettava kun hommasta ei tietysti tule mitään ja Trombi-Jani sanoo, että mennään sitten teidän mielimestaan. Kolme sankaria menevät irakilaiseen ravintolaan syömään aamuvarhaisella. Pöytään oli tuotu joku grillausjuttu ja sitten polkupyörän pinnoihin pujotettuja kanan paloja. Oli ollut koukut ja kierteet ja kaikki niissä pinnoissa. Sitten tikusta kiinni ja grillaamaan. Lopuksi Jani maksaa koko irakilaisporukan ruoat 40 Yuanilla. Olemme ihmeissämme että huhhuh mitä seikkailuja. Tosi asiallista menoa.

Guido ja Juho ovivahteina

Guido ja Juho olivat töissä eilisyönä. Ensin oli kierrelty koko kaupunki ympäri etsiessä mustia kenkiä, jotka firma maksoi. 700 Yuania! Sitten poijaat olivat seisseet englantilaisissa sotilaspuvuissa ja pitkissä hatuissa 2 tuntia miekat kädessä. Olivat olleet vaan jonkun kutsuravintolan ovella mainostamassa Royal-jotain whiskiä. Ihmiset olivat tuijottaneet ja tökkineet, mutta pojat eivät saaneet sanoa mitään. Hauskaa oli kuulemma silti ollut. Baarissa olisi ollut jotkut tosi Mei mei-jatkotkin, mutta poijjaat eivät liittyneet joukkoon sakeaan. Saivat parista tunnista 700 Yuania ja ehtivät vielä Windowsiinkin kikkailemaan hetkeksi.

  • Tep

Viimeisen viikonlopun viimeinen päivä

Päivämme Shanghaissa alkavat olla luetut. Jäljellä on tosin vielä 4 päivää Pekingissä paluumatkallal, mutta sitä ei lasketa. Nyt on siis viimeinen viikonloppu Shanghaissa, koska ensi torstaina lähdetään jo lentokenttää kohti. Kun kerran jossain Windows-bileissä harmiteltiin että suru alkaa tulla sen takia, että kohta joutuu lähtemään, Guido sanoi viisaasti että se tuntuu vielä pahemmalta sen takia että nyt vasta tuntee kaikki ihmiset todella hyvin ja sitten joutuu lähtemään. Kaikki on keskimäärin tosi hyviä ystäviä keskenään ja yleinen meininki ja ilmapiiri on todella hyvä. Niin paljon kun Suomeen jo kaipaakin, tulee tätä porukkaa varmasti tosi ikävä. Enivei, surut sikseen, sille on aikaa myöhemminkin. Nyt lähdetään taas ulos yhdessä. Aki on master bastardo ja jää viettämään laatuaikaa kampukselle.

C's

Mennäänpä vaihteeksi normaalikuvioiden ulkopuolelle ja uuteen paikkaan nimeltä C's. Mesta on todella sokkeloinen, jostain talosta tehty paikka ja se muodostuu lähinnä käytävistä. Eva ja jotkut muut todella pitävät paikasta ja onhan se todella kotoinen ja mukava näköinen sinänsä, mutta muita ahdistaa kapeat käytävät joilta ei pääse pois ja kokoajan joutuu väistelemään jenkkejä jotka vaeltelevat ympäriinsä Britney Spearsia laulellen. Niimpä jakaudumme ja puolet porukasta lähtee kumminkin Windowsiin vielä "viimeisen kerran" tai jotain. Meno onkin sama kuin aina ja paikka on tosi täynnä, muttei niin yli täynnä kuin eilen. Kivaa on, mutta sitten musiikki katkeaa, eikä vaan tule takaisin. Ihmettelemme asiaa, mutta vaikka aikaa menee puolituntia/tunti, ihmiset eivät vaan lähde paikasta pois. Sisällä näkyy jotain härdelliä ja omistajanainen soittelee kiivaasti puhelimella ja Alagokaan ei näytä kovin tyytyväiseltä. Tapaamme Alagon ulkona hetken päästä ja hän on todella vihainen ja kertoo mistä ongelma johtuu. Nääsnääs Kiinassa on tää lahjontana tunnettu juttu. Windowsin porukat oli monta kertaa kutsuneet isot poliisipamput syömään kanssa, koska Windowsin ongelmana on se että siellä saisi olla vaan 50 ihmistä, vaikka tietysti siellä on varmaan 300 ihmistä vähintään. Lahjomalla poliiseja tasaisesti bisness kuitenkin pysyy toiminnassa. Ongelma tällä kertaa on että omistajanainen (kiinalainen) ei ollut suostunut, joten nyt on paikalle tullut poliisipartio joka on käskenyt lopettamaan musiikin. Pitkän ajan jälkeen nämä poliisit lahjotaan, mutta vähän ajan päästä tulee toinen partio joka tekee saman. Alago selittää että nainen lahjoi "huonosti" ja nyt jäätiin oravanpyörään koska poliiseja voi tulla vaikka kuinka pitkään, joten he eivät maksa enää. Olisi kuulemma kiinalaisen tavan mukaan pitänyt lahjoa tarpeeksi iso poliisiherra, joka sitten olisi suojellut paikkaa. Niimpä nyt kumminkin jonkun ajan päästä (mitä kaunista suomenkieltä!) vedetään mestasta valotkin pois ja jengi pihalle. Venailemme viimeisten juomien parissa pihalla odottamasas Guidoa ja Juhoa tämän illan sotamies-duunista takaisin. Samaan aikaan Windowsin tyyppien elämää coolimmat neekeriystävät saapuvat suunnattomalla afrikka-jeepillä paikalle. Miehillä on autossa sarvikuonopuskurit ja mä tapan sut ja sun norsut -asenne päällä eli suhteellisen suunnaton vitutus kiinalaista menoa kohtaan. Musiikki pauhaa autossa. Tulevat ulos pesäpallomailat käsissään aikeinaan vetää Shanghain poliiseja niinku hyvin pitkälle turpaan ja kunnolla. Häiskät uhoavat aikansa, mutta poliisi on lähtenyt, joten ukot pomppaavat takaisin autoon ja lähtevät kaahaamaan kaljapullot kädessään varmaan ajamaan poliiseja takaa. Autossa soi vaan jenkkiläisestä Cops-poliisisarjasta tuttu "Bad boys, bad boys, watcha gonna do, watcha gonna do when they come for you". Meno on ihan häiriintynyttä ja jälkikäteen ajatellen olisi voinut olla taas lähellä että mestoilla hengailleet PSB:n tyyppien oloiset kaverit olisi kutsuneet para-militäärijoukot paikalle pistämään mustaa miestä nurin rynnäkkökiväärillä. Otamme asiaksemme poistua paikalta tässä vaiheessa.

Californiaan vaihteeksi

Mutkan kautta osa päätyy kuitenkin Pegasukseen vaikka tänään piti mennä muualle, mutta Irmeli (Ellin tänne käymään tullut pikkusisko, eli meimei), Kyösti ja Teppo jäävät kuuntelemaan vanhaa tuttua DJ Andreaa, jota ei olekaan näkynyt pitkään aikaan. Meininki on loistavaa, mutta silti pisin aika käytetään Irmelin kuumottamiseen tarkoituksena kuulla mahdollisimman pahoja nuoruustarinoita Ellistä. Saldomme on aika huono mikä on valitettavaa. Joutuu ehkä keksimään itse. Kerromme huomisaamun äitienpäiväyllätyksestä, jota olemme suunnitelleet Ellille ja vannotamme että ei sitten saa kertoa, koska se menee pilalle.

  • Tep

17.00

Heräämme aikaisin aamulla. Tai pikemminkin Teppo käy hakemassa alakerrasta kuuma vettä pikanuudeleihinsa ja that's about it. Kampus näyttää jokseenkin kuolleelta. Suomessa on äitienpäivä, joten paitsi että lähettelemme viestejä koti Suomeen, alamme järjestää the master yllätystä. Ellihän siis on meistä niin harvoja jotka oikeasti jäävät Kiinaan töihin kun muut lähtevät muutaman päivän päästä. Muun muassa siksi olemme jo monta päivää juonineen hänen, tuon seurueemme virallisen järjestäjä/säätäjä ja virallisen äidin eli Maamaan päänmenoksi äitienpäiväyllätystä. Elli oli vastuussa koko Hainanin reissun järjestelyistä, joten olemme spesiaalikiitollisia. Porukassa ollaan hankittu kaikenmaaiman Suomi/Survival kittiä, mistä löytyy vaikka mitä tarpeellista Kiinavitutukseen ja kirjoiteltu muistokirjasta, jossa on kaikkien Hainan-matkalaisten yhteystiedot ja kaikenlaista kikkailua, kuten että mistä toikkaroinneista kukakin muistetaan. Se on itseasiassa oikein hauska kirjanen. Kiitoksia the romantikko Katjalle, joka sen keksi. Jokainen osallistuu jollain tavalla toimintaan, vaikka vaan toimimalla muka viekkaana Elli-vakoojana tai pesemällä mansikoita tai ties mitä. Elli on vielä huoneessaan, joten toivomme että yllätys onnistuu. Emme oikein luota Ellin siskoon, joka on mahdollisesti vuotanut hienot suunnitelmamme. Saatamme joutua tekemään sakin hivutusta.

Paljastumisen pelon vallassa kokoonnumme kymmenpäisenä Katjan huoneeseen keräämään lahjat ja ihmiset samaan paikkaan. Sitten teemme yllätysisku Ellin huoneeseen ja homma tuntuukin menevän hyvin läpi. Sanomme että hyvää maamaan päivää ja sitten syödään mansikoita ja juodaan kahvia. Onhan Elli meidän virallinen äiti-Maama täällä. Hyvää äitienpäivää silti sinne Suomeenkin!

  • Tep

Kokeisiin lukemista

Huomenna on kiinankielen lopputentti. Ihmiset ovat paniikissa, mutta kukaan ei oikeasti saa aikaiseksi todellista opiskelua. Puolet tytöistä keksii nopeasti tärkeämpää tekemistä kuin tenttiin lukeminen ja alkavat siivoamaan huoneitaan. Pistämme huoneeseemme aikaisemmin ostamamme suitsukkeen palamaan ja Massive Attackin musiikki soi. Elli, Riina, Irmeli ja kaikki vaan kävelevät ympäri kampusta yrittäen vältellä lukemista. Kaikki odottavat yöllä yhdeltä alkavaa jääkiekon kultaottelua Suomi-Tsekki. Pelon sekaisesta odotamme että Tsekki taas nöyryyttää meitä. Porukka aikoo ottaa myös jonkun verran kaljaa ottelun seassa. Saapa nähdä miten sen aamun tentin oikeasti nyt sitten käy... Välillä muistelemme kiinalaista logiikkaa (välttääksemme lukemista), kuten sitä että postista ei saa postimerkkejä tai sitä että jos lentokentällä näyttää postikortista postimerkin kohtaa niin ihmiset eivät tajua mitä sinä haluat. Nämä ihmiset ovat niin käsittämättömiä. Matti etsii Suomen poliisin sivuilta tietoa mitä tehdä kun lopakkonsa mukana hävisi myös henkilökortti. Asia ei oikein selviä, mutta "alkoholinpolttokaavio" herättää huvitusta. Kuullostaa siltä kuin poliisi neuvoisi miten tehdään pontikkaa. Etsimme sivuilta myös verkkokauppaa, josta saisi sinisen t-paidan, jossa lukisi isolla että POLIISI. Sitä ei valitettavasti löydy. Jossain vaiheessa Guido tulee lukemaan netistä italiankielisiä uutisia. Joku on potkittu henki hieveriin ja 81-vuotias mummo on raiskattu ja kuristettu kuoliaaksi. Hän on ihan hajalla italian meininkiin. Yllättäen mafiasta ei ole sanaakaan, mutta päättelemme, että on viikonloppu ja konnat on lomilla. Käymme ostamassa yö jääkiekko-ottelua varten vain 2 koria kaljaa, onhan aamulla kuitenkin tentti. Nettiradiosta kuulemme että Mika Häkkisen auto ei edes lähde lähtöruudusta Formula 1:ssä ja alamme tosiaan toivoa että samoin ei käy yön ottelussa. Välillä luetaan taas hikipäässä tenttiin. Tietysti sillä tosiasialla, että huoneessa on ihan törkeän kuuma saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa.

Breaking the rules

Elli oli kuullut jostain, että meidän suomalaisten toiminta on aiheuttanut vähän huomiota täällä. Esimerkiksi kolmenkymmenen ihmisen grillibileemme kampuksen puistossa ovat kuulemma oikeasti niin kiellettyjä kun vaan mahdollista. Lisäksi olemme kuulemma rikkoneet kampuksen kaikki mahdolliset säännöt säännöllisesti. Kymmeneltä (?) alkavan hiljaisuuden rikkominen on varmaan ollut suosituin rikkeemme. Esimerkiksi meidän huonetta vastapäätä olevasta kämpästä on nyt muuttanut pois varmaan 4 eri porukkaa ja tänään sinne paukkasi taas uusi japanilainen pikkutyttö. Vilkuttaessamme tytölle iloisesti huoneestamme Elli sanoi suomeksi että "sää et tiedä että toi huone on oikotie helvettiin", mutta tyttö ei tajunnut. Tsemppiä vaan sillekkin sitten ensi yönä odottavaan todellisuuteen heräämiseen.

Kadonnut suomalainen

Nokialla töissä oleva suomalainen tyttö oli lähtenyt Yunnanin maakuntaan ja pitänyt kovasti emaililla yhteyttä työkavereihinsa, mutta yhtäkkiä kaikki yhteydenpito on katkennut. Ilmeisesti ollut jotain mahatautia tai jotain, mutta ei tarkempaa tietoa. Minna Pokela on tytön nimi ja hänellä oli kuulemma jotain tuttuja Shanghaissa päin, mutta meidän porukasta ei löytynyt ketään joka olisi häntä tuntenut. Kaikki on pitkälti kolmannen käden huhupuhe tietoja, mutta koulun opettajat etsivät häntä, samoin kuin Nokia ja Shanghain Suomen suurlähetystö. Ollaan vähän huolestuneita tästä suomalaistytöstä, tai oikeastaan ollaan oltu jo pidempään koska häntä on etsitty jo monta päivää. Toivotaan parasta että hänet joku jostain löytyy.

  • Tep

Damn kultaottelu

Helvetti kun mentiin kolmetuntia sitten katkaisemaan nettiyhteys. Nyt tietenkään sitä ei saa auki millään. Ihmiset kerääntyvät huoneeseemme ja tunnelma alkaa tiivistymään, mutta Kiinan internettikoneet ovat ilmeisesti niin tukossa että minkäänlaista yhteyttä ei vaan saada aikaiseksi vaikka yritetään kahdelta koneelta. Herra isä, on Suomi-Tsekki kulta ottelu ja me ei kuulla sitä, koska miljardi kiinalaista on valloittanut netin. Näin ajattelemme, mutta Tepon saamat tekstiviestit Suomesta lohduttavat edes jotain sillä tsekeillä tuntuu olevan jäähyjä koko ajan ja Suomi on jo melkein tehnyt maalinkin.

Sitten Suomi tekee maaleja aina 2-0:aan asti. 2 erää menee tekstiviesteille huudon parissa. Kiitos Suomeen Lauralle Arto Mertarantana toimimisesta. 3 erään yllättäen saadaankin netti auki, mutta Radio Finland ei herranjestas toimikaan! Pelkkää vinkunaa. Kauhean Realplayer-kikkailun jälkeen kuitenkin Radio Suomi saadaan auki. Kisalähetyksessä ei kuulukaan uutisia (thank god) vaan pelkkää kohinaa ja tilanne alkaa selviämään. Tsekki kuitenkin tasoittaa 2-2 ja ihmiset alkavat olla maansa myyneitä. Jatkoaika. 2 koria kaljaa alkaa olla vähissä. Ja sitten tsekki menee ja tekee sen 2-3 maalin ja maailmanmestaruus on taas mennyt ohi suumme. Huudamme perkelettä 15 ihmisen voimin ja japanilaiset naapureissamme ovat taas kovilla. Kello vetelee jo neljää aamulla. Voiton tooga-juhlia kampuksen puistossa ei tulekaan, mutta kämppäjatkot jatkuvat häviö/kaljatunnelmissa aina aamu viiteen. Kolmen tunnin päästä alkaa ensimmäinen kiinankielen lopputentti. Pääsemme kaikki onneksi nukkumaan.

  • Tep

08.33 Myöhässä

Aki sammuttaa aamuvirkkuna horkassa 07.45 soivan herätyksen ja poijaat vetävät tyylikkäästi sikeitä, kunnes Elli-maamaa paukkaa ovelle mekastamaan, että koe on alkanut jo 3 minuuttia sitten. Sillä lailla hampaita ei tarvii enää pestä vaan ksylitol-purkka riittää aamuvalmisteluiksi ennen juoksemista 4 kerrosta alaspäin. Luokkaan on ahdettu kaikki ja mm. Teppo joutuu häröpaikoille luokan eteen opettajan ja Riinan väliin. Maikat häipyvät kuitenkin vähän väliä käytävään kikkailemaan ja teemme koetta tuskissamme. Teppo kuvaa lennosta luokassa koetta ihmetteleviä ihmisiä. Kyösti kirjoittaa isolla paperiin että "Bu mingbai, zaijian" eli "en ymmärrä, näkemiin" ja muutenkin ihmisten ilmeet ovat äimäisiä. Tämä ensimmäinen koe on nuoremman keskusteluopettajan tekemä, mutta siitä huolimatta tai juuri siksi ihan yllättävän vaikea. Palauttelemme kokeet kuitenkin jossain vaiheessa. Hetken välitunnin jälkeen on vanhemman maikan kokeen aika. Jakaudumme kahteen luokkaan. Koe on hieman helpompi, mutta silti tyhjää jää itsekullekkin reippaanlaisesti. Elli kysyy luovasti opettajalta mitä joku sana tarkoittaa ja saa myös vastauksen. Kokeen jälkeen opettajat juoksevat Koijanin perään, sillä hän on jättänyt lähes tyhjän paperin. Ilmeisesti opettajien täytyy saada kaikki läpi. Käytävässä maikat kertovat Koijanille vähän että mitä mihinkin pitäisi laittaa ja kuumottavat muista oikeita vastauksia. Tilanteesta selvitään jotenkin ja itse sankari on vaan sitä mieltä, että on tämä ihme maa.

Korean

Pääsemme korealaiseen syömään. Juttujamme kuunneltuaan hmiset yrittävät viestittää että meidän pitäisi ehkä nukkua enemmän kuin 3 tuntia. Ruoan jälkeen Teppo menee läheiseen VCD kauppaan ostamaan japanilaisia sarjakuvia. Tunnin valkkauksen jälkeen juuri kun parhaat on valittu alkaa myyjä nuorukainen avautumaan kiinaksi että yksittäisiä kappaleita ei saa ostaa. Noniin. Ei muuta kuin kaikki uusiksi. On pakko valita lyhyitä sarjoja, mikä kaventaa valinnanvaihtoehtoja, sillä parhaat amerikkalaisitta piirretyt ovat vähintään 30 kappaleen erissä. Pakko tyytyä enemmän japanilaiseen kieroon koulutyttöelämään ja isosilmäisiin kiekkoapelaaviin pygmi-hahmoihin. Lehtiä luetaan suomalaisittain lopusta alkuun päin, mutta tarinat ovat niin sekavia, että ei edes selviä pitäisikö kenties kuviakin katsoa alhaalta ylöspäin. Teksti on tietysti japaniksi. Mutta hienoa taidemateriaalia ja innoitusta niistä silti saa kyllä vaikka mihin. Ei silti ihme että kampuksen japanilaiset ovat niin sekaisin jos ovat kokoelämänsä tälläisiä lueskelleet. Ainakin tuntuvat tosielämässä yhtä hyperaktiivisilta kuin kuvien hahmot.

Uni

Koitamme nukkua. Nukahtamiseen menee pari tuntia, mutta lopulta se onnistuu.

Jin Mao

Vihdoin pistämme puvut ja parhaat päälle ja lähdemme kohti Kiinan korkeinta rakennusta Jin Mao-buildingiä. Emme yllättäen pääse sinne minne haluisimme eli italialaiseen ravintolaan 54 kerroksessa vaan 56 kerroksessa olevaan japanilaisiin Kobashiin. Ellin sisko Meimei kertoo meille miten mitäkin pitäisi syödä, onhan hän ollut vuoden japanissa vaihdossa. Ruoka onkin ihan hyvää, joskin välillä todella ihmeellistä. Guidon puheentunnistus ei ole enä päällä vaan vetää heti kiellon jälkeen vihreää juurimyrkkyä suun täyteen. On meinaan niin tulista että siinä jää chilit toiseksi. Ei se mitään tilanteesta selvitään kumminkin. Aikamme kikkailtuamme käymme mm. vessassa, jossa palvelijasetä avaa käsienpesuun hanat, pumppaa saippuaa käsille ja lopuksi sulkee hanat ja antaa vielä pyyhkeen. Muutenkin valkomarmorinen vessa tyydyttää käsityksemme ihan kivasta vessasta.

Osa ihmisistä luovuttaa ja lähtee kohti Windowsia, kun ei päästä 88 kerroksen näköala mestoille. Guido, Katja, Riina ja Teppo sen sijaan lähtevät tavoittelemaan 87 kerroksen Cloud 9 clubia, onhan päällä sentään kovimmat business & corporate kuteet. Tytöt feidaavat viimeisellä ovella about 100 Yuanin sisäänpääsyyn, mutta poijjaat kokevat paikan must elämykseksi ja siirtyvät sisälle. Näköalat ovatkin aivan eri luokkaa kuin 30 kerrosta alempana, tosin nyt ollaan jo kaupungin päällä leijuvan savusumun tasolla. Ehkä siitä tulee nimi Cloud 9. Onneksi 10 min päästä sumu yhtäkkiä häipyykin ja kaupunki levittäytyy tosissaan alamme. Tiet ovat valoisia matoja, mutta autoja ei enää erota. Tunnelma on todella rauhallinen ja rentouttava. Musiikkia ei itseasiassa oikein edes kuulu vaan on hämyisää ja seinät kaartuvat makeasti päälle. Mesta on muutenkin sokkeloinen ja tarjoilijar johdattaa ympäri paikkaa. Drinkit on Helsingin hinnoissa ja lopulta niistä unohdetaan jopa pyytää rahaa. Palaamme alas ja lopulta kampukselle palattua kuulemme että Windows oli taas pantu poliisin toimesta kiinni.

  • Taipuu

12.00 Heräilyä

Ensimmäinen hyvin ja pitkään (10h) nukuttu yö muutamaan viikkoon takana ja kyllä tuntuu hyvältä. Ei silti kuitenkaan oikein normaalilta. Päivä on ihan törkeän kuuma, vaikka taivas on taas aivan harmaan savusumun peitossa. Sen takia kaikki valokuvatkin näyttävät ihan ankeilta, koska suoraa auringon valoa pääsee vaan harvoin maanpinnalle. Siitä huolimatta arska lämmittää sumun ja sen alla/keskellä on sairaan kuuma.

Yuyuan eli vanhakaupunki

Hengaamme 66-bussilla pitkään kohti vanhaa kaupungia ja ostamme kauheasti kaikenlaista tuliaistavaraa, mm. taidekoulun opiskelijoiden ja opettajien hienoja töitä. Guido ja Teppo tinkivät ja kinaavat silkkiyöpaidoista ikuisuuksiin, kunnes myyjä tyttö toteaa että "nimen bu dong" eli että te ette tiedä silkistä mitään. Silti on hauskaa ja lopulta myyjä kyselee ikiämme. 23. Veikkaamme hänen iäkseen 20, mutta todellisuudessa se on 28. Sillä lailla. Nämä ihmiset ovat todella nuoren näköisiä järjestään. Ostelemme myös kovasti puuobjekteja ja leimasimia. Käymme jenkkiläisessä Starbucks-kahvilassa juomassa mm. jääkahvia.

Feikkitori

Innostumme vielä puolijoukkueen menemään feikkitorille ostelemaan viimeisiä vaatteita yms. objekteja. Sairaan kuuma kokoajan. Shanghai rupeaa todellakin lämpenemään kesäksi. Tarkoituksena on valmistuttuamme mennä Irene's Thai -ravintolaan thai-ruokailemaan, mutta Akin puhelin on sammunut, joten emme saa toista joukkuetta kiinni. Menemme siis halkeamaan Gino's Cafen pizzoihin. Sen jälkeen uudestaan toiseen Starbucksiin. Sosialisoimme yhden Starbucks-mukin Suomeen vietäväksi.

Kolari

Aki ja Guido ovat toisessa joukkueessa. Heidän taksinsa ei anna yhtään tietä takaa tulevalle taksille vaan vaan hengailee keskellä kaistaa. Autot lähenevät ja lähenevät toisiaan aina alle kymmeneen senttiin asti ja peilit menevät ristiin. Sitten molemmat tajuavat pysäyttää ja alkavat huutamaan toisilleen. Huuto jatkuu pari minuuttia, kunnes toinen auto kikkailee pois raosta ja naarmuttaa toista. Sitten ovi auki ja taas huutamaan. Moottoripyörä poliisi saapuu kanssa paikalle ja alkaa myös huutamaan näille kahdelle sankarille. Aikansa kilpaa huudettuaan kaikki kolme lähtevät omille teilleen.

21.00 Palautamme kuteita

Jenkeiltä ikuisuuden lainassa olleet vaatteet on syytä palauttaa näin toiseksi viimeisenä iltana. Käymme ostamassa lähi Kedistä (open 24h) korin kaljaa ja kannamme sen jenkkimajoitukseen, eli viereiseen hotelliin. Chrissin huoneessa palaa vaan Dont disturb valo, joten jätämme vaatteet ja kaljat ovelle ja hipsimme pois. Olisimmekin ehkä olleet liian pieniä, hikisiä ja väsyneitä kupittaaksemme ja jauhamaan small talkia heidän kanssaan.

22.00 Kinky, Ice & kumppanit lahjovat tyttöjä

Mia, Taija ja kumppanit ovat saaneet aiemmin mainituilta kiinalaistytöiltä valokuvat läksiäislahjoiksi. Valokuvien taakse on kirjoitettu viisauksia tyyliin "Hei Mia, this is Kinky. Hope you have a happy life. I will always remember you.". Kivaa sinänsä, mutta lisälahjoiksiannetut liivate-merilevät jutut maistuvat aivan kalanruoalle eli ns. vehkeelle.

Meimei-business

Masa säätää ikkunassa huoneen ilmastointilaitetta päälle jatkopiuhalla. Ja onnistuukin. On toiseksi viimeinen ilta ja joku saa ilmarin toimimaan! Vittu että on kuuma. Aki käy suihkussa ja heti sen jälkeen on taas hiki. Hommissaan ikkunalla Masa bongaa vastapäisessä Kiina-talossa 4 alastonta ihmistä. Ilmoitusvelvollisuuden jälkeen olemme kaikki tarkkailemassa tilannetta, mutta he huomaavat meidät tai jonkun toisen huoneen jos heitä varmaan katsotaan ja alkavat feidaamaan toimintaansa. Masa on varma nähneensä yhden tytön, mutta nyt näkyy enää 3 paidatonta miestä. Ehkä meimei-business? Kohta emme enää jaksa ja jätämme Masan vahtiin. Myöhemmin katsomme isolla porukalla kaikki tähän mennessä ottamamme digitaalivalokuvat koneen ruudulta. Niitä on n. 1300 kappaletta, joten slideshow kestää hieman aikaa. Kuulemme että jotkut ovat jopa saaneet koe-pakattua tavaransa laukkuihinsa. Meillä se ei ehkä tule onnistumaan niin helposti.

01.00 Viimeinen Shanghai installaatio

Viemme kaikki jäljellä olevat Suntory korilliset Evan ja Leenan huoneen ovelle. Koreja on enää kuusi, koska esim. kaikki tämän viikon 5 koria on hajautettu toisten ihmisten huoneeseen ja muutenkin niitä on jäänyt kovasti matkan varrelle ja käytetty roskakoreina yms. Saamme kuitenkin tehtyä koko käytävän levyisen ja pitkän installaation pulloista ja koreista niin että käytävän päässä asuvat tytöt eivät pääse huoneestaan pois keräämättä 7 cm päässä toisistaan olevia pulloja tieltään. Tämä aiheuttaa tietysti suurta huvitusta vielä hereillä olevien suomalaisten keskuudessa.

  • Tep

10.00 Koulun päättäjäiset

Käppäilemme porukassa ilman aamupalaa samaisen hotellin alakertaan, jossa jenkitkin asuvat. Juhlasalissa on U-muodossa paljon mukavia ja pehmeitä penkkejä, jotka täytämme sulavasti takaa aloittaen. Paikalla on paitsi lokaali valokuvaajamies, myös joku johtajanainen ja -mies, joiden kiinankielisiä puheita dormitorystä tuttu Mr. Ding (kösenytoli) kääntää meille yllättävänkin sujuvasti englanniksi. Pelkäämme pitkää ja vaivalloista tilaisuutta, mutta lopulta saamme todistuksetkin haettua ripeästi ko. henkilöiltä taputtaessamme toisille. Olo pitäisi olla kuin ala-asteen kevät juhlassa mutta ei kuitenkaan oikein ole. Juho pitää monisävyisen ja hienon kiitospuheen kiinalaisille, Kiinalle ja meille muille kiinalaisille, minkä jälkeen Elli tekee saman sortuen kyyneliin. Tunteet alkavat olla surullisen pinnassa yleisön joukossa, mutta onneksi Elli saa itsensä hallittua ennen kuin puoli salia olisi ollut kerrannaisvaikutuksen vallassa.

Suvivirsi

Jaamme vielä paikalla oleville opettajilla lahjoja ja sitten poistumme salista selaillen saamaamme, yllättäen punaista, kansiota jossa on todistuksemme. Saamme lisäksi tyylikkäähköt Shanghai University-kynät puukotelossa. Ulkona paistaa aurinko kovemmin kuin Suomessa ikinä koulun päätyttyä. Huomaamme, että vain yksi asia puuttuu täydellisyydestä. Siksi alammekin dormitoryyn takaisin laumana kävellessä laulamaan usean ihmisen voimin suvivirttä. 12 vuoden peruskoulun jälkeen sanatkin muistuvat lähes täydellisesti mieleen. On ihmeellistä.

Lahjontaa

Viemme tavarat sisälle ja muutaman minuutin päästä koko porukka on taas pihalla tyttöjen tekemät lahjapussukat mukana. Pihalla yllätetään kotineekerimme numero 1 eli Karim, jolle Teppo pitää kiitos puheen ja yllätämme hänet täysin lahjakasseilla. Kiitos vielä kerran kaikesta avustasi Karim. Sitten vaelletaan kohti katukeittiötä. Huhu kertoo, että katu keittiön aurinkovarjo olisi kait eilen tai jotain syttynyt palamaan ja mesta olisi siksi poissa kadulta. Emme siis voi antaa tuolle mukavalle perheelle lahjasäkkiä. Jätämme homman päivää pidempään jäävälle Juholle, joka tuonnee tavarat huomenna keittiölle. Sen sijaan korealainen ravintola on edelleen paikalla ja kutsumme ja saamme pienen suostuttelun jälkeen terhakkaan tarjoilijatyttösen ulos. Suuressa häröpallossa annamme tytölle lahjakassin ja hän kiertää onnellisena kättelemässä meidät kaikki. Kiitos sinullekkin (nimestä ei tietoa) kaikesta hyvästä ruoasta näiden kolmen kuukauden aikana.

Viimeinen ehtoollinen Shanghaissa

Koulu kutsuu meidät vielä viimeisen kerran juhla-aterialle koulun ruokalan ylimpään kerrokseen, jossa emme olekkaan aikaisemmin olleet. Kiinalaista ruokaa lappaa taas vajaa parikymmentä lajiketta, mutta eipä se nyt oikein enää jaksa niin innostaa kuin esim. tulopäivänä. Parempi olisi että istuisimme joka kokonaan Suomi-pöydittäin tai sitten puolet suomalaisia ja puolet kiinalaisia professoreja, mutta tietysti pariin pöytään eksyy yksinäinen seikkailija. Keskustelu ei oikein lähde rullaamaan kun kukaan ei tunnu jaksavan enää todistus kädessä kysellä mitään small talkia kiinalaisesta ruoasta esim. ja suomeksikaan ei kehtaa kokoajan puhua, ettei toinen ole ihan yksinäinen. Vaikka kuinka kysellään, että miksi Kiinassa on aina näin monta ruokalajia ja länsimaissa vain pari (joista täyttyy silti ihan erilailla) ei vastaukseksi saada kuin että "vieraanvaraisuuden merkiksi". Lopulta sinänsä hyvä ateria kuitenkin loppuu ja siirrymme dormiin pakkailemaan tavaroita huomista lähtöä varten. Osa lähtee Carrefouriin hakemaan viimeisiä herkkuja illan viimeisiä grillibileitä varten ja osa lähtee vielä viimeisille business luennoille kiitollisina kiinalaisille tästäkin järjestelystä.

Pakkaus

Kaikilla on tuska lentokoneiden aivan liian matalasta 20kg painorajasta matkalaukkujen suhteen. 3kk jäljiltä 20kg on aika naurettava painoraja kun jo pelkästään kiinalaista taidetta on ostettu kilo tolkulla, puhumattakaan vaatteista, patsaista ja ties mistä. Piritta sentään luopuu ideastaan tuoda ostamansa biljardipöytä Suomeen ja myy sen Karimille. Edelleen Piritan omistamalla ihmis-puntarilla mittaillaan paniikinomaisesti ihmisten matkalaukkuja. Kaikki tietävät, että sillä ei saa kunnolla mitään matkalaukkua mitattua, mutta kun jotkut laukut alkavat olla senkin mukaan semmosta 36 kiloa, alkaa tuskan hiki vähän nousta iholle varsinkin kun kuulemme dormi-huhuja viime vuoden vaihto-opiskelijoista, jotka olivat joutuneet ennen Finnairin konetta heittämään 9 kiloakin tavaraa pois laukuistaan, saadakseen ne koneeseen! No joka tapauksessa tässä vaiheessa on otettava riski, sillä ensin on kuitenkin China Easternin kone Pekingiin, ja se varmaan menee helpommin läpi. Laukut menevät kiinni kun niiden päällä istuu keskimäärin yksi nuori suomalaismies.

Bye bye Shanghai -party

Päätämmekin pitää grillibileet tällä kertaa dormin asfalttisisäpihalla, koska businessihmiset tulevat vasta seitsemänmaissa luennoltaan, jolloin on jo pimeää ja puistossa ei ole valoja. Grilli saadaan Arin toimesta jo tottuneesti sauhuamaan koko päivän ikkunastamme pauhanneen musiikin tahdissa. Jossain vaiheessa kotineekerit rientäävät apuun suurine kaijuttimineen ja pistävät koko sisäpihan raikumaan reggaen tahdissa. Illan kuluessa tietysti valtaamme musiikkilaitteiston Levottomat -elokuvan soundtrackillä. Se soikin sitten niin pitkään kun muistikuvat pystyvät kertomaan. Me teemme taas kokeneesti kaupan suurimmasta vesimelonista boolimaljan ja toisten Carrefourista hakemasta Finlandia-vodkasta ja kiina-viinistä boolia. Tytöt ahkeroivat kauheat määrät patonginpaloja, paprikoita ja muita grillitikkuun tungettavaa tavaraa. Ari toimii grillimestarina paistellen aivan eksellent-pihvit kaikille halukkaille ja makkarat vielä kaupan päälle. Dormitorystä kutsutaan mukaan juhlimaan kaikki vastaantulevat exhange studentit ja paikalle saapuu ainakin venäläisiä. afrikkalaisia, nepalilaisia, japanilaisia ja kiinalaisista ainakin Alex. Tytöillä on vihkoja, joihin saa kirjoitella viestejä ja muistoja toisistaan. Niitä täytetään enemmän ja vähemmän tärisevin käsin ja välillä tankataan lisää boolia ja käännellään grillivartaita.

Kahdentoistamaissa mustat miehet väsyvät ja sammuttavat musiikkikoneensa. Grillissä ja suomalaisissa on kuitenkin vielä puhtia, joten laitamme omat pikkukaijuttimemme neljännen kerroksen ikkunaan pauhaamaan ja pidämme dormin hereillä aina kahteen asti yöllä. Aamulla odottaa aikainen ja stressaava herätys lentokoneeseen, mutta teemme kaikkemme jatkaaksemme yötä loputtomiin.

  • Taipuu

11.55 Shanghai Internation Airport

Aamulla koulun järkkäämät ilmastoidut minibussit hakevat meidät kohti lentokenttää. Toivomme vaan että mikään ei mene pieleen ja päädymme kahdesta lentokentästä esimerkiksi mieluusti juuri sille oikealle. Kaikki menee joka tapauksessa ihan hyvin ja pääsemme perille. Kentällä ensimmäinen ongelma on siis matkalaukkujen painot. Tarkkailemalla muita matkustajia, tulemme siihen päätökseen, että vaikka rajaksi väitetään 20kg jokaista ihmistä varten on lentokoneeseen varmasti varattu todellisuudessa joku lähemmäs 25-30kg, koska vaikka minkä kokoiset pakaasit menevät läpi niin kauan kun välissä on paljon kevyempiä laukkuja. Sijoitamme pikkulaukkuiset siis isompien väliin ja jännitämme. Menee hienosti, jopa 31,4 kg laukku menee läpi jos sitä ennen on juuri ollut joku 20 kiloinen. Sitten tulevat the master shoppaajat Eva ja Leena. Voi herra isä! Laukut painaa 34,4kg ja alkaa tulemaan jo ongelmia. Laukkua ei päästetä sisään, ennenkuin seuraavat matkustaja paukahtaa jostain paikalle jonkun 15kg laukun kanssa. Saved by the bell ja kaikki saavat laukkunsa koneeseen.

Seuraavaksi ihmetellään taas että mitenkäs käy käsimatkatavaroiden. Guido vetelee perässä yhteensä yli 40 kg käsimatkatavaroita (raja kait jotain 5kg oikeasti tällä yhtiöllä...). Mitään ongelmaa ei kuitenkaan yllättäen tule, paitsi turvatarkastuksesta, jossa Guidon takista löytyy yllättäviä möykkyjä. Ne ovat yhteensä varmaan useamman kilon yhteensä painavia punapuisia buddha-patsaita, joita henkilökunta koputtelee ja tarkastelee ihmeissään aikansa. Muutenkin Guidon paksu nahkatakki on muutettu kolmanneksi käsitavaralaukuksi. Viimeisenä tulee taas Eva, jonka repussa on epäilyttäviä pikkuisia pulloja. Ei muuta kuin reppu reippaasti auki. Henkilökunta puhkeaa nauramaan kun pohjalta tiukasti pakattuna löytyy useampi kappale parin markan kauheita riisiviinapulloja tuliaisiksi (soon to be ex-) kavereille. Muuten päästään suhteellisen kivuttomasti koneeseen ja matkaan kohti Pekingiä.

Peking

Meitä on siis matkassa 10 ihmistä. Osa lentää myöhemmin päivällä, osa tulee seuraavana päivänä, joku hullu (Juho) tulee junalla myöhemmin. Lentelemme China Easternin koneella Pekingiin ja Shanghai jää todellakin taakse. Sitä on edelleenkin vaikea tajuta. Pekingissä matkatavarat saadaan messiin ja poukataan pihalle etsimään jonkinlaista transportaatiota kohti "Pekingin Taideyliopiston vaihto-opiskelijoiden asuntolaa", eli tuttavallisesti dormitoryä tai dormia. Ensiksi löytyy 300 Yuanilla minibussi, johon emme ehkä edes tavaroinemme mahtuisi, mutta sitten onnistumme tunkemaan itsemme johonkin bussiin. Meillä on vain pari paikalliselle ohuelle paperille kiinaksi kirjoitettua osoitelappua, joiden oletamme kertovan tulevan majoituksemme sijainnin jollain tarkkuudella. Näyttelemme niitä kovasti kuskille ja muille paikalla oleville henkilöille ja paperilappu alkaa olla jo gammahajoamisen asteella. Bussissa mietitään että mihinhän sitä taas joudutaan. Ainakin hinta oli halpa. 16 Yuania (12mk) per naama + pari paikkaa matkalaukuille.

Dormitoryn etsintään

Meidät heivataan ulos bussista jossain. Ainoa maamerkki on Prime hotelli. Bussin piti kyllä viedä meidät ihan lähes perille tai jotain, mutta ei se ihan siltäkään näytä. On vaan monikaistainen tie, ohi vilistäviä autoja, törkeän kuuma, tuhottamasti puhaltava tuuli ja sen mukana silmiin pakkaantuva hienoinen hiekka. Laukkumme ovat käytännössä keskellä yhtä kaistaa ja siirtelemme niitä edes takaisin. Ahdistamme bussissa ollutta nuorta aurinkolasipäistä kinkkityttöä kertomaan meille missä asuntomme sijaitsee, sillä vaikka kentältä löysimme Pekingin turistikarttoja, ei meillä ole mitään havaintoa, missä päin ko. asuntola kartalla on. Tyttö näyttää vaan että tonne jonnekki ja vasemmalle, mutta kielimuuri on edelleen liian suuri. Jossain vaiheessa babe häipyy ja jäämme hämmästelemään hikipäässä. Yritämme pysäyttää takseja, mutta ne eivät pysähdy. Noin 6-8 kaistaisen tien ylikään ei pääse uskomattomien pakaasiemme kanssa. Jatkamme taksikuskien ahdistelua, kunnes niitä rupee pysähtymään. Parhaimmillaan saamme noin 3 taksia paikalle, mutta ennen kuin ehdimme pakata niihin mitään, osa karkaa jo matkaan. Uskomatonta meininkiä. Jatkamme sinnikkäästi näytellen osoitelappua kuskeille ja yrittäen ahtaa tavaroita autoon. Matkalaukut eivät yksinkertaisesti mahdu säälittävien Citroen-taksien peräluukkuun vaan ne on ahdettava takapenkille, jonne ne eivät myöskään meinaa mahtua. Missä ovat Shanghain tilavat Volkswagen Santanat kun niitä eniten tarvitsisi? Kaikesta yrityksestämme huolimatta saamme pariin taksiin ahdettua suurimman osan tavaroista ja 2 ihmistä molempiin. Loput lähtevät etsimään dormitoryä kävellen lähiseuduilta sillä loput taksit ovat taas sännänneet karkuun ilman kyytiläisiä. Taksit eksyvät tietysti heti toisistaan ja kiertelevät ihan miten sattuu. Kuskin kuumotus ja paperin näyttely ei tunnu toimivan, kun kuski vaan vaatii lukea jotain ihan muuta riviä kuin missä se osoite on. No lopulta ensimmäinen taksi pysähtyy jonkin portin eteen ja välittömästi laukkujen purun jälkeen karkaa horisonttiin. Ostamme puolitoista litraa vettä ja jakaannumme matkalaukkuvahtiin ja kyselysektorille. Hetken päästä selviääkin, että olemme oikeastaan ihan oikean talon edessä. Toista taksia ei vaan kuulu, mutta lopulta sekin poukkaa paikalle. Guido kuten muutkin alkavat olla jo ihan hajalla Pekingiin ja otamme hajoamiskuvia maatessamme matkalaukkujen päällä tuskaisessa hiekkatuulessa kirjoittaessamme kävelijöille epämääräisiä ohjeita tekstiviesteillä. Ohi kulkevalta kiinalaiselta selviää kiinaksi kysymällä, että ollaan yhden sairaalan lähellä, ja sitten alkaakin jo kävelijätkin löytämään kotiin pienen hakuoperaation jälkeen.

Dormitory

Hehhee! Jos luultiin, että Shanghaissa oli välillä vähän heikot olot niin nyt voi jo sanoa että "This is China!". Dormi on ihan kauhea. Hissillä pääsee välillä menemään jopa minne haluaa, mutta ainakin kerran se jumittaa kerrosten väliin kun lokaalit painelevat liian innokkaasti hissin nappeja. 2-6 kerroksissa on tyylikkäitä design-toimistoja, mutta niihin ei pääse ilman erillistä hissiavainta. Lisäksi paloportaissa on lukittu ovi 6-7 kerroksen välissä, joten noihin kerroksiin ei todellakaan pääse. Myöskään tulipalon syttyessä emme pääse täältä alas, sillä pojat ovat 7 kerroksessa ja tytöt kahdeksannessa. Hissillä ei pääse myöskään suoraan 7 kerrokseen vaan pitää ajaa ensin 8 kerroksen aulatiskin kautta ja portaita sitten kerros alaspäin. Kuten lukion ruotsinopettaja sanoisi, sehän on logiikkaa. Matkalaukkujemme kanssa saamme kyllä kerran armoa ja kinkkimies hyppää kanssamme hissiin. Aukaisee 8 kerroksessa hissin ovet ja laskeudumme yhden kerroksen verran hissin ovet auki. Aukosta näkyy hurjannäköistä hissikoneistoa, joita mies vääntelee käsin ja yhtäkkiä pääsemmekin hyppäämään 7 kerrokseen. Hississä on myös niin nopeasti sulkeutuvat ovet että muutamankin kerran hissistä purkautuessa osa porukasta jää vielä hissiin, käy hissillä ykköskerroksessa uudestaan, ajaa takaisin ylös ja hyppää vasta sitten ulos. Yllättävää kun kaverit häipyvätkin kuin yhtäkkiä selän takaa kuin tuuleen. No eihän siinä sitten hittojakaan. Dormissa ei todellakaan ole länkkärivessoja, vaan joudumme käyttämään paikallista maassa olevaa sissipaskareikää, jota leikkisästi kutsumme communication holeksi. Suihkut ovat kummallisia suljettuja koppeja, joissa vesi valuu norona putkesta päälle. Huoneessa on maailman ihmeellisimmät putki ja sähköjohtoviritykset, jotka risteilyvät ympäri huonetta hallitsemattomasti. Katossa on iso tuuletusropelli, jossa on 5-asentoinen nopeudensäätö. Yksi asento toimii.

Ensi kokemukset Pekingistä

Kävellen saapuneet, ovat ponganneet yhden korttelin päässä dormista ison kävelykadun. Siirrymme sinne suihkuttelun jälkeen. Tuulee edelleen hurjasti ja on vaikea nähdä kunnolla kun silmiin pakkaa hiekkaa. McDonalds löytyy heti nurkalta ja siellä syödäänkin välittömästi ja joka päivä Pekingissä oloajan ainakin kerran. Kaduilla on paljon ihmisiä ja tuntuu että täällä on tosi elämän English corner kokoajan päällä kun joka toinen kertoo olevansa taideopiskelija ja kyselee Suomesta vaikka mitä asioita. Länkkäreitä näkyy myös aika reippaasti. Etsimme kauppaa, josta saisi vessanpaperia communication holelle, mutta esim. suuren ostoskeskuksen kaupasta sitä ei löydy vaan vasta jostain syrjäkujalta. Ilta tulee yllättäen ja pääsemme ajoissa nukkumaan.

  • Tep

Matkalaukkuhässäkkä alkaa

Katja soittaa aamulla Finnairin toimistoon, josta löytyy jopa suomea puhuva henkilö. Selviää että paras tapa hoitaa ylipainoiset matkatavaramme Suomeen asti kiloista tarkan finskin koneilla on mennä Pekingissä olevaan toimistoon ja maksaa 500 Yuania, jolla saa tuoda koneeseen 30kg matkalaukun. Se rupeaa jo riittämään suurimmalle osalle porukasta. Kerromme tiedon kaikille, mutta Eva ja Leena superpakaaseineen ilmoittavat tekstiviestillä vaan asenteellisesti, että he nauttivat nyt elämästä Pekingissä ja katselevat asiaa sitten myöhemmin esim. maanantaina.

Jossain vaiheessa koijarit saapuvat aamukoneella myös ja opastamme heidät Prime-hotellilta dormitorylle. He ovat tulleet 300 Yuanin minibussilla, mutta silti heidät on jätetty aivan samaan paikkaan kun mihin me jouduimme bussillamme. Muutenkin koijarit on lähteneet vähän soitellen sotaan, koska ei heillä mitään karttaa tai osoitetta edes ole. Mitenköhän olisivat selvinneet ilman apuamme dormille? Tai miten yleensä ovat selvinneet edes Primelle asti?

Epätoivoista Finnairin etsintää

Lähdemme kolmella taksilla etsimään Finnairin toimistoa. Suomalaisukko on kertonut tosi selvät ohjeet, joita noudattamalla "emme voi missata" suurta tornia. Eipä vissiin! Ensimmäinen poikien taksi huristelee kohti Tianinmeren aukion laidalla olevaa People's Hallia, johon sovimme ohjeiden mukaisesti takseillemme tapaamispaikan. Näytämme ensin kartalta kyseisen suuren hallin kuvaa ja sitten sen vieressä olevaa tekstiä, jossa lukee sekä englanniksi että kiinaksi paikan nimi. Jaaha, tullaan sairaan isolle aukiolle, missä ei todellakaan ole mitään Scitech Toweria niinkuin pitäisi. Tajuamme, että kuski ei todellakaan ajanut meitä sen näyttämämme hallin kohdalle, vaan siihen kohtaan missä se hallin nimi oli kartassa! Voi helvetti! Näillä ihmisillä ei niinku ole sitten minkäänlaista logiikkaa olemassa. Itseasiassa vähääkään järjellä ajatellen tällä seudulla ei todellakaan ole mitään business taloja vaan pelkästää historiallisia rakennuksia, kuten Kielletty kaupunki ja Maon hauta. Pyörimme aukiolla etsien jotain tornin tapaista, kunnes ryhdymme heittämään kiinaa jonkun lokaalin kanssa. Hän kertoo että ollaan tultu Pekingin pääkatua aivan väärään suuntaan. Kuvittelemme paikan olevan ihan parin korttelin päässä, mutta heppu sanoo että taksi olis kyllä syytä ottaa. Samaan aikaan tytöiltä tulee tekstiviestiä, että me olemme ihan hemmetin kuusessa, mutta he ovat löytäneet paikan. Taas kommunikaatio ei kuitenkaan pelaa ja saatuamme taksin olemme menossa jonnekin aivan muualle, mutta onneksi taksikuski kerrankin tietää mihin pitäisi mennä. Emme kuitenkaan ole koko matkan aikana uskoa sitä, sillä tiedämme, että lokaalit ihmiset eivät ikinä vastaa kysymykseen "en tiedä" vaan väittävät mieluummin vaikka vaan jotain kuin myöntävät tietämättömyytensä. Älä siis koskaan kysy kiinalaiselta mitään sellaista kysymystä, johon ainoa vastaus on kyllä tai ei, koska he vastaavat aina kyllä ja sitten et taas oikeasti tiedä että mikä se vastaus todellisuudessa oli. Näin kävi esim. Ellille kerran hänen ollessaan eksyksissä jossain päin Shanghaita. No joo. Ajelemme pääkatua todella pitkään aivan päin vastaiseen suuntaan ja lopulta itsekkin bongaamme paitsi kartalta, myös ikkunasta Scitech Towerin. Toimisto on enää 15 minuuttia auki ja yksi tyttöjen taksi on kuulemma vielä enemmän harhassa jossain päin Pekingiä ja heillä ei ole mitään käsitystä siitä mitä pitäisi tehdä. Miten olemmekaan täällä Pekingissä kokoajan niin hukassa? Me muut ehdimme kuin ehdimmekin vielä maksamaan extra-rahat finskille, mutta nuo tytöt eivät koskaan ehdi paikalle. Poistumme ulos ja heti takaisin sisään vieressä olevaan McDonaldsiin. Seinällä lukee että ulkolämpötila on 34 astetta ja kosteus 40 prosenttia. On siis aika reippaan kuuma, muttei onneksi niin ahdistava kuin Hainanilla, koska kosteus on sentään matalampi. Päätämme kuitenkin parantaa käsi rusketusta ja kävelemme jokusen kilometrin helteessä takaisin dormille.

Terassikelit

Ruiskussa käytyämme palailemme taas kävelykadulle. Onneksi enää ei tuule hiekkaa vaan on ihan mukavaa, mutta kuumaa. Seuraavinakaan päivinä Sahara-ilmiö ei palaa. Väistelemme taideopiskelijoita, jotka yrittävät kutsua meitä gallerioihinsa. Kadulle on myös pykätty Pekingin (mahdolllisesti) tulevien 2008 vuoden olympialaisten kunniaksi aivan loistava patsas näyttely. Siis yllättävän hienoja metallipatsaita on satametriä katua täynnä ja äimistelemme niitä oikein tosissaan.

Liikennevaloissa kuulemme suomalaista puhetta ja bongaamme neljä lievästi nousuhumalassa olevaa 40-50 vuotiasta suomalaismiestä. Ovat kuulemma olleet viikon humalassa tultuaan Moskovasta Pekingiin junalla ja viipyvänsä täällä vielä pari päivää. Pistämme paremmaksi kertomalla olleemme viimeiset kolme kuukautta humalassa. Ukkelit nokittavat kertomalla olleensa Kiinan muurilla Excelin teleskooppi-kävelysauvojen kanssa vähän kuvailemassa videoita. Kuvaavat meitäkin vaikka kameran patteritkin on loppu. Saamme kokemuksen rintaääni tietoa, että kadun paras kaljottelumesta on parisataa metriä eteläänpäin. Hyvästelemme iloisen seurueen ja valumme pikkuhiljaa kohti keltaisia auringonvarjoja ja Bitburger terassia. Saksalaiseen tapaan valutettu olut kelpaa meille ja kotiudumme mukavasti ensimmäiselle terassille, jonka olemme Kiinassa nähneet. Mukavasti keskellä kävelykatua oleva paikka tuleekin olemaan jokaisen Pekingin ilamme aloitus-, keski- tai loppupaikka.

Emme vieläkään ole oikein biletys kunnossa koska olemme päästäneet vuorokausirytmimme rauhoittumaan liikaa, joten palailemme pikkuhiljaa dormille ja pääsemme hikisesti nukkumaan. Matkalla näemme kuitenkin elämää suuremman kumiankan erään syrjäkujalla olevan ravintolan edessä. Aiomme tehdä opiskelijapilan ja kantaa 300kg ankka tekemään pesää dormitoryn hissiin, mutta kadulla parveilevat kymmenet poliisikoululaiset saavat meidät muuttamaan mielemme.

  • Tep

09.00 Bussi lähtee

Kiinan muuri kutsuu kovasti. Hyvin ilmastoitu puoli-bussi vie meitä noin 2,5 tuntia kohti sitä itseään. Emmehän voi missata the muuria kun kerran Kiinassa ollaan. Itse matka menee lähinnä nukkuessa, sillä krooninen väsymys tuntuu olevan joka päiväinen ongelma täällä Pekingissä. Ehkä kolmen kuukauden säännötön elämä Shanghaissa alkaa vihdoin tuntua jossain? Joka tapauksessa pikkuhiljaa saavumme perille.

Olemme sellaisessa kohdassa muuria, mikä ei ole varsinaisesti remontoitu mitenkään, eikä ole mikään överi turistirysä, mutta silti vuorten juurella on muutama kämänen ravintola ja matkamuistomyymälä. Koska emme tänäänkään ehtineet saamaan mitään aamupalaa, hyppäämme porukassa lähimpään ravintolaan, jonka pihalla sattuu olemaan pari ruotsalaistyttöä syömässä paistettua riisiä. Korkein odotuksin odottelemme ruokaamme, joka koostuu vakio Kiinaruoista eli paistetusta riisistä, muna-tomaatista ja viipaloidusta sian lihasta. Saatuamme ruoat toteamme iloisen tarjoilijattaren tuoneen meille pöydällisen roskaa. Muna-tomaatti on maustettu sokerilla makeaksi, siis pilalle, paistettu riisiä taas on överi suolaista eikä millään uppoa kokonaan ja sikaa ehtii maistamaan pari palaa ennen kuin yber-sitkeys ja kumma maku iskevät aisteihin. Kiitti taas tästäkin.

No, köysiradalla matkaan. Muuri menee siis vuorien, tai kukkuloiden korkeimmassa kohdassa, joten noin puoliväliin rinnettä asti pääsee jo monesta paikasta tutulla köysiradalla eli cable carilla. Tänään on taas aivan törkeän kuuma ja edessä on muutaman sadan metrin siksakki-polku itse huipulle. Hiki virtaa ja vettä kuluu. Mieleen tulee Keltaiset vuoret, mutta siellä oli sentään jonkun verran puita estämässä suoraa aurinkoa porottamasta, mutta täällä on niinku niin kuuma, että varsinkin ko. reissua kokemattomomat henkilt ovat aivan tuskissaan. Todellisuudessa matka köysiradan yläpäästä huipulle kestää ehkä 20-30 minuuttia maksimissaan.

Huipulla tuulee ja on ehkä hieman viileämpää. Kiipeilemme mm. korkeimpaan paikkaan mihin pääsee ilman että vartijat estävät ja kuvaamme kaikkea mahdollista. Tällä kohtaa muuri on mielestämme yllättävän matala ja kapea, mutta toisaalta olemme tosiaan kukkuloiden huipulla, joten muuri lienee toiminut näinkin. Tepon selkään muodostuu repun hikiefektin ansiosta Afrikan kartta. Ihmettelemme hulluja kiinalaisia muutaman tunnin juoden muutaman kylmän kaljan ja nuoleskellen jäätelöitä. Sitten valumme alaspäin kohti bussiamme. Laskeutuminen jää puoleen väliin kun innostumme tinkimään ihmeellisen possu-junan yksittäishinnan 15 Yuanista 5 Yuaniin ja laskeudumme suurimman osan matkasta yhden rasvatun kaapelin varassa aivan cable carin alulle asti. Rauhallinen lasketuminen ilmassa roikkuen saa lisäväriä vaunun oven availusta ja kaljatölkkien heittelystä vastaan tuleviin vaunuihin. Alhaalla ostamme tukuttain mm. huiveja ja jotkut jopa "I climbed the Great Wall" t-paitoja, jotka ovat oikeasti naurettavia verrattuna siihen oikeaan kiipeämiseen mitä teimme Keltaisilla vuorilla. Vihdoin pääsemme bussiin joka on odottanut meitä jo ties kuinka monta tuntia ja huristamme takaisin Pekingiin.

Pekingin yöelämä

Finnairin toimistosta löytämästämme Metrozine lehdestä luemme että Pekingin baarikadun coolein ravintola on X Cross ilmaisine biljardipöytineen ja kauniine baarimikkoineen. Päätämme lähteä sinne syömään pizzaa. Kun hirveä taksilaumamme alkaa olla perillä ja puolet ihmisistä keräilty taas aivan vääristä paikoista, huomaamme että X Cross on aivan selkeä Meimei paikka, mikä ei tietenkään saa naisvoittoiselta porukaltamme juurikaan kannatusta. Siirrymme siis lähistöllä olevaan ranskalaisravintolaan. Guido tosin ilmoittaa italialaisten vihaavan ranskalaisia, mutta emme juurikaan välitä hänestä. Syömme enemmän ja vähemmän hyvät ruoat ja seuraamme liittyvät vihdoin kauan tuttujensa luona kateissa olleet Eva ja Leena. Heillä on tiedossa Minders niminen ravintola, jossa käy kuulemma meidän henkistä porukkaa.

Vaeltelemme siis Mindersiin ja jo hetken päästä aloittaa indonesialainen tyttöbändi (kitaristi on kylläkin mies mutta sitä ei lasketa), joka soittaa reggaeta. Juomme runsaasti halvahkoa kaljaa ja mietimme ttä piti tännekkin asti tulla tämä näkemään. Pikku hiljaa kuitenkin bändi alkaa pistämään sellaista hyvän mielen jenkkirokkia että ei voi kuin hyvmyillä ja meininki alkaa nousta kohti kattoa. Bändin lopetettua rumpali hyppää DJ:ksi ja alkaa soittamaan pop-musiikkia lähes tekno-DJ:n ottein. Suomi porukka yrittää tyhjentää baaria minkä ehtii, mutta toiminnalla ei tunnu olevan vaikutusta. Jossain vaiheessa osa porukasta häipyy jo nukkumaan, mutta loppu tiimi jatkaa armotonta joraamista. Jossain vaiheessa pärähtää soimaan "Sun is Shining" eli virallinen kiinatunnarimme, ja lattia täyttyy pikaisesti. Seinällä on kyltti jossa lukee että että baarissa ei sitten saa tulla humalaan tai aiheuttaa epäjärjestystä ja Pekingin poliisien numeroita hirveä lista siinä alla. Koijani suunnittelee kyltin viemistä kotiin. mutta sekin unohtuu loppuillasta. Teppo käy ulkona jäähdyttelemässä koska sisälle on ilmeisesti mahdotonta rakentaa toimivaa ilmastointia. Tilanne ei kuitenkaan parane, sillä digitaalikyltin mukaan keskellä yötäkin on vielä 32 astetta lämmintä. Kiinankielinen keskustelu vaahtosammuttimen kokoisten kiinalaisten kukanmyyjätyttöjen kanssa on sentään antoisa. Jossain vaiheessa palaamme porukalle taas dormitoryyn kun baarin sulkemisaika alkaa kovasti lähestyä.

  • Tep

Forbidden City

Tuskaisessa kuumuudessa suoritetun muutaman korttelin jälkeen meille yritetään kovasti kaupata Maon punaista kirjaa 85 Yuanin hintaan. Tinkaamme hinnan sen sileän tien 22 Yuaniin, mutta koska kansi on kärsinyt kovasta kaupustelusta, jää kirja myyjälle. Ukko yrittää kyllä seurata meitä viimeiseen asti aina lipputiskille saakka, mutta ei onneksi pääse sisään. Ostamme ja juomme jatkuvalla tolkulla jäädytettyä vettä sillä päivä on tuhottoman kuuma. 34 astetta menee todennäköisesti rikki kevyesti. Olemme hyvin tietoisia, että tulevassa Suomen kesässä ei tule olemaan yhtäkään näin kuumaa päivää. Itseasiassa saatujen tekstiviestien perusteella Suomessa on parhaillaan +10 astetta ja pohjoisemmassa sataa räntää, jopa lunta. Olemme siis jollain tavalla tyytyväisiä oloomme jatkuvan hikikerroksen sisässä.

Kielletyssä kaupungissa on joskus asuneet keisarit ynnä muut sekopäät, mutta nyt siellä seikkailemme me. Ihan on avaraa ja kivoja kivestä tehtyjä leijonia ja kaiverruksia, mutta eipä nämä nyt oikeasti mitään vertoja vedä esim. Venäjän palatseille. Aika nihkeetä punaista seinää vähän kämäsiä seinämaalauksia. Toisaalta kun tietää että nämä ihmiset on aikaan olleet vielä enemmän pihalla kuin nykyään, ymmärtää ehkä jotain tästäkin paikasta. Tai loppupeleissä kuitenkaan ei. On todella kuuma. Onneksi kuolemattomaksi lauseeksi on noussut "tässä vaiheessa ei voi enää palaa, ainoastaa iho kuoriutuu hieman". Sitä myös alkaa tapahtumaan. Temppeleistä on tehty markkinapaikkoja ja kaupustelukeskuksia aivan kuin raamatussa aikoinaan, mutta emme välitä. Joillekkin mukaan tarttuu vielä viimeiset matkamuistot ja muut keskittyvät jäätelöön.

Pekingin ankkaa

Koska Pekingissä on pakko syödä Pekingin ankkaa, menemme suurimman osan voimin läheisen poliisiasema-kujan kinkkiravintolaan. Tilaamme myös kaikkea muuta pikku kinkkiruokaa, mutta eniten odotamme tietysti itse ankkaa. Niinkuin arvata saattaa, petymme suuresti. Ensiksi tuodaan ankan nahat lautasella ja ne pitää sijoittaa kämmenelle laitettaavaan minilettuun pahan makuisen kastikkeen kanssa. Lisäksi hieman jotain kasvista ja kurkkua. Lopputuloksen makuelämyskerroin on todellisuudessa vähän niin ja näin. Lisäksi hetken päästä saadaan kanan luut maljassa, mutta niistäkin on kaikki liha hävinnyt jonnekin ja niiden järsiminen on aivan yhtä tyhjän kanssa. Lopuksi saadaan ilmeisesti samasta ankasta uutettua kanakeittoa, jota oikein kukaan ei jaksa syödä, pikemminkin sitä käytetään nestemäisenä tuhkakuppina. Onneksi emme panostaneet pelkkään pekingin ankkaan, vaan ostimme myös ankkaa pähkinöille ja muuta hyväksi havaittua tavaraa, joten saamme edes mahamme täyteen. Pekingin ankka oli siis loppu peleissä varsinkin hintaansa nähden (158 Yuania) aivan yliarvostettua ja sitä ei voi suositella juuri kenellekkään.

Loppuilta

Palailemme taas kampukselle juoden joltain sivukujalta ostettua kaljaa. Mittarin mukaan sisällä on 32 astetta tuulettimesta huolimatta, joten juoma lämpenee hetkessä juomattomaan kuntoon. Onneksi huomaamme vasta nukkumaan mennessä, että kasikerroksessa olisi ollut jääkaappi koko ajan. Lataamme loppukaljat kiinalaisten kaappiin varastoimien kananmunien päälle ja painelemme nukkumaan.

  • Tep

12.00 The Summer Palace

Osa porukasta lähtee Maon haudalle, mutta poikaporukkamme suuntaan taksilla kohti kesäpuutarhaa. Onneksi päivä ei ole ihan niin kuuma kuin kaikki aikaisemmat, joten ulkoilu saattaa olla hieman miellyttävämpää. Viidenkympin taksimatkan jälkeen olemme perillä ja taas kaupustelijat hyökkäävät kimppuumme. Onneksi alamme olemaan jo aika kovia jätkiä tälläisten tilanteiden hoidossa. Siitä huolimatta meille saadaan myytyä umpijääksi jäädytettyä vettä, mikä sinänsä on suhteellisen loistava idea, koska jää sulaa noin kolmenkymmenen asteen helteessä pikkuhiljaa ja pysyy koko ajan kylmänä. Ihme ettei superkuumalla Hainanilla oltu keksitty mitään yhtä nerokasta. Pelkäsimme sisäänpääsyn olevan jotain 60 Yuania, mutta todellisuudessa saamme vedätettyä Shanghain opiskelijakorteillamme (joita ei edes ole kaikilla mukana) itsellemme liput 15 Yuanilla. Korttia kannattaa siis kuitenkin aina pitää mukana, vaikka se onkin epämukavan iso, paksu ja monisivuinen (miksi?).

No eihän siinä sitten hittojakaan. Kierrellään ympäri mesoja ja nähdään mm. vajaa 800 metriä pitkä "maalattu käytävä", joka on kuulemma Guinnessin ennätysten kirrjassakin. Käytävä on mukava ja suuren vesialueen reunassa, jossa ihmiset polkevat ylikalliilla polkuveneillä ja jotkkut nukkuvat käytävän kaiteilla. Käsittämätöntä meininkiä. Ihan kivoja maalauksia, mutta silti ollaan vähän silleen että "so, it's a corridor with paintings". Välillä ostamme aamupalaksi kiinalaisen hoddogin, joka makeine sokerikuorrutusleopineen paljastuu aivan tuskaisen oksettavaksi. Kuinka vaikea täällä on tehdä mitään oikein? Muuten on aika saman oloista kuin Kielletyssä kaupungissa (aivan kuten mukaamme lähtemättömät tytöt päättelivätkin), mutta kuitenkin ihan mukavaa. Suuret vesialueet tuovat avaruutta maisemaan, tosin täälläkin kauemmat paikat häviävät savsumun syvyyksiin. Kiipeämme kukkulalla olevalle palatsille, vaikka porraskiintiö on todellakin täyttynyt jo aikoja sitten. Otemme rennosti ja juomme vesiämme varjossa. Kuvailemme toisiamme vastan mukavaa järvitaustaa ja juomme kylmää vettä. Sitten Koijani huomaa, että vesipulloissamme leijuu jotain valkoista möhnää. Muka tislattu vuorivesi onkin alunperinkin maistunut kummalliselle ja tulemme siihen ainoaan todennäköiseen johtotulokseen että kiinalaiset ovat taas saatana huijanneet meitä ja myyneet meille vesijohtovettä. Pullokorkkejakin saa kuulemma ostaa sellaisia, että ne voi kerran kiertää kiinni ja avattaessa uudestaan ne murtuvat kuin tehtaan tuotteet. Jätämme ärsyyntyneitä vesipullot sikseen ja siirrymme pikku hiljaa alas kukkulalta ja ostamme rannasta reilun satsin kylmää tölkkikaljaa. Haaveilemaamme venettä emme vuokraa koska pantti olisi ollut 200 Yuania ja riski veneen uppoamiseen käytössämme olisi kuitenkin liian suuri. Niimpä siirrymme rauhalliselle puistoalueelle nautiskelemaan juomiamme ja puhumaan asioista, joita aiomme tehdä ensinmäisenä päästyämme vihdoin takaisin Suomeen. Monella on hienoja ideoita suomalaisesta ruoasta saunaan ja kesämökkiin, mutta Guido ylittää kaikki omalla neronleimauksellaan. Valitettavasti se ei ole painokelpoista materiaalia.

Takaisin dormille

Palailemme taksilla asuintiloihimme. Ennen kuin käymme pariksi hikiseksi tunniksi nukkumaan, kuulemme Maon haudalla käyneiden tarinat. Ensin oli jonotettu tunnin verran "the magic queue machinessa" ja sen jälkeen joku oli tullut ilmoittamaan, että ette te muuten sisään pääse kun teillä on laukut! Suomalaiset kirosanat olivat kuulemma taas lentäneet aika reippaasti. Tietenkin kiinalaiseen tapaan laukkusäilytys on Tianinmenin aukion toisella laidalla. Vain muutamaa enää oikeasti kiinnostaa nähdä koko hemmetin Maoa. Ukkohan oli ihan ääliö muutenkin. Joka tapauksessa ainakin Eva ja Leena pääsevät lopulta itse hautaan. Ukolla on sisältä loistava pää ja aitoudesta ei ole puhettakaan. Siitä huolimatta kiinalaiset ovat hipihiljaa kuin Jeesuksen nähneinä. Suomalaiset pistävät kuitenkin ranttaliksi ja naureskelevat älyttömälle tilanteelle ja mille nyt vaan voikaan kuvitella että nuo sekopäät voivat nauraa. Henkilökunta ohjaakin heidät jossain vaiheessa pikkuhiljaa ulos.

Lopullinen kusetuskosto kiinalaisille

Teppo ja Guido päätyvät kadulla vihdoin yhden taiteilijatytön ansaan ja katselemaan mongolialaisten taideopiskelijoiden maalauksia jonnekkin sivukujalle. Taulut ovatkin oikein hienoja ja pääaineenaan englantia opiskeleva mongolialaistaiteilijatyttö kertoo kaikenlaista legendaa taulujen eläimistä ja aiheista. Löydämme kymmenien joukosta pari taulua, jotka kovasti haluisimme. Taulujen hinnat ovat noin 250 Yuania, mutta kerromme pahoillamme että meillä on vaan 50 Yuania per naama kun olemme huomenna lähdössä lentokentälle ja sinne menee kaikki loput Yuanit. Enempää ei pysty millään venymään, joten kerromme että emme edes kuvittelekkaan ostavamme noin hienoja tauluja niin halvalla. Tyttö kovasti väitti että haluaa meidät vaan katselemaan tauluja, mutta nyt alkaa massiivinen myyntioperaatio, johon osallistuvat vaivihkaa myös paikalle pikkuhiljaa tippuvat taideprofessorit ja opettajat. Taitomme ovat tehneet tyttöön vaikutuksen ja hän kuiskaa heille muka huomaamattamme kiinaksi että "Tamen shi Shanghai Daxue liuxueseng. Tamen shuo hanyu", eli "He ovat vaihto-opiskelijoita Shanghain yliopistosta ja puhuvat kiinaa". Tämä tieto sotkeekin heidän myyntioperaationsa sillä he eivät pysty oikein neuvottelemaan keskenään meidän tajuamatta mistä on kyse. Pian he kuitenkin kyselevät että eikö yhtään voitaisi laittaa lisää rahaa ja kun sanomme että kymppi voidaan vielä laittaa mutta ei enempää he ehdottavat että ostaisimme sitten edes yhden taulun yhteisillä rahoillamme eli 110 Yuanilla. Ei ei se käy koska taulu menisi liian halvalla ja sitä paitsi sitten toinen jäisi ilman taulua. Alamme jo ties monenneenko kerran tekemään tosissaan lähtöä ja olemme kovasti pahoillamme. Tyttö ja opiskelijat huutelevat jo hätääntyneesti toisilleen ja sanovat että jo pelkästään ainekset yhteen tauluun maksavat 80 Yuania. Kerromme tajuavamme tilanteen ja siirymme käytävään. Opettajat alkavat huutaman okeiokeiokeiokei ja tyttö kutsuu meidät takaisin sisälle ja opettajat myyvät meille molemmat taulut 110 Yuanilla kun lähtöhinta oli siis noin 500! Kyselemme, että oletteko te nyt ihan varmoja, että ei me haluta niitä niin halvalla. Ostamme ne kuitenkin ja tyttö vaan valittelee että ei voi uskoa opettajien oikeasti myyneen taulut meille niin halvalla ja että omia taulujaan hän ei ainakaan myisi meille. Poistumme kadulle ja tajuamme vihdoin kehittäneemme täydellisen tinkimistekniikan viimeisenä päivänämme Kiinassa. Toki koko tarinamme oli totta ja tulos sinänsä vahinko, mutta silti olemme tyytyväisiä kerrankin saamaamme selätykseen kiinalaisesta kaupanteosta. Eikä harmita yhtään.

Hannan synttärit

Hannalla, tuolla tankero-englannin kruunatulla kuningattarella, on tänään synttärit, joten ostamme viimeisillä vähillä rahoillamme porukassa hänelle lipun linkolaitteeseen, joka on dormin lähellä kävelykadulla. Kahden korkean tolpan välissä on metallikuula johon Hanna ja Juho poukkaavat istumaan ja sitten pallo singotaan turbovauhdilla ritsan tavoin suoraan ylöspäin. Ihmisiä on kovasti kerääntynyt katsomaan ihmisten extreme.poukkoilua, mutta mikään muu porukka ei saa yleisöön mitään eloa paitsi shown osaavat suomalaiset. Parin kymmenen metrin korkeudessa poukkoillessaan Hanna onnistuu huutamaan Äitii! ja Juho että "I'm the king of the world!". Kinkki yleisö nauraa ja on hyvä meininki kunnes Masa tarjoilee "suomalaisia" pähkinöitä, jotka aiheuttavat lähes oksennusreaktion. Lopuksi Hanna ostaa itselleen pallosta kuvatun videon ja hajoamme varmaan neljään ryhmään eri mielihalujen mukaan. Jotkut haluavat ruokaa, jotkut jäätelöä ja jotkut jotain muuta. Itse siirrymme mm. Evan ja Leenan kanssa viimeiselle kiinalais-aterialle pikkukadun ravintolaan. Saamme tilattua mm. tulista paprikaa ja sianlihaa mikä uppoaa vielä ihan kivasti, mutta Sini saa kalaa tilattuaan kokonaisen kalan. Annokset olisi ehkä taas tarkoitettu jaettavaksi koko pöydän kesken, mutta tajuamme sen vasta hetken päästä. Päästyämme ulos ostamjme tikkuun lävistettyjä ja upporasvassa paistettuja skorpioneja 15 Yuanilla. Kukaan ei uskalla syödä itse myrkkypiikkiä, vaikka myyjä väittää että se on ihan turvallinen. Jännittävän purentaoperaation tulos on se että skorpioni on todella hyvää. Mukavan rapeaa ja muistuttaa lähinnä tosi rasvaista perunalastua tai jotain muuta rapeaa. Olisimme voineet syödä enemmänkin, mutta rahat ovat vähissä. Ostamme siis viimeisillä pennosilla pussillisen kylmää kaljaa lähikioskista. Naureskelemme myyjille hokemalla okei, okei, okei, okei ja kaikkia muita lyhyitä englanti-fraaseja mitä he ikinä osaavatkaan, kunnes myyjä naureskellen iskee nyrkki pöytään että nyt riittää. Lopulta kun poistumme hokien jotain käsittämätömtä myyjäukko halailee meitä ja naispuolinen henkilökunta naureskelee taustalla. Hetken perästä Eva ja Leena poistuvat damn Nokia majoitukseensa ja me siirrymme romuhissillä dormitoryyn.

00.00 Päättymätön yö

Käytännössä kaikki tytöt ovat menneet jo aikoja sitten nukkumaan, mutta pojat vaan paahtavat Masan ja Guidon huoneessa. Ensin ajattelemme, että tytöt ovat luusereita, kun eivät jaksa oikeasti viimeisestä iltaa vedättää niin pitkälle kuin mahdollista. Sitten tulemmekin siihen tulokseen, että tytöt ovat jo heränneet todellisuuteen ja valmistautuvat huomiseen Suomeen oikeasti nukkumalle ja odottamalla pahinta, kun me miehet taas turvaudumme toisiimme ja lämpimään kaljaan. Tästäkin tietoisina nautimme viimeisistä hetkistä ihmemaassa ja muistelemme matkan hienoimpia kokemuksia ja hauskimpia tapahtumia. Joskus yhden-kahden vaiheissa yläkerran jääkaapista on haettu ja tuhottu oikeasti viimeiset kaljat ja toteamme yön olevan lopussa. Mitään ei ilmeisesti voi venyttää loputtomiin. Kaikilla on enemmän tai vähemmän mielessä huomisaamun luultavat vaikeudet ennenkuin oikeati ollaan lentokoneessa, joten jonkin asteinen lepo onkin ihan asiallinen vaihtoehto. Menemme siis vaivihkaa huoneisiimme nukkumaan ja hikoilemaan, onhan sisällä mittarin mukaan edelleen 32 astetta lämmintä.

  • Tep

07.00 Heräämme kotimatkaan

Heräämme aamulla pyörien. On ihan sairaan kuuma, koko ruumis on ohuen hikikerroksen peitossa vaikka super-roottorituuletin on hurissut koko yön. Koijarit ovat keksineet raahata sänkynsä keskelle huonetta suoraan puhaltimen alle, jolloin on edes vähän viileämpi. Joku nopea pujahtaa ehkä vielä suihkuun, mutta yleisesti keksitytään lähinnä kuumeiseen hampaanpesuun ja pukeutumiseen. Puoli kahdeksaksi dormitoryn alaovelle. Kaikki jäljellä olevat ovatkin about paikalla, pois lukien muutama tyttö, jotka lähtivät tavoittelemaan jo kello seitsemän bussia. Raahaamme keskimäärin kolmenkymmenen kilon laukkumme asuntolan portille ja pistämme tytöt liftaamaan meille taksikyytiä. Kuinkas ollakkaan, se on aivan mahdoton tehtävä. Ensinnäkään dormin pikkukadulle ei juurikaan eksy takseja ja nekin vähät ovat joko varattuja tai paskaakaan nakkaavat meistä. Päätämme valua pari sataa metriä seuraavaan isompaan risteykseen. Vaikka on aamu, on jo todella lämmin ja muutaman kymmenen kilon rahtaaminen perässä kiinalaisilla röykkö-laatta-kaduilla pistää todellakin hien pintaan. Pääsemme kuitenkin lopulta risteykseen. Vitun taksikuskit heiluttelevat taas käsiään, mutta eivät suvaitse pysähtyä jostain kumman syystä. Tulemme siihen tulokseen että kiinalaiset ovat päättäneet tehdä kaikkensa estääkseen pääsymme pois maasta. Lopulta kuitenkin saamme pysäytettyä muutaman taksin. Mitään apua kuskeilta ei tietenkään kannata odottaa vaan matkalaukut saadaan ihan henkilökohtaisesti tunkea auton takapenkille, koska tavaratila on edelleen liian pieni yhdellekkään normaalille matkalaukulle. Autoon mahtuu siis juuri kaksi matkustajaan niukasti tavaroineen. Lähdemme huristamaan kohti noin neljän korttelin päässä olevaa Prime-hotellia, jonka lähtettyvillä Piritan ohjeiden mukaan pitäisi olla lentokenttäbussin pysäkki. Vähintään puolet takseista eksyy matkalla tai päätyy jonnekin ihan mihin sattuu. Lopulta kuitenkin suurin osa porukasta on paikalla bussin tullessa kahdeksalta. Paikalla on edelleen esim. puoli kahdeksan bussiin lähteneitä ihmisiä, jotka ovat tunnin palloilleet etsien itse pysäkkiä, mutta itse saavumme suoraan taksilla oikeaaan paikkaan. Bussi saapuu joten ostamme äkkiä liput ja alamme ahtamaan tavaroita sisään. Pari ekaa penkkiriviä puuttuu ja laukut laitetaan taas siihen. Tällä kertaa kukaan ei kysele mitään lisämaksuja matkalaukuista. Matin ja Guidon taksi on ajanut heidät jonnekin helvatun kuuseen ja he ovat selkeästi missaamassa bussin. Aki jää vielä vahtaamaan missä he ovat samalla kun hänenkin tavaransa heitetään autoon ja bussi lähtee. Tilanne on levinnyt täysin käsiin, mutta ainakin noin puolet porukasta on jo oikeaan suuntaan vievässä bussissa. Matkalla yritämme kovasti nolata paikallisia ihmisiä laulamalla heidän kännyköidensä maksimaalisen naurettavia soittoääniä loppuun ihmisten jo vastattua puhelimiinsa.

Pekingin lentokenttä

Olemme suurinpiirtein hyvissä ajoin kentällä ja porukasta jälkeen jääneetkin tulevat puolen tunnin päästä seuraavalla bussilla. Seikkailut ovat vielä edessä. Osa porukasta on siis maksanut 500 Yuania saadakseen Finnairille 30kg tavaraa ja osa ei. Myöskin käsimatkatavaroiden sallittu 8kg on ns. "liukuva käsite" kun monelle on parikin "käsilaukkua" tyyliin 15kg ja 26kg. Käymme odototusajalla syömässä chicken&ham sandwitchit aamupalaksi ja huomaamme onneksemme saaneemme kunnon länsitavaraa. Oikein hymy nousee huulille ja aamun taksivaikeudet alkavat taas unohtua. Seuraavaksi ei-tullattavaa-jonoon jännittämään että miten käy, sillä varsinkin yhdellä matkassa olevista henkilöistä on noin pari sataa piraatti CD ja DVD levyä mukana ja niitä ei vissiin saisi viedä Kiinasta pois. Maan sisällähän niitä saa tietysti myydä, sehän on kiinalaista logiikkaa. Lisäksi on vielä tietysti Mini-me, eli henkilön X pikkukilpikonna, joka seikkailee jossain päin matkavarustusta. Loppujen lopuksi osan matkalaukkuja ei edes läpivalaista vaan porukka pääsee tullin ohi mukavasti.

Siirrymme Finnairin check-in-tiskille. Seuraavaksi on vuorossa matkalaukkujen painoruljanssi. Helvetin säännöistä tarkat suomalaiset ahdistavat varsinkin monien tyttöjen mieltä sillä he eivät juurikaan ole maksaneet lisäkiloista ja mukana on enemmän kun vähän erilaisia käsimatkatavaroita ja nyssäköitä. Mia joutuu kaiken epäonnen ruummillistumaksi. Ensinnäkin hänen 25kg ja risat laukkunsa on liian painavat 20kg rajoihin ja lisäksi kinkkihenkilökunnan edustaja käskee hänen laittaa käsimatkatavaratkin hihnalle. Eipä vissiin tarvii mennä koneeseen niillä pakaaseilla. Ne jotka maksoivat 30kg tuomisesta saavat sillä välin tavaransa mukavasti sisään, vaikka raja hienoisesti ylittyykin. Etuna on myös se että käsitavaroista ei kuumoteta. Mia joutuu kikkailemaan tavaroitaan eri ihmisten laukkuihin ja erillisiin paperikasseihin eri ihmisille. Nuijaa sisänsä, koska samat tavarat tulevat kuitenkin samaan koneeseen. No lopulta tästäkin koettelemuksesta selvitään.

Security Checkistä selkiydyttiin hienosti, mutta jollain tiskillä jonotettuamme ensin aikamme paljastuu että tarvitaan vielä departure card, eli kiinalaistyyppinen lomake, johon pitää täyttää ihan bullshit-tietoa. Yllättäen tämä paljastuu ensimmäisenä Mialle. Täytämme kortit, joku pariinkin kertaan ennenkuin huomaa merkitä lähdön syyksi paluun kotiin. Sitten tax free ostosten kautta odottelemaan boardingia. Aivan viimeisistä rahoista nipistäen saadaan vielä ranskalaista laatu(?) viiniä pullollinnen mukaan ja sitten koneeseen. Lentokone nousee tyylikkäästi ja nyt alkaa oikeasti tajuamaan että se on nyt sitten ohi. Kolme kuukautta ihmemaassa on ohi. Arki odottaa vajaan kahdeksan tunnin lennon päässä.

Lentoyhtiöistä ja niiden laadusta

Koneessa huomaamme olleemme kolmen kuukauden aikana lentokoneessa kuusi kertaa, eli noin parin viikon välien keskimäärin. Alamme siis olemaan jo aika eksperttejä lentoyhtiöiden palvelujen vertailussa. China Eastern oli suhteellisen siedettävä, mutta Shanghai Airlines veti kyllä pohjat niillä kuivatuille mustekalasuikaleillaan ja muulla roskalla. Finnairiin sensijaan voi kyllä luottaa. Laatu hohkaa vähän eritavalla läpi. Lentokone on priimakunnossa ja heti kun matkatavaralaatiokoihin ilmestyy sormen jälkiä, puoliksi homoista koostuvat henkilökunta pyyhkii ne pois. Ruoka on myös aivan loistavaa. Kirjolohi-salaatti-hässäkkä pistää hymyn huulille ja alkoholia saa niin paljon kuin haluaa. Kahvikin on kuin taivaasta ja kaveriksi saa laadukasta konjakkia. China Easternilla ei saanut edes paikallista romukaljaa. Valmiiksi paikoille jaetut korvakuullokkeetkin ovat tyylikästä japanilaatua toisin kuin kinkkikoneissa, joissa joutui itse rakentelemaan kummallisista putkista ja kumituteista stetoskoopin näköiset korvakuullokkeet, joiden toiminta puhumattakaan mukavuudesta oli joltain ihan muulta planeetalta. Yleisesti ottaen olemme ihan fiiliksissä Suomi-laadusta ja esim. siitä, että henkilökunta on ihan oikeasti iloista,ystävällistä ja kielitaitoista. Suomeen meno alkaa tuntumaan ihan hyvältä.

Kolme kuukautta odotetut suomalaiset lehdet kuten Helsingin Sanomat ja Ilta-Lehti kahlataan vauhdilla läpi ja huomataan että juuri mikään ei ole muuttunut. Joka toinen artikkeli on edelleen alkoholista ja joka toinen hallituspolitiikasta tai armeijan asehankinnoista. Yllätys sensijaan on, että Suomi on saanut pari uutta ääliön näköistä julkkista, ilmeisesti Far Out televisiosarjasta, joka alkoi juuri Kiinaan lähtömme jälkeen. Ei mitään käsitystä mitä nämä miehet ovat. Lennolla näytetään George Clooneyn Perfect Storm-elokuva, joka on niin naurettavaa "fishing is cool" vedätystä, että emme juurikaan jaksa sitä seurata.

Jossain vaiheessa lentoa elokuvat on katsottu ja kaikki alkavat olla humalassa ilmaisesta viinasta vaikka eivät sitä tunnustakkaan. Nauratamme edessämme istuvaa kiinalaispariskuntaa huutelemalla epämääräisiä kiinalais tinkauslauseita ja soitamme musiikkia. Toisin sanoen yritämme ilmeisesti rikkoa taas kaikki mahdolliset säännöt.

Loppumatkalla täytetään tyttöjen ja Matin vihkoja, joihin voipi kirjoitella viime hetken elämänviisauksia ja surufiiliksiä ennen laskeutumista. Ollappa itselläkin vastaava vihko tässä ja nyt.

15.30 Laskeutuminen ja paluu arkeen

Passintarkastuksesta läpi ja matkalaukkuja hakemaan. Helsinki-Vantaan kenttä näyttää niin pieneltä, niin pieneltä. Onko se aina ollut näin pieni? Ahdistava tunnelma, seinät lähellä, katto tuntuu viistävän hiuksia. Muuten kuitenkin mukavan näköistä. Kun laukut on saatu on aika halata kaikki ihmiset ja vannoa uudelleen näkemisistä. Seinän takana odottaa paluu arkeen. Toisilla kaikki on ehtinyt muuttua, pohja pudonnut kaikelta, toisille matka on tuonut uusia ihmisuhteita, osalle parantanut nykyisiä, osalle huonontanut niitä. Helppoa ei ole kellään ainakaan tällä hetkellä. Kiina ei jätä ketään koskemattomaksi. Se antaa, mutta myös ottaa.

Suomi

Auton ikkunasta näkyy Suomimaisemaa. Kaikki on pientä ja vihreää. On metsää, joka näyttää ihan samalta kuin 3kk sitten. Silloin siihen oli jo ehtinyt kyllästyä parissa kymmenessä vuodessa. Nyt kommunistiseikkailu on kirkastanut kaikki muistikuvat Suomesta uskomattomiin mittasuhteisiin. Siitä huolimatta se on yhä edelleen vain metsää ja jo muutaman minuutin jälkeen sen alkaa taas tajuamaan. Lämpötilakin on vaan 14 astetta 34 sijasta ja on viileää. Ihmiset ajavat yliverotetuissa ikivanhoissa japanilaisautoissaan pipot päässä ja polttavat tupakkaa bensa-asemilla. Mikään ei ole muuttunut. Kuviot ovat pienet, mutta ainakin tutut. Nuoret perheet ulkoiluttavat kultaisia noutajiaan ja lähikiskalla ei edelleenkään ole pankkiautomaattia. Kotona odottaa tuliaisten purkaminen, karjalanpiirakat ja muutama litra maitoa. Tarvitsemme kulttuurishokkilomaa ja paljon.

  • Tep

07.00 Ensimmäinen päivä Suomessa

Unirytmin kääntäminen Shanghaissa päin vastaiseksi normaali-ihmisiin verrattuna todellakin auttoi Suomeen palaamiseen. Kun luulee aamulla heräävänsä kahdeltatoista, onkin Suomessa vasta kello seitsemän, joten päivän aikana ehtii tekemään ties mitä. Ulkona on pilvistä. Olo on kuin olisi kylmällä kesämökillä loppukesällä sateen jälkeen.

Paikat on täynnä tyylikkäitä lehtiä täynnä hienoa designia, häiriintyneitä mobiilimainoksia, netti toimii sulavasti, televisiossa puhutaan ymmärrettävää kieltä. Uusmediaelämän uudelleen käynnistäminen Helsingissä alkaa kuplia ruskettuneen ihon alla. Mutta tuntuuko mikään enää samalta kuin ennen?

Helsinki

Helsinki on hiljainen ja aution oloinen verrattuna Kiinan ikuisen taiteidenyön tasolla olevaan väenpaljouteen. Ihmiset pukeutuvat asenteensa mukaisesti ja joka puolella keikkuu ylimeikattuja teinejä, punkkareita ja potkulautailevia lapsia. On 14 astetta "lämmintä" ja helvetin kylmä tuuli. Autot eivät tööttäile vaan noudattavat liikennesääntöjä. Ehkä meidänkin on syytä taas alkaa noudattaa tämän elämän pelisääntöjä. Seikkailu on ohi, mutta uudet edessä.

  • Tep