06.50 Ylös ja aamupalalle
Sitten bussilla parin tunnin matkalle kohti jotain Suzhou-puutarhoja. Matka kuitenkin keskeytyy noin tunniksi kun neljä kaistainen silta-moottoritie tukkeutuu oletettavasti kolariin. Lokaalit meinaavat ajaa jonossa kolareita kun ihmettelevät meitä. Volkswagen Santana 2000 on suosituin ja todellinen kansanauto.
9.30 Kukkulapuisto
Päädymme kaupustelualueen, turistirihkaman ja kimpussa roikkuvien kerjäläislapsien läpi suurelle kukkulalle. Kukkulan huipulla on Song-dynastian suurin tuntomerkki, Pisan tornin lailla kallistunut suuri kivinen torni. Kukkulan joka puolella on mutkittelevia sokkeloisia käytäviä, puistoa, vesiputouksia. Paikalla paljon ilmeisesti japanilaisia turisteja digikameroineen ja nuken näköisiä lapsineen.
Kukkula mestan jälkeen ajellaan toiseen oikeaan puistoon, joka on todella laaja ja sokkeloinen. Itseasiassa paikka on jonkin ollut joskus sikarikkaan kiinalaisen heepon koti. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Jahka saamme ne purettua kameroista. Windows 2000 ei nimittäin ole pelittänyt Akin digikameran kanssa ja hän joutunee ostamaan Memory Stick to Diskette muuntimen.
Puiston jälkeen syömään paikallisella mittakaavalla kalliin oloiseen mestaan, jossa tarjoillaan taas reippaasti todella monilajista ruokaa. Pikkulintukeitto on liemeltään maukasta, mutta itse liha on lähellä kuivaa kanaa. Seurueessamme on 2 vanhempaa naista, jotka kertovat ylpeänä syöneensä vain McDonaldsissa ja nytkin vain yllättäen ruoan mukana tulleita ranskanperunan tyyppisiä ratkaisuja. So not cool.
Ruoan jälkeen taas yhteen puistoon. Hienoa on ja isoa. Varsinkin kivoja ovat oksiaan riiputtavat puut ja bonsai puutarha. Kummalliseen onton kiven läpi vievään tunneliin on saksalainen turisti merkinnyt reviirinsä rajan. Filmiä palaa.
16.00 Perkeleen puistot
Hannelea alkaa vissiin puistot vituttaa ja jätämme yhden puiston väliin ja menemme bussilla hotellille parin tunnin päiväunille. Ihan kiva reissu silti ja 200Yuania ei kyllä ollut ollenkaan vedätyshinta, koska reissuun kuului ruokaa ja kaikenlaista muutakin. Sitäpaitsi mitään muun maalaisia opiskelijoita ei edes näy missään, joten se siitäkin huhusta.
19.00 Taas ylös ja syömään
Noniin päädymme itsekkin sitten McDonaldsiin syömään tulisia Chicken Wingsejä, jotka on oikeasti Chicken Legsejä. Big Mac purilaiset on loppu. Lokaalit pelaa korttia pöydissä. Kahvi on jo juotavaa ja jäätelö todella hyvää. Paluu matkalla mäkki-ruoka tekee sen mihin viikko kiinalaista hämysafkaa ei pystynyt - mahaa rupeaa sattumaan.
20.00 Eksyilyä
Guido lähtee nettimestoille kokeilemaan josko Hotmail toimisi tänään. Joku on varmaan taas hakkeroinut Microsoftin hienon palvelun. Pienen kiertelyn jälkeen löydetään vielä takaisin kampuksellekkin ja aletaan vääntämään Kumiankan kiinasivuja valmiiksi sillä toivomme saavamme ne huomenna naapurihuoneen jenkin koneelta nettiin. Yleisesti ottaen rahaa on pistetty menemään ja muutenkin eletty kuin oltaisiin normaalilla parin viikon ulkomaan matkalla vaikka oikeasti kolmesta kuukaudesta on vasta vajaa viikko takana. Saa nähdä joko kolmen kuukauden päästä haluaa pian Suomeen.
23.00 Ilta venyy
Nukkumaan pitäisi päästä, mutta ankan koodaaminen ja päiväkirjan päivittäminen vie aikaa. Raptorin Ou Raisakson levy on kuunneltu nostalgisissa tunnelmissa läpi ja muisteltu ukkojen kymmenen vuotta aiemmin tekemiä levyjä, jotka vaikuttivat kovasti nuorina herkkiin mieliimme (South Park lainaus). Iltaan tuo leppoisuutta loistavan suomalaisen, mutta englannissa tuotetun Pepe Deluxén musiikki. Huomenna jatkuu taas kiinan opetus.