chinese people...

11.30 Ihan pihalla

Teppo: Tänään onkin jo torstai. Perkule. Masa ja Aki kävi aamulla krapulassa TaiJi:ssä, mutta minä soin itselleni hyvät unet kun en ollut saanut edellisenä yönä oikein nukuttua. Eiköhän sinne vielä ehdi. Sitäpaitsi sää on tänään taas tutun savuinen ja harmaa joten mega-piknik jätetään väliin. Widdu. No ei se mitään lähdemme kait sitten vanhaan kaupunkiin jollain porukalla. Masa on tosin hävinnyt jonnekkin, mutta Speedo saapunee huoneeseemme piakkoin. Hyvä puoli tässä aamussa on se että Reason-musiikkisoftan opetteluni edistyi taas hieman. Saan jo aseteltua yksittäisiä rumpuja aikajanalle, mutta tekemiäni rumpulooppeja en. Helvetti, miksi tämä on muka näin oudosti tehty... no yritys-erehdys-opiskelu jatkuu. Jotain musaa on pakko saada aikaan tämän reissun aikana.

12.30

Elli ja Guido lähtevät mukaamme siis vanhaa kaupunkia kohti. Elli on perillä siitä mihin ollaan menossa joten ei muuta kuin matkaan. Päivä on vaihteeksi helvetin kylmä kun aurinko ei paista ollenkaan. Ekaa kertaa ohuemmat housut jalkaan ei olekaan oikea päätös tälle päivälle. Menemme keskustaan yllättäen hyvin tyhjällä (= suomalaisittain täydellä bussilla) ja sieltä otamme metron. Metrossa on vaan kaksi linjaa mutta silti asema on monikerroksinen ja iso kuin lentokenttä. Asema on People's Squaren alla suurinpiirtein. Ostettuamme liput pääsemme siisteihin valkoisiin metrovauhuihin, jossa on ihan hyvin tilaa. Eihän tämä olekaan yhtään kauheaa. Yhden aseman jälkeen nousemme pois ja kävelemme vielä hetken aikaa sekavan liikenteen keskellä päästen lopulta itse vanhaan kaupunkiin.

Vanhat hienot suippokattoiset talot on yhdistetty uudempiin ikkunoihin ja myyntikojua on niin perkeleesti. Tinkiminen on se juttu. Jotkut myyjät ovat kyllä niin ovelia että onnistuvat pakkomyymään meille vaikka mitä mihin vaan satumme katsomaan ja perääntyminen kaupastakaa ei oikein onnistu. No 20Yuanin laserit sun muut eivät tule kovin kalliiksi kukkarollemme. Masalle myydään valkoiset housut koettamatta, mutta urputuksen jälkeen myyjä mittaa ne mittanauhalla sopiviksi. Kätevää. Jossain vaiheessa alkaa tulla kylmä ja menemme vaan jonkun teehuoneen ovesta sisään. Mesta onkin suomalaisittainkin ihan hinnoissaan, joten otamme halvinta teetä 18Yuanilla (14mk). Juomaan tulee onneksi mukaan 3 lajinen naposteluruoka johon kuuluu epäilyttävästi matelijan munilta näyttäviä ruskeankukertavia linnunmunia, lehteen käärittyä ja sidottua riisimöhnää ja pikkuisessa muovipussissa olevia herneennäköisiä juttuja ja jotain punaista kasvista kuivattuna. Ihan jännän makuisia kun ensi jännityksestä pääsi yli. Teetä kaadetaan kokoajan lisää ja se onkin hyvää ja siinä kelluu kaikenmaailman kukkia ja siemeniä joita olisi ehkä tarkoitus syödä tai sitten ei. Meille annetaan luettaviksi ja kirjoitettaviksi 3 kirjaa joihin sekä ulkomaalaiset että kiinalaiset ovat vuosien varrella kirjoittaneet juttuja käydessään ko. ravintolassa. Kirjasta löytyykin paljon mm. jenkkien, ranskalaisten ja suomalaisten nimiä ja viestejä. Kirjoittelemme Shanghai/vaihto-opiskelu hehkutukset uusimpaan kirjaan ja nimet alle.

Teen jälkeen kiertelemme pitkin kapenevia kujia miljoonan kaupustelijan seassa ja ostamme mm. nimemme kiinalaisittain kirjoitettuna kehyksissä ja Spede ostaa nimellään kaiverretun kivileimasimen. Päätämme itse ostaa myöhemmin itsellemme samanlaiset. Paluu kampukselle tapahtuu taksilla joka kaahailee ruuhkassa ja lopulta sammuttaa mittarin pitkälti ennen kampusta koska hinta nousisi jo yli 24Yuanin. In China we have this thing called Reilu Meininki.

Illalla katselemme Hannibalin loppuun Scream 2:n ekan CD:n. Syömme katukeittiön nopearanteiselta wokki-mieheltä ostettua loistavan makuista nuudeli-liha-vihannes judanssia. Ylivieskan koijarit lainaavat meiltä elokuvia soitintaan varten. Rauhallista.

23.00 There's no reason like Reason

Alan päästä musiikkisoftaan sisälle ja keksin kaikenlaista hauskaa vetkutusta laitteista irti. Ilta venähtää yli puoli yhden ja Aki on nukahtanut jo kauan ennen kuin lopetan musisoinnin.

  • Teppo
edellinen kaikki päivät seuraava